Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 041 112
  • 24 001

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Palstaa lukiessa tulee sellainen kuva Collinsista, että mies on täysin luokaton hankinta. Todellisuudessa kuitenkin tekee paljon töitä omassa päässä ja täten antaa laitureille hieman enemmän mahdollisuutta varastaa hyökkäyspäähän. Tuleeko Collins voittamaan pistepörssin? No ei todellakaan, mutta tähän nyt uskoi ennen kautta kukaan. Sen sijaan uskon miehen silti pystyvän sellaiseen tasaisen vahvaan peliin ja tuomaan siinä sivussa hyökkäyspäässäkin tehoja kunhan ensin koko HPK:n hyökkäyspeli tästä kehittyy ja joukkue muodustuu joukkueeksi.

Tarkennan myös omaa kantaani sen verran, että kyllä minunkin mielestäni Collinsissa on potentiaalia parempaan.

Toivon siis kädet kyynärpäitä myöden ristissä, että pelkoni osoittautuvat liioitelluiksi :)
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Collins on osoittautunut juuri sellaiseksi pelaajaksi kuin numeroiden valossa saattoi odottaa. Tunnollinen kahden suunnan sentteri, joka ei loista millään pelin osa-alueella. Nykytasollaan erinomainen kolmossentteri tai heikohko kakkonen, mutta pleijareihin pyrkivässä joukkueessa ei pitäisi olla mitään asiaan ykköskenttään. Mitä sitten voitaisiin tehdä?

1. Koitetaan saada mies siirrettyä johonkin muualle vaikka siten, että maksetaan osa palkasta ja hankitaan tilalle se ykkössentteri (aiheuttaisi n. 150 000 lisäkulut).

2. Siirretään Collins alempaan kenttään ja kokeillaan jotakuta muuta ykkösessä. Tikka ei ole ratkaisu, joten hyppään tämän vaihtoehdon yli suoraan. Marcinew? On väläytellyt muutaman kerran orastavaa pelisilmää vaikka aikaisempi ura ja tilastot eivät kerro mistään erityisestä profiilista pelintekijänä. Ehkä voisi kokeilla, mitä lisääntynyt vastuu tekisi. Henri Kanninen on toisinaan väläytellyt jonkinlaista osaamista pelintekosektorilla. Toisaalta hänkään ei ole urallansa kovin ihmeellisiin tehoihin yltänyt, mutta ei ole kyllä koskaan saanut vastuutakaan tulosyksikössä. Toisaalta, vastuu ansaitaan eikä taida olla sattumaa, että pelipaikaksi on vakiintunut alemmat kentät. Silti, itse ehkä lähtisin kokeilemaan Kannista jos varaa hankintoihin ei ole - Hämeenlinnan vesijohtovesi on ennenkin tehnyt ihmeitä. Yksi vaihtoehto on myös Ikosen istuttaminen sentteriksi, mutta se ei oikein toiminut viime kaudellakaan - toisaalta, meillä ei ollut valmentajaa eikä pelisysteemiä viime kaudella....

On tässä tietenkin sekin mahdollisuus, että Collins pystyy nykyisestä tasoaan nostamaan kun pelisysteemi saadaan uuden valmentajan kanssa paremmin ajettua sisään, joten ehkä hänellekin vielä voisi muutaman pelin antaa siimaa ykkösen roolissa.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Seuraava lisähankinta on toinen apuvalmentaja Pikkaraisen tiimiin. Tämähän on jo useampaan otteeseen sieltä suunnalta todettu, joten tuskin pelaajistoon on tulossa muutoksia, ovi käy korkeintaan ulospäin.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Collins on osoittautunut juuri sellaiseksi pelaajaksi kuin numeroiden valossa saattoi odottaa. Tunnollinen kahden suunnan sentteri, joka ei loista millään pelin osa-alueella. Nykytasollaan erinomainen kolmossentteri tai heikohko kakkonen, mutta pleijareihin pyrkivässä joukkueessa ei pitäisi olla mitään asiaan ykköskenttään. Mitä sitten voitaisiin tehdä?

1. Koitetaan saada mies siirrettyä johonkin muualle vaikka siten, että maksetaan osa palkasta ja hankitaan tilalle se ykkössentteri (aiheuttaisi n. 150 000 lisäkulut).

2. Siirretään Collins alempaan kenttään ja kokeillaan jotakuta muuta ykkösessä. Tikka ei ole ratkaisu, joten hyppään tämän vaihtoehdon yli suoraan. Marcinew? On väläytellyt muutaman kerran orastavaa pelisilmää vaikka aikaisempi ura ja tilastot eivät kerro mistään erityisestä profiilista pelintekijänä. Ehkä voisi kokeilla, mitä lisääntynyt vastuu tekisi. Henri Kanninen on toisinaan väläytellyt jonkinlaista osaamista pelintekosektorilla. Toisaalta hänkään ei ole urallansa kovin ihmeellisiin tehoihin yltänyt, mutta ei ole kyllä koskaan saanut vastuutakaan tulosyksikössä. Toisaalta, vastuu ansaitaan eikä taida olla sattumaa, että pelipaikaksi on vakiintunut alemmat kentät. Silti, itse ehkä lähtisin kokeilemaan Kannista jos varaa hankintoihin ei ole - Hämeenlinnan vesijohtovesi on ennenkin tehnyt ihmeitä. Yksi vaihtoehto on myös Ikosen istuttaminen sentteriksi, mutta se ei oikein toiminut viime kaudellakaan - toisaalta, meillä ei ollut valmentajaa eikä pelisysteemiä viime kaudella....

On tässä tietenkin sekin mahdollisuus, että Collins pystyy nykyisestä tasoaan nostamaan kun pelisysteemi saadaan uuden valmentajan kanssa paremmin ajettua sisään, joten ehkä hänellekin vielä voisi muutaman pelin antaa siimaa ykkösen roolissa.
Tässä se taitaa tulla esille, mikä tilanne kerholla on keskikaistalla, jos Kannista edes ajatellaan ykkösen keskelle "nauru hymiö".

Collins EI ole huono pelaaja, vähän sellainen köyhänmiehen Paajanen. Ja totta, laiturikin voi olla pelintekijä, mutta usein se sentteri on siellä "keskellä kenttää", ja sieltä pitäisi pystyä rakentamaan sitä peliä. Sentterillä on myös iso rooli, miten laiturit liikkuu, koska sentteri hieman rytmittää koko kentän peliä. Toki nykyään pelin aikana paikat vaihtuu, mutta silti sentterillä isoin rooli hyökkäyksessä. Vaikka olisi hyvät peliätekevät laiturit, huono sentteri pystyy tappaa pelin täysin.

Collin, Tikka ja Toivola ovat hyviä senttereitä, mutta ei tulosyksikössä. Ei silloin, kun pitäisi saada tappioasemassa maali aikaiseksi.

Viittaus mestaruuskauden keskikaistaan kertoo juurikin tämän. Ilman Luccen tuloa, voin väittää että kerho ei olisi mestaruutta voittanut. Silloin juurikin keskikaista oli todella monipuolinen, eikä pelkästään raatajia.

Viimekaudella oli 1 törkeän hyvä pelintekijä sentteri ja 3 muun roolin, nyt on 4 kahden suunnan sentteriä ja tämä näkyy myös ylivoimalla ja hyökkäys päässä.
 
Benkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, NUFC
Pakko puolustella Phil Collins:ia sen verta, että on kyllä useamman paikan tarjonnut kavereille, mutta ei ole maistunut. Toki kaverilla ollut itselläkin muutama paikka heittää byyri, muttei osunut. Toivotaan, että rupeaa jossain vaiheessa uppoamaan. Paremmalla viimeistelyllä kaverilla olisi kasassa tyyliin 2+5.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Tällä hetkellä todellakin näyttää, että olisi jopa ne Lucenius ja Wirtanen olleet keskelle paremmat hankinnat kuin Collins ja Marchinew.
Jos ei noilla herroilla ala yhtäkkiä kulkemaan hyökkäyssuuntaan, niin pakkohan tohon on peliätekevä sentteri jollain aikavälillä hankkia.

Hankintoihin en kuitenkaan ihan nopealla aikataululla kyllä usko, sillä eiköhän Pikkarainen katsele ensin rauhassa nykyisten pelaajien potentiaalin.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä omastakin mieletä kerhon heikkoudet löytyy tällä hetkellä ennenkaikkea pelin tekemisestä, uskon jopa että maalintekokaan ei ole laitureista lopulta kiinni, kunhan vain jyvä alkaa löytyä ja tarjoilu pelaa. Marcinew oli iso, iso virhe. Kaikki täällä odotti ykkös-kakkoskentän keskuria. Mika puhui jo julkistetuksessa että voi otta ykkösenkin roolin, mutta lähtökohtaisesti 2-3 kentän haku oli. Eli heti jo alkuun, täysin väärä rooli. Nyt kun on vielä alittanut vähätkin odotukset, ja on kolmosen-nelosen laita, niin antaisin monon heilua pikaisesti. Tilalle luulen tulevan kotimaisen haun, ja vapaana taitaisi vielä olla mm. Matias Myttynen. Ei häikäise, mutta uskoisin silti olevan kerhoon ihan kurantti kakkos-sentteri. Sekään ei tosin riitä, jos Collins ei ala näyttää ykkössentteriltä, ja alkaa valua kakkoseksi. Silloin onkin vaikeampi alkaa kesken kauden etsiä ykköstä, tyyliin "Kunyk", joka on se kaikkien haluama, ja harvojen löytämä hidden gem.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Justin Danforthin palkka ECHL:n parhaimpana ppg miehenä oli Lukossa ensimmäisen kauden syyskaudella noin 17k€ eli nopeasti laskien koko kausi noin 35-40k€. Joten en usko että Marcinew tai edes Joly on lähelläkään tuota 100k€ tai jos on niin Mika ansaitsee viimeistään tuosta kenkää. Valitettavasti taas sitten Collinsin uskon tienaavan aivan liikaa tasoonsa nähden.

Yksi asia mikä on keskusteluissa on unohtunut, on että noiden ulkomaalaisten kanssa pystyy kikkailemaan noilla verorajoilla. Oletetaan että joku meidän ulkomaalainen (pl. Grman) päästetään muualle Suomesta kesken kauden ennen 6kk rajaa, niin siinä säästää ainakin veroissa sievoisen summa. Mahdollisen uuden ulkomaalaishaun osalta sama juttu. Itse povaan näillä näytöillä lähtöä ennen joulua sekä Collinsille että Marcinewille.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Tällä hetkellä todellakin näyttää, että olisi jopa ne Lucenius ja Wirtanen olleet keskelle paremmat hankinnat kuin Collins ja Marchinew.
Jos ei noilla herroilla ala yhtäkkiä kulkemaan hyökkäyssuuntaan, niin pakkohan tohon on peliätekevä sentteri jollain aikavälillä hankkia.

Hankintoihin en kuitenkaan ihan nopealla aikataululla kyllä usko, sillä eiköhän Pikkarainen katsele ensin rauhassa nykyisten pelaajien potentiaalin.
Ainakin Pikkarainen olisi tarpeeksi jämäkkä valmentaja pitämään Luccen kurissa.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Itse ainakin odottaisin vielä kokoonpanomuutoksien kanssa hieman pidempään. Nyt ei ole ollut hyökkääjillä yhtään mitään selkeää pelitapaa, johon voisi tukeutua. Lisäksi pari ulkomaalaista on ensimmäistä kertaa Euroopassa.

Sitten, kun on 20 peliä mittarissa ja ei lähde, niin voidaan alkaa vaihtamaan. Lisäksi voisi kokeilla kaikkia kanukkeja samassa vitjassa ja antaa raamit. Ei olisi kielimuuria.
 
Musta_Kyy

Tulee muuten Johnstonille kiire, kun puolustaa yksin ja tukee hyökkäyksiä. Toki Collins voi aika vahvasti ollakin sitten puolustusorientoitunut.

Sitä ihmettelen, että eikö muka ole selkeääpelitapaa? Masa on virittänyt hyökkäyspeliä 1,5 vuotta ja Pikkarainen oo muuttanut mitään. Onhan siellä oltava vankat pohjat?
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Sitä ihmettelen, että eikö muka ole selkeääpelitapaa? Masa on virittänyt hyökkäyspeliä 1,5 vuotta ja Pikkarainen oo muuttanut mitään. Onhan siellä oltava vankat pohjat?
Kummasti niitä maaleja alkoi tulemaan kun työmäärää nostettiin. Pikkarainen itse sano, että mitään suuria muutoksia ei tässä ruveta ajamaan sisään vaan viilataan vähän vanhaa. Eli itseäni alkoi mietityttämään tuossa eilisen pelin tuoksinassa, että oliko se noin psykosomaattista pelaajilla, että Tiilikainen kun lähti, niin painostava tunne katosi. Noh niin tai näin, niin HPK oli eilen aktiivinen ja hyvä. Pakotettiin Jukurit virheisiin ja sieltä tuli palkinto.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Täällä heitellään aika useinkin kommentteja tyliin "tylysti potkut sille ja tälle". En tiedä, mitä sillä on kulloinkin tarkoitettu, mutta toivottavasti kaikki tajuavat, ettei Kerholla ole yksinkertaisesti ole varaa antaa potkuja pelaajille ihan tuosta vain ja maksella sitten loppua sopimuskauden palkkaa tyhjästä. Aika harvoin noita määräaikaisia sopimuksia puretaan ilman korvauksia ellei pelaaja ole syyllistynyt käytöksellään sopimusrikkeeseen - tai ellei sitten esim. henkilökohtaiset syyt (perheasiat yms.) puolla molemmin puolin sopimuksen purkua yhteisymmärryksessä.. Jos Kerho haluaa pelaajasta eroon, silloin varmasti yritetään neuvotella, että pelaaja siirtyisi jonnekin muualle ja Kerho säästyisi mahdollisimman pienillä korvauksilla. Miten hyvin tässä onnistutaan, vaikuttaa suoraan siihen, paljonko on varaa maksaa tilalle hankittaville pelaajille. Ongelmana myös on, että jos pelaaja on onnistunut huonosti Kerhossa, edes kohtuullisen korvauksen saaminen voi olla ison työn takana - saati sitten että selvittäisiin ilman mitään kuluja.
 
XO-konu

Erittäin hyvin kiteytetty.
Kyseessä määrä-aikainen työsopimus ja jos haluat eroon niin sitten kättä taskuun,ellei toisin saada sovittua.
Nyt organisaatio maksaa vanhoillekin valmentajille palkkaa ihan normaalisti,koska käsittääkseni heidät on vapautettu työtehtävistä,ei irtisanottu.
Ainoa keino kikkailla budjetin kanssa on, että esim Pikkaraisen tiimille maksetaan ensi kaudesta suurempaa palkkaa jolla kompensoidan tämän kauden budjettia.
 
JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ainoa keino kikkailla budjetin kanssa on, että esim Pikkaraisen tiimille maksetaan ensi kaudesta suurempaa palkkaa jolla kompensoidan tämän kauden budjettia.
Vähän asian sivusta, mutta esim. tulevassa HIFK pelissä tulee varmasti olemaan paljon (janoista) väkeä ja jos vähänkin menestystä heti tulee, niin Pikkaraisen ja Tanskan palkat on kohta tienattu lisääntyneinä lippu- ja kaljarahoina :)
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Collins ei missään tapauksessa ole ollut sillä tasolla mitä häneltä on odotettu. Toisaalta hän kuitenkin raahaa Jolya puolustussuuntaan mukanaan, ja se varmasti rajoittaa tekemistä. Kokoisekseen Collins liikkuu hyvin ja suojaa kiekkoa hienosti, varsinkin sisäänvienneissä. Tiedä sitten riittäisikö kenelläkään muulla resurssia kantamaan Jolya reppuselässä. Siitä päästäänkin pohdintaa, että kuinka paljon valmennus uskoo pystyvänsä Jolylle puolustamista opettamaan vs. hänen kiistattomat hyökkäyspelin taito-ominaisuudet.

Ihan off-topiccina pitää vielä ihmetellä miten voi kukaan pelata jääkiekkoa (ammattilaisena) noinkin vanhaksi osaamatta puolustaa edes vähän alusta? Alkuun luulin, että puolustaminen ei vain huvita, mutta viime pelin tsemppaamista katsellessa kävi jo vähän sääliksi, kun kaveri ei oikeasti osaa mitään mikä liittyy PAPPiin.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vähän on sellainen ärsyttävä fiilis näistä Kanukkiavuista. Kuten täällä joku sanoikin niin ei se fudujen antaminen ihan niin helppoa/fiksua ole kuin ehkä sohvan pohjalta vaikuttaa. Aika kallista se on tänne porukkaa palkata ja sitten heittää mäkeen jos ei miellytä. Ei Kerholla ole siihen samoin varaa kuin Tapparoilla sun muilla.

Collins ei ehkä ole ollut sitä mitä odotettiin, mutta toisaalta on kaikkea muuta mitä ei osattu odottaa (positiivisessa mielessä..). Vielä en osaa olla niin pettynyt, että pois heittäisin, mutta hiukan täytyy asettaa odotukset eri raiteille. Ei ole totuttu näkemään tuollaista "peruspelin ulkkaria" näillä kentillä. Onko seurajohdolla sitten ollut tiedossa, että Collins on enempi isähahmo kuin pistenikkari? Onko varaa kahteen Cornetiin?

Marcinew on sitten myös mielenkiintoinen tapaus. Omasta mielestäni ei ole ollut huono,vaan jopa hieman epäonnekas. Välillä ollut omassa kentässään ihan hyvä, mutta ei vaan ole ihan auennut. Jolyn kaltaista koomailua en ole havainnut, mutta sitten taas.. kuinka kauan on varaa odottaa kukkaan puhkeamista? Jos Kunykin tieltä joku pitäisi pois heittää (olisikin niin helppoa vaihtaminen..), niin ennemmin ehkä Marcinew kuin Collins... toisaalta järki sanoo just toisinpäin. Hitto kun on vaikee dilemma... taloudellisesti molemmat!

ja niin.. Johnston. Näkeehän sen avaruuteen asti jo peliasennosta, että ylikylän jätkä. Ollut jopa parempi kuin osasin kuvitella (kiekolla). Joly on Joly... antaisin aikaa ja katsoisin hieman sormien läpi... ei se Konnakaan omiin päin aina täysiä tullut ja Palve vielä vähemmän.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Vähän asian sivusta, mutta esim. tulevassa HIFK pelissä tulee varmasti olemaan paljon (janoista) väkeä ja jos vähänkin menestystä heti tulee, niin Pikkaraisen ja Tanskan palkat on kohta tienattu lisääntyneinä lippu- ja kaljarahoina :)
Eikä pianistia ammuta. ;)
 
TJ MACKEY

Jäsen
Ihan off-topiccina pitää vielä ihmetellä miten voi kukaan pelata jääkiekkoa (ammattilaisena) noinkin vanhaksi osaamatta puolustaa edes vähän alusta? Alkuun luulin, että puolustaminen ei vain huvita, mutta viime pelin tsemppaamista katsellessa kävi jo vähän sääliksi, kun kaveri ei oikeasti osaa mitään mikä liittyy PAPPiin.
Ihmetellä sopii myös, miten meidän urheilujohtaja voi luonnehtia Jolyn julkistamisen yhteydessä hänen vahvuudeksi kokonaisvaltaista pelaamista? Miten? En tiedä kumpi on pahempi: se että Mika ei ole nähnyt Jolyn ikinä pelaavan edes videolta, vai että Mika on nähnyt hänen pelaavan, mutta ei ymmärrä mitä näkee?

Joukkueen kärkeen pitää panostaa euroja. Kerho hankki Collinsin ykkössentteriksi. Marcinew hankittiin tuloksentekoyksikköön ja ylivoimalle. Grmanin piti olla se ykkösluuta pakistossa omaan päätyyn. Kyseinen kolmikko kyllä parantaa peliään Pikkaraisen alaisuudessa, mutta en osaa nähdä miten Kerhon kokoisella seuralla on heittää +/- 300 kiloa kaivoon tämän näköiseen räiskintään. Agentit ovat vieneet Kerhon rekryosastoa nyt vähän turhan rankasti.
 
Gustaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
1) Pianistin ampuminen on ihan helvetin outoa "huumoria" Pikkaraiselta. Me not like.

2) Collins on yleisenä totuutena surkea, mutta 13 KHL-maalin, urallaan pisteiden valossa yhden hyvän kauden (16-17 KalPa 56 gp, 14+35 = 39) vetänyt Myttynen olisi Vapahtaja.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Ihmetellä sopii myös, miten meidän urheilujohtaja voi luonnehtia Jolyn julkistamisen yhteydessä hänen vahvuudeksi kokonaisvaltaista pelaamista? Miten? En tiedä kumpi on pahempi: se että Mika ei ole nähnyt Jolyn ikinä pelaavan edes videolta, vai että Mika on nähnyt hänen pelaavan, mutta ei ymmärrä mitä näkee?

Joukkueen kärkeen pitää panostaa euroja. Kerho hankki Collinsin ykkössentteriksi. Marcinew hankittiin tuloksentekoyksikköön ja ylivoimalle. Grmanin piti olla se ykkösluuta pakistossa omaan päätyyn. Kyseinen kolmikko kyllä parantaa peliään Pikkaraisen alaisuudessa, mutta en osaa nähdä miten Kerhon kokoisella seuralla on heittää +/- 300 kiloa kaivoon tämän näköiseen räiskintään. Agentit ovat vieneet Kerhon rekryosastoa nyt vähän turhan rankasti.
Mitä olen lukenut Pikkaraisen valmennusfilosofiasta, niin Pikkarainen antaa pelaajille aikaa onnistua ja ei lähde heti ketjuja rukkaamaan. Nyt on uusi valmentaja ja en oikeasti tiedä onko tuo joukkue niin huono kuin se Tiilikaisen komennossa näytti viimeisimmissä peleissä. Joten katotaan nyt missä mennään kahden viikon päästä, olihan tuo hieno juttu että neloskenttä piti Jukuri pelissä meitä pystyssä ja ostaa näin aikaa kärkiketjuille onnistua.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joukkueen kärkeen pitää panostaa euroja. Kerho hankki Collinsin ykkössentteriksi. Marcinew hankittiin tuloksentekoyksikköön ja ylivoimalle. Grmanin piti olla se ykkösluuta pakistossa omaan päätyyn. Kyseinen kolmikko kyllä parantaa peliään Pikkaraisen alaisuudessa, mutta en osaa nähdä miten Kerhon kokoisella seuralla on heittää +/- 300 kiloa kaivoon tämän näköiseen räiskintään. Agentit ovat vieneet Kerhon rekryosastoa nyt vähän turhan rankasti.
Collins tuli hyvillä statseilla Liigaan. Varmaan palkka on kohdillaan. Pitäisi olla jopa tilastojen valossa ykköskorin äijä Liigassa. Grman ja Marcinew ei voi olla yhteensä juurikaan yli 100k. Korona-aika on tiputtanut palkkoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös