Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 327 549
  • 25 276

Ralph

Jäsen
Montako tykkiä meillä oli viime syyskuussa kun kausi alkoi?
Manninen oli odotusarvoisesti kovempi kuin yksikään ensi kaudelle suunnitelluista, samoin Kapanen. Nyt Mannista ei enää ole joukkueessa ja Kapasen odotusarvot ovat alempana. Lisäksi Paajanen lähti kauteen allaan 20 maalin kausi.
 

Lilleman

Jäsen
Tumma vai vaalea? Backmanilla kai parta on nykyään.

Mitä tulee Lehtoseen niin ei itseä liikuta mihinkään suuntaan. Itse luotan Kainulaiseen enemmän, kuin Bambiin.

Vaalea. Näytti kyllä ennen ajattelua ja silmien hieraisemista Sailiolta (jolla soppari kärppiin) Mutta kyllä se tuo Backman taitaa olla
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kun mietitään päättyvän kauden ongelmakohtia, ylivoimapeli ja viimeistelytehokkuus nousevat eittämättä listan kärkeen. Siinä mielessä potentiaalisten maalintekijöiden hankkiminen on fiksua ja tarpeen, ja Lehtonen voi hyvinkin olla mies paikallaan - mikäli asenne on kohdallaan.

Jos kuitenkin todella pitää paikkansa, että kauteen lähdetään sentterinelikolla, jossa ei ole lähtökohtaisesti yhtään Liiga-tasolla rutinoitunutta pelintekijää, on asetelma mielestäni pelaajaprofiilien kannalta hiukan kummallinen.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos kuitenkin todella pitää paikkansa, että kauteen lähdetään sentterinelikolla, jossa ei ole lähtökohtaisesti yhtään Liiga-tasolla rutinoitunutta pelintekijää, on asetelma mielestäni pelaajaprofiilien kannalta hiukan kummallinen.

No, odotetaan mitä Lalli tekee. Eihän mies ollut täysin sitä mitä odotettiin, niitä Lallimaisia oivalluksia nähtiin toki, mutta harvakseltaan. Siitä huolimatta (ja puutteellisesta liikkeestä), mies nakutti sen 30 pojoa+ne kevään 0+5, oli saatanasti plussalla ja varsinkin siellä marras-joulukuun peleissä oli mies paikallaan. Josko Lalli saisi nyt vähän paremman kesän alle ja vielä kerran hyppäisi remmiin mukaan. Ko. herran rutiinia kyllä kaivattaisiin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ihmettelen kovasti jos Backman Kerhoon tulee (lue joku sille aikoo maksaa). Kyllä melkonen nouto jos tulee nosteleen rahat pois ja muutama muukaan jääkiekon ulkopuolinen asia ei kyllä tätä näkemystä tue. Taitaa ennemmin olla joko max. KooKoo tai Jukurit, tai jopa Ketterään menossa.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihmettelen kovasti jos Backman Kerhoon tulee (lue joku sille aikoo maksaa). Kyllä melkonen nouto jos tulee nosteleen rahat pois ja muutama muukaan jääkiekon ulkopuolinen asia ei kyllä tätä näkemystä tue. Taitaa ennemmin olla joko max. KooKoo tai Jukurit, tai jopa Ketterään menossa.

No mikäs Backmanissa vialla on? En tosiaan tiedä, mutta jos sinulla on jotain tietoa niin valaise.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä, ei tuollaisia kavereita kyllä liigaan tarvita, eikä mestikseen. Ketteräkin voi olla liian kova joukkue ottaa pelipaikka. Ihan turha mies, tehnyt jossain vitun Norjan liigassa vain 1.35 pistettä / peli. Muutkin kerhon hankkimat pelimiehet Norjasta ovat olleet surkeita hakuja, mm. Schira ja Cornett. Mahtuivat kerhoon vain siksi että kerho oli tuolloin tasoltaan Suomisarjan joukkue. Kummatkin tekivät vielä vähemmän pisteitäkin kun Victor. Että ne on kaikki siellä toimistolla tyhmiä ja Pennanenkin kun ne ei tätä ymmärrä minkä mä nään heti....u
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Liian nätti tyttöystävä

Meinasin just kirjottaa samaa. Tämähän se normaali peruste on.

Annetaas nyt kaverin näyttää, jos nyt on edes kerhoon siis tulossa. Ja muuten hemmolla on ollut C rinnassa kahdessa liigassa, joten joukkuetovereiden näkemyksen mukaan ainakaan mikään pukukopin syöpä ei ole kyseessä.
 

Ralph

Jäsen
Huomenna tulee jytky. Jytky tarkoittaa jotain suurta ja mahtavaa. Jumala on suuri ja mahtava. Thor on ukkosen jumala skandinaavisessa mytologiassa. Zurich tiedotti tänään, että Patrik Thoresen ei jatka joukkueessa. Sopivasi tänään, kun huomenna HPK julkaisee joukkueensa.

Näin voi laskea 1+1=2, että huomenna viimeisenä lavalle saapuu norjalainen partasuu. Enkä tarkoita nyt Martin Johnsrud Sundbyta vaan tätä Thoresenia.

On hauska lukea muiden joukkueiden kannattajien tekstejä joulukuussa siitä, kuinka Thoresen on norjalainen dopinginkäyttäjä hänen iskttyään kauden seitsemännen hattutemppunsa.

Voidaanko jytkyllä tarkoittaa myös pommia? Seitsemäs marraskuuta 1983 Yhdysvaltain kongressin Capitol-rakennuksessa räjähti pommi. Samana päivänä syntyi myös Thoresen.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
@Ralph ja kannattaa muistaa, että kun sanan jytky kuulee Kerhon toimistolta niin heille se todennäköisesti tarkoittaa Robert Leinoa.
 

Ralph

Jäsen
@Ralph ja kannattaa muistaa, että kun sanan jytky kuulee Kerhon toimistolta niin heille se todennäköisesti tarkoittaa Robert Leinoa.
Älä älä älä. Vedän sittenkin Thoresen-kortin takaisin takataskuun, kun tutustuin aiheeseen lisää. Wikipedia auttaa ja kertoo:

"Jytkyt on ekspressionistisen taidemaalari Tyko Sallisen öljyvärimaalaus vuodelta 1918."

Tyko Sallinen? T.Sallinen? Tomi Sallinen Kerhoon?
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
"Jytkyt on ekspressionistisen taidemaalari Tyko Sallisen öljyvärimaalaus vuodelta 1918."

Tyko Sallinen? T.Sallinen? Tomi Sallinen Kerhoon?
Häh, eiks se mee sitten Jytkyt=Salliset?

No, jokku kenigit ne kuiteski on.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän Jere Sallinen kelpaisi paremmin kuin hyvin. Vielä kovempi jytky olisi Rendulicin paluu mutta turha kai tälläisistä nimistä on edes uneksia. Odotellaan nyt rauhassa huomista niin ollaan taas viisaampia asioiden suhteen. Luotan kyllä siihen, että joku kiinnostava nimi sieltä myös julkaistaan.
 

Ralph

Jäsen
Täällä on hassuteltu ja spekuloitu jytkyllä kaiken maailman hyökkääjänimien kanssa. Mutta entä jos se onkin pakki?

Iltasanomat uutisoi, että HPK yritti saada Urho Vaakanaisen, mutta ei onnistunut. Jos HPK kerran yritti hommata, niin kai ne sitten jonkun muun hommaa samaan rooliin? Vai onko HPK kuin kiukutteleva lapsi "jos en saa tota, niin en ota mitään". Puolustukseen on huhuttu Marko Pöyhöstä, Niklas Frimania ja Miro Karjalaista, eikä kukaan noista kukaan vaikuta "Vaakanaisen varavaihtoehdolta". Vai onko jytky se, että Vaakanainen tuleekin?

Veikkaan, että tämä jytky tai "jytky" on joku puolustajahankinta tai Niko Kapasen jatkosopimuksen julkaiseminen.
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Hetkinen, kovasti olen täällä kyllä joka viestin yrittänyt lukea mutta mistä tämä "jytky" on lähtenyt liikkeelle? Onko siellä nyt oikeasti joku taho luvannut jonkun koodinimi "jytkyn"?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Hetkinen, kovasti olen täällä kyllä joka viestin yrittänyt lukea mutta mistä tämä "jytky" on lähtenyt liikkeelle? Onko siellä nyt oikeasti joku taho luvannut jonkun koodinimi "jytkyn"?
HPK:n toimistolla käytetty sanaa" jytky" liittyen kick offiin, mutta edelleen muistutan, että toimistolle "jytky" saattaa tarkoittaa Robert Leinoa.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mites tämän "huhun" kanssa kävi?

Vesalainen tuli, mutta Vaakanainen ei. Eli fifty-sixty meni? Vai? Ja edelleenkään tuosta "jäätävä kaappaus" -osasta en tiedä, mutta joidenkin mielestä myös Kaappaus merellä/raiteilla on jäätävää settiä. Ja kai tuossa on edelleen se pieni mahdollisuus, että Vesalaisen tuleva NHL-seura sanelee jotain nuoren miehen seurasta. Tällöin varma "huhu" on sitä jotain
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kaupunkiuutisissa kirjoiteltiin aika selvästi vielä kahdesta etsinnässä olevasta pelaajasta. Lalli tietysti odotetaan, mutta olisiko budjetissa vielä kahden kärkiäijän mentävä kappa?
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos nyt joukkueen rakennetta ja koostumista mietitään näin maallikon silmin, niin sopimuspelaajien suhteen liikehdinnästä karkeaa arviota…

…ulospäin lähti (sulkeissa vastaava perunalajike)

Tuulola >> (Friman)
O. Manninen >> (Niemeläinen)
Forsberg >> (M.Karjalainen)
Haaranen >> (Laavainen)
O’brien (hankittiin tod.näk. Tulupov-Stehlik-Suhonen-sponssi-rahoituksella…) >> _________

Cornet >> (Backman)
Koivisto >> (Vesalainen)
Somervuori >> (Leino)
S.Manninen >> (Lehtonen)
Hopponen >> (Krag Christensen)
Harainen >> ________
Valtonen >> ________
+Kapanen >> (Kapanen)
++ Hagman (budjetin ulkopuolelta??) >> _________

Tuosta kun nyt katsoo, niin Kapasen ratkaisusta huolimatta uskoisin, että massia olisi merkittävään (1-2) hankintaan. Ei mun silmään monikaan korvaaja lähtökohtaisesti kalliimpi ole kuin korvattava. En ole mielestäni missään kuullut, onko tarkoitus pitää pelaajabudjetti samana vai onko tähän tulossa maltillista nostoa. Viime kausi oli taloudellisesti ilmeisesti parempi aikoihin, niin miksipäs ei vähän nostelis budjettiakin. Tosin uuden TV-sopimuksen uhka saattaa laittaa seurat varpailleen...

Voipi olla, että Porsen ja Lehtivuoren jatkodiilit hieman söi budjetista, mutta välttämättä uusien nuorien poikien sopimukset eivät ole niin kalliita kuin ”kokeneiden ratsujen” Koivisto, Somervuori, Forsberg jne…
 

Ralph

Jäsen
Vesalainen tuli, mutta Vaakanainen ei.
Vaakanainen menikin SaiPaan, eikä jatkanutkaan JYP:ssä. Ilmeisesti Lehterä kiinnosti Pennasta enemmän Vaakanaista tai tarjottu rooli on paljon isompi. Tai HPK ei ole ehkä oikeasti koskaan ollut Vaakanaisen perässä.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Vaakanainen menikin SaiPaan, eikä jatkanutkaan JYP:ssä. Ilmeisesti Lehterä kiinnosti Pennasta enemmän Vaakanaista tai tarjottu rooli on paljon isompi. Tai HPK ei ole ehkä oikeasti koskaan ollut Vaakanaisen perässä.
Vai johtuisiko siitä, että pelasi ennen viime kautta nimenomaan Lehterän alaisuudessa parikin kautta...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös