MTV3 Hockey Night

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Henkilökohtainen suosikkini on Anssi Kukkosen tokaisu "katsotaan nyt maalikimara ottelusta musiikin tahdissa"
Heh, muistan tuon. Kieltämättä helmi ja luultavasti aivan tosissaan tehty. Taisi olla kaudella 1988-89, jolloin vielä YLE:ssä oli joku ihme lakko ja suurimman osan kaudesta ainoa mahdollisuus nähdä SM-liigaa oli juuri nämä maikkarin herkut, joita Kukkosen lisäksi juonsi ainakin Simo Rantalainen ja Hannu Teider. YLE näytti tuon kauden ensimmäiset koosteensa vasta joulutauon jälkeen.

Kuvaa oli siis tarjolla yhdestä-kahdesta ottelusta per kierros, maaleja näytettiin ehkä kolme per ottelu ja tilanteesta toiseen siirryttiin heti kiekon ylitettyä maaliviivan ennen kuin pelaajat ja yleisö ehti reagoimaan tapahtuneeseen. Lisäksi niillä oli hauska tapa näyttää sarjataulukosta vain n.3-5 ensimmäistä joukkuetta.

Eli tänä päivänä televisiointien suhteen asiat ovat oikeastaan ihan hyvin. Maikkarilta ei ole tarvinnut mitään katsella enää vuosikausiin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kolmonen, ei, ei näin.
Miksi ei? :) Siellähän vilisee aina studio täynnä toistaan viiltävämpiä asiantuntijoita ja studioisäntäkin on todella huono verrattuna huonoon Urhontv:n isäntään, Ville Klingaan. Nämä tulosruudun raapaisut liigakierroksilta, ovat aina olleet samanlaista huttua, mitään parannusta ei ole tapahtunut 15 vuoden sisällä. Tämä johtuu osaltaan myös siitä, että SM-liiga ei ole Maikkarin listalla ylimpänä urheilulajeissa...
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexa Komarovin kädet
Henkilökohtainen suosikkini on Anssi Kukkosen tokaisu "katsotaan nyt maalikimara ottelusta musiikin tahdissa"...
Hienoahan tuokin oli, mutta edelleen ykkösenä allekirjoittaneella on legendaarinen Leo Silolahti ja NHL-uutiset => Patrik Prisepois ja Eerik Desjardins... ja lausuttuna tasan just niinkuin kirjoitetaan!
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Anteeksi, keskeytetään väärin lausutuille nimille hassuttelu nyt tähän:

Maikkari on kautta aikojen erikoistunut tähän "maalitilanteesta näytetään kaksi sekuntia"-tapaan. Helppo on kiekkoihmisen siitä vetää johtopäätöksiä maalin syntyyn johtaneesta tilanteesta.
Ironista, ehkä jopa paradoksaalista jo juurikin se, että Hockey Nightin viimeisenä kautena, kun ei ollut vielä mitään "kanavapaketteja", vaan pelkkä MTV3+, kyseisen kanavan otteluraportit olivat mielestäni Nelosen nykyisiä "puoli-paniikkikoosteita" valovuoden parempia. Tuolloin, siis kaudella 2004-05, koosteen alussa todellakin kerrottiin lähtökohdat otteluun molempien joukkueiden kannalta, nykyisin kun Nelonen korkeintaan kertoo, että toisen joukkueen paras pistemies oli tänään sivussa. MTV3+:lla ottelun lähtökohtia kertoessa taustalla pyöri ottelun ensi aloitus ja sen jälkeinen tilanne, alkuspiikkien yleensä loppuessa ottelun ensimmäiseen pelikatkoon. Niin hullulta kun se kuulostaakin, Nelonen voisi katsoa nauhalta ja ottaa mallia noista koosteista nykyisten (pitkälti vain netissä nähtävien) pikaraporttien sijaan. Alkio, Leinonen & editointiporukka voisi hyvinkin ottelupäivinä raapia muniaan aina siihen klo 18.30/17.00 asti, ja sen jälkeen vaikka puoleenyöhön asti tehdä yli kaksi minuuttia kestävät koosteet illan otteluista, niin, että maalikoosteista nähtäisiinkin muuta kuin pelkät maalit.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tosiaan tiedä, meneekö se nykyisen taantuman ja siitä johtuvien säästötoimien piikkiin vai ei, mutta Nelosen maalikoosteiden ja otteluraporttien taso on etenkin täksi kaudeksi romahtanut. TV:n puolella Nelosen myöhäisillan hätäisissä urheilu-uutisissa ei ole aina edes kuvaa kaikista peleistä tai kaikista maaleista ja ylipäätään ne ottelukoosteet sisältävät vain maalitilanteet vieläpä usein vain siitä yhdestä kuvakulmasta. Kai niissä liigapeleissä muutakin tapahtuu ja kai siellä on käytössä muitakin kuvakulmia tai useita kameroita. Vituttaa, että SM-liigan osalta tässä asiassa ollaan vielä ihan samalla tasolla kuin joskus 90-luvulla. Jotain sumeaa videokuvaa esimerkiksi Porin Isomäen hallista katsoessa, ei ihan heti uskoisi, että eletään vuotta 2009 ja kyseessä on Suomen suosituin urheilusarja.

Muiden kanavien kohdalla surkeuden ymmärrän, koska käsittääkseni SM-liigan ja Nelosen/Urheilukanavan välisen TV-sopimuksen takia muilla on jonkinlaisia rajoituksia ottelukoosteiden keston jne. suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tosiaan tiedä, meneekö se nykyisen taantuman ja siitä johtuvien säästötoimien piikkiin vai ei, mutta Nelosen maalikoosteiden ja otteluraporttien taso on etenkin täksi kaudeksi romahtanut.---Muiden kanavien kohdalla surkeuden ymmärrän--
Jääkiekon SM-liiga tuottaa nykyään itse kaikki ottelutapahtumien taltioinnit ja videoinnit. Eli omalla tiimillä (tosin en ole varma, mitä tapahtuu tv-otteluiden kohdalla - ehkä joku yhteisporukka). Tästä oli iso juttu Kauppalehdessä pari viikkoa sitten, hintalappu oli luokkaa 500 000 euroa tai vastaavaa. Seuraus on nyt kuitenkin ollut se, että viime kausilla on ainakin materiaalin puolesta ollut mahdollista julkaista kaikkien otteluiden kaikki maalit. Ennen - kun luotettiin tv-kanavien kalustoon - maaleja näkyi TV:ssä lähinnä Helsingin otteluista. Epäilen, että SM-liigan videointibudjetti ei salli ihan jättisatsauksia ja kameroita on tämän vuoksi vähemmän.

TV-oikeuksista ja niiden vaikutuksesta maalien esittämiseen en sitten osaa sanoa. Noin perstuntumalta tuntuisi kuitenkin SM-liigan tunnettuuden, seurattavuuden ja yleisen näkyvyyden kannalta fiksuimmalta vapauttaa kaikki pelin jälkeen nähtävät koosteet (itse pelilähetyksistä voi toki vielä niistää rahaa), ja puskea TV-kanavien lisäksi materiaali myös YouTubeen, jotta jengi voi mehustella matskuja omalla tavallaan Facebookeissa, ym. Nykyisellään liigan näkyvyys niiden parissa, jotka eivät jääkiekkoa aktiivisesti seuraa, on aika matalalla.
 

huihai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tosiaan tiedä, meneekö se nykyisen taantuman ja siitä johtuvien säästötoimien piikkiin vai ei, mutta Nelosen maalikoosteiden ja otteluraporttien taso on etenkin täksi kaudeksi romahtanut. TV:n puolella Nelosen myöhäisillan hätäisissä urheilu-uutisissa ei ole aina edes kuvaa kaikista peleistä tai kaikista maaleista ja ylipäätään ne ottelukoosteet sisältävät vain maalitilanteet vieläpä usein vain siitä yhdestä kuvakulmasta. Kai niissä liigapeleissä muutakin tapahtuu ja kai siellä on käytössä muitakin kuvakulmia tai useita kameroita. Vituttaa, että SM-liigan osalta tässä asiassa ollaan vielä ihan samalla tasolla kuin joskus 90-luvulla. Jotain sumeaa videokuvaa esimerkiksi Porin Isomäen hallista katsoessa, ei ihan heti uskoisi, että eletään vuotta 2009 ja kyseessä on Suomen suosituin urheilusarja.

Muiden kanavien kohdalla surkeuden ymmärrän, koska käsittääkseni SM-liigan ja Nelosen/Urheilukanavan välisen TV-sopimuksen takia muilla on jonkinlaisia rajoituksia ottelukoosteiden keston jne. suhteen.
Urheilukanavalta tulee joka arkipäivä peli-ilta LIVE -niminen ohjelma, jossa seuraavana päivänä klo 18.00-18.30 näytetään mm. edellispäivän kierroksen kaikki maalit, perjantain ja lauantain ottelujen maalit maanantaina. Eli kaikki maalit -kimarat on siirretty Urheilukanavalle.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
On taas melkoista kärsimystä kuunnella RoKi-Hokki-matsia. So far:

Selostaja:
"Jaatinen tehnyt tällä kaudella 9 pistettä Hokille." Elomo tähän:
"Joo, kymmenen vuotta RoKissa on hieno saavutus."

Selostaja:
"Sillanpään try outin viimeinen ottelu, tämän jälkeen tehdään ratkaisuja" Elomo: Joo saa varmaan jatkaa kun Maccarone sai kenkää.

Siis aikuisten oikeasti, miten MTV3 pystyy MAKSUKANAVALLE laittamaan noin paskan kokonaisuuden.
 

huihai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis aikuisten oikeasti, miten MTV3 pystyy MAKSUKANAVALLE laittamaan noin paskan kokonaisuuden.
Miksei pystyisi, kun (muistaakseni) toissa lauantain tulosruudussakin näytettiin parista SM-liigaottelusta maaleja ja sitten joku näistä maikkarin syntymäonnellisista tulosruudun naistoimittajista tokaisi jotakuin seuraavaa: loput tulokset maikkarin netistä.
Odotetaan, milloin maikkarin uutisissa kerrotaan pari uutista alkuun ja sitten sanotaan perään, että loput uutiset maikkarin netistä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinhän se nykyään menee. Ne kerrat, mitä olen yrittänyt illan liigakierroksen maaleja/ottelukoosteita katsoa myöhäisillan Tulosruudusta, niin sisältö on ollut tyyliin pari maalia yhdestä pelistä ja "kattavammin asiaa illan kierroksesta MAXin tulosruudussa" -ilmoitus.
 

huihai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo, joo, mutta tuossa ei kerrottu edes tuloksia, vaan kehotettiin katsomaan ne maikkarin netistä. Tämä on sitä maikkarin "ammattitaitoista" uutisvälitystä. Eipä silti, koko maikkarin porukka johtajia myöten näyttää ryömineen pääkaupunkiseudulle jostakin Takahikiän navetan takaa.
 

MikkoP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, joo, mutta tuossa ei kerrottu edes tuloksia, vaan kehotettiin katsomaan ne maikkarin netistä. Tämä on sitä maikkarin "ammattitaitoista" uutisvälitystä. Eipä silti, koko maikkarin porukka johtajia myöten näyttää ryömineen pääkaupunkiseudulle jostakin Takahikiän navetan takaa.
Tsadilainen - sielläkö syntyminen itseisarvona pitäisi luoda kyvyt ja näkemys?

Itse en viitsi koko maikkarin pakettia ostaa - 2kk maxia seuranneena totesin, että koko kiekkotoimitus oli täysin suolesta. Pahin virhe näyttää olevan ottaa noita entisiä kiekkoilijoita kommentaattoireiksi ja siihen pakan päälle täysin tietämätön studioisäntä kruunaa läjän..
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, Diniz, L.Lepistö, Johaug, Kadi, Käpä<3
Tästä hienoudesta tulee ensimmäisenä mieleen oranssit takit ja Wilman parhaat paikat joita Wilma ei valitettavasti päässyt esittelemään tarpeeksi.

"Läheltä ylös niin Jarikin sanoo"
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
MTV3:n kiekkotietäjä (köh köh) Sami Mettovaara hehkutti Pyörälää ns. varmana tapauksena Vancouveriin kiitos loistavan alkukauden. 32 peliä alla, 2+2 tehot ja -1.

Toivottavasti Pyörälä ei varasta Jaken paikkaa joukkueesta.
 
Toivottavasti Pyörälä ei varasta Jaken paikkaa joukkueesta.
Ovat mahtuneet yleensä yhtä aikaa joukkueeseen. Tuskin kukaan varastaa kenenkään paikkaa muutenkaan. Rooli tulisi olemaan puolustava, kuten tähänkin asti. Siinä Pyörälä on tähän mennessä aina onnistunut. Ei, hän ei ole edelleenkään räiskyvän näyttävä pelaaja.
 
Onn kyllä uskomattoman ala-arvoista toimintaa tämä Maxin kiekkolähetys. Studiossa kolme äijää seisoo studion kulmaan pystytetyn pöydän ääressä ja "asiantuntijat" korjaavat isännän puheita. Selostamossa ylistetään Jagria ja 50 minuuttia ottelun tapahtumista jää lähes kokonaan selostamatta. Muutenkin tämä Laaksosen Teppo sopisi paremmin Linnan Juhlien kommentaattoriksi keskustelemaan asuista. Muinoin Mertarannan aikaan EHT-pelit olivat (jos muistan oikein) melko korkealla katsojalukuja mitattaessa ja Euro Hockey Tour oli suosittu ja kiinnostava kiekkoturnee. Nyt nämä ovat melkein Mestis-otteluiden arvoisia eikä katsojiakaan varmaan niin hirveästi enää ole. Kiinnosti katsoa paitsi Leijonien, myös erityisesti Erkinjuntin ja Birnerin esityksiä maajoukkuepaidoissa mutta oli pakko vaihtaa kanavaa kahden erän jälkeen. Onneksi sentään MM-kisat ja Olympialaiset näkyvät vielä YLEllä, missä osataan sentään toteuttaa kiekkolähetyksiä.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
En omista MTV3 MAX-kanavaa, joten kysynkin ketkä olivat tänään asiantuntijoina? Tämä Markkanen on studioisäntä, Laaksonen selostaja, mutta ketkä ovat maikkarin asiantuntevat asiantuntijat?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös