Montreal Canadiens 2015–2016

  • 159 455
  • 887
Ei nyt enää toivota mitään pelastamista. Nyt toivotaan sitä vuosituhannen syöksyä kohti Mathewsiä.
Ei tule tapahtumaan. 2000-luvulla Canadiensin ensimmäinen vuoro on ollut keskimäärin 18. Tuskinpa tänäkään vuonna pääsee kymmenen ensimmäisen joukossa varaamaan, mutta tuskin pudotuspeleihinkään tällä menolla.
No, ensi syksynä Ismo lähettää Artturi Lehkosen seuraavalle levelille. Pärjäätkö, pystytkö?
Siitä Canadiens saa taas yhden pienikokoisen laitahyökkääjän.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Markov on ollut tällä kaudella huono ja eritoten äärimmäisen hidas, mutta häntä on pakko peluuttaa aika paljon tämän hetken pakistossa. Toisaalta Markovin kentälle päästäminen jatkoajalla on täyttä idiotismia, viime kerralla taisi pelata alle 10 sekuntia kun jo helähti omissa! Oma pää on näyttänyt ylipäätään heikolta viime aikoina varsinkin kun Petry & Gilbert ovat olleet poissa. Kun puolustus oli lähtökohtaisestikin aika kiekollinen, niin nyt siellä on ollut yhtä aikaa Markov, Beaulieu & Barberio, jotka ovat kiekottomina aika lapasia. Kun Tinordista ja kumppaneista ei nyt tullut uutta messiasta, tai edes oppipoikaa, niin on selvää, että kesän (tai viimeistään kun Markov lähtee) toisen prioriteetin pitäisi olla laadukkaan puolustavan puolustajan löytäminen.



Kun pakisto on ollut tuuliajolla, niin maalivahtiongelma on korostunut. Condon ja kumppanit ovat pelanneet välillä yksittäisiä otteluita ihan hyvin, mutta halvoilta & kokemattomilta varaveskoilta ei voida edes odottaa hyviä otteluita kuukaudesta toiseen. Mielestäni Montreal ei olisi edes tarvinnut Pricen tasoista magiaa joka ilta, vaan ”tavallinen” ykkösmaalivahdin tasoinen kaveri olisi riittänyt. Bishop, Pavelec, Halak yms eivät tietysti ole Priceja, mutta he pystyvät pitämään joukkuettaan pystyssä aina silloin tällöin vaikeilla hetkillä. Varsinkin laadukkaita vastustajia vastaan Habs on pelannut aivan hyvin viime viikkoina. Joukkueen itseluottamus on kuitenkin ollut äärimmäisen surkealla tasolla kun hyvätkään esitykset eivät ole riittäneet. Maalinteko on tietysti vaikeaa, mutta se luo otteluihin negatiivisen virtauksen illasta toiseen jos et itse saa montaa sisään hallinnasta huolimatta ja vastustaja upottaa yli 50 % teholla omistaan, jolloin esim. hyvät 1-2 erää eivät näy taululla johtoasemana. Condon onkin hävinnyt todella monta ottelua vastustajan veskarille 100-0, joka on tuottanut maalin tai kahden tappion..



Hyökkäyspäässä suurin ongelma on ollut erittäin kevyt oikea laita. Erilaisista syistä johtuen koko nelikko (Gallagher, Semin, Kassian, Weise) on ollut kykenemätön pelaamaan toivotulla tasolla, ja siellä onkin pelannut sekalainen seurakunta pelaajia jotka eivät sinne kuulu. On tietysti helppo huudella että tarvittaisiin vahvistuksia, mutta koska Montreal ei ole vielä valmis menestykseen, niin tulevaisuuden tuhoaminen hätäisillä & kalleilla hankinnoilla olisi mielestäni typerää. Joku halvahko rental tullee tietysti kysymykseen siirtorajalla, mutta joukkueen muut ongelmakohdat pitäisi saada parempaan kuntoon, ennen kuin on järkeä tehdä suuria/lopullisia satsauksia.



Jos taas katsotaan mestaruuden tavoittelua, niin nuoret pelaajat eivät ole ottaneet läheskään tarpeeksi suuria harppauksia eteenpäin; liian moni junnaa jopa paikallaan. Tinordista jo luovuttiinkin ja jälkiviisaana on helppo sanoa että hänet ja Eller olisi pitänyt treidata jo vuosi sitten. Larsilla ja miksei Jaredillakin oli toki potentiaalia, joten ihan ymmärrettävä jatkokokeilu, mutta vaihtoarvo ei ole ainakaan noussut. Tinordi laski jo arvottomaksi, eikä Elleristäkään ole odotettavissa ihan hirmuista huutokilpailua. Hän on periaatteessa ihan hyvä jääkiekkoilija ja pystyy pelaamaan jopa kärkiketjuissa (ainakin roskajoukkueissa), mutta eipä häntä tule ikävä jos vaihtaa maisemaa. Erittäin korvattavissa oleva lätkäjätkä ja ihmettelen jos mahtuu koskaan laatujoukkueisiin merkittävään rooliin. Jollain tapaa erittäin tyypillinen tanskalaispelaaja (sopii myös moniin suomalaisiin).



Se tärkein nuori eli Alex Galchenyuk jatkaa samalla tasolla kuin viime vuonna. Alex tekee näyttäviä temppuja ja pääsee ihan hyvin paikoillekin, mutta matka on vielä todella pitkä kohti tähteyttä. Jos Montreal haluaa joskus menestyä, niin Galchenyukin pitää nousta ykkössentteritasolle jolloin hän nostaa kenttäkavereidensa tasoa. Parhaat (esim Saku Koivu oli tässä hyvä) saavat hieman keskinkertaisemmatkin pelaajat näyttämään paremmalta kuin he oikeasti ovat. Galchenyuk suuret heikkoudet ovat edelleen laukaus ja kiekoton peli. Koska Alex pääsee hyvin paikoille, niin hänellä olisi yllättävän iso kasa maaleja jo tässä vaiheessa uraa jos laukaus olisi edes kohtuullista tasoa. Tällä hetkellä hän tarvitsee kuitenkin järjettömän määrän laatupaikkoja saadakseen tulosta, veto on löysä eikä se mene tarpeeksi usein edes maalia kohti. Keskushyökkääjällä tämä ei ole Niin Suuri ongelma, mutta puolustuspelin heikkous on sitä! Alex on edelleen kiekottomana yhtä hyödyllinen kuin ”strippari lastenkutsuilla”, joten hänen siirtäminen laitaan nyt joukkueen vaikealla hetkellä on aika ymmärrettävää. Liian monta pahaa tilannetta ja maalia ovat syntyneet heikon keskialueen pelin ja takakarvaamisen ansiosta.



Mitä tulee Plekaneciin, niin koska hänestä ei saa enää tuossa iässä kovaa vastinetta, niin en olisi häntä treidaamassa ihan helpolla. Tomas on kuitenkin yksi harvoista Habs-pelaajista joka tekee oikeita asioita kentän jokaisella alueella; hänen arvoaan ei todellakaan mitata vain pisteissä! Sentteriosasto Galchenyuk-Desharnais-Eller kuulostaisi aika katastrofaaliselta lähtökohtaisesti kotiedusta taistelevalle joukkueelle. Eller on mielestäni tässä tilanteessa ainut joka on treidattavissa. Vaihtoehtoisesti Desharnais saattaisi kadota laajennusdraftissa, kunhan vain hänet tajutaan jättää suojaamatta!



Eli vaikka Therrien ei ole läheskään NHL:n paras valmentaja, niin kyllä tässä mahalaskussa on paljon muitakin tekijöitä. Tietysti jos pätevä korvaaja on tarjolla, niin ymmärrän myös Therrienin potkut, mutta ei noin torsolla materiaalilla voi vaatia suuria ihmeitä! Loppukausi tulee nyt olemaan selviytymistaistelua (viimeisten playoffpaikkojen perässä roikkumista), mutta toivottavasti ensi kesänä ei mene hankinnat ihan noin vihkoon ja säästytään siltä että jokaisella osa-alueella on epäonnea, niin suunta on edelleen oikea; asiat eivät ole muuttuneet kuitenkaan Niin Paljoa 6 kk aikana..
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Pahnan pohjalle enää 11 pistettä, huomenna arvatenkin enää 9. Pelistä en tiedä mitään, enkä varsinaisesti välitäkään, mutta poimitut team statsit taitavat kertoa aika lailla kaiken olennaisen.

Category MTL CBJ
Hits 11 30
Giveaways 7 5
Takeaways 2 10
Blocked Shots 12 17

Semmoonen ehvortti, sano.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Onhan tää nyt niin koomista touhua. Ei sillä, että haluaisin kaupata pois kaikki pickit ja prospekteja hätäisessä treidissä, mutta kyllä tämä käsien päällä istuminen ihan vaan sen takia, että Price on loukkaantunut, tuntuu aivan älyttömältä.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Vaikuttaa siltä, että:

- Joukkueessa on huono henki, jota ei Therrienin roikottaminen mukana auta yhtään.

- En olisi yllättynyt, jos Pricen kausi on ohi ja pelaajat tietävät sen. Se tarkoittaa käytännössä samaa kuin, että Habsien kausi on ohi ja pelaajat tietävät sen.

- Koska käytännössä jo tankataan, niin uutta valmennusta ei kannata tuoda häviävään porukkaan.

- Bergevin on ehkä tiennyt, että joukkue ei ole vielä valmis ja ei halua hätäillä. Tähän teoriaan en tosin itse usko. Habsien prospect-pooli ei ole kovin iso, eikä se tarvitse kuin parin lupauksen hyytyä, niin siellä ei ole juuri ketään tulossa. Lisäksi moni lupaus on edelleen tuota kooltaan mikkihiiri-osastoa, jolla ei kuitenkaan kuuhun tai Cuppiin mennä. Voihan olla, että MB on vain puhtaasti paniikissa, ja ei tiedä mitä tehdä.

Siitä pitää nostaa hattua Bergevinille, että hän ei ole mennyt antamaan pois ykkös- tai kakkoskierroksen varausta, jotka näyttävät nousevan tällä menolla korkeiksi. On ihan eri asia, kun kakkoskierroksen varaus on luokkaa 31.-37. kuin joku 50.-57.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Jos Bergevin on neljän vuoden aikana draftin kautta rakentanut joukkueen, joka maalivahdin loukkaannuttua tippuu 0,200 joukkueeksi niin Molsonin olisi pitänyt potkia Bergevin, Therrien ja koko valmennus (paitsi Waite) pihalle jo kauan sitten.

Edit: Alkaa tuntua, että ainoa Waiten lisäksi, joka valmennuksesta tiesi jotain touhuaa nyt Floridassa pääjehuna.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Ulkopuolisena huudellen tuumaan, että aika kova henkinen lukko Canadiensissa päällänsä. Mikään ei onnistu ja mitään ei tule mistään ja vaikka vähän tulisikin, niin sitten se on maalin erolla kuonoon. Kyllähän tuon rosterin pitäisi kaikesta huolimatta pystyä tekemään yli 1 tai 2 maalia ottelussa edes joskus, kyllä kai se Condon nyt sen verran hyvin on kuitenkin pelannut? En minä suoraan sanoen Condonin kohdalla ymmärrä, miten maalien tekeminen loppuu heti, kun Price loukkaantuu. Joku isompi henkinen jumi siellä on nyt taustalla.

Road to Winter Classicista sai kyllä hyvää kuvaa siitä, miten Therrien valmisti joukkojaan peliin vs. miten Julien asian hoitaa. Tähän varmaan sopisi pikku hiljaa liitteeksi legendaarinen "Michel Therrien tells it like it is" videoklippi.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Ulkopuolisena huudellen tuumaan, että aika kova henkinen lukko Canadiensissa päällänsä. Mikään ei onnistu ja mitään ei tule mistään ja vaikka vähän tulisikin, niin sitten se on maalin erolla kuonoon. Kyllähän tuon rosterin pitäisi kaikesta huolimatta pystyä tekemään yli 1 tai 2 maalia ottelussa edes joskus, kyllä kai se Condon nyt sen verran hyvin on kuitenkin pelannut? En minä suoraan sanoen Condonin kohdalla ymmärrä, miten maalien tekeminen loppuu heti, kun Price loukkaantuu. Joku isompi henkinen jumi siellä on nyt taustalla.

Road to Winter Classicista sai kyllä hyvää kuvaa siitä, miten Therrien valmisti joukkojaan peliin vs. miten Julien asian hoitaa. Tähän varmaan sopisi pikku hiljaa liitteeksi legendaarinen "Michel Therrien tells it like it is" videoklippi.
"We are a grinding team. Accept it!". Siltä on kyllä näyttänytkin.
 

Ciry

Jäsen
Suosikkijoukkue
le Club de hockey Canadien
"You know what? We're playing better the last 10 games than we did the first 10 games. We just don't have the results."

9 pistettä enää.
 

hestadius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Habs
Kyllähän kaikki näyttää siltä, että joukkue ei pelaa Therrienille. Muniin puhaltelua. Positiivista tässä yössä oli se, että yövuorolaisena, sain palkan pelin katsomisesta. Muuta positiivista en keksi tällä hetkellä Habsien pelistä.
Ensi viikolla lento Montrealiin, katsomaan Oilers ja Carolina pelejä. Jospa silloin olisi jo uusi mies penkin takana?
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Ellei jokaikistä hackmannia ole vielä heitetty nurkkaan tämän kauden osalta, nyt alkaisi olla viimeinen aika sille päätökselle. En tiedä kumpi olisi parempi, antaa muutaman tietyn veteraanin roikkua laahusnuottana isoilla minuuteilla ja varmistaa näin loppukauden mittainen alamäki, vai yrittää heivata nämä hinnalla millä hyvänsä yli laidan ja nostaa IceCapsista kavereita tilalle. Nämä tuskin ainakaan huonommin kykenisivät suoriutumaan. Lisäksi Pricelle loppukausi lepoa ja mahdollisimman täydelinen kuntoutuminen vammasta.

Kauden jälkeen sitten lopputuuletus, ovet selälleen Therrienille ja Bergevinille ja osittainen uudelleenrakennus nuoren rungon ympärille. Pacioretty, Gallagher, Galchenyuk, Subban, Petry, Beaulieu, Price on kuitenkin sellainen seitsikko, jonka ympärille kannattaisi vielä yrittää kasata jotain.

Aamun piristykseksi pikku visa. Mikä tämä on?

0+0=0, -4, 0 0 0 0 0 1 8:11 0:00 36:28

Habsin ykkösylivoiman sentterin saldo kahdesta Columbus-matsista. Kyllä häiritsee tuo yksi takeaway muuten niin kliinisen puhtaassa suorituksessa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kumma juttu jos on nyt huono henki pukukopissa. Alkukaudesta kehuttiin niin sitä hyvää henkeä, vaikka oli pukukopin myrkyttäjä Semin jopa mukana. Liian tunnepitoista meininkiä.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
"You know what? We're playing better the last 10 games than we did the first 10 games. We just don't have the results."

9 pistettä enää.
Eikös Therrien ole oikeasti vienyt peliä enemmän kiekonhallinnan suuntaan ainakin tilastojen valossa? Toki Pricen pidempi loukkaantuminen ja Therrienin haluttomuus pelin muuttamiseen näkyy, mutta ei Therrien täysi ääliö ole.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Eikös Therrien ole oikeasti vienyt peliä enemmän kiekonhallinnan suuntaan ainakin tilastojen valossa? Toki Pricen pidempi loukkaantuminen ja Therrienin haluttomuus pelin muuttamiseen näkyy, mutta ei Therrien täysi ääliö ole.
Tehdäänkö vaihtokaupat? Blashill meille ja saatte Therrienin? Kiekonhallinta voi olla tilastollisesti parantunut mutta kaikki muu onkin mennyt sellaista alamäkeä, että huh. Therrienin osaamattomuus peluuttaa oikeita kavereita oikeissa paikoissa ja haluttomuus muuttaa mitään on suuri syy miksi Habs on tässä jamassa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Therrien on hyvä valmentaja. Tai siis sen perusteella, mitä tältä fanitasolta voi päätellä - Therrienillä on hyvä koheesio sen jutuissa, ymmärtää kyllä miten kiekkoa pelataan ja miten otteluita voitetaan. Vaikuttaa siis skarpilta sedältä, vähän kuin Julien. Siitä en sano mitään, onko ihmisjohtajana minkälainen, kohteleeko pelaajia reilusti.

Lisäksi mun mielestä tolla Habsin rosterilla on turha sössöttää mistään kiekonhallinnasta. Joukkue on nopea ja kohtalaisen taitava, muttei mikään Hawks. Parhaimmillaan CAnadiens on silloin, kun se käyttää nopeuttaa puolustamiseen, ottaa kiekottomana tilan ja ajan pois vastustajalta, pakottaa tämän virheisiin ja voittaa irtokiekot. Siinä syntyy laadukkaita maalipaikkoja enemmän kuin riittävästi ja Canadiensin tapauksessa paljon enemmän kuin mitä jollain rintamahyökkäyksillä ja päätypelillä syntyisi.

Grinding team. Muttei perinteisen iso ja vahva, vaan nopea ja sitkeä.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Lisäksi mun mielestä tolla Habsin rosterilla on turha sössöttää mistään kiekonhallinnasta. Joukkue on nopea ja kohtalaisen taitava, muttei mikään Hawks. Parhaimmillaan CAnadiens on silloin, kun se käyttää nopeuttaa puolustamiseen, ottaa kiekottomana tilan ja ajan pois vastustajalta, pakottaa tämän virheisiin ja voittaa irtokiekot. Siinä syntyy laadukkaita maalipaikkoja enemmän kuin riittävästi ja Canadiensin tapauksessa paljon enemmän kuin mitä jollain rintamahyökkäyksillä ja päätypelillä syntyisi.
Voitsit varmaan mennä kertomaan tämän sillä ei oo paljo aktiivista puolustamista tai korvaamista näkyny sen jälkeen ko Price loukkaantui.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Jarkko Ruutun elämäkerran mukaan Therrienin treenit olivat hieman liian pitkiä ja menivät lopuksi puuroksi. Lisäksi Therrien oli kuulemma enemmän old school-pelityylin kannattaja. Tämä siis verrattuna Marc Crawfordiin.

Se on totta, että Therrien on hieman pystynyt kehittämään pelityyliä, siitä mitä se oli hänen alkuaikoina Habseissä. En silti pidä häntä kovin ihmeellisenä koutsina. Samaa tasoa jonkun Tortorellon kanssa.

Vielä on matkaa tuonne hyville varausvuoroille, mutta kyllä bottom5 lähenee hyvin/uhkaavasti. Jotenkin tuo on absurdia, että mitä huonommin pelaat, niin siitä palkitaan. Sama kuin tenniksessä grand slam-turnauksen 1. kierroksella hävinnyt, saisi aloittaa seuraavan slamin neljänneltä kierrokselta. Tämähän on kuin kommunistisissa valtioissa; iso jengi tekee työn ja yksi saa hedelmät. Ei siinä mitään, kyllä mulle kelpaa, jos Laine tai Pulju napsahtaa Habsien laariin. Edmontonin viedessä Matthewsin.
 

Subbanisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs
Terve vaan kaikki jatkoajan Habs-fanit. Olen seurannut Habseja muutaman vuoden ajan ja nyt ajattelin hankkia kirjoitusoikeudet palstalle.

Itse olen tällä kaudella katsonut noin 20 ottelua Habseilta ja highlightsit muista Habsien peleistä. Minun silmään Habs on pelannut suhteellisen hyvin, mutta tulokset eivät ole vastanneet peliesityksiä. Esimerkiksi Bluesia vastaan muutama kierros sitten Habsit pelasi hyvän vierasottelun, mutta hävisi jatkoajalla ja viikonloppuna Torontoa vastaan katosin avauserän ja sekin oli hyvää peliä. Minun mielestä Habsit ovat hävinneet otteluita yksittäisten pahojen nukahtamisien johdosta. Viime öiden Columbus pelejä en ole nähnyt, mutta tilastojen mukaan nekin olivat melko tasaisia otteluja, tosin Columbusta vastaan pitäisi olla hallitseva osapuoli. En tiedä olenko sattunut katsomaan Habsien parhaita pelejä vai onko minulla liian vahvat värilasit, mutta uskon että Habsit parantaa tuloksellisesti otteittaan huomattavasti viime aikaisesta ja nousee taistelemaan vielä pudotuspeleistä.
 

Gally11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens #11 - Saku Koivu, Brendan Gallagher
Pirun syvissä vesissä kyllä uidaan tällä hetkellä. Joulu-tammikuun saldo on 6 voittoa ja 19 tappiota.

Therrien ei ole oikein missään vaiheessa vakuuttanut ainakaan allekirjoittanutta osaamisestaan. Samat pelilliset ongelmat tuntuu jatkuvan pelistä ja kaudesta toiseen, mutta Therrien ei tunnu tekevän yhtään mitään parantaakseen asioita. Mulla on yleisesti ollut se ajatus, ettei koutsia potkita heti pois kun joukkue hiukan konttaa, mutta tämä tällä hetkellä päällä oleva tilanne on sellainen jossa itsekin olisin valmis potkimaan MT:n ulos.

Therrienin aikakaudella ei olla taidettu kertaakaan vielä jäädä ulos play-offeista. Vahvasti tuntuu siltä että tällä kaudella tulee poikkeus sääntöön. Mielelläni olen kyllä väärässä.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Niin, pitää tosiaan miettiä sitä, että kannattaako uutta valmentajaa edes tuoda nyt kehiin? Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin. Esim. yv-peli kyntää toista kautta putkeen ja siihen auttanut edes apuvalmentajien roolien muuttaminen; av-koutsista yv-koutsi. Koko valmennuskööri (pl. Waite) pitäisi laittaa ulos. Mieluummin uudet kaverit kesällä sisään, kun pöytä on putsattu (huono ilmapiiri ja alisuorittajat vittuun) ja Price, toivottavasti, pelikunnossa. Olisi myös hyvä kysyä valmentajalta, että minkälaisia pelaajia hän haluaa. Eikä hankita jotain Seminiä, jota Therrien ei voinut sietää. Ei niin, etteikö Semin olisi ollut huono.

Bergevin varmasti kantaa syyllisyyttä surkeista veskareista. Korpisalo söi molemmat aamiaiseksi! Ja kyseessä on Columbuksen kolmosveskari! Ihan ok -tason veskarit eivät enää riitä nyky-NHL:ssä, pitää olla hyvä. Condonista ei ollut ykkösveskariksi, eikä se ole edes yllätys. Tokarskin itseluottamus meni jo viime kaudella ja ei näytä Scrivensistäkään olevan pelastajaksi. Ensi kaudeksi kakkoseksi toivottavasti hankitaan kokenut kaveri, eikä mitään alle viisi NHL-ottelua pelannutta. Vai tuhotaanko Fucalen ura samaan hintaan?
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Kumma juttu jos on nyt huono henki pukukopissa. Alkukaudesta kehuttiin niin sitä hyvää henkeä, vaikka oli pukukopin myrkyttäjä Semin jopa mukana. Liian tunnepitoista meininkiä.

Seminin kanssa: 12 W, 3 L
Jälkeen Seminin: 12 W, 24L

Seminille uutta sopimusta käteen, ja Habsit takaisin voittojen tielle?
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Samalla kun haukun veskareita, niin todetaan ettei puolustajat ole todellakaan loistaneet. Viime yönäkin neljään maaliin ihan selvä virhe puolustajalta. Todettakoon, että Barberio ei ollut kentällä yhdenkään CBJ-maalin aikana. Mikähän on ettei Pateryn saa peliaikaa?

Carr loukkaantui sitten kolmeksi kuukaudeksi ja Pacioretty sai PK:n vedon naamaansa, jos kapteeni vaikka heräisi pelaamaan.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
No niin vähän lisää hyvää mieltä. Sylvain Lefbvre palkattiin samaan aikaan Therrienin kanssa AHL:n koutsiksi. Molemmat koutsit käyttävät samaa taktiikkaa, jotta pelaajien olisi helpompi siirtyä AHL:stä ison shown puolelle. Noh, arvatkaapa montako prosenttia valmentamistaan peleistä Lefbvre on voittanut? 42%. Mikä on yksi huonoimmista AHL:ssä.

Erohan tietty on, että AHL:ssä ei ole ollut Pricen tasoista kassaria, mutta se osoittaa aika selvästi, että Therrieninkin taktiikka on Price gets da pucks.

Tietenkin AHL:n on tarkoitus valmistaa NHL:ään, mutta eiköhän sielläkin voittava kiekko olisi kovempi sana?

Itse haluaisin kauden jälkeen nähdä täyden tuuletuksen niin NHL:n kuin AHL:n puolella mutta taitaa olla toiveunta.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Habs-pelaaja John Scott valittiin MoMiksi All Star-ottelussa ja Artturi Lehkonen valittiin Suomen EHT-joukkueeseen. Paistaa se aurinko risukasaankin.

Lehkonen on itse asiassa pelannut ihan hyvin SHL:ssa tällä kaudella. Tainnut jo nyt tehdä enemmän pisteitä kuin viime kaudella yhteensä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös