Montreal Canadiens 2007-2008

  • 206 753
  • 907

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Mitä näin hieman ottelun lopusta viime peliä, niin kyllä jatkoajalla oli Habseillä paikkoja ratkaista ottelu. Esim. Streit pääsi sutimaan tyhjään maaliin reboundia, mutta ei osunut kiekkoon. Tosin siitä käynnistyneestä vastahyökkäyksestä nääswillehyökkääjä kilautti tolppaan. Rankkareissa Huet imuroi Bonkin vedon ja Eratin vetoon Huet ei ehtinyt edes liikahtaa, kolmas vetäjä menetti kiekon, oli tosin jo veivannut Huetin ulos. Koivun rankkari oli hieno, mutta Kovy ja Kostitsyn jäätyivät.

Bonkin tasoitusmaalin jälkeen muutaman pelaajan mailat lensivät ja Huet hakkasi omansa ylärimaan. Habs-pelaajat tuntuivat koko jatkoajan ja rankkarit miettivän sitä miten he eivät voittaneet, kun predatorsit olivat innoissaan saumasta voittoon.

Olen samaa mieltä Varjon kanssa, että Canadiens-paidassa viipottaa aivan liikaa kolmoskentän miehiä ykkösessä. Ei ihme, että jotain Perezhoginia tuollainen vituttaa ja lähtee pelaamaan Venäjälle. Mitenköhän Carbo kuvittelee Sakun slumpin poistuvan, jos Streit ei osu edes tyhjään maaliin. Nyt voisi tehdä jonkun ison treidin, jolla päästäisiin vaan eroon Ryderista. Halak siihen kyytipojaksi ja vaihdossa vaikka varausvuoro ja kasa kiekkoja.
 

M@thieu

Jäsen
Halak kutsuttu ylös! Treidi tulossa!

No ei nyt sentään...

Mutta Jaroslav voi hyvinkin päästä pelaamaan huomenna Detroitia vastaan, jos molemmat annetut tiedotteet pitävät paikkaansa; eli Price olisi kipeänä ja Huet'lla nivusvamma. Ensiksi siis RDS:llä ilmoitettiin Halakin tulevan paikkaamaan sairaana olevaa Pricea, mutta äsken Team 990:llä kerrottiin, että syynä onkin Cristowallin loukkaantuminen.

Näköjään jotain huhuja Lapierren ja O'Byrnen kutsumisista ylös on myös ollut ilmassa, mutta mitään virallista ei ole tullut tietoon, ja näillä näkymin tuskin tuleekaan.

---

Canadiens-prospekteista viime kesänä toisella kierroksella varattu P.K Subban ja kesän 2006 draftissa kolmannella kierroksella huudettu Ryan White ovat saaneet kutsun Kanadan nuorten maajoukkueleirille, josta valitaan lopullinen joukkue nuorten MM-kisoihin. USA:n joukkueeseen ovat vahvasti tyrkyllä Habsin molemmat viime kesän ykköskierroslaiset Ryan McDonagh sekä Max Pacioretty. Sveitsiläispakki Yannick Weber puolestaan lienee itsestäänselvä valinta alppimaan joukkueeseen.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Recchi waiwereissa, käytännössä Cap hit olisi joku 900k, eli vaikka Recchi ei enää olekaan kovassakaan iskussa, niin lienisi silti vahvistus Habseille...ehkä jopa YV:ssä Saksterin kanssa voisi saada tehoja irti.

Mikäs viimeisten pelien saldo oikein on, montakohan vielä saa tulla ennenkuin Gainey tajuaa ettei Carbo osaa valmentaa ongelmatilanteissa, ei tässä enää montaa ottelua viitsi hävitä ettei homma mene taas keväällä taisteluksi pudotuspelipaikasta.
 

M@thieu

Jäsen
Recchi waiwereissa, käytännössä Cap hit olisi joku 900k, eli vaikka Recchi ei enää olekaan kovassakaan iskussa, niin lienisi silti vahvistus Habseille...ehkä jopa YV:ssä Saksterin kanssa voisi saada tehoja irti.

Recchin palkka on tosiaan hyvin pieni, eikä hänen tulonsa kai mitenkään voisi ainakaan saattaa joukkueen tilaa huonommaksi. Hyvässä tapauksessa mies heräisi Sakun vierellä ja voisi ehkä tehdä jopa 15-20 maalia loppukaudella. Jos taas käy niin, että "vanhuksesta" ei saa enää mitään irti, niin istukoon katsomossa loppukauden. Riski on olemattoman pieni, ja mielestäni täysin ottamisen arvoinen.

Pelihän oli viime yönä taas tuttua huttua, kun ei toimi niin ei toimi. Hasek kohtasi kiekon vain 16 kertaa, ja yksi pääsi livahtamaan onnekkaasti. Pricea kohti lauottiin yli tuplasti enemmän, eikä Habsilla ollut mitään asiaa voittokamppailuun. Markoville muuten tuli taas -2, mies taitaa olla nyt jo täyden kympin verran pakkasella.

Koivu nujakoi kolmannessa erässä Samuelssonin kanssa, Dandy hyppäsi väliin ja lensi ulos. Viimeisellä minuutilla puolestaan Begin hanskasi turhautuneisuudessaan Andres Liljan kanssa.

Ryderin peliaika on enää vähän yli 12 minuuttia, eli yksi joukkueen pienimmistä. Jotkut, itseni mukaanlukien, ihmettelivät, miksei Ryderille haluttu antaa pidempää sopimusta. Eipä ihmettele enää.
Viimeistään nyt on aika laittaa Ryder katsomoon, ja otetaan tilalle vaikka Grabovski, joka pelasi Predsiä vastaan hyvin. Lisäksi heivataan myös Smolinski popcornien äärelle ja napataan Recchi waivereista. Täten uudet ketjut ovat nämä:

Recchi-Koivu-Kovalev
Kostitsyn-Plekanec-Higgins
Latendresse-Chipchura-Grabovski
Dandenault-Begin-Kostopoulos

Ongelmiahan tästäkin koostumuksesta löytyy samantien, ainakin kolmosketjun oman pään peli olisi laitureiden osalta aikamoinen kysymysmerkki. Chipper tosin tasoittaisi tätä heikkoutta kuitenkin todella hyvällä puolustuspelaamisellaan. Jännä juttu sinänsä, että Smolinski hankittiin ikään kuin Chipchuran mentoriksi, jotta tämä voisi olla ensi kaudella joukkueen kolmossentteri. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin täysin toisinpäin, Smolinski on täysi oppipoika Kylen rinnalla.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Seuraavaan matsiin Bostonin halinalleja vastaan on nostettu farmista Lapierre ja O`Byrne, jotain positiivista taas tähän räpellykseen. Ketjulotto pyörii taas kuin viimeistä päivää..pitäisi kai Carbon jo kohta tajuta, että ei se paska pöyhimällä parane, haisee vain entistä enemmän. Ahistaa ja pahasti....
 

M@thieu

Jäsen
Ja samalla Grabovski lähti Hamiltoniin, saapa nähdä jatkaako mies suoraan Äiti Venäjän helmoihin? Jotain puhetta oli ennen kauden alkua, että Grabo ei välttämättä enää farmissa suostu tahkoamaan.

Ketjuja on turha lähteä arvailemaan, mutta molemmat call-upit tulevat varmasti olemaan kokoonpanossa, ja O'Byrne ilmeisesti Hamrlikin parina.

E. Nojoo, kyllähän nuo harjoituksissa käytetyt ketjutkin löytyivät varsin helposti kun jaksoi avata silmänsä.

Smolinski - Koivu - Higgins
Kostitsyn - Plekanec - Kovalev
Latendresse - Chipchura - Dandenault
Begin - Lapierre - Kostopoulos

Smolinskin huonot otteet palkitaan ykkösketjun paikalla. Grrreat!
 
Viimeksi muokattu:

M@thieu

Jäsen
Tulivathan ne kaksi pistettä sieltä, vaikka taas oltiin pelottavan lähellä menettää kolmen maalin johto. Bruins on nyt voitettu jo seitsemän kertaa peräkkäin!

Higgins latoi pöytään komeat tehot 1+2, ja kahteen syöttöpisteeseen ylsi myös debyyttinsä NHL:ssä tehnyt Ryan O'Byrne. Muutenkin puolustajakolossi pelasi todella hyvän ottelun, eikä jännitys näkynyt hänen pelissään millään tavalla. Chipchuralle kauden kolmas maali, ja Dandenault niittasi loppulukemat kauden neljännellään. Dandy pääsi ykkösketjuun Smolinskin loukattua oikean polvensa, ja otti kyllä tilaisuudestaan kaiken irti. Saku jäi taas kerran pisteittä, vaikka kaikki ketjukaverit onnistuivat niitä keräämään. Noh, jospa sitten lauantaina...

Bègin'kin joutui jättämään ottelun kesken olkapäävamman vuoksi, ja huilaa huomisen Carolina-matsin, kuten myös Smolinski. Ryder palaa täten kokoonpanoon ja Streit siirtyy taas hyökkääjäksi. Viime yönä katsomossa ollut Brisebois ottanee sveitsiläisen jättämän paikan puolustuksessa, Gorgesin jatkaessa popcornilinjalla.

Mark Recchi olisi nyt tarjolla puoleen hintaan re-entry'nä, laittaisitpa nyt Gainey tarjousta pöytään. Voihan toki olla, että joku 19:stä Habsin takana sarjataulukossa olevasta seurasta nappaa miehen ensin, mutta sillehän ei sitten mitään mahda.
 
Eikös Saku ja Recchi muutenkin olleet hyviä frendejä ainakin yhteisinä Montreal-aikoinaan? Varmaan yhä edelleen. Kun Rivet treidattiin pois, niin täytyyhän kapteenille saada yksi hyvä kaveri samaan koppiin.

Ei mutta kyllä Recchi voisi olla ihan hyvä liike. Kuten tuolla Dallas-ketjussa pohdittiin, niin onhan Recchi halpa sijoitus ja siinä mielessä voisi olla onnistuessaan erinomainen hankinta. Kuten sanottua, eiköhän joku vanhan kehäketun nappaa.
 

Leone B.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens
Ottaja varmaan kyllä löytyy, ja parhaita kaveruksia ainakin entisaikaan olivat Recchi ja Saku - sillähän edellistä työsulun aikaan Turkuunkin varrottiin, vaan ei koskaan saatu. Ei varmaan vastustaisi kapteeni treidiä.

Kyllähän tuo voisi toimiakin, ja riski on pieni. Silti vähän epäilyttää veteraanien hankkiminen - joukkueessa on kuitenkin vahva rakennusvaihe menossa, ja Hamiltonissakin paikkaa ylhäältä odottelee kasa kavereita. Ei Habs vielä tänä vuonna parin veteraanin päässä Cupista ole, joten nuorille rohkeasti vastuuta ja vaikka nuorempi Kostitsyn koettamaan.
 

M@thieu

Jäsen
Viides kotitappio putkeen ja kerrassaan surkealla esityksellä. Kirjoitetaan nyt kuitenkin jotain ottelusa, kun tuli kerran katsottua...

1. erä:

Molemmat joukkueet aloittivat melko tunnustelevasti, eikä todellisia maalipaikkoja siunaantunut kumpaankaan päähän, kunnes ajassa 3.51 Erik Cole pääsi karkuun ja iski kiekon takayläkulmaan. Maalin arkkitehtinä toimi hienon ottelun kaikkiaan pelannut Ray Whitney, joka riisti kiekon keskiympyrässä Chipchuralta, syötti selkänsä takaa rystyllä vasempaan laitaan Cullenille, joka pääsi tarjoilemaan täyteen vauhtiin Colelle. Hamrlikin sijoittuminen tilanteessa oli huonoa, mikä avasi Colelle vapaan väylän. Pian maalin jälkeen Cole pääsi uudelleen läpiajoon Bouillonin ja Brisebois'n tehdessä kunniakujaa, mutta tällä kertaa mies epäonnistui viimeistelyssään.

Koko ottelun ajan Habsin parasta osaamista esittänyt nelosketju Streit-Lapierre-Kostopoulos oli varsinkin ottelun ensimmäisellä kympillä täysin pitelemätön, ja loi vauhdikkaan luistelun ja hyvän kulmapelin ansiosta painetta Hurricanesin pakeille. Erän puolivälin paikkeilla Mark Streit sai värkättyä kiekon verkkoon, mutta se hylättiin lopulta potkumaalina. Ihan oikea tuomiohan se taisi olla, mutta harmi kyllä kotijoukkue tuntui lamaantuvan sen johdosta täysin. Ja kohta olikin taas Carolinan vuoro heiluttaa verkkoa sääntöjenmukaisesti, kun Kovalevin istuessa kiinnipitämisjäähyä Eric Staal ohjasi Scott Walkerin vedon vastustamattomasti ohi Pricen.

Avauserässä Habsin olisi pitänyt saada tehtyä maali, sillä vielä sen aikana Cam Ward antoi todella paljon reboundeja, eikä pystynyt ohjaamaan niitä kulmiin. 'Canes-puolustajat ehtivät kuitenkin näihin kiekkoihin lähes poikkeuksetta, joten nekin paikat jäivät hyödyntämättä.

2.erä:

Ensimmäisessä vaihdossa sattui ja tapahtui oikein kunnolla. Komisarek joutui Walkerin ajelemaksi lentäen rajun näköisesti päin laitaa. Tuomari nosti kätensä pystyyn Walkerin jäähyn merkiksi, mutta kiekon jäätyä Habsille peliä ei vihelletty poikki. Komi lähti tällistä toivuttuaan Walkerin perään ja haastoi tämän tappeluun, eikä paria päätä lyhempi Walker epäröinyt lähteä mukaan tanssiin. Itse tappelu meni aika tasan (ehkä jopa edge Walkerille), mutta tuomio sen sijaan meni aivan päin helvettiä; Komisarekille 2+10 instigator majorin lisäksi. Siis mitä v****a?! Naurettava on tuo koko sääntö, ja naurettavassa paikassa sitä nyt sovellettiin. Siinä tapauksessa voisin tämän jotenkuten ymmärtää, jos tuohon olisi joku ulkopuolinen Habs-peluri tullut Komia puolustamaan, mutta kun mies lähti nimenomaan itse haastamaan Walkeria, niin ei tämä tuomio kyllä ainakaan minun päähäni mahdu mitenkään. Loppuerän Habs vetikin sitten viidellä pakilla, O'Byrne-Hamrlik -pari pysyi yhdessä ja Markov vuorotteli Frankin ja Breezerin kanssa.

Habs pääsi ajassa 28.31 ensimmäistä kertaa ylivoimalle, ja tulosta syntyi reilun minuutin päästä, kun Kostitsyn (vai Gleason?) ohjasi Kovalevin syötön ohi Wardin. Valitettavasti Carolina-ikoni Rod Brind'Amour iski varsinaisen momentum-killerin vain pari minuuttia myöhemmin tarkalla rannarilla Pricen kilpikäden puolelle. Careyn olisi ehdottomasti pitänyt pystyä torjumaan tuo veto, ei kysymystäkään siitä, mutta myös Hamrlikin olisi pitänyt olla valumatta liian lähelle omaa maalia, jolloin Brindy ei olisi päässyt laukomaan niin rauhassa, kuin nyt pääsi.

Erän viimeisellä minuutilla nähtiin ottelun lopullinen ratkaisu Ray Whitneyn iskettyä ylivoimalla siniviivalämärin Pricen patjan ohitse alakulmaan. Saku Koivu ehti istua erittäin typerää jälkitilanteesta ottamaansa jäähyä vain neljä sekuntia. Sakulla oli aiemmin 3-1 -maalin jälkeen ottelun ainoa maalipaikkansa, kun hän sai mailansa väliin Higginsin (?) laukaukseen, mutta Ward pysäytti tämänkin yrityksen.

3. erä:

Halak sai tulla kärsimään kolmannen erän, saldona yksi päästetty maali ja viisi torjuntaa. Halak on voittanut kaikki 7 aloittamaansa peliä kotona, ja Carbo harkinnee hänen peluuttamistaan tiistaina Tampaa vastaan, jos Huet ei ole täydessä iskussa.

Erä sinänsä ei tarjonnut kovin suuria elämyksiä. Carolinalta hylättiin perusteettomasti yksi maali, ja Ward teki pari hienoa torjuntaa. Habsin osalta erästä ei jäänyt oikeastaan mieleen mitään muuta, kuin kammottavan huono ylivoimapelaaminen. Niin, ja buuaukset löysivät kohteekseen Brisebois'n miehen pitäessä kiekkoa. Todella epäreilua Patricea kohtaan, sillä eihän tätä slumpia voi mitenkään pistää yhden miehen niskoille. Taitaapi mennä yleisöllä osittain vanhasta muistista. Lopussa tosin koko joukkue buuattiin pukukoppiin, eikä tuo porukka muuta olisi ansainnutkaan.

Ottelun plussa ja miinukset:

+ 4. ketju Streit-Lapierre-Kostopoulos - Todella energinen esitys molempiin suuntiin. Jos koko joukkue ottaisi mallia tämä kolmikon taisteluilmeesta, tulosta alkaisi syntyä. Kaikki pitivät tehotilastonsa nollassa, kun Kovalevia ja Kostitsynia lukuunottamatta kaikki muut hyökkääjät menivät pakkaselle. Lisäksi Lapierre oli loistava aloitusympyrässä, prosentti oli peräti 77!

- Koivu & Ryder - Yhteensä kolme vetoa kohti maalia. Ylivoimallakaan kaksikko ei saa mitään aikaiseksi, mielikuvitus ja itseluottamus loistavat poissaoloillaan. Kapteenilta todella tyhmä jäähy toisen erän lopussa, jota seuranneella alivoimalla vastustaja ratkaisi lopullisesti. Kaksikko pelaa ihan hyvää kolmosketjun peliä, mutta kun pitäisi pelata ykkösketjun peliä.

- Oman alueen pelaaminen - Kiekonmenetyksiä tuli karmean paljon omassa päädyssä, ja kun kiekko kerran menetettiin, niin sitä ei saatu millään pois liukkailta hyökkääjiltä. Usein menetykset tulivat juuri hyökkäykseenlähdöissä ennen oman sinisen ylittämistä. Pelinavaaminen oli Habsille täyttä tuskaa, eikä kontrolloitujen hyökkäyksiinlähtöjen määrän laskemiseen tarvita edes kahden käden sormia.

- Carey Price - En missään nimessä syytä nuorukaista tästä tappiosta, mutta ei hän mitenkään maaginenkaan ollut. Habs tarvitsee maalivahdilta todella hyvää onnistumista illasta toiseen, ja tällä kertaa Price ei pystynyt pitämään joukkuetta mukana ottelussa. Cristobal Huet, sinua tarvitaan.

Ensi viikolla luvassa kolme ottelua. Tiistaina Belliin saapuu viime aikoina melko epätasaisia otteita esittänyt Tampa Bay, ja keskiviikkona matkataan Philadelphiaan mittaamaan Broad Street Bulliesin nykyvire. Viikko huipentuu kotiotteluun Torontoa vastaan lauantaina.

---

Hamiltonin saldoksi tältä viikonlopulta muodostui voitto ja tappio. Perjantaina Binghamton Senators kaatui Dogs-organisaation 900. ottelussa lukemin 5-1. Maalintekijöinä Kostitsyn (1+1), Milroy (1+1), D'Agostini, Lahti (1+1) sekä Locke (1+2). Yann Danisille 26 torjuntaa. Viime yönä Milwaukee Admirals oli parempi maalein 1-2. Dogsin ainoan maalin iski Marvin Degon, Kostitsynin ja Manlow'n syötöistä. Admiralsin maaleista muuten vastasivat Pihlström ja Niskala, jotka olivat myös syöttäjinä toistensa maaleissa. Yann Danis pelasi toisen ottelunsa peräkkäin Halakin ollessa ylhäällä, tällä kertaa torjuntoja kertyi 32 kappaletta.
 
Islanders enää kahden pisteen päässä perässä pudotuspeliviivan alapuolella. On tullut vähän liian monta kertaa pataan oman hölmöilyn johdosta loppuminuuteilla. En muista enkä halua laskea, että monta kertaa on menetetty johtoasema tyhmiin jäähyhin kolmannessa erässä.

Jos on mitään aikomusta pysyä viivan päällä, niin nyt on aika herätä ja lopettaa hölmöily. Myös valmennuksen on syytä katsoa peiliin. Onko mitään järkeä lopettaa pelaaminen yhden maalin johtoasemassa, heittää vain kiekkoa päätyyn, joutua paniikkitilanteisiin, josta ne jäähyt tulee.

Vähän sinivalkoisin lasein katselen peliä, mutta Koivua en kovin pahasti tuomitse. Verkko ei heilu, eikä pisteitä ropise, mutta Koivu ainakin yrittää. Taistelun puutteesta Koivua ei voi syyttää ja jos ei maaleja tule, niin niitä ei silloin tule. Joskus vaan mikään ei mene sisään. Suurin miinuspuoli löytyy Koivun hermoista. Turhan usein Koivullakin palaa käpy, kun mikään ei onnistu ja sitten joku hieman pyyhkäisee nenää tai taklaa vähän kovempaa. Ratkaisupaikoissa se on vaan kestettävä. Kun pysytään poissa sieltä jäähyaitiosta kolmanessa erässä, niin voidaan ruveta haaveilemaan yhden maalin tappioaseman kääntämisestä voitoksi, eikä toisinpäin kuten nyt.

Nyt vain kädet ristiin ja toivotaan, että hyvän alkukauden jälkeen tullut taantuma saadaan taas käännettyä nousuun ja ollaa keväällä pleijareissa.

Niin.. ja jos joku sanoo, että mikä sä olet niitä arvostelemaan, niin olen katsonut lähes kaikki pelit tällä kaudella. Muutama jäänyt väliin pakottavista syistä.
 

M@thieu

Jäsen
Huomenna kotitappioiden putkea koitetaan katkaista seuraavilla ketjuilla:

Dandy-Koivu-Higgins
Kosti-Pleks-Kovy
'Tender-Chipper-Ryder
Streit-Lapierre-Kosto

Elikkä lisää pakkeja Sakun rinnalle. Tosin Dandenault'han teki Bruins-pelin kolmannessa erässä maalin pelatessaan tuolla paikalla, eikä itselläni ole mitään sitä vastaan, että aikanaan hyökkääjänä varatusta miekkosesta kuoriutuisikin vanhoilla päivillään maalintekijä. Sen varaan tuskin kannattaa kuitenkaan laskea.

Pakkiparit jatkavat samoina ja Price aloittaa tolppien välissä.

Tampa on ollut vieraissa vielä surkeampi kuin Habs kotona, saldona vain kaksi voittoa ja yksitoista tappiota. Jos Lecavalierin ketju saadaan pidettyä kurissa, on voitto lähellä.

Konferenssi on tällä hetkellä käsittämättömän tasainen, ja kaikesta huolimatta Habs on vain kolme pistettä kakkosena majailevista Paholaisista. Oman divisioonan ykkönen, Senators, ei sekään ole seitsemää pistettä kauempana. Voitto huomenna ja sijoitus nousee (muista tämän ja huomisen päivän peleistä riippuen) pykälän tai pari, tappiolla tulisi todennäköisesti saman verran takapakkia.
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Dandenault, voi luoja, voi luoja paratkoon. Kyllähän tämä alkaa näyttää siltä, että niin kauan kuin Carbo on joukkueen peräsimessä olisi turha edes hankkia mitään kunnollisia vahvistuksia joukkueeseen. Ryder olisi pitänyt treidata heti jatkosopparin jälkeen, nyt se on jo myöhäistä jos halutaan jotakin ämpärillistä kiekkoja parempaa.

Vaikka vielä ollaan pudotuspeliviivan yläpuolella, niin pidän melkoisena ihmeenä jos Carbonneaun johdolla päästään playoffeihin. Taktisesti vajavainen ja pelin aikaisiin ratkaisuihin kykenemättömällä valmennuksella ei pärjätä enää nykypäivän NHL:ssä.
 
Kiva saada vieraita vähän kauempaa. Kyllä noi ainaiset bruissit, leafsit ja senaattorit rupeaa puuduttamaan. Loppukuusta kohdataan vielä Thrashers, Rangers, Stars, Capitals, eli hieman uutta verta. Thrashers kohdattiin jo alkukaudesta, mutta missasin sen matkailun takia.

Silmät auki tänään Montrealin puolustus. Pistepörssin johtaja Vincent Lecavalier on kaupungissa.
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Taitaa valitettavasti Sakun aika olla kohta ohi Montrealissa. Ensimmäistä kertaa historiassa Sakulle buuataan kotiyleisön edessä. Koko organisaation näyttäessä vuodesta toiseen persettä Koivulle melkein toivon, että Saku pääsisi johonkin parempaan tiimiin taistelemaan Stanley Cupin voitosta. Sen hän ansaitsee.
 
Koivulle on buuattu ainakin kerran aikaisemmin. Koivu "tappeli" vuosia sitten, en muista kenen kanssa harjoituksissa.... Tämän jälkeen Koivulle buuattiin seuraavassa kotiottelussa.
Koivun ei sinänsä tarvitse buuauksesta välittää, kun asema ei ole kyllä missään nimessä uhatuna. Valmentajallekkin buutaan kauden ensimmäisen pelin joukkue-esittelyssä.... mutta pisteitä kyllä pitäisi ruveta ropisemaan, jos meinaa pleijareissa olla.
Ei siitä kyllä mihinkään pääse, kyllä se on viimeinen kausi Koivulle tässä organisaatiossa. Koivun pitäisi saada hieman nostettua osakkeitaan ennen kesää, jotta uuden seuran löytäminen olisi helpompaa.

Pelistä sen verran, että eka maali oli aika hauska. Kovalev veti poikittaisyötöstä ja lähti sekä kiekko, että lapa. Maalivahti torjui lavan, muttei kiekkoa. Tampan tasoituksen teki Lecavalier. Uskomattoman kova ja tarkka veto b-pisteen kaarelta ylänurkkaan. Taitaa miehellä olla NHL:n paras pyssy, kova ja tarkka. Koivu sai kerran mailansa väliin alivoimalla, kun Lecavalier pyssytti siniviivalta ja mailahan siin meni päreiksi...
Tampan johtomaali oli Montrelin puolustuksen sähellystä. Puolustaja kaatui kiekon kanssa oman maalin nurkalla ja vihollinen pisti kiekon sisään.
Pelin lopussa Plekanec pääsi laittamaan riparin sisään ja mentiin jatkoajalle.
Kaksi minuuttia ennen jatkoajan päättymistä Tampa sai jäähyn. Montrealin valmentaja jakoi kovasti ohjeita omilleen, mutta Tampan valmentaja vain raapi päätään kädet taskussa(!), eikä sanonut sanaakaan.
Rankkareissa Richards pisti erittäin varmasti kiekon sisään muiden epäonnistuessa. Koivu laittoi noin puoli kiekkoa sisään, mutta ei riittävästi ja Tampa vei pisteet Floridaan.
Jotain hyvää kun pelistä hakee, niin noustiin lopussa takaa rinnalle. Lisää näitä, niin hyvää tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
että Saku pääsisi johonkin parempaan tiimiin taistelemaan Stanley Cupin voitosta.

Salainen toiveeni jo parin kauden ajan.

Pitäisi yleisön jo tässä vaiheessa tietää, että Koivulle tulee hiljainen aika ainakin kerran kaudessa. Silloin mikään ei onnistu. Mutta kevään lähestyessä ja playoffien alkaessa Saku on täyttä terästä. Toivottavasti joku mestarikandidaatti tämän tajuaa ja hommaa Koivun pudotuspelejä silmällä pitäen ratkaisemaan pelejä.

Canadiensin yleisö ei osaa arvostaa Sakua muuta kuin hyvinä aikoina ja se ei nyt riitä. Minua on aina kuvottanut se, kun omille buuataan. Jospa Koivu ja Selänne ottaisivat Duckseille toisen peräkkäisen kannun kesällä...
 

M10

Jäsen
Saku Koivu (4.750 miljoonaa kaudessa), viimeiset kymmenen ottelua 0+3, -3. Ympäristön huomioon ottaen buuaukset ovat aika normaalit ja Sakulla on peiliin katsomisen paikka.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Saku Koivu, viimeiset kymmenen ottelua 0+3, -3. Ympäristön huomioon ottaen buuaukset ovat aika normaalit ja Sakulla on peiliin katsomisen paikka.

Jep, ihmeen aikaisin vaisu vaihe tuli, sikäli ei mikään ihmekään, kun laidoilta ei tule mitään apua slumpin katkaisemiseen.

On vaikea sanoa mikä Koivuun on yhtä äkkiä tullut, kauden alku pitkään yli piste/peli ja viime kaudella vahvaa peliä, nyt tuntuu että alaspäin on menty. Joulutauko voi tehdä hyvää Koivulle, toisaalta hyvää tekisi myös pelata kunnollisten hyökkääjienkin kanssa edes kerran NHL-uran aikana.
 

M@thieu

Jäsen
Saku Koivu (4.750 miljoonaa kaudessa), viimeiset kymmenen ottelua 0+3, -3. Ympäristön huomioon ottaen buuaukset ovat aika normaalit ja Sakulla on peiliin katsomisen paikka.

Valitettavan totta. Ei tätä tämänhetkistä slumpia voi laittaa kenenkään muun kontolle, kuin miehen itsensä. Tiedä sitten, tartuttiko Ryder taudin Koivulle, vai mitä ihmettä miehelle tapahtui 12:nnen pelin jälkeen. Noh, toivottavasti Saku kuitenkin löytää vireensä, ennenkuin löytää itsensä toisesta seurasta; aika paljon nimittäin näkyy taas kerran olevan huhuja treidistä San Josen kanssa. Ja kyllähän järkikin sen jo sanoo, että kohta on tehtävä jotain. Torontokin voitti Tampan 6-1, mutta Habsilta ei onnistu tällä hetkellä mikään.

Itselleni on aivan mahdotonta kuvitella Sakua toisen NHL-seuran paidassa, ja en missään nimessä halua, että Gainey treidaisi kapteenin. Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että jos kyseessä olisi kuka tahansa muu pelaaja samalla palkalla ja samoilla tehoilla, toivottaisin varmasti hänelle tervemenoa.

Smolinski on sivussa loukkaantuneen 6 viikkoa ja Begin 2-3 viikkoa, eli helpotusta tökkivään alivoimapeliin ei ole lasaretin puolelta ihan heti luvassa.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Sentteriongelma on ollut pinnalla jo vuosikausia. Koivu olisi ideaalinen kakkossentteri, mutta se johtava pistenikkari on puuttunut riveistä jo kauan. Itselläni mahdollinen Koivun pois treidaaminen ei herätä suuriakaan tunteita, joukkue tarvitsee vahvistuksia ja uutta verta rosteriin. Fanina toivon että Habsien suunta alkaisi kääntyä jo vähitellen ylöspäin, vuosien rämpiminen saisi jo riittää.

Ja Carbonneau Alaskan farmiliigaan kukkoilemaan....
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Koivu ja Ryder San Joseen vaihdossa Montreal saisi Marleaun ja Bernierin. Tämmöistä huhuilevat Kanadalainen kiekkotietäjä Bob McKenzie. Tarkempi juttu löytyy urheilulehden nettisivustolta.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Kieltämättä näyttää kyllä siltä, että Saku ei saa koskaan sen suurempaa palkintoa Montrealissa uurastamisesta. Vaikka vaikeaa olisi kuvitella Koivua jonkun muun joukkueen paita päällä jäällä, niin silti se olisi varmasti hänenkin kannaltaan varsin järkevä ratkaisu.

Ja tosiaan, kuten täällä on aiemminkin todettu, niin ihmeen aikaisin tämä Koivun suvantovaihe tältä kaudelta on alkanut. Itse olen sitä mieltä, että Sakun fysiikka ei yksinkertaisesti riitä pelaamaan koko kautta tasaisen hyvin. Lähinnä nämä hyvät jaksot kasaantuvat alku -ja loppukaudelle. Toivottavasti nyt Saku ja koko Canadiensin joukkue saa pelin uomiinsa ja rupeaa jälleen taistelemaan paremmista sijoista sarjataulukossa.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Koivu ja Ryder San Joseen vaihdossa Montreal saisi Marleaun ja Bernierin. Tämmöistä huhuilevat Kanadalainen kiekkotietäjä Bob McKenzie. Tarkempi juttu löytyy urheilulehden nettisivustolta.

Tuo olisi kyllä lottovoitto niin Canadiensille kuin Sakullekin, mutten millään jaksa uskoa, että San Jose ihan noin päikseen kauppaa tekisi. Vaikkapa Halak vielä lisäksi Kazakstanin maalivahtikaksikon rinnalle ja ehkä varausvuorokin, niin kauppa vaikuttaisi myös Sharksien kannalta järkevämmältä.

Edelleen vaikuttaa siltä, että Habs on muutaman vuoden, ja valmentajan päässä contender-asemasta - tismalleen samoin kuin pari, kolme vuotta sittenkin. Jos asiaa Sakun kannalta ajattelee, niin eikun menoksi vaan. On mies sen verran kauan ja hartaasti odottanut sitä Habsien nousua, jota ei koskaan ole tullutkaan. San Josella taas on mahdollisuudet vaikka mihin jo tällä kaudella.

Epäilen kuitenkin enemmän kuin vahvasti tätäkin huhua. Ensinnäkään Gainey ei ole pahemmin kaupoilla käynyt, vaikka tarvetta olisi ollutkin ja toiseksi silloin harvoin kun kauppoja on tehty, niistä ei ole medialla ollut hajuakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös