Mainos

Montréal Canadiens 2023–2024 – kasvukausi?

  • 92 316
  • 519

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Isoveli Xhekaj’n kausi olkapäävamman myötä pakettiin ja pikkuveli Xhekaj’lle kolmen vuoden tulokassopimus ja samantien komennus Lavaliin. Ihmettelinkin miksi Arber oli sivussa Leafs-pelistä.
Tarkennetaan vielä, että Florianin ELC astuu voimaan ensi kaudesta lähtien ja Lavalissa hän pelaa PTOlla, jolla saa pelata AHL:ssä. F. Xhekaj voidaan laittaa ensi kaudeksi myös yli-ikäisenä junnuihin, mutta se syö yhden vuoden sopparista. Katsotaan nyt onko Florian isoveljensä tapaa latebloomer ja siellä on ruuvia mitä vielä voi kiristää reilusti.
 
aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Gallagher 2+1, Dvorak 2+0, Anderson (!!!) 1+0… Jo pelkästään noista voi päätellä illan vastustajan tämän hetken iskukyvyn.
Pelin kohokohta toki Slafkovskyn uran ensimmäinen hattu. Yksi onnekas polvisuojusohjaus, mutta kaksi seuraavaa olivat melkoisen komeita suorituksia sekä maalintekijöistä että syöttäjiltä. Maalin päässä kauden 20 osumasta nyt ja 50 enää kahden pisteen päässä.

Kaikki puolustajat +2, jääaikakin jakaantui varsin tasaisesti näköjään.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Vähän (hyvin vähän) sääliksi käy Phillyn pelaajia, kun Torts hymyilee itsetietoisesti penkin takana 5-0 tms. tilanteessa. Kaikki tietävät, että syy loppukauden romahdukseen on kaikissa muissa paitsi Tortsissa.

Aina pitää toivoa, niin toivottavasti Dvorak saisi loppukaudesta onnistumisia ja hänen treidiarvonsa nousisi 5. kierroksen varauksesta 4. kierroksen varaukseksi.

Armialle oma maaliennätys, 17. tehtyä ja myös uran toiseksi paras kausi pisteiden valossa 24. Vähän on matkaa piste-ennätykseen, 30 pts.
 
Vg Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Habs, Peterborough Petes
Kyllä se on vaan kuulkaas sellanen homma, että Juraj Slafkovsky on tällä hetkellä ehkä maailman paras pelaaja. Sanon ehkä, koska Joel Armia on myös olemassa. Joppe iskenyt viimeiseen kymmeneen peliin kuusi maalia ja kahdeksan pistettä, ei huano!
 
arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins,Kärpät ja CBJ
Vaikea ennustaa tulevaa mutta kyllä Slafkovsky vaikuttaa oikealta pickiltä teidän osalta. Aivan järkyttävä parannus viimekauteen. Ja ikä vasta 20v.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Hyvin on narratiivi viime aikoina muuttunut siitä, että Slaf ei ole ykkösen pelaaja siihen, että nyt se onkin CC, joka ei ole ykkösen pelaaja. CC on tällä kaudella tehnyt 78 otteluun 60 pts. Tuo on ihan hyvin siihen nähden, että Habsit ovat yksi sarjan huonoimmista joukkueista ja tuo ykköskenttä on vasta tällä kauden toisella puolikkaalla alkanut löytää toisensa. Lisäksi uskon, että CC ei ole vielä valmis pelaaja, vaan hänellä ruuvia kiristettävänä kokonaisvaltaisen pelaamisen osalta. Lisäksi CC:n veto% on vain 8,1, kun edelliset kaudet se on ollut 13,3, 12,2 ja 16,5. Jos CC:n veto% olisi tällä kaudella ollut vaikka tuo 12,2, niin maaleja olisi 36 kpl ja tuskin kukaan puhuisi ei-ykkösketjun pelaajasta. Tiedä sitten olisiko Habseillä vaikka 10 pts enemmän, jos CC olisi tehnyt 12 maalia enemmän. Habseillä taitaa olla eniten sarjassa yhden maalin tappioita. 10 pts. enemmän veisi jo tuonne lähes Detroitin kantaan. Tietenkin tuleva näyttää, että tasaantuuko CC:n veto% tuonne 8-9 prosentin hujakoille, vai nouseeko se keskimäärin 12-13 prosentin tienoille. Sarjan parhaista maalintekijöistä sijalla 53. on Jack Hughes, jolla on alle 10 veto%. Hänellä se on 9,9%. Sitten M. Tkachukilla sijalla 74. 9,5 %. Kun tiedetään, että CC osaa vetää, niin eiköhän prosentit ensi kaudella nouse ja samoin maalimäärät. Reinhartin vetoprosentilla CC:llä olisi 71 maalia ja ylivoimainen kärkipaikka maalipörssissä. Matthewsin prosenteilla CC olisi kakkonen maalipörssissä.
 
korxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, Suomalaiset

Parissakin podcastissa on arvuuteltu viime kauden olkapääleikkauksen vaikutusta CC:n laukaukseen. Johtopäätös oli, että vastaavien leikkausten jälkeen voi mennä vuosi-parikin, ennen kuin olkapään osalta tilanne on normaali/pelaaja on tottunut olkapään uusiin liikeratoihin. Toivottavasti tämä on syy kauden alhaiseen veto% ja ensi kaudella tilanne paranee.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri

Athleticissa oli myös hyvä juttu Maaliskuussa Caufieldin tämän kauden kehitykseen liittyen: Caufield's evolution may have hurt his goal totals, but he sees bright future because of it

Kiteytettynä; Tällä kaudella fokus on ollut enemmän muiden pelillisten asioiden kehityksessä. Leikkaus varmasti näkyy viimeistelytehoissa mutta St. Louisin sanoin: Caufieldille on turha opettaa lisää maalintekoa, pikemminkin kehittymisen pitää näkyä kaikessa muussa.

Tänä vuonna myös ylivoimassa erityisesti Slafkovskyn kehitys on tuonut lisää variaatiota pelaamiseen. En olisi vielä huolissani siis CCn osalta.

Edit. No kappas sieltähän putkahti toinenkin artikkeli asiaa sivuten juuri tänään joten linkitetään sekin: Cole Caufield's goal locations might be more important than goal totals
 
Viimeksi muokattu:

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Kyllä mä olen ainakin erittäin innostunut tuosta nykyisestä ykkösketjusta. Tuo koostumushan kuitenkin vasta opettelee yhteispeliä. Tietenkin jos joku pelaaja on parempi kuin CC/Suzuki/Slaf, niin tervetuloa tekemään kovempaa tulosta.

Enemmän se ongelma on ykkösketjun takana, josta pitäisi saada tasaista suorittamista ottelusta toiseen. On sitten kyseessä kakkos-/kolmos- tai nelosketju.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Lane Hutsonin joukkue tippui, joten nyt hänellä olisi mahdollista tehdä sopimus Habsien kanssa ja pelata kauden viimeisissä peleissä. Nyt kun Guhle ja Xhekaj ovat sivussa, niin tilaakin voisi olla.
 
juurikin näin.

Tosin tuo ongelma ei minusta ole kummoinen ongelma, poislukien loukkaantumisherkkyys… Se mitä olen Kirby Dachilta nähnyt on vakuuttanut minut täysin. Oli minun silmiin tasan samalla viivalla mitä viime kauden Suzuki ja Caufield, eli joukkueen kärkihyökkääjiä. Pelaamisen ja kykyjen ja jo tämän hetken tason suhteen Dach on jo siellä mitä Canadiens tarvitsee kakkosketjuun - helposti. Ainoa kyseenalainen juttu ovat nuo loukkaantumiset.

Olin alunperin ajatellut, että Dach ja Slafkovsky ovat se kaksikko joka täydentävät Suzuki-Caufield kaksikon johtaman joukkueen. Mutta Slaf näyttää olevan aika osuva kaveri kaikin puolin ykkösketjun, joten Dach saanee vierelleen toiset kaverit.

Ja enää ei tarvitse pidättää oksennusta, kun luettelee joukkueesta löytyviä huippuvuotensa ohittaneita veteraaneja. Dach voi saada vierelleen nyt esim. Newhookin ja Royn. Dach on hyvä molempiin suuntiin ja niin näyttäisi olevan myös Newhook. Joten puolustussuuntaan melkoisen raakile Roy voisi istua hyvin tuohon ketjuun.

Ja kaikesta huolimatta, jostain ihmeen syystä, en ole vieläkään valmis heittämään Anderssonia bussin alle.

Caufield-Suzuki-Slafkovsky
Newhook-Dach-Anderson
Roy-Dvorak-Armia

Canadiensilla on myös se tilanne, ettei Royn ohella Lavalissa ole ketään lähelläkään isompaa roolia tulevaisuudessa juuri nyt. Joten tuo iso joukko varausvuoroja voisi olla hyvä pistää käyttöön ja tuoda joukkueeseen yksi top 6 hyökkääjä lisää kesällä.

Mutta ilman muutoksiakin tuollaisella top3:lla luulisi olevan ihan mukava lähteä ensi kauteen.

Saa nähdä lyökö Habs Slafkovskylle jo tämän kauden jälkipuoliskon perusteella Slafkovskylle samanlaisen lapun käteen kuin Suzukilla ja Caufieldilla.

Tämän kauden hyökkääjistä tietä muille antavat White, Pearson ja ikävä kyllä melkoisen tasapaksun kauden pelannut Ylöinen. Enkä ihmettelisi vaikka RHP lähtisi waiverin kautta AHLään. Oletettavasti Hughes tekee taas Personin kaltaisia kokeiluja, mutta toivottavasti sellaisia jotka sopivat hieman paremmin nelosketjuun mikäli eivät heräämään uuteen liekkiin.
 
Viimeksi muokattu:

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Lane Hutsonin joukkue tippui, joten nyt hänellä olisi mahdollista tehdä sopimus Habsien kanssa ja pelata kauden viimeisissä peleissä. Nyt kun Guhle ja Xhekaj ovat sivussa, niin tilaakin voisi olla.
Ja sieltä sopimus tuli. 1. vuosi kattaa tämän vuoden, joten eiköhän Hutson nähdä vielä NHL-jäillä tällä kaudella.

Luke Tuch saanee myös sopimuksen, mutta yllätyn jos se alkaa tästä kaudesta. Toivottavasti Luke on lähempänä isoveljeään taidollisesti, eikä mikään Brett Lindros tai Wayne Primeau.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Ja sieltä sopimus tuli. 1. vuosi kattaa tämän vuoden, joten eiköhän Hutson nähdä vielä NHL-jäillä tällä kaudella.

Luke Tuch saanee myös sopimuksen, mutta yllätyn jos se alkaa tästä kaudesta. Toivottavasti Luke on lähempänä isoveljeään taidollisesti, eikä mikään Brett Lindros tai Wayne Primeau.
Kevyttä dissausta. Jos Luke Tuch pelaa puoliksi niin pitkän uran Wayne Primeau niin pidän hyvänä onnistumisena kakkoskiepin varaukselle. Ja varmaan Lindrosin velipojastakin olisi peluri tullut ilman aivotärähdyksiä.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Paska peli Ottawaa vastaan. Varsinkin heikkoja oli Suzuki ja ennen kaikkea tuomarit. Ei varmaan yllätys, että jälleen maalin tappio. Posia CC:n hyvä vire ja Mathesonin ennätyspisteet. Ehkä tämä varmistaa Ottawan pysymisen Habsien edellä sarjataulukossa.

Nyt huhutaan, että Luke Tuch olisi ehkä testaamassa vapaat markkinat eli menossa Buffaloon. Olisikohan Tuch halunnut ilmaisen vuoden kuten Hutson, Harris jne. viime vuosina. Tuch ei nyt ole ihan saman tason lupaus kuitenkaan. Katsotaan nyt miten käy.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aHab

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Mitään realistista Top6 -potentiaalia Tuchilla ei taida löytyä, mutta kun esimerkiksi katsoi viime yön kokoonpanoa Senatorsia vastaan…. nuo Canadiensin alemmat ketjuahan ovat ihan vitsi. Pikkuhippiäisiä, jotka eivät tuo oikeastaan mitään kaukaloon. RHP pelaa nykyään niin kuin 2023-24 Gallagher huonona päivänä ja Ylösen tie Montrealissa on kyllä tullut päätökseen.

Täydellistä haista paska tuomarointia läpi pelin. Kun musta kaatuu jäähän niin tuomarin käsi kurkottaa poikkeuksetta kohti kattoa. Ja samalla Habsejä saa hakata mailalla puoli minuuttia putkeen ja vetää jalkoja alta liukuhihnalta ilman elettäkään… Noh, onneksi ero Senatorsiin kasvoi sarjataulukossa potentiaalista korkeampaa varausvuoroa ajatellen, mutta hittoako se lisäpiste piti ottaa…

Caufield on nohevassa iskussa nyt, mutta Slafkovsky pelasi mitäänsanomattomimman pelinsä kuukausiin. Ei vetoja, yksi taklaus.

Maanantaina voisi sitten olla Lane Hutson kokoonpanossa, näköjään numerolla 48. Saa nähdä minkälaiset pakkiparit Detroitia vastaan nähdään, loogisin pari Hutsonille olisi toki Savard. Mukava nähdä, että Hutsonin haastattelussa mukanaan kantama (väitetysti) lääkärintodistus piti paikkaansa, ja 5’8 muuttui kahden vuoden aikana 5’10:ksi. Ainakin paperilla.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Huhuttu, että Tuch olisi tehnyt kahden vuoden sopimuksen Habsien kanssa. Tuota ei ole vahvistettu. Tiedä sitten oliko tämä vuoden lyhyempi ELC sitten joku vastaantulo Habseiltä, kun Tuch ei saanut poltettua yhtä vuotta pois? Tietenkin jos pelaaja lyö läpi kahdessa kaudessa, niin pääsee tekemään paremman sopimuksen tai jatkaa matkaa muualle. Sitten on tietysti vielä OS-mahdollisuus, jos sopimusneuvottelut takkuavat ja on breikannut jollain tasolla.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Huhuttu, että Tuch olisi tehnyt kahden vuoden sopimuksen Habsien kanssa. Tuota ei ole vahvistettu. Tiedä sitten oliko tämä vuoden lyhyempi ELC sitten joku vastaantulo Habseiltä, kun Tuch ei saanut poltettua yhtä vuotta pois?
Mitä tarkoitat tuolla "vastaantulo Habseilta"? Kahden vuoden ELC on ainoa mahdollinen soppari mikä voidaan tehdä tuon ikäiselle pelaajalle. Ei siinä voi seura joustaa suuntaan eikä toiseen.
 
aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Taas piti se piste ottaa… turhia pinnoja, etenkin kun loppuun totaalinen sulaminen ja pelkkää paniikkia. Varmaan lämmittää pinna paljon kopissa. Nuo kolmannen erän maalijuhlat vastustajille muutenkin olleet Canadiensin bravuuri tällä kaudella. Eipä siinä, onneksi antoivat sentään pisteet nimenomaan Detroitille, eivätkä kuitenkaan ihan ilmaiseksi… hyvää playoffs-treeniä seinä selkää vasten. Toivottavasti sama jatkuu seuraavassakin, ilman mitään lisäpisteitä Canadiensille. Red Wings hermoili kyllä jonkin verran kun tuollaisen kaulan antoivat, tuskin tulee tapahtumaan seuraavassa, vaikka ne paineet eivät mihinkään vielä kadonneetkaan tuon kahdeksannen paikan suhteen.

Ykkösketjulta on loppunut polttoaine.

Gallagherilla 4+4 viimeisissä 7 pelissä.

Barronilta upea maali, koppi - pomppu - lämäri ilmasta yläkulmaan.

Lane Hutsonin debyytti oli suht lupaava. Näin Habs-fanin näkökulmasta sanoisin myös, että Hutsonin avaus NHL:ssä oli messiasmainen, jumalainen ja jätti pitkän caldertrophymäisen jälkimaun.
 
Ok. Luulin, että voi tehdä 3v sopparin, mutta hyvä kun korjasit.

Joo eipä siinä ole pelaajalla tai seuralla mitään joustovaraa sopimuksen pituudessa kun puhutaan noista tulokassopimuksista (ELC). Puhtaasti pelaajan ikä määrittää sen onko kyseessä yhden, kahden vai kolmen vuoden sopimus.

Neuvottelu- ja joustovaraa tuo sitten sopimukseen sisältyvät bonukset, mutta nekin on aika tarkkaan rajattu. Oikeastaan ainoa isompi neuvotteluvaltti molemmille osapuolille tässä vaiheessa vuotta on tuo sopimuksen alkamisajankohta. Eli lähteekö sopimus voimaan tästä kaudesta vai ensi kaudesta. Jos ensin mainittu kuten vaikkapa Lane Hutsonilla, niin tässä lyhyen loppukauden aikana saadaan poltettua yksi kokonainen sopimusvuosi pois ja se on usein pelaajan eduksi, sillä pääsevät seuraavaan rahakkaampaan sopimukseen nopeammin kiinni. Tietyissä tapauksissa tämä on myös seuran etu (ja pelaajan tappio) kun näyttöjä on voitu antaa seuraavaa sopimusta ajatellen lyhyemmän aikaa. Se taas syö seuraavan sopimuksen arvoa.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs

Tää on jännä, kun ymmärsin että lupa oli tullut jo aikoja sitten. Olisiko sitten ollut kuitenkin sellainen lupa, että jos ei ole ihan pakko, niin älkää vielä peluuttako? Yksi peli kauden viimeisessä ottelussa, jossa ei ole mitään panosta Habseillä ja pelaaja itse on osoittanut olevansa pelimies AHL:n puolella. Ihan ansaitusti saa debyytin.
 
aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Primeaulta kyllä niin surkeaa tekemistä Detroitin toisessa maalissa, ettei mitään rajaa... yksinkertaisesti lopetti vain pelaamisen ensimmäisen torjunnan jälkeen. Red Wingsin kolmas osuma myös täysin Primeaun piikkiin. Tämä on se samainen Primeau, joka näytti jo menetetyltä lupaukselta männä vuosina... ihmettelinkin minne se kaveri on kadonnut, viime hetkellä näyttäytyi kuitenkin.

Tämä kauden loppuhan meni täysin perseelleen, kaksi tappiota putkeen, mutta molemmista kuitenkin se säälipiste ja Arizonan ohi sarjataulukossa. Nyt kruunataan koko homma kesällä siten, että vitospaikan Arizona nousee arvalla kärkeen poimimaan Celebrinin...

Mailloux teki Hutsonit debyytissään, yli 21 minuuttia jääaikaa ja nätti syöttö jolla Gallagher ja Newhook irti maalintekoon.

Hutson huudatti kotiyleisöä yli 23 minuuttia, ja tarjoili Slafkovskylle mukavan pyöreät lukemat 20 maalia ja 50 pistettä tälle kaudelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös