Kausihan on lähtenyt vauhtiin ihan ennätystahdissa! Pienellä puristuksella kauden 2017-18 aloitussaldo on täysin rikottavissa ja sitten voidaankin alkaa huudella Shane Wrightin nimeä.
Pari peliä vasta takana, mutta ennusmerkit ovat kyllä pahasti perseellään. Montembeault näyttää laahaavan polvillaan ainakin puolet ajasta ja tähänastisilla näytöillä ei ole muuta suuntaa kuin takaisin waiversiin.
Jotta noin rakennetulla joukkueella voisi mitenkään pärjätä, tulosketjujen Toffoli-Suzuki-Caufield ja Drouin-Dvorak-Anderson sekä vähänkään kiekollisten pakkien pitäisi tuottaa ihan joka ilta. Alku ei ihan siltä vaikuta.
Koko pakisto on näköjään laitettu toteuttamaan samaa sapluunaa. Tärkeintä on huiskaista kiekko omasta päästä mahdollisimman pian helvetin kuuseen ja jos se joskus eksyy lapaan keskialueella, niin mahdollisimman äkkiä vastustajan päätyyn. Siinä onkin optimi pelisuunnitelma Toffolin, Caufieldin ja Drouinin kaltaisille jyrälaitureille.
Romanovia käy sääliksi, kun muistaa laatuparametrit, joiden vuoksi hänet draftattiin. Nopea luistimilla, hyvä nostamaan kiekkoa ylös, taklaa kovaa ja pelaa häijysti, vähän niinkuin Emelin, mutta helvetisti energisempi, jne. Siellä Alexander saa nyt toteuttaa lähes kaikkea muuta kuin näitä.
Vaikka tämä peli todetusti toimi melkein päätyyn asti playoffeissa, pelkään, että sitä samaa kopioiden ei ole mitään asiaa playoffeihin. Pelisapluuna vaatisi ihan älyttömän intensiteetin ja veren maun suuhun vähintään 50/82 otteluista ja se on enemmän kuin paljon pyydetty.