Minä olen huomannut, että joskus satun olemaan samaa mieltä näiden hörhöimpien suvakkien kanssa. Lähes aina kun sellainen sanoo, että häpeää olla suomalainen, minua hävettää myös, että hän on suomalainen.
Miksi? Onko se pois sinun suomalaisuudestasi, jos joku satunnainen, jolla ei ole muuta yhteistä kanssasi kuin kansalaisuus, on jostain asiasta – oli se miten typerä tahansa – eri mieltä?
Lainaan Sanna Ukkolan tämänpäiväistä kirjoitusta.
Ystäväpiiriini kuuluu pakolaisina Eurooppaan tulleita ihmisiä sekä Suomessa että Britanniassa. Heissä on tietty ero: Britanniaan lapsena turvapaikanhakijoina muuttaneet ystäväni ovat integroituneet uuteen kotimaahansa täysin. Suomeen tulleilla kavereillani taas on edelleen vahva maahanmuuttajaidentiteetti.
He puhuvat itsestään mamuina, uussuomalaisina – vitsailevat omalla taustallaan ja omilla juurillaan, vaikka olisivat asuneet Suomessa yli puolet elämästään. Brittiystäväni taas eivät juuri edes puhu taustastaan: he ovat brittejä ja sillä selvä, heillä on brittiläinen identiteetti.
Ensinnäkin on typerää verrata siirtomaavaltaa maahan, joka on ollut osa toista valtiota. Suomen monikulttuurinen historia on niin paljon lyhyempi, että ei tarvita rasismia selittämään, miksi Suomessa maahanmuuttajalla on vahvempi maahanmuuttajan identiteetti kuin Britanniassa.
Toiseksi. Mitä vikaa on maahanmuuttajaidentiteetissä? Ei kai kenenkään maahanmuuttoidentiteetti häviä pelkällä kansalaisuuden saamisella ja integroitumisella. Eikä pidäkään. Olen jostain lukenut, että Yhdysvalloissa on kasvava buumi luoda identiteettiä omista sukujuuristaan. Ilmeisesti tähän on syy se, että irlantilaiset ovat edelleen identiteetiltään irlantilaisia ja italialaiset italialaisia, vaikka he ovat ehkä jopa neljännen sukupolven yhdysvaltalaisia. Tekeekö tällainen identiteetti heistä vähemmän yhdysvaltalaisia? Ei varmasti tee.
Sama se on mielestäni maahanmuuttajataustaisten suomalaisten kanssa. Aleksander Barkovin täytyy vakuuttaa suomalaisia siitä, että hän on sataprosenttisesti suomalainen. Jotain on pielessä, kun Suomessa syntynyt ja kasvanut venäläisen perheen pojan tarvitsee vakuutella muille suomalaisuuttaan. Minusta se on identiteetti, jota ei tarvitse vakuutella. Alexander Stubbin lapsilla on Suomen kansalaisuus, mutta he eivät kuulemma koe itseään suomalaisiksi. Olkoon niin, ihan sama.
Maryan Abdulkarim puhui aamulla televisiosta suomalaisesta yhteiskunnasta eli hänestä ja meistä. Musta nainen, joka on peittänyt hiuksensa huivilla. Siinä on fiksu nainen, joka on samaan aikaan suomalainen ja maahanmuuttaja, eikä yritä peittää tai korostaa kumpaakaan. Ja vaikka hän ei itse niin kokisi, niin minulle hän on uussuomalainen, mutta ilman negatiivista tai positiivista leimaa. Se on vähän niin kuin suomalaisuus minulle, en koe siitä ylpeyttä tai häpeää. Kun maailman menoa katsoo, niin voin olla tyytyväinen tai onnellinen olevani suomalainen, mutta ylpeydeksi en sitä koe.