Ensimmäinen kuuntelu on menossa nyt. Vaikuttaa helvetin hyvältä, tulee kestämään ja myös vaatimaan paljon kuuntelua. Palaan tarkemman hifistelyanalyysin pariin tuonnempana, tuskin kuitenkaan vielä tänään.
Mennääs ihan biisi kerrallaan huikea Sydänjuuret-levy läpi.
Levyn avaava
Sydänjuuret biisi on juuri niin hyvä kuin täälläkin on hehkutettu. Täydellinen killeririffi, loistava kertsi. Onko keikkojen avausbiisi? Klassikkoainesta. Toisena biisinä raivokas
Vastavirtaan. Jos levyä lähtee alusta kuuntelemaan biisi kerrallaan niin volumea on tämän kohdalla lisättävä voimakkaasti. Tämä rullaa!
Kolmas biisi
Ei kahta sanaa (ilman kolmatta) on aavistuksen avauskaksikkoa rauhallisempi, taitaa toimia yleisönlaulatusbiisinä keikoilla. Erinomaiset sanat, mun mielestäni loistava oivallus. "Mitä sielusi halajaa, ei kahta sanaa ilman kolmatta. Mikä sisintäsi ravistaa? Nuo kaksi sanaa ilman kolmatta. Mitä sielusi halajaa, ei kahta sanaa ilman kolmatta. Millä sisinpäsi ravitaan? Kolme sanaa, minä rakastan sinua."
Neljäs biisi on nimeltään
Vääräleuka. Kuulostaa
Stone:lta joka ei voi olla huono asia milloinkaan. Kerosäe jää päähän pitkäksi aikaa, vaikka muuten onkin sellainen keskitason biisi tällä levyllä. Viidentenä biisinä tulee albumin heikon lenkki,
Kristuksen ruumis ja pedon pää. En pidä ollenkaan, biisi laahaa ja sanoitukset ovat lähinnä ärsyttävät. Tämä tulee useimmiten skipattua. Seuraava!
Kuudes biisi
Niin hyville kuin pahoille. Ihan kelpo ralli, ja taas varsinkin kertsi iskee. Sanoitukset taitavat kertoa vokalistin arvomaailmasta paljonkin? Seitsemäs biisi on jo aiemminkin paljon keskustelua herättänyt "amorphistyyppinen"
Rautaa rinnoista. Mielenkiintoinen riffi joka jää myös soimaan päähän - ja oikeastaan koko biisi on jollain tavalla kiehtova sekoitus kansanmusiikkityyppistä a-osaa (?) ja ruhjovaa thrashia. Hyvä biisi, todella hyvä. Kahdeksantena kuultava
Älä anna sille nimeä on levyn toinen heikompi biisi joka jää useimmiten puolitiehen. Slovari joka muistuttaa ikävästi Mokoman uran heikoimmista vedoista (Marras, Uni saa tulla, Kuu saa valtansa auringolta.) Skip! Yhdeksäs biisi nimeltään
Kalmannäkijä on jälleen sitä itseään. Hyvää rässiä ehkä pikkuisen yllättävällä poppikompilla. Hieno tunnelma, pikkuisen synkkä ja painostava. Hieman hitaammin soitettuna voisi olla
Throes of Dawn:in tai
Swallow the Sun:in biisi.
Toiseksi viimeinen biisi kantaa nimeä
Hei hei heinäkuu. Levyn Top-3-biisejä, hienosti etenevä ralli jonka kertsi on näennäisesti hilpeän huoleton, mutta mä tämmöisenä murheellisena ihmisenä aistin kyllä jotain synkkyyttä taustalla. Saattaa olla aivan harhaakin. "On jossain kesä jossain ei näy pilven reunustakaan. Aina jossain laulu raikaa, jossain ilakoidaan. Jossain tie on vailla mutkaa, vailla kuopan kuoppaa. On jossain ovi auki, jossain vieras majoitetaan"
Päätösbiisinä on levyn tylyin veto,
Turhuuksien turhuus. Kunnon ruhjomista, ehkä encore-ainesta? Mahtava biisi, hurjasti energiaa.
Paan neljä tähteä tälle levylle. Ei ehkä Mokoman paras levy, mutta Top-3-kuitenkin. Hienoa! Kestää ja vaatii paljon kuuntelua, niin kuin aiemmin jo totesin.