Mainos

MM-kisojen 2012 lipunmyynti jatkuu 26.4. klo 9

  • 533 970
  • 1 975
Tila
Viestiketju on suljettu.

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Kerrotko myös miksi muiden maiden otteluliput alkusarjassa maksavat 70€ ja sen että Ruotsissa hinnat on huomattavasti halevemmat?

Et kysynyt minulta, mutta voisiko johtua ruotsin hinnat siitä, että globenin omistaa tukholman kaupunki ja ottavat siten koko sirkuksen kokonaisuutena matkailun kannalta. Jos sielläkin olisi taustalla yksityinen maksimaalista voittoa tavoitteleva yhtiö niin hinnat voisivat olla toiset.

Eli periaatteissa Helsingin kaupungin pitäisi maksaa osa lipuista. Veikkaisin että nyt tässä häviää eniten muut matkailijoita palvelevat yritykset. Liput menee kyllä hyvin kaupaksi, mutta päätyvät suuressa määrin kehä III sisäpuolisille yritysten asiakkaille.
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kukaanhan ei nyt tiedä taustoja, eli voihan olla että Hjareenan vuokraakin on riistetty ylöspäin vähän isommalla kädellä. Kuka näistä tietää millaista riistoa on lopulta taustalla ja liitto koittaakin saada vain oma pois. Ja Harry saa kuitattua jokeriturskaa pois

Tämä voisi kelvata jonkinlaiseksi selitykseksi, jos Hartwalli olisi ainoa +10k halli Suomessa. Kun näin ei kuitenkaan ole, pitäisi taitavan kiekkoliiton johtajan pystyä kilpailuttamaan suomalaiset hallit teemalla "kuka nää kisat haluaa". Jos Kummola on alistunut Hjalmarin mahdollisiin riistohintoihin, olisi se taas vain yksi lisä syy, miksi hänelle pitäisi antaa potkut kiekkoliiton johdosta.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Paljon on vertailuja tehty lippujen hinnoista, mutta otin vielä tarkkailuun pelit Kanada-USA (Helsinki) ja Venäjä-Tsekki (Tukholma). Nuo kun ovat ne mielenkiintoisimmat alkusarjapelit, joissa isäntä ei pelaa.

Suomessahan nuo hinnat ovat samat kuin Suomen peleissä, Ruotsissa kallein lippu on 770 kruunua eli noin 87 euroa. Halvin lippu Ruotsin puolella tuohon peliin on 275 kruunua, noin 31 euroa siis.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suomessahan nuo hinnat ovat samat kuin Suomen peleissä, Ruotsissa kallein lippu on 770 kruunua eli noin 87 euroa. Halvin lippu Ruotsin puolella tuohon peliin on 275 kruunua, noin 31 euroa siis.
Näitä eroja ei selitetä edes hallivuokralla. Ei pitäisi lukea edes tätä ketjua näin yön kynnyksellä, kun rupee verenpaine nousemaan vauhdilla. Kummolla ja kumppanit tekivät nyt sellaisen virheen jota ei ihan heti unohdeta. Voi olla vielä suuremmat vaikutukset hinnoittelulla, kun mitä on arveltu... Ei Suomen kokoisessa maassa ole varaa tehdä kiekkoilulle tälläistä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selväähän se on, että nyt pyritään viedä viime kevään maailmanmestaruuden tuoman buumin siivelle rahat pois rikkailta ja tyhmiltä. Ymmärrän kyllä, että Jääkiekkoliitto tarvitsee rahaa, mutta harmittaa jääkiekon karkaaminen entistä kauemmas ei-niin-varakkailta ihmisiltä ja perheiltä. Urheiluharrastukseksi jääkiekko on jo hyvin kallis laji, mutta vielä kuitenkin yleisölajina vahvasti koko kansan suosikkilaji. Noilla hinnoilla ei kuitenkaan kovin monet lapsiperheet löydä tietään katsomoihin, eikä sitä kautta lapset saa niitä kokemuksia, jotka saattavat innostaa heitä lajin pariin tai tehdä heistä elinikäisiä jääkiekkofaneja. IFK:n puolella on jo saanut huomata, että moni nuori, innokas IFK-fani on siirtynyt seuraamaan edullisempien pääsylippujen myötä IFK:n muiden lajien joukkueita.

Vaikka lyhyellä aikavälillä tulisi rahaa kuin roskaa, niin lajin valuminen vain rikkaiden ja yritysvieraiden huviksi, olisi pitkässä juoksussa kohtalokasta. Tulevat sukupolvet/massat kasvaisivat seuraten ja harrastaen muita lajeja. Urheilullinen lahjakkuus ei todellakaan riipu vanhempien varakuudesta.

Suomen otteluihin olisi pitänyt saada useampia hintakategorioita ja otteluiden välillä pitäisi olla hintaeroja vastustajan kiinnostavuuden mukaan. Nyt Suomen jokaiseen alkulohkon matsiin on tarjolla vain sikakalliita ja sikasikakalliita lippuja.
 
Viimeksi muokattu:
Tietenkään nyt ei pidä vielä miettiä kevään 2013 kisoja, mutta kuten tiedämme, niin nekin pelataan puoliksi Suomessa. Saa nähdä oppiiko Kummola ja kumppanit mitään (tuskin) tämän vuotisesta kritiikistä ja alentaa lippujen hintoja. No loppukädessä se tietysti ratkaisee, että miten hyvin tämän kevään liput menevät kaupaksi, mutta kritiikki on ollut sen verran rajua, ja syystä, että kenties voisi olettaa maltillisempaa hinnoittelua ensi keväänä. Tai eikai sentään...
 

zlyvlk1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha, Peliitat, Pelicans
2012-2013

Vielä ei kannata perustaa ketjua 2013 kisojen lippujen hinnoille, mutta mikäli samat herrat ovat kelkkaa vetämässä, niin ihme olisi mikäli merkittäviä muutoksia lippujen hintoihin tulisi. Toivottavasti olen väärässä. Muistuttaisin muuten siitä, että lippupaketit tulivat myyntiin jo ennen kuin maailmanmestaruus oli taskussa. Kyllähän tuossa vaiheessa oli päätetty pitkälti jo yksittäisten lippujenkin hinnat. Oletus varmaan silti oli, että paketteina olisi myyty lähes kaikki liput kuten aiemminkin. Nuolasivat ennen tipahtamista silti.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
#70-Johannes

Hartwall-areena
Täältä näkee Areenan katsomot ja kuinka paljon siellä on erilaisia katsomopaikkoja. Areenassa on 13349 katsomopaikkaa jääkiekko-otteluun, joista 6572 kpl alakatsomossa, yläkatsomossa 4890 kpl ja Club Seat-paikkoja 1600 kpl ja pyörätuolipaikkoja 55 kpl + aitiopaikat. Osa paikoista menee IIHF:lle MM-kisoissa, joten oletetaan, että lippuja on myynnissä n. 12500/ottelu, joista yläkatsomoon 4890 lippua ja 55 lippua pyörätuolikatsomoon. Pyöristetään luvuiksi 7500 alakatsomoihin ja 5000 yläkatsomoon, johon sisältyy pyörätuolipaikat, niin saadaan 60/40-prosentit hintakategorioille. Jos Suomi pelaa, niin tuloja tulee n. 7500 x 195 euroa + 5000 x 155 euroa, joka on 1462500 + 777500 = n. 2,24 miljoonaa euroa. Tämän verran liitto haluaa pääsylipputuloja yhdestä pelistä, jossa lipun hinnat ovat 195/155-euroa. Nyt Johannes ei halua liiton lipputulojen pienenevän, vaan tähtää samaan n. 2,24 miljoonaan euroon Areenassa, helppoa kuin heinänteko:
Club Seat 265 euroa x 1600 = 424000 euroa
Vastapäiset 4 katsomoa 225 x 1600 = 360000 euroa
Loput alakatsomot 188 x 4300 = 808400 euroa
Yläkatsomon alaosa 143 x 3400 = 486200 euroa
Yläkatsomon yläosa 98 x 1600 = 156800 euroa
Pyörätuolipaikat 98 x 55 = 5390 euroa
Yhteensä: 2,24 miljoonaa euroa ja lippujen hinnat 98-265 euroa/Suomen peli. Kyllä 98 euroa on vielä sellainen hinta, joka olisi ollut pakko maksaa edes muutamasta Suomen pelin lipusta itsekin. Nyt jää kaikki pelit väliin, kun halvin lippu on 155 euroa, jota en enää maksaisi muusta kuin Suomi-USA tai -Kanada pelistä tai puolivälieräpelistä, mutta kun nyt ei pääse mukaan kunnolla kisatunnelmaan ollenkaan, joka vaatisi n. 10-15 seuraamisen paikanpäällä, niin jään kotikatsomoon kokonaan, kiitos lippujen hintojen, yksittäiseen peliin.
 
Viimeksi muokattu:

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämmöinen kysymys vielä olisi asioista paremmin tietäville. Sulin&Kummola perustelevat / vertaavat hintoja Ruotsin vastaaviin ja aina vetoavat siihen, että Globenissa on vain "piippuhyllyllä" edullisempia lippuja tarjolla joitakin satoja.
Kuinka hyvin tuolta Hartwallin aivan yläkatsomoista näkee vs. Globenin vastaavat ?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
#71-Johannes

Uusimmassa HS:n Nyt-liitteessä (2.3.2012/sivu 30) on Hjalliksen haastattelu ja sen lopussa Harkimo toteaa ihan asiallisesti, että "En ole määrännyt lipun hintoja. Mutta tosiaan, ehkä siellä voisi olla joitain halvempiakin lippuja." Samassa haastattelussa Hjallis toteaa Merikukasta, että "se on mun lapsen isä, eiku äiti!, äiti!", joka on aika hauskaa. : )
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tämmöinen kysymys vielä olisi asioista paremmin tietäville. Sulin&Kummola perustelevat / vertaavat hintoja Ruotsin vastaaviin ja aina vetoavat siihen, että Globenissa on vain "piippuhyllyllä" edullisempia lippuja tarjolla joitakin satoja.
Kuinka hyvin tuolta Hartwallin aivan yläkatsomoista näkee vs. Globenin vastaavat ?

Hartwallin vastaavista näkee todella paljon huonommin. Globenin piippuhyllyltä näkee suorastaan erinomaisesti hallin rakenteen takia(eli koska katsomot ovat muiden "päällä"). Esim. jos tahtoisit olla katsomovalmentaja, niin piiippuhyllyltä näkisi todella hyvin koko kentän hahmottaen pelaajien ja pelin kulun sieltä todella hyvin ja esteettömästi. Jos saisin vaihtoehtona katsella saman pelin Globenin piippuhyllyltä tai Hartwallin päädystä/kaarteesta alhaalta(tai melko alhaalta), niin ottaisin todennäköisesti Globenin. Siis vaikka nuo olisivat saman hintaisia.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
#72-Johannes

Hartwallin vastaavista näkee todella paljon huonommin. Globenin piippuhyllyltä näkee suorastaan erinomaisesti hallin rakenteen takia(eli koska katsomot ovat muiden "päällä"). Esim. jos tahtoisit olla katsomovalmentaja, niin piiippuhyllyltä näkisi todella hyvin koko kentän hahmottaen pelaajien ja pelin kulun sieltä todella hyvin ja esteettömästi. Jos saisin vaihtoehtona katsella saman pelin Globenin piippuhyllyltä tai Hartwallin päädystä/kaarteesta alhaalta(tai melko alhaalta), niin ottaisin todennäköisesti Globenin. Siis vaikka nuo olisivat saman hintaisia.

Totta, olin vaimon kanssa lokakuussa 2011 katsomassa NHL-pelin Anaheim-Rangers Globenin yläkatsomossa. Liput maksoivat 695 Skr eli n. 80 euroa/kpl ja paikat olivat todella hyvät pelin seuraamiselle. Ihan halvimpia lippuja en kehdannut ostaa. Ne olivat muistaakseni 395 tai 495 kruunua eli 45 tai 55 euroa. Globen on hyvin suunniteltu halli ja sieltä näkee todella hyvin jään tapahtumat. Liitteenä kuva meidän yläkatsomon istumapaikoilta Globen-hallista.
 

Liitteet

  • Kuva0065b.jpg
    Kuva0065b.jpg
    44,6 KB · kertaa luettu: 1 255

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olen ollut Globenissa sekä Hartwallilla, enkä kyllä nyt erityisen paljon eroa kokenut noilla pakoilla, tosin istuin Globenissa alempana kuin Hartwall Areenalla. Aivan piippupaikoilla en ollut Helsingissäkään, 99 euron yläkatsomon alalaidassa. Mitä lie mestoja.

Sieltä oli kuitenkin tällainen näkymä, ihan hyvä pelin seuraamiseen:
 

Liitteet

  • Ankat.jpg
    Ankat.jpg
    69,9 KB · kertaa luettu: 958

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Hakolalta erinomainen kommentti Hesarista lainattuna "Jääkiekkoliitto on Suomen rikkain urheilujärjestö. Sen talous ei ole kiinni kisatuottojen maksimoinnista".

Juuri nuo Kummolan puheet voiton maksimoinnista raivostuttaa. Voiton maksimointi = ahneus. Kyllä sitä voittoa sieltä väkisin muutenkin olisi tulossa, vaikka lippujen hinnat olisivat olleet puolet halvempia, eikä tarvitsisi enää alkaa maksimoimaan senttiäkään enempää. Kunpa liitossa ymmärrettäisiin viimein rehellisesti myöntää, että metsään on lippujen hinnoittelun kanssa menty. Ei enää hyödytä kuulla voivotteluja kun kisat on jo pelattu. Kummola on monta kertaa jyrähtänyt hyvän asia puolesta, mutta kiskurihintaisten pilettien puolustaminen laittaa kyllä suututtamaan.

Suomi-Kazakstan peliin lipun ostaessa tulee laillisesti ryöstetyksi.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tero Hakolan asiallinen kolumni Hesarissa.

No joo, mutta käsittääkseni tämä ei pidä paikkaansa: "Suomi järjestää kevään kisat yhdessä Ruotsin kanssa. Suomen kisaorganisaation pääsihteeri Mika Sulin on vedonnut siihen, että Tukholmassa liput ovat käytännössä samanhintaisia kuin Helsingissä (HS 1. 3.).
Sulinin huomio on oikea, mutta se vie keskustelun väärään suuntaan."

Mitä olen uutisia ja tätä ketjua lukenut, niin Sulinin huomio nimenomaan ei ole oikea. Tietenkään Hakola ei halunnut tuoda julki, että tuo 1.3. juttu oli huonoa journalismia, vaan päätyi sitten tällaisen johtopäätöksen julkituomiseen kolumnissaan.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
#73-Johannes


Välkommen till ticnet.se
Madonnan keikalle pääsee Göteborgiin 695-1250 Skr, joka on n. 80-140 euroa/lippu.
Hartwall-areena
Ilmalan Areenan pohjapiirrokseen voi "mika sulin" tutustua täältä. Siellä on 4890 yläkatsomon paikkaa ja 55 pyörätuolipaikkaa.
Lippupalvelu
Madonnan keikkaliput Helsingin Stadionille maksavat 52,50-152,50 ja kentälle pääsee 97,50 euron hintaan.

Madonnan keikalle jostain syystä pääsee suunnilleen samaan hintaan Helsingissä ja Göteborgissa, mutta lätkän MM-kisoihin ei pääse samaan hintaan Helsinkiin ja Tukholmaan, vaan halvin lippu Suomen peliin on tuo jo surullisen kuuluisa 155 euroa, joka on ahneustalouden jääkiekon MM-kisojen lipun hinta, suomalaiselle kiekkokannattajalle.

Miksi nämä "sulinit" jaksaa selittää, kun kakka on jo pöksyssä. Homma haisee ja todella pahalle. Viestissäni #71 tähän ketjuun kerroin jo, että jopa Hjallis Harkimo lievästi ihmetteli HS:n Nyt-liitteessä MM-lippujen hintoja ja totesi, ettei hän ole hinnoitellut lippuja.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Tuskin Madonnan keikkaa voi verrata johonkin leijonien alkusarjan huuhaakoitokseen. Sen sijaan Madonnan keikkaa ja Suomi-Ruotsi -peliä voisi jo verratakin. Liput Suomen ja suurmaan (Ruotsi, Venäjä, Tsekit ja Kanada) kohtaamisissa voivat olla kalliita, mutta kun Suomi pelaa ei-kovia lätkämaita vastaan niin lippujen pitäisi maksaa joku 30-50 euroa halvimmillaan. Silloin sinne saataisiin vähän eri porukkaa katsomoihin ja yhä useammalla olisi mahdollisuus olla mukana mm-kisojen tunnelmassa. Tuo on mielestäni minimivaatimus.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Miksi nämä "sulinit" jaksaa selittää, kun kakka on jo pöksyssä. Homma haisee ja todella pahalle.

Juu, jutussa Sulinia harmittaa lipuista käytävä keskustelu. Vaikkei se välttämättä lohduta Sulinia tuon taivaallista, niin kyllä varmaan aika montaa muutakin tässä maassa harmittaa tai suorastaan vituttaa nää kiekkoliiton arpomat hinnat. Taas väsynyt vertaus Globeniin ja mussutus, ettei ole samanlaisia halleja. Minkä vitun takia yksikään näistä Sulinia haastattelevista toimittajista ei huomauta, että Hartwallilla on muissakin tapahtumissa, jopa kiekko-otteluissa pystytty yläkatsomo kategorisoimaan useampaan hintaluokkaan.

Perus läpätykset perään, että kahdeksan miljoonaa tavoitellaan ja että ne olisi jo korvamerkitty 10 vuodeksi eteenpäin. Kiinnostaisi tietää, että mitä niillä seuraavan vuoden kisoista saatavilla rahoilla on sitten ajateltu tehdä, vai meneekö ne sitten johonkin kiekkoliiton saunamökkeihin yms? Vai onko mahdollisesti ajateltu tehdä nollatulos tai tappiota?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Onhan tämä aika vastenmielinen spektaakkeli. Välillä ärsyttää myös tämä modernin journalismin perusperiaate, että toimitaan puhtaasti referoijina, eikä arvioida lausuntojen asiasisältöä. Mikä näissä Sulinin ulostuloissa on yleensä täysin kyseenalainen (joskin retorisesti taitavaa tämä johdonmukainen disinformaatio on). Tällä hinnoittelulla ollaan tehty selvä valinta, eikä se valinta ole ollut urheilullinen vaan kaupallinen. Sitä ehkä voisikin jotenkin puolustaa, mutta ensiksi pitäisi myöntää tosiseikat ja niiden seuraukset. Nyt ollaan hinnoiteltu kotikisat pois suurelta osalta normikannattajia ja tilalle tulee yritysten ja sponsoroiden kautta epäilemättä suuri joukko lajiin paljon välinpitämättömämmin suhtautuvia satunnais-kannattajia. Tämä on ihan selvä asia, jota ei voi järkevästi kieltää.
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Siis ihan oikeasti: Viikko viikolta tulee uutta valhetta ja selittelyä - eikö ne tajua oikeasti että nämä jutut voi tarkastaa vajaassa minuutissa netistä?

Sanoisivat suoraan että rahastetaan nyt, kun siihen on mahdollisuus eivätkä keksisi koko aikaa täysin uskomattomia väitteitä :D

Kummola on toki oikeassa siinä, että en olisi mennyt muutenkaan (näillä hinnoilla ei toki käy edes mielessä).
 

zlyvlk1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha, Peliitat, Pelicans
Media

Eiköhän siellä Globenissakin medialle repäistä jokunen katsomopaikka, joten aika dadaa taas tämäkin. Ja kahvila? Mitäs se tähän liittyy? Eikö liitossa kukaan ole viestinnästä perillä, kun näitä virheitä tulee liukuhihnalta.
 

Smiigul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Flyers
Lähetin MM-kisaorganisaatiolle viestiä lippujen hintoihin liittyen ja sain sieltä vastauksena seuraavan viestin:

"Kiitos palautteesta.

MM-kisojen Suomessa pelattavien otteluiden pääsylippujen hintoja päätettäessä on käytetty pohjana eri lajien kansainvälisten urheilutapahtumien sekä kotimaisten tapahtumien pääsylippujen hintoja. Hinnoittelussa on huomioitu myös kisajärjestämisen kustannukset, jotka ovat MM-kisojen kaltaisessa tapahtumassa mittavat.

Ruotsissa pelattavien otteluiden yksittäislippujen hinnat noudattelevat Suomen hinnoittelua, hinnat on myös koordinoitu Suomen ja Ruotsin kesken. Areenoiden erilaisesta rakenteesta johtuen Ruotsin pääsylippujen hinnoittelussa on käytössä neljä kategoriaa ja tarjolla myös erittäin rajoitettu määrä paikkoja ns. piippuhyllyltä katon rajasta ja näiden hinnat ovat muita paikkoja edullisemmat. Suomessa vastaavia paikkoja ei ole tarjolla ja Hartwall Areenan peleihin liput myydään kahdessa hintaluokassa. Suomen pelien lisäksi tarjolla on myös muita huippupelejä, edullisimmillaan Hartwall Areenan liput maksavat 35 euroa.

Suomen Jääkiekkoliitto käyttää mahdolliset MM-kisojen tuotot suomalaisen juniorikiekon kehittämiseen. Tarkemmista käyttökohteista päättää Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuusto liittohallituksen esityksen pohjalta taloudellisen tuloksen selvittyä MM-kisojen jälkeen.

Ennen MM-kisoja tarjolla on myös edullisempia vaihtoehtoja nähdä hallitsevat maailmanmestarit tositoimissa. A-maajoukkue pelaa huhtikuussa neljä harjoitusmaaottelua kotimaassa: 12.4. Suomi - Norja (Rovaniemi), 13.4. Suomi - Norja (Vaasa), 20.4. Suomi - Valko-Venäjä (Rauma) & 21.4. Suomi - Valko-Venäjä (Tampere).

Edellisten lisäksi maaliskuun lopussa käynnistyy Suomikiekko-kiertue, joka tuo MM-huuman ja jääkiekon 17 paikkakunnalle. Kuukauden kestävän kiertueen aikana perheillä ympäri Suomen on mahdollisuus tulla paikalle kiertuekaupungeissa järjestettäviin ilmaistapahtumiin - lisätietoa tapahtumista ja kiertueen aikatauluista löytyy leijonat.fi -verkkosivuilta.

Viemme lippujen hinnoista saamamme palautetta eteenpäin MM-kisojen järjestelytoimikunnalle, joka päättää vuoden 2013 MM-kisojen lippuhinnoittelusta Suomessa pelattavien otteluiden osalta."

Ystävällisin terveisin
MM-kisaorganisaatio

Mielenkiinnolla rupesin tutkimaan muiden kansainvälisten urheilutapahtumien hintoja. Esimerkiksi Lontoon olympialaisiin myydyistä lipuista 90% maksaa joko 100£ tai alle, 60% alle 50£ ja 25% alle 20£. Vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin pääsi lohkovaiheessa 56-113 punnalla, puolivälieriin halvimmillaan 106 punnalla ja vielä välieriinkin pääsi 175 punnalla.

Melko huvittavaa on myös se, että viestissä kerrotaan lippujen maksavan 35e halvimpiin otteluihin (Valko-Venäjä-Kazakstan, Ranska-Kazakstan ja Valko-Venäjä-Ranska). En kuitenkaan omassa viestissäni kommentoinut muihin kuin Suomen otteluihin millään tavalla.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös