MM-kisat 2013: Päivä 1 (pe 3.5.2013)

  • 163 453
  • 1 026
Tila
Viestiketju on suljettu.

Sic

Jäsen
Noniin, tänään saadaan MM-turnaus vuosimallia 2013 käyntiin. Ensimmäisenä ottelupäivänä pelataan neljä ottelua, kummallakin ottelupaikkakunnalla kaksi matsia. Käydään illan matseja läpi:

16:15 : Ranska - Slovakia (Helsinki)
Edellisten kisojen hopeamitalisti Slovakia starttaa turnauksensa Ranskaa vastaan. Ranska sijoittui ihan mallikkaasti yhdeksänneksi viime kisoissa. Viime kisoissa nämä joukkueet pelasivat alkulohkossa myös vastakkain, tuolloin Slovakia oli niukasti parempi maalein 5-4. Ranska on tänäkin vuonna yllätysvalmis, joten Slovakia saa olla heti alusta saakka valmiina matsiin. En olisi täysin yllättynyt, jos tästäkin matsista tulisi melko tasainen. Avausmatsit ovat yleensä hieman nihkeitä joukkueella jos toisella.

17:15 : Tsekki - Valko-Venäjä (Tukholma)
Valko-Venäjä säästyi viime kisoissa melko täpärästi putoamiselta B-sarjaan, ja enpä usko että kisaurakka helpottuu tänä vuonna. Tsekillä on nyt vahva ja melko nimekäskin nippu kasassa, joten odottelen tästä matsista Tsekin melko helppoa voittoa. Valko-Venäjän tärkeimmät matsit ovat sitten tulossa Sveitsiä, Sloveniaa ja Tanskaa vastaan. Veikataan että Tsekki iskee vähintään 4 maalia tänään, ja mm. Jiri Tlusty ja Jakub Voracek pääsevät jo hyvin pisteille.

20:15 : Suomi - Saksa (Helsinki)
Kotikatsomoissa jännätään toki tätä illan matsia. Saksa on aina yllätysvalmis, etenkin näissä ensimmäisissä matseissa kun jokainen joukkue hakee hieman pelivirettään. Viime kisoissa Saksa hävisi vain 2-0 Venäjälle alkulohkossa, vaikka toisaalta myöhemmin tulikin sitten Tsekiltä turpaan maalein 8-1. Suomen tilanne luultavasti vaikeutuu, mitä pidemmälle mennään 0-0 -tilanteessa. Eli melko nopea avausmaali helpottaisi tänään kyllä leijonien urakkaa. Uskon siihen, että tässä viikon aikana joukkue on jo hitsautunut sen verran hyvin yhteen, että kyllä tästä voitto raavitaan vaikka väkisin.

21:15 : Ruotsi - Sveitsi (Tukholma)
Ruotsillakin olisi tässä ilman muuta voiton paikka, mutta Sveitsihän pystyy laittamaan lähestulkoon maan kuin maan tiukille jos sopiva päivä sattuu kohdalle. Ruotsilla ei toki ole varaa pistemenetyksiin, kun etenkin lohkon ykköspaikka voi olla todella arvokas. Toisaalta taas Sveitsi taistelee kynsin ja hampain siitä viimeisestä puolivälieräpaikasta, ja tällaisista matseista pisteenkin ottaminen voi olla todella tärkeä juttu. Uskon kuitenkin, että Ruotsi ottaa parin maalin erolla voiton tänään.
 
Viimeksi muokattu:

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Löytääkö jostain kootusti kaikkien joukkueiden kentälliset näihin matseihin? Tai edes Suomi-Saksa -pelin kentälliset?

Ylen tekstitv-sivuilta löytyi vain "todennäköiset kentälliset" Suomelle:

Pesonen - Kontiola - Aaltonen
Haataja - Viitaluoma - Salminen
Savinainen - Koskiranta - Pihlström
Anttila - Hytönen - Hagman

Lepistö - Hietanen
Jalasvaara - Väänänen
Mäntylä - Laakso
Kukkonen - Melart

Näillä on siis menty keskiviikkona harjoituksissa.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Löytääkö jostain kootusti kaikkien joukkueiden kentälliset näihin matseihin? Tai edes Suomi-Saksa -pelin kentälliset?
Tuleehan ne tuonne IIHF:n kisasivulle:
STATISTICS
joskus tuntia ennen peliä tai siihen malliin. Kokoonpanolinkki näkyy sitten kunkin ottelun kohdalla.
 

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse odotan tuota Ruotsi-Sveitsi peliä, Suomen pelin lisäksi tietysti. Sveitsillä on tuossa mainio iskun paikka heti turnauksen avausottelussa.

Hyvää pohdintaa aloitusviestissä, mutta jos hieman saa valittaa, niin kahden ensimmäisen ottelun paikkakunnat on väärinpäin.

edit. virheet onkin jo korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

Karpalovodka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinetti KooKoo
Ranska - Slovakia pelillä aloitellaan täällä. Ranskalta kannattaa ottaa seurantaan Tim Bozon nuori pelaaja joka teki tällä kaudella Whl:ssä 69 pelissä ihan ok tehot 36+55.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Kaikki ottelut olis tarkotus kattoa, Slovakian puolella ollaan tässä ensimmäisessä pelissä, lähiseurannassa Porin oma Tomas ja pappaketjun vire.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Kaikki ottelut olis tarkotus kattoa.

Tuohan ei ole edes mahdollista ja luulisi kuitenkin näin Toukokuun aurinkoisena päivänä olevan muutakin tekemistä, heh.

EDIT: Laittakaas samaan seurantaan Sabresin liukas puolustaja, Andrej Sekera.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Toimiiko muilla äänet tossa MTV3 Max Sport 1 lähetyksessä ?

Muista kanavista tulee kyllä äänet mutta tää on mykkänä...
 

Rapala

Jäsen
Älytön vauhti ja härdelli. Paikkoja molemmissa päissä liukuhihnalta, viimeistely tasoa Kimmo Koskenkorva.

Älä ny. Siel on kuitenki 1 maali jo. Tuo jää muuten vaikuttaa ihan paskalta. Vähän väliä ihme pomppuja sinne tänne.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ranska tulee kyllä ajottain aivan heittämällä Slovakian alueelle.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Ranskan peliä on kiva katsoa, nopeaa ja suoraviivaista lätkää pelaavat, vaikka intoa on vähän liikaa. Komeita yksilösuorituksia kans :D
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rankkari? Anyone? Vai ovatko säännöt muuttuneet?

Slovakia pelaisi varmasti mielummin 5 vs 5 kuin ylivoimaa. Sen verran paskaa räpeltelyä se on.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Saapa nähdä mikä tänä keväänä pilaa lopullisesti kisafiiliksen. Vuonna 2011 se oli joukkueen kaatokännit kauppatorin mestaruusjuhlissa. Viime vuonna tuhannen euron pääsyliput ja Kummolan ahneus. Tänä keväänä se voisi olla Suomen putoaminen B-sarjaan.

Eli tästä se joka keväinen pakkopulla taas käynnistyy. Suomi-Saksa tulosvetoon 2-4.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Mites Antoine Roussel? Millaista peliä esittänyt ja onko Tim Bozon tosiaan ylimääräinen hyökkääjä? Rohkeasti olisi kannattanut kaveria laittaa juuri esim Rousselin laitaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös