Mainos

MM-kisat 2012: Ruotsi

  • 97 312
  • 240
Tila
Viestiketju on suljettu.
Italia-pelistä sen verran, että yllättävät hyvin makaroonit jaksoivat ensimmäisen erän rullata sinikeltaisten perässä ja paikkojen vaihtojen keskellä. Kun 20 minuuttia lyö rumputulta, niin tulosta tulee väkisin.

Italia on ollut näkemistäni MM-joukkueista heppoisin ja pahasti haiskahtaa kiintiön kasvattamisen seurauksena kisoihin päätyneeltä. Veskari Bellissimon myötä muutama euroliigoissa keskitasoinen pelimies italialaisilta löytyy mutta siihen se sitten jääkin.

Ruotsille tästä porukasta ei ollut mitään oikeaa mittaria jatkopelien suhteen.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Italia on ollut näkemistäni MM-joukkueista heppoisin ja pahasti haiskahtaa kiintiön kasvattamisen seurauksena kisoihin päätyneeltä. Veskari Bellissimon myötä muutama euroliigoissa keskitasoinen pelimies italialaisilta löytyy mutta siihen se sitten jääkin.

MM-kisoissa ei ole joukkueiden määrää kyllä kasvatettu sitten vuoden 1998, jolloin ensimmäisen kerran pelattiin 16 joukkueen turnaus. Tuota aikaisemmin MM-kisoissa nähtiin 12 joukkuetta.

Saisi kyllä joukkuemäärää minun puolestani karsia nykyisinkin. Jos ei ihan 12 joukkueeseen päästä, niin edes 14 joukkueeseen ja sama kahden lohkon systeemi kuin nytkin. Tulisi yksi alkusarjan ottelu edes vähemmän näitä Italioita yms. vastaan.

Ruotsille Italia ei tosiaan mikään mittari ollut, mutta Tanskalle oli.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ruotsille tästä porukasta ei ollut mitään oikeaa mittaria jatkopelien suhteen.

Lähinnä pidin yllättävänä millä tavalla Italia pystyi sen 20 minuuttia puolustamaan. Sitten tuli väsy ja realiteetit vastaan.

Bäckis tosiaan tulee nyt mukaan. Jos oli Hörnqvistin jälkeen ketjuongelmia, niin mitäs nyt?
 
Lähinnä pidin yllättävänä millä tavalla Italia pystyi sen 20 minuuttia puolustamaan. Sitten tuli väsy ja realiteetit vastaan.

Käsittääkseni Ruotsin ensimmäiseen maaliin kesti noin kuusi minuuttia ottelun alusta. Toinen maali menikin sitten jo "jännäksi" kun ensimmäistä erää ei ollut jäljellä kuin vajaa minuutti. Ehkä tosin kertoo enemmän sitä kohtaan asetetuista odotuksista tuo toteaminen että Italia puolusti kohtuullisen hyvin ensimmäisen erän.

Niin tai näin, Ruotsin pelejä sivusilmällä seuranneena välieriin pääseminen jo vaatisi vähän enemmän yritystä kuin mitä on nähty. Sen verran keskinkertaisia esitykset ovat olleet ja hyvistä hetkistä on nopeasti menty takaisiin arkeen. Esim. Venäjää vastaan kahden maalin johtoa ja hyvää peliotetta ei tarvinnut kovinkaan pitkään juhlia kun vieraat alkoivat lyödä kiekkoa sisään toisensa jälkeen.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ehkä tosin kertoo enemmän sitä kohtaan asetetuista odotuksista tuo toteaminen että Italia puolusti kohtuullisen hyvin ensimmäisen erän.

Tasoero on niin valtava paperilla, että Ruotsin pitäisi pyöritellä tuota rupusakkia alusta asti ihan sata-nolla. Se, että Italian puolustaja oli Staffan Kronwallista katsottuna väärällä puolella tuossa 0-2 maalissa oli ratkaiseva tekijä siinä mielessä, että Italia olisi voinut kiusata Ruotsia pitempäänkin. Erätauon jälkeen Italia vajosi nimensä tasoiseksi, eikä antanut Tre Kronorille mitään vastusta. Ainoastaan heikko viimeistely ja kaverin maalivahtipeli piti numerot siedettevinä.

Järkevän puolustuksen yksi esimerkki oli siinä miten Italia puolusti vaikkapa Erik Karlssonia. Sinne ei lähdetty päättömänä karvaamaan häntä, vaan annettiin hänelle periaatteessa "tilaa" viivalle ja pidettiin sitten vaihtoehdot tukittuna.

Nicklas Bäckström on nyt laskeutunut Arlandaan. Lyhkäisyydessään hänen haastattelusta:

- Kulta tai ei mitään.
- Toivoo pelaavansa tänä iltana.
- Jos pelaa, niin avannee Hörnqvistin ja Alfredssonin keskellä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Noniin ja Latvia nurin samoin numeroin kuin Italia, eli 4-0. Fasthille toinen nollapeli putkeen, muuten aika mitäänsanomaton peli. Karlsson tappeli!

*** Henrik Zetterberg

Itseoikeutettu. Kun pelaa puolivaloilla ja nakuttaa 1+2, niin kaikki lupaa hyvää.

** Viktor Fasth

Jo toinen nollapeli putkeen. Ei joutunut koville, mutta muutama hyvä koppi.

* Erik Karlsson

Hankki nopeudellaan pari jäähyä ja hoiteli Jassin lopussa. Hieno mies.

- Vastus oli Latvia ja Ruotsin otteet sen mukaisia. Oli kiekossa koko ajan, mutta kukaan ei halunnut vetää vaan tarjota kaverille paremman tontin. Krugerin ketju paras esimerkki.

- Hjalmarsson näkyvä molemmissa päissä.

- Bäckströmiltä hyvä tulo. Syötti yhden ja näytti heti osaamisensa.
--------------------------------------------

Kokonaisuudessaan tuota Venäjä-peliä lukuunottamatta Ruotsi oli aika vakuuttava läpi alkulohkon. Miinuksena voi pitää maalivahtien epävarmat otteet ja Mårtsin ajottainen sekoilu.

Ruotsi lähtee kumminkin Tsekki-revanssiin aika kovilla kenraaleilla. Fasthille ei ole tehty maalia yli 120 minuuttiin ja hyökkäysketjut on saatu lukkoon. Bäckströmin myötä joukkueella on koko maailmasta kaksi centteriä TOP-10:stä. He dominoivat koko kenttää.

Puolustuksessa huonon alun kokenut Erik Karlsson on huikeassa kondiksessa ja samalla on nostettava Hjalmarsson esiin. Ollut kokonaisuudessaan ehkä Ruotsin paras puolustaja tähän mennessä. Kronwallit takaavat laadun, Brodin loistava ensikertalainen ja Hedman ollut tähän mennessä heikoin lenkki. Ericssonin paluu myös mahdollinen.

Meikäläisen kokonaistähdet alkulohkossa:

Zetterberg * x 10
Karlsson * x 4
Stålberg * x 3
Franzen * x 3
Brodin * x 2
Lundqvist * x 2
Landeskog * x 2
Fasth * x 2
Alfredsson * x 1
Persson * x 1
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
vielä..

Niklas Kronwallin taklausesta sen verran, että jalat hivenen nousee jäästä tuossa taklauksessa. Ei mitenkään törkeän paljon kumminkaan, mutta kun Saulietsin pää on sopivasti alhaalla niin jonkunlainen kolhu tuli. Jossai vaiheessa Ruotsi-neito telkkarista sanoi, että ei ollut kentälle enää palannut enkä itse sitä liiemmin pongannutkaan.

Calle Järnkrokista myös vähän. Oli varmaan ainoa jätkä kaukalossa joka antoi 110 joka tilanteessa. Vaikka pistesaldo on alhainen turnauksessa, niin silti paikkansa ansainnut. Loistavaa duunia nuorukaiselta.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ruotsilla ongelmia loukkaantumisten kanssa, Victor Hedman on olkapäävamman takia pois Tsekkejä vastaan. Jonathan Ericsson kuntoutumisesta ei ole takeita, joten Ruotsi saattaa joutua pelaamaan viidellä pakilla Tsekkejä vastaan. Noh, Ruotsin vahvuus ei ole muutenkaan ollut puolustus tässä turnauksessa, joten hyökkäävät sitten vielä astetta enemmän...
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ruotsilla ongelmia loukkaantumisten kanssa, Victor Hedman on olkapäävamman takia pois Tsekkejä vastaan.

Ja koko lopputurnaus saattaa olla uhattuna.

Ruotsin puolustuksessa on kumminkin sellaisia nimiä jotka on tottunut pelaamaan isoja minuutteja, joten tuskin kenellekkään tulee shokkina, jos joutuu 20 minuutin tienoille kellottamaan peliaikaa. Tämän lisäksi puolustajat on nyt kaksi peliä peräkkäin käytännössä pysäytellyt punaviivalla kiekkoja ja hakenut uutta vauhtia hyökkäykseen, niin rasitus ei ole ollut maailman kovinta. Tsekeillä kumminkin on kevytjalkainen (?) porukka muutamalla NHL-pelaajalla, joten katsotaan. Karlsson tulee ainakin pelaamaan hirveät minuutit.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kannattiko Mårtsin raahata sittenkään noin paljon NHL-pelaajia kisoihin? Olisi vaan pitäytynyt 3-5 pelaajassa, mutta taisi tunne mennä järjen edelle.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
J.Ericsson pelaa huomenna, joten Ruotsilla on 6 puolustajaa käytettävissä. Linkki uutiseen: http://www.aftonbladet.se/sportbladet/hockey/landslag/hockeyvm/article14838123.ab.

J. Ericsson pelasi tänään, mutta eipä pelaa enää ylihuomenna!

Sori, en voinut vastustaa. Vituiksi menivät Ruotsin (jaetut) kotikisat, huonoin MM-sijoitus tulossa yli 12 vuoteen. Kotikisojen kirous näyttää kohdanneen ainakin Ruotsia sekä pelillisesti että yleisömäärien suhteen aika täysimääräisesti.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Kannattiko Mårtsin raahata sittenkään noin paljon NHL-pelaajia kisoihin? Olisi vaan pitäytynyt 3-5 pelaajassa, mutta taisi tunne mennä järjen edelle.

Tämä tuli mieleen itsellä viimeistään siinä vaiheessa, kun Hörnqvist laahattiin Tre Kronoriin. Meillä suomalaisilla on myös huonoja muistoja liiasta NHL-pelaajien määrästä. Se joka ei tunne historiaa, on tuomittu toistamaan sitä. Liikavarustelu ja huono maalivahtitilanne kostautui.
 

Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Onko kukaan muu samaa mieltä, että Ruotsi on takuuvarma floppi näissä kisoissa? Paperilla ihan käsittämättömän kova, kotikisat ja legendoja joukkueessa. En usko, että Ruotsi tulisi Slovakian kohtaloa kokeamaan, mutta pääsekö edes puolivälieristä eteenpäin? En usko. Jotenkin haiskahtaa niin pomminvarmalta flopilta ja tulee väkisinkin Suomen 2003 vuoden joukkue mieleen Ruotsista. Kuusi tappiota vielä alla ennen kisoja.

Niinhän siinä sitten kävi. Ei yllättänyt Ruotsin kohtalo yhtään. Joskos sielläkin tajuttaisiin, ettei ne NHL miehet ole avain mestaruuteen, vaan oikein koottu joukkue.
 

Broken Stick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, New York Rangers
Ruotsin pelitapahan muuttui tuossa muutama vuosi sitten uuden valmentajan tullessa kehiin. Minusta sen jälkeen Ruotsi ei ole enää vakuuttanut. Eihän tuo fyysinen pohjois-amerikkalainen kiekko sovi ollenkaan Ruotsille. Voisiko joku fiksu selittää minulle, miksi Ruotsi meni muuttamaan pelitapaansa?
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Hieman kyllä harmittaa Ruotsin, ennenkaikkea Alfien,Silfverbergin ja Karlssonin puolesta että heidän kisansa päättyivät jo tässä vaiheessa. Olis ollu todella hienoa jos kaverit olisivat päässeet kannua nostelemaan. Toivottavasti Alfielle jäi tämän johdosta vielä nälkää vetää ainakin yksi kausi Ottawassa.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Ylivoimainen ja mahtava Ruotsi, tervemenoa! Oli hieno herätä ja lukea heidän tappiostaan.

En halua sanoa että näinhän minä sanoin. Jes!
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Ruotsin pelitapahan muuttui tuossa muutama vuosi sitten uuden valmentajan tullessa kehiin. Minusta sen jälkeen Ruotsi ei ole enää vakuuttanut. Eihän tuo fyysinen pohjois-amerikkalainen kiekko sovi ollenkaan Ruotsille.

Toisaalta Ruotsilla on useita fyysisessä pelissä luonnostaan viihtyviä pelaajia, joten miksi fyysinen pelitapa ei heille sopisi.

Eipä siinä, ruotsia äidinkielenään puhuva Jukka Jalonen ja Ruotsin pelaajien potentiaalinen taitotaso ja kylmähermoisuus kiekokontrollissa olisi varmaankin ylivoimainen yhdistelmä, enkä sano tätä sarkasmimielessä.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Ylivoimainen ja mahtava Ruotsi, tervemenoa! Oli hieno herätä ja lukea heidän tappiostaan.

En halua sanoa että näinhän minä sanoin. Jes!

Täällä sama, tuli fiilis että mitäs hittoa! :) Olipa eilen mahtava MM-päivä kun Kanada sekä Ruotsi tippui jo puolivälierissä! Voi tulla hikiset päivät päävalmentaja Pär Mårtsille kun lehdistä pääsee irti.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Montakohan keskinäistä voittoa suomalaiset vielä tarvitsevat, että pystyvät suhtautumaan ruotsalaistenkin otteisiin ilman infantiilia lällättelyä vailla mitään perusteita?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Montako ämpärillistä vettä mahtuu pohjattomaan kaivoon?

Vastaus on Kanada.

Mitä eilistä Ruotsin peliä tuli katsottua, niin eivät olisi ansainneet millään mittarilla jatkopaikkaa tuosta pelistä. Tsekki pelasi pirun kurinalaisesti ja tehokkaasti heille tuttua vastaiskupelaamista. Ruotsin puolustuspelaaminen oli heikkoa läpi turnauksen ja nyt se kostautui ratkaisevalla hetkellä ja eipä se Fasth ollut yhtään sen parempi. Mårts selitti, että Ruotsi pyrki pelaamaan sellaista kiekkoa, mitä NHL-pelaajat ovat tottuneet pelaamaan, mutta leveämpi kaukalo tuotti ongelmia. Tähän voisi jo sanoa, että tulipa yllätyksenä.
 

Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Hyvä vertauskuva. Omassa kaveripiirissäkin on edelleen sellaisia ihmisiä, joille Suomen voiton kanssa lähes yhä arvokasta on se, että Ruotsi konttaa. Tämä jengi ainakin koki jo eilen oman täyttymyksensä.

Ei se Ruotsin konttaaminen mitenkään kisojen päätarkoitus ole. Tosin nyt tuntui äärimmäisen hyvälle Ruotsin tippuminen, kun ennen kisoja mm. Aftonbladet kirjoitti Tre Kronorin varmaksi mestariksi. Siinä missä Suomessa ei ole lähes ikinä ylimielisyyteen alettu, niin naapurimaa tuntuu koko ajan vain tulevan ylimielisemmäksi. Kaikki käytännössä lähti WJC;stä liikkelle.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen; Niin kauan kuin Ruotsalaiset ovat noin ylimielisiä, niin monta kertaa Ruotsin rämpinen tuntuu aina vain paremmalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös