MM-kisat 2011: Suomi

  • 448 850
  • 1 467
Tila
Viestiketju on suljettu.

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Tätä paskaa saatanee katsella vielä ainakin seuraavat kymmenen vuotta putkeen, kun seniloituva Kale hommaa has-been pelaajia johtohommiin.

Mihin muuten Kummolan itsevaltius perustuu? Ukolla tuntuu olevan enemmän valtaa kuin Suomen Presidentillä. Pelkkään härskiin nyt mä päätän kaikesta asenteeseen? Eikö Jääkiekkoliiton vuosikokousedustajilla ole munaa tiputtaa ukko pois paikaltaan, jonka se on vallannut?

Nyt olisi jo aika saada tuoreita ajatuksia maajoukkueen johtoon. Voisin ajatella esimerkiksi Latvian ainaiseen resurssipulaan kyllästyneen Oleg Znarokin värväämistä Suomen penkin taakse.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Philadelphia sitten putosi NHL:n pudotuspeleistä; Timonen on käsittääkseni lopettanut maajoukkueuransa ja Leinolla taas päättyy sopimus tähän kevääseen.

Leino olisi tietysti mielenkiintoista nähdä Leijonissa, mutta saas nähdä onko kaveri terve ja onko hänellä halua ottaa sopimuksettomassa tilassa loukkaantumisriskiä.
 

essulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo ja Kerho
Eteenpäin on menty, neljä peliä takana, kolme niistä kakkoskorin maita vastaan ja suoria voittojakin on tullut jo yksi. Suomen jääkiekolle olisi suuri palvelus, jos joukkue jaksaisi kontata vielä kaksi viimeistä peliä, niin ehkä saataisiin Kale, Kurri ja Juti vaihtoon. No, oikeasti siinä kyllä kävisi niin, että jos Suomi konttaisi kunnolla niin Jalonen saisi kenkää ja Kummola värväisi vielä Ojasen, Keskisen, Tammen ja Myllyksen maajoukkueen johtohommiin. Muutenhan siellä alkaa ollakin vuoden 1995 joukkue kasassa.

Tätä paskaa saatanee katsella vielä ainakin seuraavat kymmenen vuotta putkeen, kun seniloituva Kale hommaa has-been pelaajia johtohommiin.

Yritä nyt nähdä metsää niiltä puilta. Saksa ei ainakaan ole mikään kakkoskorin maa, voitto Venäjästä ja tähän asti oli puhtaalla pelillä. Saksa on huippumaa muiden huippujen joukossa. Suomella on paras joukkue, minkä se jalkeille saa, jokaista peliä on hallittu lähes suvereenisti, maalinteko ei vielä ole asettunut kohdalleen. Kummola on ylivoimainen kiekkojohtaja.
 

Plair

Jäsen
Philadelphia sitten putosi NHL:n pudotuspeleistä; Timonen on käsittääkseni lopettanut maajoukkueuransa ja Leinolla taas päättyy sopimus tähän kevääseen.

Leino olisi tietysti mielenkiintoista nähdä Leijonissa, mutta saas nähdä onko kaveri terve ja onko hänellä halua ottaa sopimuksettomassa tilassa loukkaantumisriskiä.

Muistaakseni iltalehdessä tai sitten jossain muualla pidettiin "varmana", että Leino olisi tulossa kisoihin mahdollisesti Filppulan ja Rinteen kanssa.

En sitten tiedä tuon paikkaansapitävyydestä, mutta ehdottomasti Leino olisi huikea vahvistus Leijoniin!
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
JA:ssa nyt Suomen päävalmentajasta tulee joka tapauksessa sylkykuppi ennemmin tai myöhemmin (ja kun turnausvoittoja ei suuremmin tule niin lähinnä ennemmin). Sitten kun katsoo kohkaamista vähän tarkemmin niin kysymys on täysin marginaalisista asioista: olisiko joku toinen tehoton pörrääjä ollut parempi valinta joukkueeseen, olisiko tämä ei-luontainen maalintekijä vähemmän ei-luontainen maalintekijä jossain toisessa ketjussa jne. jne. Ei Jalosesta ole kiinni se materiaali, millä hän joutuu operoimaan, ei johdu Jalosesta, ettei Suomessa ole koskaan tuotettu maalintekijöitä liukuhihnalta vaan kolmosketjun uskollisia ja nöyriä kovan työn tekijöitä.

Eli varmasti Jalonen on erinomainen ja moderni ammattilainen, vaikka ei ehkä mikään ideaalinen turnausvalmentaja. Varmasti vaihto sinänsä tekisi terää, mutta ei sen takia, että Jalonen olisi ollut erityisen kyvytön vaan sen takia, että marginaalisesti paremminkin olisi voinut mennä ja nyt ollaan jo monta vuotta nähty. Minä olisin totta puhuen antanut potkut Vancouverin USA-välierän takia, en sen takia, että pitäisin Jalosta siihen minään keskeisenä syyllisenä vaan vain siksi, että Suomi on suuri jääkiekkomaa, joka ei parhaalla joukkueellaan romahda kuin korttitalo on vastassa mikä maa tahansa. Imago- ja itsekunnioitus -syistä olisin siis antanut Jalosen lähteä.

Anyway, katsotaan tämä turnaus loppuun ja jos tulee huono menestys (häviö puolivälierässä tai ei pääsyä puolivälieriin) niin sitten vain vaihtoon. Mutta ei siis sen takia, että olisi ollut mikään valtaisa katastrofi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Muistaakseni iltalehdessä tai sitten jossain muualla pidettiin "varmana", että Leino olisi tulossa kisoihin mahdollisesti Filppulan ja Rinteen kanssa..

Jeps. Maikkarilla oli kanssa jotain siitä, että Rinne, Leino ja Filppula olisi kaikki antanut suostumuksensa, mikäli siis oma joukkue tippuu. Näillä näkymin odotan ainakin itse Leinoa jo Venäjä- peliin. Nekin saa Ovetshkinin:)
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Saksa ei ainakaan ole mikään kakkoskorin maa, voitto Venäjästä ja tähän asti oli puhtaalla pelillä. Saksa on huippumaa muiden huippujen joukossa. Suomella on paras joukkue, minkä se jalkeille saa, jokaista peliä on hallittu lähes suvereenisti, maalinteko ei vielä ole asettunut kohdalleen.

Mitä tarkoitat sanalla "huippumaa"? Tarkoitatko mahdollisesti sellaista maata, joka oli 11. v. 2010 olympialaisissa, tipahti vuonna 2009 MM-kisoissa karsintasarjaan ja säilyi kisoissa vain seuraavan vuoden kisaisännyyden turvin? No toki, Saksalla on olympiapronssia vuodelta 1976, mutta esim. Iso-Britanniakin on voittanut kultaa vuoden 1936 olympialaisissa. Yhden kisan, viime vuoden MM-kisojen neljännen sijan vuoksi ei nyt ihan vielä jääkiekon huippumaaksi pääse.

Saksa on pelannut hyvin näissäkin kisoissa. Sen voittamat joukkueet ovat tosin olleet aika kuutamolla, mutta hyvin on mennyt. Huippumaaksi tituleeraaminen kylläkin edellyttää, että kaikkein kovimmissa kisoissa, olympiakisoissa pärjätään ja miksei MM-kultakin käy todisteeksi. Suomen ja Saksan välillä on edelleen selvä tasoero, minkä 5-0 voitto olympiakisoissa osoitti. Näissä kisoissa Suomen pelaajien peliesitysten on syytä kohentua, mikäli halutaan tuoda kotiin muutakin kuin leima pelipassissa.
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Philadelphiassa Ville Leinon kausi päättyi. Olisi kyllä ihan selkeä vahvistus tähän joukkueeseen. Odotetaan ja katsotaan, eiköhän informaatiota saada, kun on sen aika.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hyvä siirto se Pesosen kokeilu ykkösessä, toivottavasti pysyy tänään samoin. Aaltoselle voisi heittää oman kiekon Suomen päätyyn. Rusettiluistelkoon siellä. Tosin kaveri olisi kyllä tehnyt turnauksen hienoimman maalin, jos olisi saanut kunnon laukauksen aikaiseksi siitä murtautumisestaan, mutta kun ei saanut.

Timonen olisi lottovoitto tuohon puolustukseen. Niskalan rauhallisuutta viivalla ei voi kuin ihailla, Timonen siihen kaveriksi, niin olisi kahden minuutin yv-pari valmis. Lepistö saa viivalla aina jonkin krampin, kun joka raaja alkaa sätkiä saman tien. Kai se luulee olevansa ovela. Salmela taas tinttaa välittömästi kiekon saatuaan kärkikarvaajan luistimiin.

Leino, Koivu, Granlund, Niskala, Timonen - kelpaisi ylivoimaan. Tai no, tulisi nyt edes Leino Venäjä-peliin. Kelpaisi sekin.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Timonen olisi lottovoitto tuohon puolustukseen.

Miksi jengi jaksaa haaveilla täällä Timosesta? Ensinnäkin maajoukkueura on lopetettu ja mies kärsii loukkaantumisesta.

Toivottavasti Leino pystyy pitämään lupauksensa ja lentää Slovakiaan. Huikea pelaaja!
 

profiler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joku Jokereita enemmän seuraava voisi varmaan vahvistaa/kumota, mutta mielestäni Lahden ongelma on pelitavan sopimattomuudesta näihin kekkereihin. Lahden vahvuudet liigassa ovat kiekkokontrolli ja operointi lähellä maalia. Kv-peleissä fysiikka ei kuitenkaan riitä vastustajan antaessa painetta ja maalille mies ei yksinkertaisesti pääse millään, vaikka yritystä nähdäkseni onkin. Tuloksena lähes järkyttävän näköistä peliä, josta ei mitenkään voi palkita "kokeilemalla ykkösketjussa".

Samaa pohdiskeltu.

Jos muistelee esim. puolivälieräsarjaa HIFK:ta vastaan, niin silloin tuntui siltä että aina kun Lahti pääsi pelaamaan Melart-Kurvinen -paria (tai Kousaa) vastaan, alkoi tapahtua. Sen sijaan Järventie-Kankaanperä-Söderholm -joukkoa vastaan oli hiljaisempaa ja ketjun peli enemmän Pulkkisen oivallusten varassa. Toisin sanoen Lahden erinomaisuus SM-liigassa perustui poikkeukselliseen voima-nopeus yhdistelmään, jolla pystyi viemään heikompia/kankeampia vastustajia mennen tullen, mutta parhaiden tullessa vastaan tuo etu katosi ja taito ei riittänyt sitä kompensoimaan. Vähän sama kuin keskiverto A-junnu C-poikien pelissä dominoimassa koollaan. Nyt MM-kisoissa vastaavaa tasonvaihtelua vastustajan pakistossa ei ole, vaan kaikki ovat "MM-tason" pelaajia...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos Suomen joukkueeseen rantautuu toinen kulmissa pyöriskelijä Leino, niin sitten kyllä Aaltonen saa poistua takavasemmalle pelaavasta kokoonpanosta. Todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin Janne Lahti, eiköhän hänen turistimatkansa ole tullut päätökseensä, sama pätee myös Teemu Lassilaan. Vehanen pelaa loput matsit, tai sitten pitää ihmetellä Nupen aivoituksia. Yllätysvetona Hovinen tänään maaliin? ;) Hyvästä SM-liiga veskarista on aika perkeleen pitkämatka vielä hyväksi kansainvälisentason veskariksi, tämä viitaten Lassilaan.

Saako Suomi tehtyä maaleja tänään ilman rouva fortuunan apua, se nähdään illalla klo 21.15 eteenpäin...
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Aikamoinen vuoristorata oli Saksa peli. Nyt ainakin pomppi suomelle. Toivottavasti ei ollut viimeiset pomput. Nyt seurasinkin oikein Janne Lahtea ja joka kerta kun Lahti sai kiekon niin hän menetti sen Saksalaiselle. Ehkä yksi tai kaksi kertaa sai sen omilleen jatkettua. Ketjut tulevat muuttumaan Saksa peliin. Saa nähdä millainen myllerrys siellä käy.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Mikäli Leino tulee, niin kokoaisin Suomen hyökkäysketjut tällaisiksi:

Leino - Koivu - Ruutu
Pesonen - Immonen - Granlund
Aaltonen - Kapanen - Komarov
Pyörälä - Nokelainen - Pihlström

Ja vaikkei Leino tulisikaan, niin en silti lähtisi rikkomaan tuota Pesonen - Immonen - Granlund kenttää, vaan koittaisin ykkösessä, vaikka Pihlströmiä tai Lahtea Aaltosen paikalla. Aaltonen siirtyy sitten Kapasen rinnalle, kuten moni onkin jo ehdottanut.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämähän näyttää hyvältä! Meikäläinen lähtee ti-aamuna Bratislavaan ja näyttää siltä että slovakkien rohmuamia lippuja tulee kohtuuhintaan myynttiin! Ja kohtuuhintaan!

Ainakin alkusarjaan vikaan peliin Tsekki-Suomeen myytiin lippuja aluksi 250 euron hintaan mutta en tiedä paljon sitten lopulta ois saanut pulittaa kun itsellä liput oli. Tottakai seikkaan vaikutti tsekkiläisten valtaisa määrä Bratislavassa.

Riippuu varmaan aika pitkälti kuitenkin siitä mitä on valmis maksamaan ja miten paljon lippuja kuitenkin on myyty. Etköhän sellaisella 50 eurolla VOI lipun saada ostettua jos niitä ei vielä hommattuna ole takataskussa.
 

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Omia mietteitä

Suomen kolme suurinta ongelmaa on: maalinteko, puolustus, sekä maalivahtipeli. Siinä järjestyksessä.

Itse yrittäisin ratkaista maalinteko-ongelmaa siirtämällä Aaltosen pois pyörimästä Koivun jaloissa ykkösessä. Koivu on siellä ehdoton playmakeri joka ei pyöri pyörimisen takia vaan koska saisi laittaa kiekon maalintekijän lapaan. Aaltonen ei ole tämä maalintekijä. Joten Pesonen ykköseen, jos Leino tulee niin häntäkin voi kokeilla jos kemiat natsaa Ruudun ja Koivun kanssa.

Puolustuksessa laatu ei riitä, ei riitä kunnolliseen avauspeliin, ja vain vaivoin perusvarmaan puolustamiseen. Täältä tähän ei löydy ratkaisuja, kerran Timonen ei ole tulossa, toivottavasti Salmela ja Lepistö ovat nyt tottuneet isoon kaukaloon ja ovat kun uudestisyntyneitä seuraavissa peleissä.

Maalivahtipelissä ongelma on se että Lassilan pää ei kestä, olen ollut sitä mieltä vuodesta 2004 asti. Tiukassa paikassa hermoilee ja ylipelaa vaikkakin on erittäin hyvä maalivahti. Eli Vehasella mennään. Jos Rinne tulee niin onko liian suuri riski laittaa hänet suoraan maaliin ratkaisupeliin?

Ruutu - on hyvä, hänen energiaaa ja fyysisyttä tarvitaan nyt jokaisessa seuraavassa pelissä. Joskus tekee maalejakin. Ketä on laittaa hänen tilalleen? Ei ketään.

Granlund - Virtuoosi ja tulevaisuus. Ihan ei vielä fyysisyys joka tilanteessa riitä mutta ehdottomasti suomen tärkeimpiä pelaajia jo.

Komarov - Erittäin tärkeä pelaaja ei ehkä kannata peluuttaa ykkösessä mutta tähänasti ollut huomattavasti parempi kuin, esim Lahti. Ja oman roolin hoitanut paremmin kuin Aaltonen omansa.

Mutta en halua heittää paskaa kenenkään niskaan, (paitsi ehkä jalosen) kaikki pelaa suomen maajoukkueessa ja tekevät parhaansa joten saa minultä täyden luoton sekä tuen.
 

Fordél

Jäsen
Mikäli Leino tulee, niin kokoaisin Suomen hyökkäysketjut tällaisiksi:

Leino - Koivu - Ruutu
Pesonen - Immonen - Granlund
Aaltonen - Kapanen - Komarov
Pyörälä - Nokelainen - Pihlström

Ja vaikkei Leino tulisikaan, niin en silti lähtisi rikkomaan tuota Pesonen - Immonen - Granlund kenttää, vaan koittaisin ykkösessä, vaikka Pihlströmiä tai Lahtea Aaltosen paikalla. Aaltonen siirtyy sitten Kapasen rinnalle, kuten moni onkin jo ehdottanut.

Ihan hyvältä näyttää, mutta mitäs sitten jos saadaan koko ennakoitu kolmikko eli Rinne, Filppula ja Leino kisoihin? Silloin ainakin Pyörälä tippuisi pois kokoonpanosta ja kokoonpano voisi olla:

Leino - Koivu - Ruutu
Pesonen - Immonen - Granlund
Aaltonen - Filppula - Komarov
Nokelainen - Kapanen - Pihlström
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Eteenpäin on menty, neljä peliä takana, kolme niistä kakkoskorin maita vastaan ja suoria voittojakin on tullut jo yksi.

Yrittäkää nyt hyvät JA-kollegat ymmärtää, että ilman NHL-apuja Suomi ei enää ole itsekään ns. ykköskorin maa vaan tanakasti kakkoskorin yläpäässä. Pikku vertailu Venäjän, Tsekin, Kanadan ja Ruåtsin materiaaleihin avannee asiaa lisää? Olympiakisoissa tuohon porukkaan voi huoletta nostaa myös USA:n.

Pelitapa voi nostaa Suomen kärkipäähän, joten valmentajan varaan lasketaan äärimmäisen paljon myös fanien odotuksia...
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Vaikka maalinteko on perinteisesti ollut mille tahansa suomalaiselle maajoukkueelle vaikeaa, niin en kyllä muista nähneeni näin suurta maalinteon tuskaa ikinä. Vaikka Suomi tekikin eilen neljä maalia, niin kolme näistä tuli enemmän tai vähemmän onnekkailla pompuilla. En sano, että väärin tehty, koska kaikki lasketaan, mutta en hirveästi luottaisi siihen että Suomi saa jokaisessa matsissa pari maalia epämääräisten pomppujen kautta. Laukausten laatu maalipaikoissa oli taas eilen säälittävän huonoa. Itse ongelmahan lienee peräisin suomalaisesta junnujärjestelmästä, mutta jonkinlaisia poppakonsteja Jalosen ja pelaajien on kaivettava esiin jo tässä turnauksessa. Toisin sanoen sitä kiekkoa olisi syytä alkaa laittaa reppuun tai kisat uhkaavat päättyä jo perinteeksi muodostuneella tavalla, eli puolivälieristä lauluun.

Varsinkin Tsekki-peli oli kyllä taas äärimmäisen turhauttavaa katsottavaa. Suomi pelasi nimittäin ainakin allekirjoittaneen mielestä ihan hyvän ottelun. Suomi hallitsi peliä paikoitellen selvästikin (johtuen tosin myös Tsekin melko puolustusvoittoisesta pelitavasta), mutta kun et tee maalia niin ei siitä painostuksesta ole paljon apua. Ehkä sitä hitaiden lähtöjen määrää voisi vähän karsia, ainakin nyt näitä ennalta heikompia maita vastaan. Vaikka hitaat lähdöt ja kaikenmaailman kiekottelu tuntuukin olevan nyt muodissa, niin ei sitä ehdoin tahdoin kannata antaa vastustajalle aikaa kasata viisikkopuolustuksensa kuntoon.

Jos mietitään Suomen rosteria niin ei varmaan tarvita suurtakaan kiekkotietäjää, joka huomaa että ne ongelmat on puolustuksessa. Hyökkäys (varsinkin jos Leino ja mahdollisesti vielä Filppula saadaan kehiin) ja maalivahtipeli Vehasen pelatessa ovat ihan hyvässä balanssissa. Puolustuksessa onkin sitten ongelmia, joista suurimpana mielestäni sellaisen johtavan pakin puute. Eli toisin sanoen tarvetta olisi esimerkiksi Joni Pitkäselle tai jollekin muulle NHL:ssä vakituisesti isoja minuutteja pelaavalle suomalaispakille, joka voisi pelata lähemmäksi puoli tuntia/peli ja jonka voisi heittää kentälle tilanteessa kuin tilanteessa. No tässä sitten tulee se ongelma, eli tällaisia pakkeja ei Suomella turhan montaa ole. Ei ehkä kuulu tähän ketjuun, mutta mielestäni suomalaisessa juniorivalmennuksessa pitäisi kiinnittää huomiota mahdollisimman paljon hyvien pakkien tuottamiseen. Hyökkäyspäässä näkyy jo valoa Granlundin, Pulkkisen, Donskoin, Armian ja muutaman muun ansiosta, mutta puolustuksessa oikeastaan ainoa pakki jolle voi tällä hetkellä povata jonkinlaista NHL-uraa on Sami Vatanen.

Jalosta en kritisoi vielä sen kummemmin. Tai no sellainen täky Jaloselle, että hajota nyt jo hyvä mies tuo Salmelan ja Lepistön muodostama pari. Eiköhän näiden kahden sankarin pelaaminen samassa pakkiparissa ole jo nähty ja huonoksi havaittu. Tosin jos tuo joukkue ei tänäkään vuonna etene mitalipeleihin, niin sitten Jalosen asemaa päävalmentajana on mielestäni syytä arvioida vähän tarkemmin.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kyllähän Suomi kahdeksan joukkoon menee. Tanska nyt on Tanska ja Slovakian johdon käsittämätön päätös hankkia en gång Jokeri alltid Jokeri Hanlon peluuttamaan tuota taitokiekkopappojen poppoota varmistaa Suomen pääsyn lohkonsa neljän parhaan joukkoon.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Miksi jengi jaksaa haaveilla täällä Timosesta? Ensinnäkin maajoukkueura on lopetettu ja mies kärsii loukkaantumisesta.
Haaveillahan saa, vaikka tiedän toki, että aika turhia ne ovat. Tosin en ainakaan itse muista mitään Timoselta mitään varsinaista virallista vetäytymistä maajoukkueesta, toisin kuin esimerkiksi Jokinen julisti.

Tosiasia vain on se, että Timonen toisi enemmän Leijonille kuin Rinne. Siksi hänen tulostaan haaveilen, mutta en juuri elättele toiveita.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Tosiasia vain on se, että Timonen toisi enemmän Leijonille kuin Rinne. Siksi hänen tulostaan haaveilen, mutta en juuri elättele toiveita.
Tämä on kyllä ihan totta. Timonen olisi aivan täydellinen vahvistus tohon pakistoon. Samalla voisi saada Lepistöstä tai Salmelasta vähän enemmän irti kun vierellä pelaisi oikeasti maailmanluokan puolustaja eikä mikään koheltaja. Jos niin uskomattomasti kävisi, että Timonen saapuisi tota joukkuetta vahvistamaan, niin kyllä se kasvattaisi Suomen menestysmahdollisuuksia ihan helvetisti.

Sinänsä turhaa spekulointia, kun en itse ainakaan jaksa uskoa Timosen tuloon ennen kuin siitä joko herra itse tai joku maajoukkueen johdosta kertoo. No jos Teppo vaikka saisi houkuteltua vanhan maajoukkuepakkiparinsa pienelle lomamatkalle Eurooppaan. Saahan sitä aina unelmoida...
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samalla voisi saada Lepistöstä tai Salmelasta vähän enemmän irti kun vierellä pelaisi oikeasti maailmanluokan puolustaja eikä mikään koheltaja. Jos niin uskomattomasti kävisi, että Timonen saapuisi tota joukkuetta vahvistamaan, niin kyllä se kasvattaisi Suomen menestysmahdollisuuksia ihan helvetisti.

Salmelasta ja Lepistöstä enemmän irti Timosella?? Ennemmin Timosesta enemmän irti. Salmela " en syötä vaan menen keskeltä ja ratkaisen itse". Lepistö - Timonen ja Timosesta kaikki irti. Lepistö saa olla taka-alalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös