Maaleja tulee liukuhihnalla ja Pavelecin kainalo soi. Ihan viihdyttävää settiä ollut eka erä, vaikka pelissä ei mitään erityistä panosta olekaan.
Mikäli et ole huomannut, kyseessä on pronssiottelu. Panoksena siis mitali, arvokisamitali. Kummankin joukkueen edustajat ovat sitä ilmaisseet haluavansa ja tahtovansa, siitä pelataan ja panosta on. Pelin jälkeen mitalistit juhlivat kauden viimeistä, voitokasta peliä, häviäjä menee naama norsunvitulla pukukoppiin. Voiton ja häviön ero voi olla myös jonkun ihmisen työpaikka - esim. Bykov voi pronssilla nahkansa pelastaa, mutta häviön tullen alkaa taatusti raju keskustelu Venäjän päävalmentajuudesta.
Eli olet siis väärässä väittäessäsi, ettei panosta ole. Peli on kenties vapaampaa ja rennompaa sen takia, että kyseessä on kauden viimeinen peli, mutta siinä on ehdottomasti panosta. Kenties pelillä ei ole juuri sinulle panosta (kuten ei varmaan finaalillakaan), mutta se, että jollain asialla ei ole sinulle merkitystä tai panosta, ei tarkoita etteikö sillä olisi yleisesti ottaen panosta. Henkilökohtaisesti minulla ei ole yhtään mitään väliä, kuka esim. Stanley Cupin sattuu voittamaan tänä vuonna, koska tavoite eli suomalainen SC-voittaja on jo varmistettu, mutta en silti väitä, että NHL-finaalipeleissä ei mitään erityistä panosta olisi.
NHL:stä tulikin mieleen, että tunnen vastenmielisyyttä pohjoisamerikkalaisen mallin "vain yksi voittaja, muut ovat luusereita"-mentaliteettia kohtaan ja Cup-tyyppistä ratkaisumallia kohtaan, jossa ei anneta mitään arvoa muille sijoille eikä mitalisijoja tunneta. Tämä asenne on valitettavasti hiipinyt myös muuhun yhteiskuntaan, jossa halutaan jakaa kansaa kahtia menestyjiin ja "luusereihin" turhankin selvärajaisesti. Moinen "there can be only one"-asenne sopii ehkä johonkin Highlander-leffaan, mutta oikea elämä ei niin yksipuolisen mustavalkoista kovin usein ole. Toki voittaja on voittaja ja mestari se joka parhaiten (mutta ei suinkaan ainoana) muistetaan, mutta minä (ja IIHF) pitävät jääkiekonkin kilpailumuotojen perustana modernien olympialaisten henkeä, jossa jaetaan kultaa, hopeaa ja pronssia.
Mestaruus on totta kai ihan omassa kastissaan, erityisesti olympialainen kultamitali, joka on korkein ja arvokkain asia mitä jääkiekkoilija voi urallaan saavuttaa, mutta muutkin mitalit ovat niitä joiden avulla joukkueen saavutukset ja menestys punnitaan. Hopea on kieltämättä "hävitty hopea", joka muuttuu vasta ajan kanssa paremmaksi jos aina silloinkaan, mutta pronssi on aina voitettu pronssi.