Lätkästä ei kokemusta, mutta seurattuani pari vuotta oman tenavan harjoittelua futiksessa ja säbässä, 'kaikki pelaa' on täysin perseestä. Kun toiset nappulat pelaa pihapelejä koko valveillaoloajan ja toiset tykkää samanaikaan rakennella hiekkakakkuja, on tuloksena täysi katastrofi kun nämä laitetaan samaan aikaan kentälle. Kummatkaan eivät kehity kun paremmilla ei ole hommassa minkäännäköistä haastetta ja huonommat eivät pääse kehittymään kun pallon saatuaan parempi tulee ja vie pallon pois. Tasoryhmääkin yritettiin saada aikaiseksi mutta homma kariutui muutaman tasapäistämis-sosialistin vastustukseen.
Tämän päivän Kalevassa oli taas pääkirjoituksena jonkun vanhemman tilitys siitä miksi kaikkien pitäisi päästä pelaamaan ja mitään tasojakoja ei saa tehdä. Perusteluina työkyvyn turvaaminen eläkeikään saakka yms. paskaa, joilla ei ole mitään merkitystä sen kannalta että on olemassa sellaisiakin kavereita joiden suurin intohimo olisi vain pelata.
Kuten tuossa jo todettuakin niin ongelma ei todellakaan ole tuo. Ennemminkin päinvastoin. Ongelmia tuottaa se, että aletaan tehdä tulosta liian nuorena. Itsehän en ole millään muotoa kilpailuttamista tai tasoryhmiä vastaan. Itse vaikutan nytkin valmentamisessa ns. taso-/kilparyhmän sisällä. Erittäin positiiviset kokemukset. Peliaikaakin saa luvan kanssa, vaikka kyseessä pienet pojat, jakaa sen mukaan millainen ilme on kentällä ja harjoituksissa.
Ongelmia tosiaan tuottaa juurikin useimmtien päinvastainen asia. Eli se että esim. 10-vuotiaana aletaan pelata turnausvoitoista, vältellä virheitä, jne. Tällöin valmentaja kieltää esim. kiekolla "leikkimiset", ylimääräiset harhautukset, jne. Samoin kiekkoa heitetään(myöhemmällä iällä, mutta ei siis kovinkaan vanhoina) vain päätyyn, jotta sitä ei menetetä. Puolustajat käsketään purkamaan kiekkoa pleksien/laitojen kautta, ettei sitä menetetä omalla alueella, jne. Kuulin jalkapallon puolella miten 8-vuotiaiden valmentaja selitti miten kentän 2/3 alueella ei saisi ottaa mitään riskejä, ainoastaan 1/3 haastaminen olisi sallittua. Vastaavaa on kiekon puolella, näissä eri muodoissa.
Kaikissa lajeissa on tärkeätä että sitä pelaajamassaa on riittävästi, joten hyvä että on paljon "kaikkia pelaamassa", nämä vain pitäisi saada sopiviin ryhmiin. Silloin sitä onnistumisen tunnetta tulee tarpeeksi, haastetta myös. Jalkapallossa varsinkin massa on Suomessa hyvin pieni maailmaan verrattuna, joten jokaisella tasolla tulisi olla sopivasti haasteita ja jokaiselle tasolle sopivasti joukkueita ja pelejä. Tämän takia nykyinen tasosysteemi toimiikin hyvin jo 10-vuotiaissa.
Yksi merkittävä ongelma liittyen kilpailujen/otteluiden voittamiseen liittyy on se, että väkisin pidetään sitä lahjakasta yksilöä siinä omassa joukkueessa, vaikka kehityksen kannalta pitäisi jo siirtyä isompaan seuraan tai vanhempiin junnuihin, jotta haasteet riittäisivät ja kehitystä tapahtuisi.
Onkos tuo kirjoitus muuten netissä, mielenkiinnolla lukisin sitä?