Mainos

MM-kisat 2009: Päivä 11 (otteluseurantaketju 4.5.)

  • 122 773
  • 773
Tila
Viestiketju on suljettu.

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Niinimaa pelasi kyllä ylivoimaisesti parhaan ottelunsa tässä turnauksessa, miksi? Koska luulin koko pelin ajan että kaveri on edelleen katsomossa..ilmeisesti ei ollut?

Jalonen ja pelaajat jutteli kuinka nyt oli päädytty seitsämään pelaavaan pakkiin ja iltapäivälehdet vetivät otsikoita Niinimaan mahdollisuudesta näyttää taitojaan oikeita jääkiekkomaita vastaan. Eipä kovin hyvältä näyttänyt ja sitten miestä ei enää näkynyt saattaa olla, että loukkaantui, mutta kyllä se penkittämiseltä haiskahti.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No ei Suomi itse asiassa mitään voittanut. Mutta iloinen hasuutteluhan tämä loppu oli, eikä enää edes harmita. Seuraavaksi sitten USA nurin.

Voitti voitti, et tainnut huomatakaan, että siellä oli ottelu, jonka Suomi voitti, ei siis hävinnyt tai pelannut tasan. Taisi olla aikamoinen jännitys päällä tai sitten oli otettu neuvoa antavaa aika reippaasti jo ennen peliä! (Toki on myönnettävä, että huolimatta taistelun voitosta itse sodassa tuli niukasti takkiin.)
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Jaahas ja jenkkien David Backes saanut suihkutuomion. Jos tulee lisää penalttia turnausjurylta niin keskiviikkona ei nähdä Backes-Salmela kohtaamista...
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Eipä kovin hyvältä näyttänyt ja sitten miestä ei enää näkynyt saattaa olla, että loukkaantui, mutta kyllä se penkittämiseltä haiskahti.

Itse asiassa tarkoitin viestilläni sitä, että tollasen peruspuolustajan ei tarvi näkyä pelissä millään tavalla. Kunhan hoitaa sen näkymättömän duuninsa niin ihan hyvä. Samalla tavalla en Jaakolaa huomioinut koko pelistä kunnes taisi yhden jäähyn ottaa? Tai sitten Jaakolaki oli oikeasti katsomossa...

Sen sijaan Nummelin koomaili taas perinteisesti (siirto laituriksi?), Kukkonen taisteli hyvin maalin edessä ja Salmelaki veti perusduuninsa hyvin. Oliko siellä vielä joku?

E: Niskala yritti muutaman kerran sooloilla kentän läpi, mutta päätyi kuitenkin iskemään kiekon päätyyn. Lehtonen oli myös hyvä ja antoi muutaman makean niitin.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Niinimaa viltitettiin toisen erän alussa loppupeliksi eikä kerennyt sitäkään ennen pelaamaan kuin viitisen minuuttia.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikki tietysti sanovat, että Kanada pelasi huonosti mutta pitää joskus täällä Suomessakin oppia, että myös Suomi pelasi hyvin. Hyvä juttu, että Suomi sai rankkarivoiton, koska Suomi sen ekstrapisteen ansaitsi mielestäni, mutta lohkovoiton karkaaminen oli myös hyvä siinä mielessä, että nälkää tulee varmasti riittämään ja saatiin pieni opetus, koska Kanada oli siinä parempi, jossa Suomen olisi pitänyt peli ratkaista eli erikoistilanteet.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Joku valopää laittoi tänään tulosvetoon 3-3 ja 4-4 10e molemmille vedoille. Jälkikäteen tajusin, että Suomellehan ei tasuri riitä lohkovoittoon, joten tasapelitilanteessa Suomi ottaisi varmasti maalivahdin pois. Tyhmästä päästä kärsii lompakko.
Tyhmästä päästä kärsii lompakko. Todellakin.

Tällä kertaa 205,30€.

Että onnea vaan.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuolla Jenkkien Hainseyllä on aikamoinen viivakuti. Suomen pitää tsekata alivoimansa kuntoon USAta vastaan tai kisat loppuvat seuraavaan matsiin.

Puhumattakaan ylivoimasta. Koittakaapa osua maaliin pojat, oli varmaan 20 maalintekopaikkaa tänään. Normaalisti tiukassa matsissa niitä tulee 3-4.
 

minarc

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Boston Bruins
Voi sitä tuskan määrää, jos tämä jää suomen viimeiseksi "voitoksi" näissä kisoissa. Varmasti monet tiesi, että toinen peli ratkesi vähän ennemmin, mutta olisi todella mielenkiintoista, jos sveitsi olisi lopussa saanut voittomaalin. Niin kanadan olisi lopussa kannattanut tehdä vaikka oma maali ja lahjoittaa suomelle lohkovoitto ja itse pelata sveitsiä vastaan
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Tuolla Jenkkien Hainseyllä on aikamoinen viivakuti. Suomen pitää tsekata alivoimansa kuntoon USAta vastaan tai kisat loppuvat seuraavaan matsiin.

Pyörälän loukkaantuminen siirsi Komarovin kakkosalivoimaan, joka puolestaan johti kahteen totaalisekaannukseen Kanadaa vastaan.

Hytösen ja Komarovin on sovittava tuo toiminta neliössä kuntoon tai sitten sinne on vaihdetava toinen pari esim. Immonen - Pihlman ( en tiedä kuinka paljon heillä on kokemusta alivoimasta)

1. Santala - Ruutu toimii loistavasti.
2. Hytönen oli hyvä Pyörälän kanssa, mutta heikko Komarovin kanssa
3. Kapanen - Kapanen toimii, mutta sotkee kenttien peluutuksen pitkäksi aikaa alivoiman jälkeen. Kun niin ykkösestä kuin kakkosestakin on mies väsytetty alivoimassa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Olipahan hyvät höntsät tänään! Näiden valkovenäjäpelailujen aikaan sitä miettii, että mikä järki näissä mömmöm-kisoissa edes on... Mutta sitten tulee joku kova kiekkomaa vastaan ja nähdään ihan kunnon jääkiekkoviihdettä :)

Suomi oli päättänyt lähteä hirvittävällä asenteella peliin ja se toimi. Kanada oli ongelmissa Suomen aggressiivisen karvauksen kanssa ihan koko pelin ajan. Suomi hävisi lohkovoiton viimeistelyn laaduttomuuteen suhteessa kivikovaan vastustajaan. Roli pomputteli siihen malliin, että joku 'selänne' olisi varmasti heittänyt parikin häkkiä noista paikoista mitä saatiin. Harmillinen pomppu tuossa Spezzan maalissa ja Däni se vaan osaa olla pirun kova maalintekotilanteissa.

Yleensä en voittomaalikilpailuista syty, mutta tällaisessa pelissä, jossa tulos on periaatteessa merkityksetön se kyllä puolustaa paikkaansa :) Hienoja suorituksia nähtiin, Hyvösen jäätävä lirutus porteista sitten pisteenä iin päälle!

Jos tämä sama intensiteetti säilytetään USAa vastaan niin eiköhän mitaleista pelata taas, vaikka B-joukkueella ollaankin liikenteessä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Komarovilla ei kyllä ole ikinä ollut samanlaista ongelmaa mopon liiallisen keulimisen kanssa kuin Ruudulla. Suurin osa varmasti muistaa ne varsin erikoiset maalin siirrot ennen änäriuraa sekä lakkokauden pellehypyt Lukkoa vastaan. Kun lataus on ollut kovimmillaan, on Ruudulla välillä lähtenyt hanskasta.

Änärissä ei tällaista ole samassa mittakaavassa ilmennyt, myönnetään.

Te ette tunnu vain ymmärtävän että se Jarkon filmaaminen saa nuo Kanadan kukonpojat nimenomaan käymään kierroksilla. Suu käy, aitaa kaatuu ja oscareita kerätään, hämmennystä ja hämmennystä. Tärkeä pelaaja, ja kuten nähtiin rankuissa niin taitavampi kuin moni luulee. Hieno peli meidän neloselta, varsinkin Komarov oli huikea.

No koko joukkue ansaitsee kehut, Kanada vei lohkovoiton aivan jäätävällä ylivoimalla mutta noilla Suomen nimillä tuon Kanadan pistäminen näin tiukoille ja sinällään merkityksettömän rankkarivoiton ottaminen oli hieno suoritus. Ja vaikka tänne suuntaan jatkoaika oli täydellinen antikliimaksi niin kyllä rankkareista nimenomaan halusi voittoa - saa nähdä ollaanko ainoa joukkue joka voitti näissä kisoissa Kanadan.
 

Fordél

Jäsen
Hienoa matsi Suomelta ja olihan se arvattavissa, että peli nousee paremmalle tasolle kun vastus kovenee ja matsilla on merkitystä. Yksittäisenä huomiona täytyy antaa tunnustusta Hytöselle, joka pelasi mielestäni varsin hyvän matsin. Onhan se hauskaa kun Kanadalla on heittää Heatleyä ja kumppaneita kehiin kun taas Suomelta astelee jäälle muuan Hytönen, mutta tänään hän hoiti tonttinsa mielestäni hyvin. Samat sanat pätee Jaakolaan, joka hoiti hienosti oman ruutunsa. Pelaa yksinkertaista, mutta tehokasta peliä. Tänään nähtiin myös muutama hyvä passi.

Jatkossa muuten jos Suomi joutuu rankkareille niin Rämöä kehiin, sillä Rinteen maltti ei riitä tohon hommaan. Kaveri on niin scoutattu ja kun tiedetään, että Rinne menee helposti jäihin niin ei muuta kuin ylämummoon ja maali on tosiasia.
 

Rankaisija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago,KäRpät
alkaisko lonkkalaukaus saamaan jo jäähyjä jaloselle potkut ketjun ja tämän ketjun provoista. Kaverilla on jäänyt pahasti "väärä" levy päälle.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kukkonen taisteli hyvin maalin edessä

Juuri maalin edessä Kukkonen ei todellakaan esittänyt kummoisia otteita, kun mm. avopaikalle parkkeerannutta Heatlya seurattiin lähinnä katseella. Juuri tässä työssähän Kukkosen piti olla Suomen alakerran johtaja, joten tämä ottelu menee miinusmerkkiseksi.

Myös Niinimaalla oli selkeitä vaikeuksia pysyä mukana kovavauhtisessa pelissä ja tie veikin nopeasti penkin päähän.

Lehtonen oli Suomen ykköspakki tänään melko suveneeristi, kun Nummelinkin vaipui massaan. Niskalakin on ollut selkeästi odotuksia parempi myös omassa päässä, eikä paljon puhuttu pehmeys pahemmin paistanut otteissa. Salmelalta ja Jaakolalta myös kelvollista perusduunia ilman turhia hienouksia.
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hytösen ja Komarovin on sovittava tuo toiminta neliössä kuntoon tai sitten sinne on vaihdetava toinen pari esim. Immonen - Pihlman ( en tiedä kuinka paljon heillä on kokemusta alivoimasta)

Ei kannata, tämä parivaljakko ei ole pelannut alivoimaa juurikaan edes seurajoukkueessa. Immonen käy silloin tällöin aloittamassa omassa päässä, mutta jalat sen verran hitaat että eivät ehdi edes karkuun vaikka kiekon saisikin. Eivät malta nöyrästi puolustaa kunnolla alivoimassa. 5 vs 5 tilanteessakin paljon ongelmia omassa päässä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jos tämä sama intensiteetti säilytetään USAa vastaan niin eiköhän mitaleista pelata taas, vaikka B-joukkueella ollaankin liikenteessä.

Milläköhän joukkueilla muut maat ovat sitten liikkeellä? Absurdia selitellä jollain B-joukkueella kisoja, kun Suomi on suhteessa muihin suurmaihin vähintään saman kaliiberin(vrt. Venäjä) tai jopa paremmalla joukkueella(vrt. Kanada, USA, Slovakia ja Tsekki) liikkeellä. Jokainen voi esim. peilata Olympialaisiin ja tajuta kuinka paljon lähempänä Suomen ryhmästä on yli kentällinen pelaajia päästä kisoihin, kuin näistä muista maista edes muutamia pelaajia(pl. Venäjä, josta KHL:n takia tullee suunnilleen nykyisistä pelaajista se reilu kentällinen Olympialaisiinkin).
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Absurdia selitellä jollain B-joukkueella kisoja, kun Suomi on suhteessa muihin suurmaihin vähintään saman kaliiberin(vrt. Venäjä) tai jopa paremmalla joukkueella(vrt. Kanada, USA, Slovakia ja Tsekki)

Itse asiassa absurdia ylipäätään järjestää joukkuelajien MM-kisoja missään lajissa. Ovathan eri maiden harrastajamäärät, rekisteröityjen pelaajien määrät, harjoitteluolot, pelaajien motivaatio, maajoukkueen budjetti jne niin erilaisia.

Seurajoukkueiden absoluuttisen tason mittaaminen olisi sensijaan oikeudenmukaista.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Itse asiassa absurdia ylipäätään järjestää joukkuelajien MM-kisoja missään lajissa. Ovathan eri maiden harrastajamäärät, rekisteröityjen pelaajien määrät, harjoitteluolot, pelaajien motivaatio, maajoukkueen budjetti jne niin erilaisia.

Seurajoukkueiden absoluuttisen tason mittaaminen olisi sensijaan oikeudenmukaista.

Ettet nyt olisi ensin puhunut samoista asioista mitkä vaikuttavat täysin myös jälkimmäisiin. Vai juuriko se olikin ideana, että loppujen lopuksi turha pelata missään asiassa todellisia pelejä...
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Milläköhän joukkueilla muut maat ovat sitten liikkeellä? Absurdia selitellä jollain B-joukkueella kisoja, kun Suomi on suhteessa muihin suurmaihin vähintään saman kaliiberin(vrt. Venäjä) tai jopa paremmalla joukkueella(vrt. Kanada, USA, Slovakia ja Tsekki) liikkeellä. Jokainen voi esim. peilata Olympialaisiin ja tajuta kuinka paljon lähempänä Suomen ryhmästä on yli kentällinen pelaajia päästä kisoihin, kuin näistä muista maista edes muutamia pelaajia(pl. Venäjä, josta KHL:n takia tullee suunnilleen nykyisistä pelaajista se reilu kentällinen Olympialaisiinkin).

Joo, onhan tuo B-joukkueretoriikka kieltämättä ongelmallista käyttää. Kuitenkin kun joukkueessa on villevahalahteja ja kallekermaneja, ollaan tekemisissä jopa Suomeksi poikkeuksellisen heikon maajoukkueen kanssa. Hieman niin kuin joku EHT-joukkue parilla NHL-vahvistuksella.

Tästä joukkueesta olympialaisissa pelannevat vain Miettinen, Hagman ja Ruutu(N.Kapanen?), joten eipä Suomikaan suhteessa ainakaan edellä ole useita muita maita. Kanadallakin potentiaalisia olympiaedustajia on jopa yllättävän paljon (Weber, Heatley, Spezza, St. Louis, ehkä joku Fisher rouhijaketjuun jne.), ottaen huomioon kanadalaisten omaavan selkeästi kovimman ja laajimman pelaajamateriaalin suhteessa mihin tahansa muuhun maahan.

Joka tapauksessa tarkoitukseni ei ole mitään selitellä, vaan hämmästellä kuinka jälleen kerran jopa tavallistakin heikommalla rosterilla haastetaan näitä jääkiekon muita suurmaita (Tsekki, Kanada) ihan tasapäisesti. Ei se Jalosen pelikirja voi ihan huono olla, vaikka kilpikonnapuolustusta onkin tällä materiaalilla vaikea purkaa.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Milläköhän joukkueilla muut maat ovat sitten liikkeellä? Absurdia selitellä jollain B-joukkueella kisoja, kun Suomi on suhteessa muihin suurmaihin vähintään saman kaliiberin(vrt. Venäjä) tai jopa paremmalla joukkueella(vrt. Kanada, USA, Slovakia ja Tsekki) liikkeellä. Jokainen voi esim. peilata Olympialaisiin ja tajuta kuinka paljon lähempänä Suomen ryhmästä on yli kentällinen pelaajia päästä kisoihin, kuin näistä muista maista edes muutamia pelaajia(pl. Venäjä, josta KHL:n takia tullee suunnilleen nykyisistä pelaajista se reilu kentällinen Olympialaisiinkin).
En kyllä saa Suomen MM-kokoonpanosta yli kentällistä olympialaisiin jos lähtökohtana on se että kaikki tämän hetken parhaat NHL-miehet ovat tulevat kisoihin. Tuossa on se kolme hyökkääjää ja max. 2 puolustajaa, joita voisi olympialaisiin tällä hetkellä ajatella. Toki massan ollessa huippumaita reilusti pienempi, kieltäytymisten ja loukkaantumisten sattuessa nykyisiä mm-pelaajia rosterista voi löytyä useampi. Kuitenkin esim. Tsekkien joukkueessa on tällä hetkellä enemmän potentiaalisia olympiamiehiä.

e. ja Kanadan, kuten edellisessä viestissä mainitaan (lisätään noihin olkikuukkelin mainitsemiin vielä ainakin Doan)
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Itse asiassa absurdia ylipäätään järjestää joukkuelajien MM-kisoja missään lajissa. Ovathan eri maiden harrastajamäärät, rekisteröityjen pelaajien määrät, harjoitteluolot, pelaajien motivaatio, maajoukkueen budjetti jne niin erilaisia.

Pitäisi sitten varmaan lopettaa jalkapallonkin MM-kisat. Turha niitä pelata, kun Saksa ja Brasilia kumminkin ovat finaalissa. Ja Suomi ei ole koskaan edes mukana.

Tai sitten vain joku taulukkolaskentamies kehittämään tasoitusjärjestelmää golfin tyyliin, jotta ottelut olisivat "tasavertaisia". Suomi vastaan Ulan Bator alkaisi jo valmiiksi Suomen tappioasemasta 0-8, ja Suomi pelaa koko ottelun alivoimalla, maalillaan Urpo Ylönen, joka veteraani-ikäisenä antaa lisätasoitusta. Lisäksi Suomella olisi vain kaksi kenttää ja valmentajana Petteri Sihvonen haasteen lisäämiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös