Jos täällä aletaan toivomaan maajoukkueen tappiota jonkun saatanan liiton tuulettumisen toivossa, niin ollaan hivenen kuutamolla.
Tuo liiton "tuulettuminenkin" on vähän niin ja näin.
Pelaajatuotanto on edelleen erinomaisella yleistasolla. NHL-varausten lukumäärällä mitattuna ollaan nykyisellään 2000-luvun korkeimmalla tasolla lukuunottamatta paria huippuikäluokkapiikkiä:
ensimmäinen niistä oli 1983-1984 syntyneiden poikkeusikäluokat, jotka varattiin 2001 ja 2002. Tuossa joukossa olivat mm. M. Koivu, T. Ruutu, J. Jokinen, Pitkänen, K. Lehtonen, V. Filppula sekä pirukseen Euroopan tason huippupelaajia.
Jälkimmäiset piikit osuvat viime aikojen huippuikäluokkien ajalle, jotka varattiin 2015 - 2019. Tuossa porukassa ovat käytännössä kaikki meidän nykytähtemme.
Viime vuonna Suomesta varattiin kuitenkin yhtä paljon pelaajia, kuin vuonna 2015:kin, ja tuo on se yleistaso ollut siitä alkaen (15 pelaajan tuntumassa / vuosi). Se taso on huomattavasti korkeammalla, kuin yleistaso aikavälillä 2005-2015 (luokkaa 10 varattua pelaajaa / vuosi). Kärkivarauksilla yleistilannetta ei ole mielekästä mitata, koska se on niin riippuvainen siitä, mihin ikäluokkaan maailman kärkiluokan poikkeuslahjakkuudet nyt sattuvatkin osumaan. Välillä suomalaisten ykköskierroksen varausten lukumäärä nyt on 0 ja välillä 4. Useimmiten 2. Yhtenä vuonna sattui 6 (vuonna 2017), jolloin ykköskierroksella varattiin Heiskanen, Välimäki, Vaakanainen, Vesalainen, Jokiharju ja Tolvanen.
Joillakin yksittäisillä nuorten MM-turnauksilla nyt on harvinaisen hönttiä mitata pelaajatuotannon yleistilaa. Se nyt vaan voi tapahtua jääkiekossa, että hävitään peräkkäisinä vuosina dramaattisen niukasti puolivälierä ja välierä Ruotsia ja USA:ta vastaan eikä sitten tule sitä mitaliakaan pettyneiden pelaajien pronssiottelussa.
Kun pelaajatuotantoa katsoo kylmän viileästi ja ilman kohkaamista - ja ottaa huomioon sen, että maailman absoluuttiset kärkipelaajat ovat aina poikkeuslahjakkuustapauksia (joiden syntymiseen juuri Suomeen vaikuttaa vain pelaajien kokonaismäärästä johdettavissa oleva tilastollinen todennäköisyys) - on vaikea nähdä mitään pelaajatuotannollista kriisiä.
Mitä taas tulee pelitapa-asioihin, niin - kuten sanottua - Suomessa on tässä jääkiekossa varmasti ihan kärkipään osaaminen käytössään, kun ottaa huomioon esimerkiksi suomalaisten valmentajien kysynnän Euroopassa sekä sen, että valmennusosaamista käydään nimenomaan hakemassa Suomesta muualle. Pelitavallisen osaamisen kauttahan Suomi pärjäsi varsin kelvollisesti myös niinä aikoina, kun pelaajatuotanto oli kaukana nykytasosta (eli juuri aikavälillä 2005-2015). Eli aikana ennen "meidän peliä". On aika hassua ja itse asiassa varsin suomalaista luulla, että Suomi nyt jotenkin yhtäkkiä putoisi kelkasta. Peli uudistuu ja Suomi on varmasti jatkossakin uudistuksen kärkipäässä, kuten se on pystynyt olemaan koko 2000-luvun. Tätä tukee vahva kansallinen lajikulttuuri, jonka lyö ainoastaan Kanadan vastaava, sekä laaja valmennuksellinen osaaminen mikä ei ole yhdestä henkilöstä kiinni.
Toki liitolla on myös todella paljon kehitettävää varsinkin lasten ja nuorten kasvattamisessa ihmisinä sekä yleisessä yhteiskunnallisessa kontribuutiossa. Tässä pitää huomioida myös se, että liitto saa ministeriöltä (OKM) varsin merkittävän osan rahoituksestaan. Esimerkiksi nuo viime aikaiset rasismi-, syrjintä ja kiusaamistapaukset on hoidettu kohtuullisen päin persettä. Lisäksi laji on äärimmäisen elitistinen sen harrastamisen hinnan takia. Tämä kuitenkin on pääosiltaan eri keskustelun aihe, kuin huippu-urheilutyö.