Mainos

MM 2024: Suomi

  • 277 873
  • 1 848

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Tärkeä voitto otettiin. Meinas mennä jännäksi, kun Tanska tuli 2-1 tilanteeseen 1.44 min ennen loppua. Mutta 2 erää oli tukkoista. Eka maali vapautti peliä, saatiin luistin liikkumaan. Larmi pelas hyvän pelin.
Tänään Sveitsiä vastaan veikkaan että Haba on maalissa. Ennakkoon varmasti sovittu asia.
Jännitystä riittää Sveitsiä vastaan myös.
Suomen pitää ottaa yksi piste Sveitsiä vastaan mikäli Itävalta voittaa Iso Britanian.
Kolmas erä oli sitä Raikasta hokkeytä mitä sen olis pitäny olla jo hetken aikaa.
Mutta tästä on hyvä jatkaa!!.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sen ajan, kun Suomi on 90-luvulta alkaen menestynyt jääkiekossa, on koko ajan urputettu, että "taso laskee ja kärki karkaa".

Vuodesta 2010 alkaen Suomi on voittanut kolme U20 MM-kultaa. Kanada ja USA enemmän ja muut yhteensä kaksi. Vuodesta 2019 vuoteen 2022 Suomi oli U20 MM-kisoissa joka kerta mitalipeleissä ja tuloksina oli kulta, hopea ja pronssi. Nyt kun kahteen vuoteen ei ole tullut mitalia, niin "taso laskee ja kärki karkaa".

Suomessa vallitsee joku selittämätön pelko, että aina muut tekee asiat paremmin ja Suomessa ei pystytä pysymään mukana. Jonkun yksittäisen turnauksen yksittäinen tappio aiheuttaa aina hirveän paniikin. Esimerkiksi nyt U18-joukkueen niukka puolivälierätappio Ruotsille. Jumalauta, jääkiekossa nyt joskus vaan hävitään Ruotsille.

Suomalaisia pelaa ennätysmäärä NHL:ssä ja muissa ulkomaisissa sarjoissa. Samoin kysyntä suomalaiselle valmennusosaamiselle on korkeampaa kuin koskaan ja esimerkiksi Vierumäki vetää koko ajan ulkomaalaisia opiskelijoita opiskelemaan valmennusta.

Eiköhän Suomessa, jos jossain, juuri osata reagoida pelin muuttumisen vaatimuksiin ja olla myös osaltaan johtamassa sitä.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Total agree!

Asioita on tehty oikein.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suomen hyökkääjät, pelaajan sarjataso sekä PPG runkosarjassa.

Jere Innala, SHL, 0,66
Jesse Puljujärvi, NHL, 0,18
Juha Jääskä, Liiga, 0,53
Konsta Helenius, Liiga, 0,71
Patrik Puistola, Liiga, 0,83
Hannes Björninen, SHL, 0,48
Pekka Jormakka, Liiga, 0,72
Oliver Kapanen, Liiga, 0,67
Valtteri Puustinen, NHL, 0,38
Arttu Hyry, Liiga, 0,56
Mikael Granlund, NHL, 0,87
Ahti Oksanen, SHL, 0,63
Saku Mäenalanen, NLA, 0,45
Iiro Pakarinen, Liiga, 0,51

Varsinaisesti joukkueessa ei ole hyökkäyspään kovia tehoilijoita. Kukaan Euro-pelaaja ei ole ollut omassa sarjassa luokkaa tähtipelaaja. Ehkei se siis välttämättä ole ihme, että hyökkäyspäässä ei ole helppoa.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly

Ei ole helppoa, mutta toisaalta, jos laitat saman listan Itävallan, Tanskan tai Sveitsin pelaajista, niin ollaan ytimessä. Ja Suomi luo ihan riittävästi paikkoja, että paskemmatkin hernepyssyt osuvat. Joskus.

Kanadalle Suomen "pitää" hävitä, Itävalta taas "pitää" voittaa. Rankkutappio Tshekille ihan budjetissa. Eli tuo yksi lapsus on melko kallis. Kaikki on kiinni ottelussa Sveitsiä vastaan, josta "pitää" saada piste. Ja nyt siis PITÄÄ saada piste. Miksi ei saataisi?

Pelihän on ollut ihan paskaa, sitä ei varmasti kukaan kiellä, mutta ei se kyllä voitokkaissa kisoissakaan ole aina vakuuttanut. Nyt tarvii sen uuden mörkön lyödä sisään, tonttia tarjotaan jo tänään ja taivas on auki!

Jalonen on repinyt täysin kelvottomista joukkueista jotain älytöntä irti. Nyt myös siellä jäällä jonkun tulee ottaa vähän ratkasijan viittaa ja tahtipuikkoa - Björnis teki sitä eilen. Ei voi aina mennä pelitavan tai Jalosen taakse piiloon, jos kiekko polttaa lavassa ja syöttö lähtee jalkoihin. Peili, siellä on suurin syy. Ja myös voiton avain.

Peli kerrallaan. Pakko voittaa. Helppoa. Torilla tavataan!
 
Sakuraba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Miksihän Suomi-Sveitsi ja Itävalta-Britannia pelejä ei löydu Veikkauksen pitkävedon kohdelistalta? Aukeavatko vasta myöhemmin tänään? Ei tule juuri ikinä pelattua, niin en tiedä miten hommma toimii, mutta vain Nhl-kohteita näyttäisi olevan auki nyt..
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Miksihän Suomi-Sveitsi ja Itävalta-Britannia pelejä ei löydu Veikkauksen pitkävedon kohdelistalta? Aukeavatko vasta myöhemmin tänään? Ei tule juuri ikinä pelattua, niin en tiedä miten hommma toimii, mutta vain Nhl-kohteita näyttäisi olevan auki nyt..
Pyöräyttävät alustavat kertoimet kunhan heräilevät aamupäivällä ja muokkaavat sitten pitkin päivää kun kokoonpanot julkistetaan
 
Jass0

Jäsen
Miksihän Suomi-Sveitsi ja Itävalta-Britannia pelejä ei löydu Veikkauksen pitkävedon kohdelistalta? Aukeavatko vasta myöhemmin tänään? Ei tule juuri ikinä pelattua, niin en tiedä miten hommma toimii, mutta vain Nhl-kohteita näyttäisi olevan auki nyt..
Veikkaus nyt vetelee taas omiaan. Kaippa siellä joku pitkävetoa edelleen pelaa huonoilla kertoimilla ja kohteitakin saa odottaa puoliinpäiviin.
Eilisen perusteella Suomen pienempi kerroin tänään Sveitsiä vastaan aiheuttaa ihmetystä. Eiköhän tuo vielä käänny päivän mittaan, kun pelaajat heräävät. Näin siis "maailmalla", ei veikalla.
 
Itse meinasin juuri myös ihmetellä tuota Veikkauksen touhua. Luulisi, että vedonlyönnissä pitää olla aikaisin liikkeellä, kun pelaajat lyövät vetoja heti aamusta. Luulisi kohteiden aukeavan jo edellisenä iltana/yönä, sillä ei sieltä nyt mitään niin yllättävää enää tule, että pitää odotella seuraavaan päivään.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Tulkaa nyt te, jotka siellä naureskelitte ja väänsitte kanssani selittämään miten Suomi EI ole ennakkosuosikki Sveitsiä vastaan.

Markkinoiden kertoimet peliin ovat tällä hetkellä tsekkaamillani bookkereilla Suomi ~2.1 ja Sveitsi ~2.8.

Ja tiedoksenne, vedonlyöntimarkkinat eivät perustu optimismiin, värilaseihin, eivätkä Karjalalippiksiin.

MOT

Br-lion-76
 
Wire

Miksi sain isot ryyppyrahat 11 kertoimella Itävalta pelistä?
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sen ajan, kun Suomi on 90-luvulta alkaen menestynyt jääkiekossa, on koko ajan urputettu, että "taso laskee ja kärki karkaa".

Vuodesta 2010 alkaen Suomi on voittanut kolme U20 MM-kultaa. Kanada ja USA enemmän ja muut yhteensä kaksi. Vuodesta 2019 vuoteen 2022 Suomi oli U20 MM-kisoissa joka kerta mitalipeleissä ja tuloksina oli kulta, hopea ja pronssi. Nyt kun kahteen vuoteen ei ole tullut mitalia, niin "taso laskee ja kärki karkaa".

Suomessa vallitsee joku selittämätön pelko, että aina muut tekee asiat paremmin ja Suomessa ei pystytä pysymään mukana. Jonkun yksittäisen turnauksen yksittäinen tappio aiheuttaa aina hirveän paniikin. Esimerkiksi nyt U18-joukkueen niukka puolivälierätappio Ruotsille. Jumalauta, jääkiekossa nyt joskus vaan hävitään Ruotsille.

Suomalaisia pelaa ennätysmäärä NHL:ssä ja muissa ulkomaisissa sarjoissa. Samoin kysyntä suomalaiselle valmennusosaamiselle on korkeampaa kuin koskaan ja esimerkiksi Vierumäki vetää koko ajan ulkomaalaisia opiskelijoita opiskelemaan valmennusta.

Eiköhän Suomessa, jos jossain, juuri osata reagoida pelin muuttumisen vaatimuksiin ja olla myös osaltaan johtamassa sitä.
Näin se on. Tässä(kin) turnauksessa Suomi olisi muutamalla täsmävahvistuksella todennäköisesti jo jatkossa heittämässä kolikkoa miten puolivälieristä eteenpäin käy. Väitän, että kaksi ukkoa Euroopasta jos olisi mukana niin tilanne olisi erilainen. Manninen ja Vatanen. Granlund on aina tarvinnut ympärilleen ketjun loistaakseen, mutta kun se on ollut ympärillä niin Granlund on kyllä loistanut. Nyt on aika f-luokan kaverit rinnalla.

Ennemmin herättäisin sen keskustelun, että miksi Suomella on näin vähän vahvistuksia a)NHL:stä ja b)miksi niin iso joukko Euroopan kärkiäijiä puuttuu joukkueesta.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Tulkaa nyt te, jotka siellä naureskelitte ja väänsitte kanssani selittämään miten Suomi EI ole ennakkosuosikki Sveitsiä vastaan.

Markkinoiden kertoimet peliin ovat tällä hetkellä tsekkaamillani bookkereilla Suomi ~2.1 ja Sveitsi ~2.8.

Ja tiedoksenne, vedonlyöntimarkkinat eivät perustu optimismiin, värilaseihin, eivätkä Karjalalippiksiin.

MOT

Br-lion-76
Minä en kyllä henkilökohtaisesti ymmärrä, miten Suomi voidaan tuossa ottelussa millään lailla pistää ennakkosuosikiksi. Mutta kai noilla bookmakereilla on omat kaavansa ja syynsä. Näissä kisoissa Sveitsi on kyllä ollut merkittävästi Suomea parempi.
 
Knipexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku, Kupittaan puoli.

Naureskelen täällä jo, kun pahimmilla Suomi-Markoilla on huuli pyöreenä illalla, kun piskuinen Sveitsi on sidonnut SUUUUUREN lejjjjonalauman sellaiseen pakettiin, että liiton sedät eivät saa sitä pariin vuoteen auki.

Ai että tekee hyvää, kun tuota ylimielistä liiton turvaamaa sakkia heitellään kuin paskasta rättiä illalla.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Minä en kyllä henkilökohtaisesti ymmärrä, miten Suomi voidaan tuossa ottelussa millään lailla pistää ennakkosuosikiksi. Mutta kai noilla bookmakereilla on omat kaavansa ja syynsä. Näissä kisoissa Sveitsi on kyllä ollut merkittävästi Suomea parempi.
Jep. Ja nimilistaakin kun katsoo niin on Sveitsillä aikamoinen materiaalietu. Heillä todella nimivahva ykkösketju, lähtökohtaisesti kisojen paras puolustaja sekä hyvä maalivahti.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Jep. Ja nimilistaakin kun katsoo niin on Sveitsillä aikamoinen materiaalietu. Heillä todella nimivahva ykkösketju, lähtökohtaisesti kisojen paras puolustaja sekä hyvä maalivahti.
Varmaan, koska Suomi on ollut pelaajamateriaalista riippumatta yksi viime vuosien kestomenestyjiä ja historiallisesti painanut Sveitsiä pataan aika tehokkaasti näin ulkomuistista. Ei tule olemaan mikään paraatimarssi Saimaalle tänäkään iltana Sveitsille.
 
Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Josko näillä tänään ratkaisuotteluun:

Jääskä-Granlund-Pakarinen
Oksanen-Kapanen-Puljujärvi
Puistola-Hyry-Puustinen
Mäenalanen-Björninen-Jormakka
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Varmaan, koska Suomi on ollut pelaajamateriaalista riippumatta yksi viime vuosien kestomenestyjiä ja historiallisesti painanut Sveitsiä pataan aika tehokkaasti näin ulkomuistista. Ei tule olemaan mikään paraatimarssi Saimaalle tänäkään iltana Sveitsille.
Tuolla sähläyksellä mitä eilenkin nähtiin niin siinä ei paljoa historiat paina. Tulee vaikea ilta leijonille.
 
Tumppi#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks, Leijonat
Josko näillä tänään ratkaisuotteluun:

Jääskä-Granlund-Pakarinen
Oksanen-Kapanen-Puljujärvi
Puistola-Hyry-Puustinen
Mäenalanen-Björninen-Jormakka
Hyvältä näyttää, koska olisikin jo aika laittaa Innalla katsomoon. Onneksi kaikki on edelleen omissa käsissä. Toisin kuin vuonna 2014.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Onhan siinä aika isokin vika, nimittäin se, että tuo umpitylsä seiftikiekko on todella puuduttavaa katsottavaa.

Yhtään kokonaista peliä ei ole vielä jaksanut katsoa, ja mielihyvin ottaisin vastaan alkulohkoon jäämisen, jotta Suomi-kiekossa herättäisiin nykypäivään.
Vaikka olen samaa mieltä, että liitossa kaivattaisiin herätystä, niin silti en itse ymmärrä tätä "toivottavasti hävitään" mentaliteettia. En pelkästään sinulle tätä kommenttia suuntaa, mutta toimit nyt esimerkkinä kun ensimmäisenä useasta tuli vastaan. Olen samaa mieltä että peli ei ole ollut mitään hohdokasta lukuun ottamatta Tshekkipelin viimeistä erää ja Kanada-ottelua, mutta kyllä silti toivon että turnauksessa mennään mahdollisimman pitkälle, näytti peli miltä tahansa. Rosteri on tuo mikä on, eikä se oikeastaan muilla valinnoilla olisi parempi (oma mutu, että joukkue olisi lyöty lukkoon viimeitään NHL:n ensimmäisen rundin jälkeen), eikä välttämättä Aho ja kumppanit olisi tuota sen pidemmälle edes vienyt. Joku joskus sanonut, että jaetuilla korteilla on pelattava ja nyt ne on tässä.

Yllä olevaan peilaten, parasta peliä on pelattu tähän mennessä kun vastustaja on kova tai kovempi kuin Suomi. Tästä johtuen luottoa on, että tänään pelataan taas hyvä ottelu, vaikka eilen hieman nuhaista olikin. Larmin itse laittaisin maaliin, mutta ei myöskään yllättäisi että Jalonen laittaisi Säterin tolppien väliin "koska näin on ennen turnausta suunniteltu".

Kentällisistä Björniset toiminut ihan hyvin ja Jormakka on tuonut itseasiassa hyvin lisää liikettä tuohon koostumukseen. Vaikka Pekkaa välillä fyysisissä väännöissä siirretään kohtuu helpolla sivuun, niin luistelulla puolestaan pystyy hyökkäyspäässä aiheuttamaan vastustajille ongelmia. Miken ketjussa Pakarinen on tuonut sitä kamppailuvoimaa mitä Miken rinnalla pitääkin saada, mutta Innalalta pitäisi saada enemmän. Vaihtoehtoja tuohon ei vain enää tunnu olevan, ellei Oksasta tai Puistolaa nosteta tilalle. Kapasen ketjussa Pulju ollut hyvä ja Puistola eilen ihan OK, eli ehkä tuon pitäisin kasassa tai sitten Puistola Miken rinnalle ja Oksanen tilalle. Hyryn ketju ollut ihan energinen ja ehkä vähän samoja elementtejä kuin Björnisissä, eli Hyry-Jääskä hoitaa rouhimisen ja Puustinen liukkaampana pelaajana tuo aseita hyökkäyssuuntaan.

Pakistossa Määttä on laitettu Mattilan lapsenlikaksi ja etenkin kanukkeja vastaan Mattilalla piti kovaa kiirettä mikä näkyi myös Määtän pelissä muutamina virheinä. Bobby ollut vaisu ja jotenkin tuntuu kiekko pomppivan lavassa. Ykkös-yv:n pakille kuuteen peliin 1+0 on vain liian vähän. Jos verrataan 2019 kisoihin, niin Bobby keräsi 10 peliin 1+6. Vierellä Vittasmäki vetänyt Kukkosena perus näkymätöntä peliä, vaikka on Lehtosenkin edellä pisteissä. Rissaselle tuli paha merkkausvirhe Kanadan voittomaalissa, mutta muuten pelannut ihan mukiinmenevät kisat. Kaski kerännyt hyvin pisteitä, mutta itseä jaksaa yllättää pelistä toiseen kuinka heikko mies on kaksinkamppailuissa. Kokoa ja ulottuvuutta olisi, mutta silti kaikkialla muualla paitsi hyökkäyspään viivalla tuntuu olevan väärässä sarjassa. Tähän lisäksi kanukkeja vastaan erittäin paha virhe rännikiekon kanssa, joka johti vastustajan maaliin. Lisäksi taisi voittomaalissa hävitä kaksinkamppailun oman maalin takana, joka Rissasen höntyilyn lisäksi johti maaliin. Riikola-Saarijärvi kuulosti ennen kisoja omaan korvaan jopa Suomen kiekollisimpana parina, mutta pelejä katsottuna tuntuu että kummallakaan ei oikein riitä etenkään kovia maita vastaan.

Ylivoima ollut kuraa, jonka voi päätellä yllä olevista läpikäynneistä. Peli ollut staattista ja vaarallisia laukauksia ei saada oikein millään aikaiseksi. Melkein laittaisin ykkös-yv: muotoon Pakarinen, Pulju, Kapanen, Granlund, Kaski, jossa Pakarinen päivystää maalilla, Kapanen keskellä "Pavelskina", Pulju vasemmalla siivellä ja Kaski viivalla. Mikke ruokkii neljää rightin lapaa oikealta siiveltä. Toiseen ylivoimaan sitten ketä jäljelle jää. Alivoimaan on löytynyt kaksi toimivaa nelikkoa ja oma pää on pysynyt puhtaana. Tähän vaikuttanut myös se, että boksista on pysytty hyvin pois ja Sveitsiä vastaan tuo on elinehto mikäli pisteitä meinataan kerätä.

Tänään Suomella kotijoukkueena on vaihtoetu, mikä tarkoittaa että Björniset saa hikisen iltapuhteen Hischieriä ja kumppaneita vastaan. En Sveitsin pelejä ole nähnyt, mutta mikäli heidän ykkösviisikko saadaan pimennettyä, niin mahdollisuudet pitäisi olla hyvät.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Turnauksen peliesitysten perusteella Sveitsi on ennakkosuosikki illan peliin. Joukkue on vuosi vuodelta noussut kohti kärkeä ja on vain ajan kysymys milloin sinne napsahtaa ensimmäinen MM

Suomelta vaaditaan nyt sitä peliä 60min mitä nähtiin kolmannessa erässä
 
Sakuraba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Veikkauksella Sveitsi on lievä ennakkosuosikki, mutta silti kerroin 2,3 on mielestäni aika korkea. Tuli sitten pieni veto laitettua kombolla Itävalta-Sveitsi, vaikka en vetoja juuri koskaan laittele. En todellakaan ymmärrä, millä perusteella Leijonat olisi nyt Sveitsiä vastaan ennakkosuosikki, jos siis joillain yhtiöllä Suomella oli pienempi kerroin. Ei tuossa historialla pitäisi olla mitään vaikutusta.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Naureskelen täällä jo, kun pahimmilla Suomi-Markoilla on huuli pyöreenä illalla, kun piskuinen Sveitsi on sidonnut SUUUUUREN lejjjjonalauman sellaiseen pakettiin, että liiton sedät eivät saa sitä pariin vuoteen auki.

Ai että tekee hyvää, kun tuota ylimielistä liiton turvaamaa sakkia heitellään kuin paskasta rättiä illalla.
Suomi-Markoilla. Melkoista myötähäpeää aiheuttaa se, että täällä avoimesti naureskellaan ja toivotaan tappioita Suomen maajoukkueelle.

Tiedoksesi. Ei ole olemassa mitään Suomi-Markoja. On olemassa suomalainen jääkiekkoperhe, joka eri portaissa yhdessä kannustaa jääkiekkomaajoukkuetta ja unohtaa vuosittain seurajoukkueiden raja-aidat.

Ai että tekee hyvää, kun suihkulähteessä uimisen sijaan, voin vertauskuvallisesti suositella vain tervaa ja höyheniä.

Br-lion-76
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minä en kyllä henkilökohtaisesti ymmärrä, miten Suomi voidaan tuossa ottelussa millään lailla pistää ennakkosuosikiksi. Mutta kai noilla bookmakereilla on omat kaavansa ja syynsä. Näissä kisoissa Sveitsi on kyllä ollut merkittävästi Suomea parempi.
Jorma Vuoksenmaa joskus sanoi, että suurilla massoilla on tapana yliarvioida viimeisten pelien tulosten painoarvoa sekä yksittäisten tähtipelaajien merkitystä arvioidessaan todennäköisyyksiä. Ja vastaavasti on tapana aliarvioida joukkueen pitkän aikavälin suoritustasoa tai valmennuksen merkitystä.

Nähdäkseni tuo Vuoksenmaan analyysi on verrattain osuva tähän Suomen ja Sveitsin väliseen matsiin. Kärkiyksilöiden vertailussa Sveitsi on edellä ja on myös kuumempi joukkue tässä ja nyt. Toisaalta Suomi on tällä kaudella piessyt Sveitsin EHT:llä neljä kertaa neljästä, mikä osoittaa tiettyä peruslaatueroa Suomen hyväksi joukkueiden europelaajien välillä, kuten myös valmennusosaamisen eroa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös