Outo fiilis kieltämättä. Ei jaksa vituttaa häviö, koska se oli ihan ansaittu. Ei Suomen peli toiminut missään kohtaa ja kuten seurantaketjussa sanoin; sen alun hyvän rynnistyksen jälkeen ensimmäisessä pelissä USA:ta vastaan, peli oli mielikuvituksettoman väkinäistä puurtamista. Peli-ilo loisti poissaololla. Altavastaajat hoidettiin, mutta mitä lähempänä olivat Suomen tasoa, sitä vaikeampia nuokin väännöt oli, poislukien Tanska, mutta siinäpä ei enää ollut kellään panosta. Esimerkiksi Ranska, joka oli kuitenkin muita kovia vastaan täysi vastaantulija, pisti Suomen todella tiukille, eikä pistejakokaan ollut kaukana. Eikai tuo peli voinut Ranskalta loppujen pelien mehuja imeä, mutta jotenkin näytti, että Ranska latasi yllätyssaumansa Suomea vastaan. Oliko Suomi Ranskankin silmissä se maa "neljästä kovasta" (Suomi, Ruotsi, USA ja Saksa), joka saattaisi kaatua, jos heillä menisi kaikki nappiin ja olisi sopivasti tuuriakin matkassa? Sinällään ihan järkiratkaisu, jos näin miettivät, Suomi omine ongelmineen varmaan olikin se todennäköisin maa hukkaamaan pinnoja Ranskalle. Materiaaliltaan ei lähellekään heikoin näistä neljästä, mutta eiköhän ne fransmannitkin ole muiden pelejä seuranneet ja katsoneet, että "tossa voi olla meidän sauma".
Enempi tässä harmittaa tämä "hukattu tilaisuus". Juu viime vuoden kotikisat voitettiin, mutta olisihan tuon tempun voinut toistaakin, varsinkin kun materiaalin valossa se olisi hyvinkin ollut toteutettavissa, eikä vastustajillakaan mitään tähtisikermiä ollut mukana. Jos vain olisi henki ollut mukana ja joku roti saatu tuohon omaan tekemiseen. Saataneen seuraavia kotikisoja kuitenkin odottaa pitkälle 2030-luvulle, vaikka nämä tämän vuoden kisat olivatkin alkujaan Örkkilandialle tarkoitettu taidetaan nämäkin laskea Suomen kotikisoiksi. Joten kun nyt ollaan kahtena vuonna putkeen saatu pitää kotikisat, taitaa olla vähintään 10v odotus edessä.
Se on kyllä myös sanottava, etten ymmärrä näitä juttuja, että "tämä tappio on Suomelle parasta lääkettä". Miten vitussa muka? Ei päästä ylpistymään, koska kusihan sitä väkisin nousisi päähän, jos oltais voitettu kolmet neljistä edellisistä kisoista? Nyt saatiin palautus maanpinnalle, että ollaan hyvä jääkiekkomaa, mutta ei pidä tottua huippumenestykseen. Juu ei se ole itsestään selvyys, mutta jos hommat hoidetaan kunnolla ja tunnolla kyllä usein toistuva menestys ja pidemmät menestymisjaksot ovat hyvinkin mahdollista. Varsinkin kun jääkiekko on se meidän "the laji". Perinteisen suomalaista asennoitumista omaan mitättömyyteensä. "Ollaan pieni mitättömyys jossain hevonkuusessa ja semmoiseksi jäädään, älköön kukaan kuuhun kurkottako."
Pakko palata sen verran vielä viime vuoden kisoihin, että loppujen lopuksi aika veitsenterällähän niidenkin voittaminen oli. Slovakiaa vastaan taidettiin olla lievästi ylimielisiä ja Slovakia tekikin pelistä tiukan (4-2), USA-välierä meni kynsien pureskeluksi, kun silloinen "hupijengi" pisti Suomen todella tiukille (4-3), vaikka monen monta pakkia olikin loukkaantunut ja puolustajia joutuivat korvaamaan hyökkääjillä. Finaalihan oli rehellisyyden nimissä noudattamassa samaa kaavaa kuin tämä puolivälierä. Suomi hakkasi päätään seinään ja Kanada johti kolmannen erän alkuun asti (silloin ei vain moke helppoja päästänyt) ja Suomi sai helvetillisen hakkaamisen jälkeen tasoituksen, jossa Suomen kannalta onnekkaasti huippuvireessä ollut Kanadan molari loukkaantui ja kylmä veskari tilalle. Jossittelu on turhaa, mutta olisiko Suomi tehnyt 2-1 ja 3-1 maaleja, jos Driedger olisi kyennyt jatkamaan? Hän oli kuitenkin huimassa vireessä ja vaikkei Tomkinsin päästämät maalit helppoja olleet, olisi kovassa vireessä oleva veska saattanut jonkin noista ottaakin. Lopussahan Kanada sitten kuitenkin näytti olevansa Kanada ja nousi tasoihin. Tosin osittain tuo nousu taisi mennä Suomen koomailun piikkiin jos en väärin muista? Suomi sitten jatkoerässä yv:n (tuliko helpohkosti en muista tarkalleen) avulla ratkaisi mestaruuden itselleen. Kalkkiviivoille tuo meni viime kerralla, vaikka meillä Granlundia, Heiskasta ja Lindelliä olikin. Pointti oli siis se, että en näe aihetta ylpistyä tällaisen mestaruuden jälkeen, koska nuorallatanssiahan tuo jälkikäteen tarkasteltuna oli, vaikka juna puksuttikin tasaisesti aina loppuun asti. No ok, toimisihan tuo argumenttina siltäkin kantilta, ettei voi odottaa mestaruusputkia, kun kerrasta poikki peleissä kaiken on toimittava, tai sitä ollaan pihalla. Eikä aina toki riitä, vaikka oma homma toimisikin.
2019 mestaruus oli erityinen, ei ollut kummoinen joukkue, mutta sitäkin yhteenhitsautuneempi, taitovajeestaan huolimatta harvinaisen varmaa peliä, Saksa-kompurointia (työtapaturma) ja pientä lirissä oloa Ruotsi-puolivälierän alkupuolella lukuunottamatta. 2021 tuli sitten katkeraa kalkkia lopussa (sääli kun ei Kanadaa voitettu alkulohkossa 3p arvoisesti, tiedätte kyllä mitä se olisi tarkoittanut), vaikka ihan suhteellisen hyvä alkusarja pelattiinkin (poislukien ihmetappio Kazakhstanille). 2022 meillä oli riittävän kova materiaali, mutta sekään jengi ei tainnut olla lähellekään yhtä vahva joukkuehengeltään kuin 2019 joukkue. Sillä oli sitä kuitenkin tarpeeksi.
Mutta vaikka meillä on aiempaan kiekkohistoriaan nähden ollut kiitettävä vaihe menossa tässä viime vuosina (toivottavasti tämä vuosi oli vain poikkeus), niin en kyllä näe mitään aihetta ylpistymiselle. Silkkaa hölmöyttähän se olisi. Ei olla liian helpolla saatu mitään. Tuntuu enemmän oman vitutuksen peittelyltä nämä "hyvää lääkettä Suomelle" -jutut.
Leijonat ja suomalaiset varmasti halusivat uutta kultaa kotikisoista niin kaukalossa kuin sen ympärilläkin. Puolivälierätappio tarjoaa rehellisen lähestymiskulman tuleville leijonavuosille.
www.jatkoaika.com