Ei ole mitenkään yllättävä suuntaus. Koko Suomen kansan yleisilme on mennyt tähän suuntaan. Suomalaiset on kovia tuomitsemaan venäläisiä epärehellisiksi, jenkkejä tyhmiksi, ranskalaisia hienostelijoiksi, ruotsalaisia... no eipä mennä pidemmälle. Mutta tosiasiassa samaan aikaan suomalaisista on traumaattisen jälkeenjääneisyyden jälkeen kasvanut itseriittoinen ja itsekeskeinen porukka. Kaikki menestys on aina omaa parhautta ja samalla unohdetaan tyystin, että valtaosa yksilön kehityksestä on kaikkea muuta kuin sitä omaa poikkeuksellisuutta. Se näkyy arkielämässä, se näkyy yritysmaailmassa ja nyt se alkaa näkyä jo urheilupiireissäkin.
Jokainen toki voi omat lapsensa kasvattaa miten haluaa. Minäminä-mentaliteetillahan pärjää ainakin taloudellisesti hyvin. Tai ainakin niin luullaan. Onneksi omalla juniorilla on ainakin vielä toisenlainen elämän katsomus. Ja olen tyytyväinen, jos hänellä se näkemys asiaan pysyykin. Ihan sama mitä mieltä ristolaiset tai rastolaiset on.
Käsittämättömältä se toki tuntuu, että Leijona-paitaa ei vedetä päälle, jos se mahdollisuus vaan tulee. Vähät välittäen siitä minkälainen variksenpelätin siellä on johdossa. Jos se maajoukkue ura tosiaan vaikuttaa juuri suomalaisurheilijoiden kohdalla siihen, että hankkiiko tulevaisuudessa 5 miljoonaa, 15 miljoonaa vai 50 miljoonaa. Niin olisihan se hyvä, jos sen verran järkeä olisi vielä ahneuden syövyttämässä aivolohkossa, että ymmärtää, että sillä 45 miljoonallakaan kun ei maajoukkue uraa pysty kukaan ostamaan. Kumpi lie sit arvokkaampi asia.