MM 2018: Latvia

  • 16 253
  • 53
Tila
Viestiketju on suljettu.

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Pahus kun tosiaan merkitsin väärin.

Tosiaan tuon vuosien kotikisoissa varsinaisia Puolivälieriä eikä oikein Välieriäkään ollut lainkaan vaan oli vain jatkosarjoja joista tosin ylempi toimi Mitalisarjana tai Välieräsarjana hieman maun mukaan toimien ja toinen oli käytännössä Lohdutussarja, Sijoitussarja tai jopa Putoamissarja joskin MM-Kisojen laajenemisen johdosta putoaminen tarkoitti myös vain tuolloin uudelleen perustettuhin MM-Karsintoihin sijoittumista karsimaan sarjapaikasta.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Latvialta erinomaiset MM-kisat. Vaikka kieltäytymisiä oli paljon, näissä kisoissa nähtiin jonkinlainen nuorten esiinmarssi ja uusi organisoitunut ja puolustussuuntaan huimasti parantunut Latvian maajoukkue. Minun haukkumat puolustajat selvisivät loppupeleissä erinomaisesti, esimerkiksi Freibergs pelasi hyvät MM-kisat. Balcers, Blugers, Abols sekä muut nuoret mm. nuorempi Bukarts, kaikki nostivat profiiliaan. Elvis Merzlikins oli jälleen kerran yksi kisojen parhaimpia maalivahteja ja tällä hetkellä Latvian maalivahtitilanne näyttää hyvältä. Latvia blokkasi paljon, puolusti hyvin, voitti aloituksia. Ainoa asia missä Latvia oli edelleen surkea oli ylivoima. Huono ylivoima koitui myös osittain ratkaisuotteluiden kohtaloksi esim. Ruotsia vastaan. Siitä huolimatta, Latvia oli erittäin kurinalainen joukkue, joka ei missään vaiheessa ottanut ns. turhia jäähyjä, siitä erityinen kiitos kuuluu Hartleylle. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin MM-kisoihin ja Latvian kiekkoilun tulevaisuus näyttää taas vaihteeksi hieman valoisemmalta.

MM-2018:

************ Merzlikins
******** Kenins
******** Dzerins
******* Balcers
******* Abols
*** Gudlevskis
*** Ro. Bukarts
** Redlihs
* Sotnieks
* Freibergs
* Indrasis.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
17.5. Ruotsi-Latvia 3-2

26:36 Forsberg (Kempe, Ekman-Larson) 1:0
31:59 Bļugers (Ri. Bukarts) 1:1
41:49 Arvidson (Ekholm) 2:1
46:27 Ekman-Larson (Kempe, Rakel) YV 3:1
50:21 Balcers (Ķēniņš) 3:2

Rangaistukset:
SWE 5x2min
LAT 2min

Maalivahdit:
Anders Nilsson 22/24
Elvis Merzlikins 31/34

Latvian turnaus päättyi miehekkääseen taisteluun Ruotsia vastaan puolivälierässä. Heikko viimeistely kahden ensimmäisen erän aikana kostautui, ja Ruotsi tuli väkisin ohi kolmannessa erässä. Hartleyn miehistö pelasi kuitenkin todella upean turnauksen vaikeisiin lähtökohtiin nähden! Latvia voitti suosikin asemassa pelatut matsit Norjaa ja Koreaa vastaan, myös Saksa kaatui tyylikkäästi tasaisessa ottelussa. Tanskaa vastaan Latvia lähti altavastaajana, mutta siitä tuli turnauksen hallituin voitto. Tämän ohella hyvää taistelua jättiläisiä vastaan. Suomi voitti suurinumeroisesti S.Ahon loistavuuden takia, mutta muuten pelit olivat yllättävät tasaisia Kanadaa/USAa/Suomen 2-4 ketjuja vastaan.

Ruotsi-matsi oli hyvin samanlainen kuin USA-ottelu alkusarjassa. Vastustaja tarjosi voittoa hopealautasella, mutta Latvia ei ollut tarpeeksi hyvä käyttämään tilaisuuttaan. Siinä missä Sveitsi karkasi Suomen huonon erän seurauksena 3-1 johtoon, joutui Latvia toiselle erätauolle 1-1 tilanteessa. Muutaman maalin ansaittu johto olisi riittänyt todennäköisesti mitalipeleihin. Mikä surullisinta siellä olisi tullut vastaan USA. Jenkit olivat tässä turnauksessa sen verran heikko nippu, ettei se olisi ollut mitenkään mahdoton vastus.

Latvian ylivoima oli puolivälierässä 0/5, joka ei yksinkertaisesti riitä huippumaita vastaan! Mukaan mahtui myös lähes täysi 2min 5-3 ylivoimaa. Ruotsi pelasi puolestaan täydellistä ylivoimaa, he iskivät ainoasta tilaisuudestaan voittomaalin! Anders Nilson imuroi Balcersin kavennuksen 10 minuuttia ennen loppua, mutta hän piti toisaalta joukkuettaan pystyssä vaikeilla hetkillä toisessa erässä. Merzlikins ei joutunut venymään ihan odotettua määrää, mutta hän otti kuitenkin hyviä pelastuksia tärkeillä hetkillä. Ruotsi oli lähellä turhautua, mutta heidän hermot pitivät lopulta kun Latvia ei pystynytkään repimään eroa tyhmästi otetuista alivoimista. Latvialta hylättiin ottelussa selvä maali kun tuomari luuli että Nilsson saa helpon laukaksen kiinni, ja vihelsi pelin poikki hätäisesti. Kiekko meni suoraan veskarin läpi, mutta sitä ei voitu hyväksyä. Tuo jätti ottelusta happaman maun.

Turnauksen onnistujat:

1) Rudolfs Balcers/Theodors Bluegers
Tulevaisuuden maajoukkueen kärkimiehet AHL:stä onnistuivat jo tässä turnauksessa. He joutuivat yllättäen suureen rooliin, ja olivat heti hyviä. Kaverit eivät ole turhaan AHL:n ykkösketjulaisia. Bluegers on hyvä vahvistus ohueen keskustaan monipuolisena sentterinä.

2) Elvis Merzlikins
Merzlikins jatkoi vahvoja otteitaan tässäkin turnauksessa. Latvian viisikkopeli oli hyvällä tasolla, joten veskarit eivät joutuneet torjumaan kertaakaan yli 35 laukausta. Elvis otti kuitenkin pelastuksia tärkeillä hetkillä. Jos ylivoima olisi toiminut edes vähän, Latvia olisi mennyt mitalipeleihin (joko Ruotsi nurin tai alkusarjassa USA ja tätä kautta helpompi vastustaja playoffeihin) ja Merzlikins olisi napannut samalla parhaan veskarin tittelin. Asiat ovat joskus pienestä kiinni. Huhut vievät Elvistä Columbukseen jo ensi kaudeksi, mutta tämä siirto tapahtuu viimeistään vuoden kuluttua. Kausi AHL:ssä ei tekisi toki pahaa, jotta mies tottuisi rauhassa paikalliseen pelityyliin.

3) Andris Dzerins/Kristaps Sotnieks
Dzerins (ja Abols) täydensi yllättävän hyvin toiminutta sentteriosastoa! Hän on ollut jo pitkään hyvä tasapainottava sentteri, joka voidaan laittaa mihin rooliin tahansa ja homma toimii vähintään riittävästi. Hieman samanlainen pelaaja kuin V.Filppula tai T.Plekanec. Pidän kyseisestä pelaajatyypistä. Sotnieksin suostuminen mukaan oli oleellista Hartleyn onnistumisen kannalta! Kokenut kettu pystyi syömään suuret peliminuutit, ja hoiteli ruutunsa odotetun varmasti,

4) Ralfs Freibergs/Kristians Rubins
Puolustus oli heikko normaaliin verrattuna, mutta nämä nimet yllättivät positiivisesti! Freibergs on profiloitunut maajoukkuetasolla kolmosparin moukarimieheksi, mutta hän pystyi pelaamaan tällä kertaa suuremmassa roolissa. Freibergsiä ei näkynyt monenakaan iltana, ja tämä on loistava asia puolustavalle pakille. Isompi rooli Tshekin liigassa tai taitaa tehdä hyvää joka suhteessa. Rubins pääsi ylipäätään turnaukseen takaportin kautta puolustuksen joukkopaon seurauksena. Virheitä sattui luonnollisesti ensimmäisissä ammattimatseissa, mutta suoritus oli kokonaisuudessaan hyvä. Ensi kauden suuntana lienee AHL?

5) Ronalds Kenins/ Rodrigo Abols

Kenins on Olympiamiehistössä alempien kenttien energiajyrä, mutta nyt hän oli joukkueen johtavia laitureita. Sveitsin mestaruuden nappaaminen oli nostanut itseluottamusta. Kun Torinon/Sotchin tähdet alkavat hiljalleen vanhenemaan, niin Kenins voisi olla Latvian johtavia pelaajia ainakin seuraavat 5-6 vuotta?!? Myös Abols oli yllätys. Hän pelasi vahvasti koko leirityksen ajan, ja jatkoi kisoissa saatuaan paremmat laiturit. Hänestäkin on paljon hyötyä tulevaisuudessa, koska tämä oli vasta ensimmäinen kausi ammattilaisena!

Turnauksen pettymykset:

1) Miks Indrasis/Roberts Bukarts
Kun kärkipelaajat olivat tällä kertaa poissa, niin heidän niskaansa putosi suuri taakka. He eivät pystyneet vieläkään kantamaan tuota vastuuta. Indrasis pelasi Dzerinsin kentässä, jolla oli vastuullaan myös vastustajan tähtien pimentäminen, joka selittää tasakentin peliä. Ylivoimalla olisi kuitenkin pitänyt tulosta molemmilta herroilta. He ovat suurimpia syitä, miksi Latvia ei pelannut mitaleista tänäkään vuonna.

2) Oskars Cibulskis
Cibulskisille lankesi tänä vuonna suuri rooli pakistossa, eikä hän onnistunut tarpeeksi hyvin. Kun puolustus oli hyvin kädetön, niin Oskarsin piti olla kiekollinen puolustaja numero 1. Ylivoimalla ei kuitenkaan tapahtunut sen parempia asioita kuin muillakaan pakeilla, ja omissa oli kaiken kukkuraksi vaikeaa. Cibulskisille sopiikin paremmin maajoukkuetasolla 4-5 pakin rooli!

3) Mikelis Redlihs/Martins Karsums
Kokeneet laiturit eivät ole enää nuoruuden loistossaan. He pystyvät edelleen väläyttämään tällä tasolla kiekollista taitoaan ajoittain, mutta dominointia ei enää nähdä. Ylivoimalla vanhuus/vammat ei näy niin paljoa, mutta sieltäkään ei tullut tulosta. Toivottavasti Karsumsin maajoukkueura ei päättynyt täysin turhaan otteluun Koreaa vastaan!

4) Kristaps Zile
Zile oli ainakin minulle nimekkäin nuori puolustaja joukkueessa. Hän hävisi kuitenkin taistelun Uvis Balinskisille hyvin nopeasti. Lopulta hän menetti paikkansa jopa Rubinsille, kun oman pään pelaaminen ei riittänyt junnuun verrattuna. Bindulisin ikävä loukkaantuminen harkkapelissä avasi paikan näin monelle nuorelle, mutta Zile oli heistä selvästi heikoin. Tasonnostoa tarvitaan jos kisapaikka kiinnostaa myös jatkossa.

5) Kristers Gudlevskis
Viimeistä epäonnistujaa on vaikea nimetä, joten nostan tähän Gudlevskisin. Hän oli sekava harkkapeleissä, eikä pystynyt pelastamaan yhtään tilannetta Suomea vastaan. En ole koskaan ollut suuri Gudlevskis-fani, joten on hyvä juttu että Latvialla alkaa olla hiljalleen vaihtoehtoja. Minulle tulee hänestä mieleen lähinnä köyhän miehen Ben Bishop/Kari Lehtonen. Nuo edustavat NHL:n heikointa ykkösvahti-osastoa. Gudlevskis on todella iso, mutta muita vahvuuksia ei oikein ole. Tuntuu myös että hänen kuntonsa loppuu kesken kolmannen erän aikana. Esim Olympiatappio Canadalle tuli kun Kristers ei enää jaksanut pelata ja toinen maali tulikin nopeasti ylimääräisten puuskuttelujen jälkeen. Tekisi hyvää jos Gudlevskis jaksaisi treenata tosissaan yhden kesän ja lähtisi hakemaan haasteita Euroopasta. AHL on jo todella nähty, eikä se ole mikään maaginen sarja muutenkaan.

Hieno turnaus jälleen Bob Hartleylta! Hän on vienyt joukkueen jo käytännössä kahdesti jatkoon suht heikolla materiaalilla. Viime vuoden raitapaitapelleily vei sijoituksen alas, mutta se ei muuta hyviä suorituksia jäällä. Onkin hyvin surullista että Latvia ei päässyt tämän kevään Olympialaisiin! On hyvin todennäköistä ettei Hartley pääse koskaan valmentamaan hyvää Latvian maajoukkuetta, se olisi ollut näkemisen arvoista. Korean kisat olivat vielä sen verran heikkotasoiset, että mitali olisi ollut täysin saavutettavissa!


Tulevalla kaudella voidaan tarkkailla latvialaisten osalta ainakin seuraavia kohtia:

- Kärkipakit Bartulis, Kulda ja Sotnieks etsivät uutta seuraa. Kunhan joku joukkue maksaa tarpeeksi, niin toivottavasti he löytävät kemiat uusista jengeistä. Kaikkien pitäisi kuitenkin saada vielä paikka ulkomaalaiskiintiöstä.

- Kärkihyökkääjät suuntaavat Moskovaan. Indrasis (Dynamo), Daugavins (Spartak) ja Karsums (Spartak) pääsevät näyttämään uusissa ryhmissä. Spartakin nostaminen takaisin playoffeihin olisi hyvä tavoite Daugavinsille. Hänestä olisi paljon hyötyä taas ensi keväänä.

- Kivlenieks, Abols, Bindulis ja Dzierkals aloittavat toiset kautensa ammattilaisena. Myös Rihards Bukarts yrittää juurruttaa asemaansa Berliinissä. Abolsille olisi tärkeää saada paikka SHL:stä. Ruotsin divari on liian alhainen taso noin hyvälle lupaukselle. Tralmaks ja Rubins ovat taas lähellä siirtymistä ammattilaisiksi hyvän yliopistouran päätteeksi.

- Ro.Bukarts ja Kenins siirtyvät uusiin ympyröihin Tshekin/Sveitsin sisällä. Uusi joukkue ja suuri rooli saisi näkyä hyvänä suorituksena ensi keväänä. Dinamo Rigaan jäävät harvat laatupelaajat saisivat myös saada positiivisa kokemuksia ensi kaudella. Joukkueen taloustilanne on heikko, joten paljoa ei ole taaskaan luvassa.

- Rudolfs Balcers ja Theodors Bluegers jatkavat NHL-unelmansa metsästystä San Josessa ja Pittsburghissa. Molemmat pelaavat ikävän kovissa organisaatioissa, mutta paikan lohkaisu on kuitenkin ihan realismia. Sharksilla on jonkin verran iäkkäitä kavereita ja Bluegersin vahvuus on toisaalta soveltuminen jokaiseen rooliin.

Ensi vuoden Slovakian MM-kisoihin Latvialle sattui hieman helpompi lohko kuin tänä vuonna. Todella vaikeita vastustajia ovat vain Ruotsi ja Venäjä. Haastavia mutta todella yllätettävissä olevia ovat taas Tshekki ja Sveitsi. Latvia lähtee suosikkina otteluihin pieniä Itävaltaa ja Italiaa vastaan, enkä ole varma pystyykö Norja tekemään kivuliasta sukupolven vaihdosta ihan yhdessä talvessa. He saattavatkin olla muutaman vuoden yhtä sekaisin kuin tänä keväänä (elleivät saa 100% parasta joukkuetta kasaan)..
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös