MM 2009 - Otteet kaukalossa

  • 105 690
  • 457
Tila
Viestiketju on suljettu.
Muuten aika samaa mieltä, mutta Vahalahti on Kermanin, Pihlmanin ja Hytösen ohella aivan käsittämätön valinta MM-joukkueeseen, enkä oikein jaksa uskoa Vahan paukkujen riittävän kv-peleihin.

Itse toivoin, että Jesse Joensuu olisi päässyt näyttämään tasonsa maajoukkueessakin ja olisi ollut mielestäni parempi kuin Vahalahti tai Kerman.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Mutta kyllä se niin on että (nyky) Slovakia on sen tasoinen joukkue, joka pitäisi päihittää melko helposti. No, aina ei voi pelata täydellistä peliä ja tästä on hyvä parantaa seuraavaan peliin.
Slovakia-ottelun perusteella on ihan turha vetää mitään isoja johtopäätöksiä Suomen pelin tasosta. Slovakia sumputti keskialueen viidellä miehellä, eikä edes yrittänyt hyökätä. Tänään saman tekee Valko-Venäjä, mutta kun tosipelit alkavat, vastustajakin yrittää jo pelata eikä jäädyttää peliä. Tietysti jos lohkovoitto tulee, puolivälierissä vastaan asettunee Latvia tai Sveitsi, joiden ainoa toivo on sumputtaa. Eilen nähtiin ja tänään tullaan myös näkemään, että Leijonat pystyvät sen sumpun selvittämään - huonommallakin peli-ilmeellä.

Turnauksen tähän mennessä ainoa ottelu, jossa vastustajakin yritti hyökätä oli alkulohkon peli Tshekkiä vastaan; seurauksena Suomen paras peli turnauksessa tähän mennessä. Jos ollaan viimeisessä höntsäpelissä Kanadaa vastaan aivan kuutamolla, alan huolestua. Ei tällaisilla V-Venäjää tai Slovakian B-ryhmää vastaan pelattavilla otteluilla ole mitään muuta merkitystä kuin pisteiden ottaminen.


Vielä yksi asia, jonka nostaisin esille nimittäin Pekka Rinne. Ei hän missään nimessä huonosti pelannut, mutta jotenkin hänen otteistaan paistaa tietynlainen epävarmuus.
Tästä olen eri mieltä. Norjaa (vai Tanskaa?) vastaan nollapeli, Tshekkiä vastaan voitto (joskin täydellisenä iltana pari maalia olisi jäänyt kiinni, mutta välillä pomppii näin päin) ja Slovakiaa vastaan yksi päästetty maali johtuen Santalan surkeasta miesvartioinnista. Pari liimattavissa olevaa kiekkoa tippuu eteen per peli, mikä ei ole mitään uutta Auringon alla. Ainoastaan tulikuumat veskarit eivät anna yhtään reboundia muuten kuin pakottamalla. Rinne ei ole vielä tulikuuma.

Silti alakulmat ovat peitossa, jalat nopeat, rällä toimii, mailapeli todella hyvää ja ärhäkkyys riittää gamesavereihinkin. Maalivahtipeli riittää jälleen kerran aivan hyvin päätyyn asti menoon.

Maalivahtipeli on Suomessa ylikorostuneessa asemassa, koska olemme siinä niin helvetin hyviä. Ei se maalivahti vastaa puolta joukkuetta. Kyllähän huippumaalivahdin edessä on helpompi pelata kuin "vain" hyvän maalivahdin - samoin maalivahdinkin on helpompi pelata huippupuolustuksen kuin hyvän puolustuksen takana. Tässäkin kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Eilisestä saadaan hyvä esimerkki median (ja katsojien) suhtautumisesta joukkueen eri osa-alueisiin. S. Kapanen heitti kaksi häkkiä, mutta myös tuhri yhden paikan, josta olisi pitänyt laittaa sisään. Seuraus: S. Kapanen on Suomen sankari. Vaikka Suomen maalivahti ottaisi kaksi huippukoppia, mutta vastaavasti laskisi sisään maskittoman rannarin siniviivalta, ihmiset muistaisivat sen rannevedon. Korkeintaan voisi saada arvosanan "välillä pelaa uskomattoman hyvin, mutta livauttelee toisinaan helppoja maaleja ---> ei jatkoon".

Siispä pieni pyyntö: voitaisiinko sallia maalivahdillekin muutama virhe silloin tällöin? Siitä osa-alueesta meidän tarvitsee kantaa vähiten huolta.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin ja muihin pelaajiin.. Puolustus tänään sai annettua melko nopeasti sen ekan syötön ja kuskaus oli onneksi melko vähäistä. Niinimaa pelasi mielestäni paremmin kuin odotin, mutta ei kyllä pysy vauhdissa. Nummelinilta perusvarmaa peliä kuten myös Lehtoselta, joka on ollut läpi turnauksen ihailtavan tasainen ja varma. Niskala pelasi ehdottomasti itsensä pelaavaan kuusikkoon tänään ja Kukkonen oli hyvä tasapainottava puolustaja. Kaksi ekaa paria täytyy pitää samana, sillä ne toimivat. Jaakola pelasi jälleen hyvän ottelun, ei mitään väläytyksiä, mutta eipä mitään suurempia virheitäkään. Muuten, onko joku samaa mieltä, että Jaakola on puolustajista se, joka on yllättänyt erittäin positiivisesti?

Tuossapa tekstiä, jonka voin allekirjoittaa. Niinimaa tosiaan avauspelissä pystyi tämän kisojen parhaaseen suoritukseen mutta siltikään jotenkin eväät ei riitä Jannella kuuden pakin joukkoon. Varsinkin nyt kun Niskala pelasi omasta mielestä hyvän ja tasapainoisen ottelun. Ei ollut niin pulassa omassa päässä kuin luulin ja hyökkäyspäässä parempi kuin Koistinen. Avaukset lähti lavasta nopeasti ja tarkasti. Syötti kerran Hyvösen koko trapin läpi.

Itsehän olisin pudottamassa Koistista nyt seitsemänneksi puolustuksesta, koska Salmela pelasi tsekki -pelin mallikkaasti ja jätti keulimisen pois mitä Koistinen taas jatkoi, kun sai siihen peliin Nummelinin saappaat.

Jaakola pelaa omaa rooliansa hyvin ja lisännyt taklauspeliä ja ottanut kulmavääntöihin koko ajan tylympää otetta kun on saanut onnistumisia ja näkee, että pysyy kv-pelien kyydissä.

Jossain ketjussa joku kirjoittaja ihmetteli samaa mitä itsekin, että Immonen löytyy usein hanuri kiinni kaukalon laidassa keskialueella kun pitäisi heittää lenkkiä keskiympyrään. Samoja havaintoja itsellä. Varmaan osaksi johtuu pakkien avauksien ajoituksista ja osaksi Hyvösen kaistoilla pomppimisesta. Mutta nyt loppupelissä taisi Jakke pelata laidassa ja olisikohan siksi ettei pysty/osaa tällä hetkellä pelata itseään avauspelissä niin kuin Jalonen haluaa? Jotenkin tuo Immosen peli ei itselle maistu vaikka olikin ratkaisemassa peliä ja otti hyviä aloituksia.

Ja pienenä huomiona, nyt videoklipistä katsottuna, niin Immonen ei syötä sitä ja -maalia, kuten Mertaranta ja tilastot sanoo, vaan kiekko tulee maalin eteen pakin mailasta. Ei vaan itse ehtinyt sitä töllöstä huomata.

Ja tässäkin pelissä sen keskushyökkääjän tontin tekee avaustilanteissa ylivoimaisesti parhaiten Santala. Hakee keskelle, tarpeeksi alas ja merkkaa mailalla vielä jäässä että "tähän, kiitos". Siihen tarjontaan antaa jopa Niinimaakin napakasti avauksen vauhtiin.

N.Kapasen kentästä Kekäläinen taisi sanoa osuvasti jotenkin näin: "Jos joku odottaa, että Kapasen kenttä ratkoo joka ikisen tämän turnauksen pelin niin on aika kohtuuton..."

Pakko sanoa vielä slovakiasta, että periaatteessa aika hanurista, kun tuollainen jääkiekkomaa, tuollaisella yksilötaidolla, luisteluvoimalla ja hyökkäyspään maalintekovoimalla valitsee trapin/kilpikonnan taktiikaksi tällaisessa turnauksessa. Taitoa kuitenkin pikkumaihin verrattuna niin paljon enemmän, että pystyy tekemään aika monen vastustajan elämän turkasen hankalaksi. Kyllä siitä lähdetään että ns. suurten pitää pelata edes jonkunlaista karvauspelaamista ja yrittää hyökätä muutenkin kuin pelkillä vastahyökkäyksillä.

Ihan kostoksi tuntui hyvältä, että Suomi nappasi sen yhden ylimääräisen pisteen ja nimenomaan 4-4 pelissä jatkoajalla. Nooh... Ilmeisesti Slovakiassa on kiekkoliittoa myöten homma sekaisin ja näyttäisi pelaajien joukkueelta tuo tämän vuoden porukka.

Edit: pari lisäystä ja korjausta
 
Viimeksi muokattu:

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Vihdoin valmennus tajusi ottaa Hyvösen pois kakkosesta. Toivottavasti myös tämänpäiväisessä pelissä. Huomasiko kukaan mikä vaikutus kaksikon Salmela Koistinen puuttumisella oli?! Toivottavasti pysyvät poissa loputkin pelit.

Niskala oli todella hyvä. Miksi pelaa vasta tässä vaiheessa ehdottomasti TOP3 pakki tässä joukkueessa. Rinne pelasi myös vakuuttavasti. Reboundeja tulee ja pakkien pitää siivota ne pois ei maalivahdin. Patjoilla et pysty kiekkoja liimaamaan.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Slovakia-ottelun perusteella on ihan turha vetää mitään isoja johtopäätöksiä Suomen pelin tasosta. Slovakia sumputti keskialueen viidellä miehellä, eikä edes yrittänyt hyökätä.

Totta tämä. Suomen pelin hitautta on kritisoitu, mutta kyllähän tuollainen sumppu tappaa nopeat pelinavaukset koko lailla täysin. Ykköskentän olivat myös ottaneet oikein erikoiskohtelun alle. Kuinkahan monta kertaa Kapanenkin eilen jyrättiin enemmän ja vähemmän laillisin keinoin.

KiVi kirjoitti:
Siispä pieni pyyntö: voitaisiinko sallia maalivahdillekin muutama virhe silloin tällöin? Siitä osa-alueesta meidän tarvitsee kantaa vähiten huolta.

Eipähän moni ole kehunut esim. sitä Rinteen maailmanluokan pattaritorjuntaa. Rinne saa mun täydellisen luottamuksen. Maalivahtipeliin ei tulla kaatumaan.

Itse olen suhtautunut penseästi Santalan ketjun hajoittamiseen. Nyt pitää myöntää olleensa väärässä. Pyörälä "köyhän miehen Lehtisenä" vaikuttaisi olevan juuri oikea lisä tohon kakkosketjuun. Tänään puujalkaisia V-Venäläisiä vastaan ehdottomasti kokeiluun.

Niskalalle myös paikka pelaavaan kokoonpanoon. Onnistui eilen hienosti niin tasakentin kuin YV:läkin. Antoi sen ekan syötön lähes aina omille ja kertaalleen siis pelasi Hyvösen yksin läpi.
 
Viimeksi muokattu:

mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse toivoin, että Jesse Joensuu olisi päässyt näyttämään tasonsa maajoukkueessakin ja olisi ollut mielestäni parempi kuin Vahalahti tai Kerman.

Olen aika samaa mieltä. Mieluummin urallaan nousujohteessa oleva nuori pelaaja maajoukkueeseen, kuin 30+ liigajyrä, jolla ei tule tulevaisuudessa olemaan mitään annettavaa maajoukkuetasolla.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pekka Rinteen pelissä minua on ilahduttanut se, että vaikka onkin mennyt tähän mennessä kaksi vähän helppoa maalia, mies on niiden jälkeen pelannut loppupelin todella varmasti. Pää siis kestää epäonnistumisetkin ja se on minusta erittäin tärkeää kun puhutaan Suomen ykkäsmaalivahdista. Maalivahdeille sattuu virheitä siinä missä muillekin pelaajille. Kysymys on siitä, ottaako maalivahti läpiajon kiinni ja tekevätkä hyökkääjät/puolustajat ne tarvittavat maalit, jos yksi helppo on mennyt omiin. Luulen että Rinteenkin peli vielä tästä paranee.

Kylläpä hymyilytti eilen kun Sami Kapanen iski maalin Nummelinin loistavasta syötöstä. Tietysti aivan sama kuka niitä maaleja tekee, mutta Kapaselle toivoin tietenkin onnistumisia myös joukkueen takia. Eihän Kapasta tähän mennessä tarvittu ratkaisijaksi, nyt kun muut eivät niitä maaleja tehneet, kapteeni heitti pari maalia ja ratkaisi voiton. Toki olisi voinut tehdä se toisen maalinsa jos varsinaisella peliajalla, mutta on ehkä liikaa vaadittu, että jos Immonen saa pelin aikana annettua Kapaselle kaksi loistavaa syöttöä, että mies pystyisi käyttämään ne molemmat. Itsekin yllätyin siitä syötöstä, entäs Kapanen itse sitten...

Kakkosketjun ongelma tuntui muutenkin olevan se, että kaikki pelasivat vähän liikaa yksinään. Etenkin Immonen ja Hyvönen tuntuivat mielellään kuskaavan kiekkoa itse, vaikka syöttöpaikka olisi ollut. Pyörälän tultua Hyvösen paikalle kakkosketju muuttui pykälää paria energisemmäksi, mihin osaltaan varmasti vaikutti myös se että Kapanen oli saanut uutta virtaa maalistaan. Suurin ongelma taitaa silti edelleen olla avauspelissä, eikä se ongelma ole ainoastaan kakkosketjun kohdalla.

No niin, tässä on vielä Valko-Venäjä ennen Kanadaa. Olisi toivottavaa, että nyt saataisin ehjä 60 minuuttia ja onnistumisia laajalla rintamalla. Sitten ei huolettaisi niin paljoa se maanantain peli...
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Anteeksi vain jos joku on tämän täällä jossain jo aikaisemmin sanonut, mutta mielestäni jos Hyvönen jatkaa samaa surffailua tänään niin kuin teki eilen, niin miehen vois pudottaa ihan hyvin 13. hyökkääjäksi. Kolmoseen vaikka Vahalahti kokeilemaan ja Pihlman neloseen, tai päin vastoin. Mutta ei tuollaista jaksa katella.
 
Vaikka Suomi on voittanut kaikki ottelut tähän asti, niin silti olen huolestunut.

Puolustuksessa ollaan aina kusessa kun Niinimaa on kentällä, "mulla on tavoitteet änärissä" ei ole enää huippu, ei lähelläkään, onneksi Jaakola on yllätäny positiivisesti, pelaa varmasti. Lehtonen on ollut erittäin varma, mutta Nummeliinillä on parantamisen varaa, en tiedä vaivaako toi kuume vielä, mutta Numppa ei ole ollut ihan niin hyvä kuin odotin. Kukkonen pelaa varmasti omassa päässä, mutta miksi hän pelaa ylivoimaa? Tänään pitää saada puolustus kuntoon tai Känädää vastaan tulee "kuusmuna" turpaan. Jalonen laita nämä parit tänään:

Nummelin - Lehtonen
Niskala - Kukkonen
Koistinen - Jaakola
Salmela

Hyökkäyksessä ollaan myös kusessa, NKapanen on pelannut loistavasti ja Miettinen, Hagman ovat olleet myös hyviä. Hytönen on puolustanut hyvin, arvostan JPeetä erittäin paljon. Muita onnistujia ovat Pyörälä, Santala, Komarov ja Ruutu. SKapanen tulee vielä nostamaan tasoaan ja hän tulee olemaan isossa roolissa vielä, mutta ihan turhaan ollaan häntä peluutettu viivassa ylivoimalla. Jarkko Immonen on ollut ihan sukka, vauhti ei riitä. Kalle Kerman on ollut odotetusti ihan pihalla, ei hän ole mömöm tasoinen pelaaja. Hyvösen kruisailua en jaksa kattoa enää, katsomoon vaan jos ei pelaaminen kiinosta. Näitä koostumuksia voitaisiin kokeilla tänään:

Hagman - NKapanen - Miettinen
SKapanen - Santala - Pyörälä
Pihlman - Hytönen - Vahalahti
Ruutu - Immonen - Komarov

Maalivahdeista sen verran että tähän me ei kaaduta, Rinne on ollut hyvä.

Nöyrästi joukkueena kohti playoffeja, mitään ei olla voitettu, eikä mitään olla hävitty. Me voidaan voittaa kultaa, mutta siihen on myös uskottava, minun isä sanoi aina mulle "usko voittoon, tuo voiton", ja tällä menttaliteetillä mennään, ainakin minun teveen ääressä.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Veikkaan, että Nummelin oli eilen hiukan poetun kuumeen vuoksi alle oman tasonsa. Suomelle tuli maalinteossa vaikeuksia, kun ykkönen ei onnistunut ja pakko sanoa, että 2:n pisteen voitto ei miellytä ollenkaan, mikäli lohkovoittoa tavoitellaan.
Paitsi että oli ihan sama, otetaanko tästä kaksi vai kolme pistettä. Edelleen lohkovoittoon riittää vaikka rankkarivoitto Kanadasta. Toki Valko-Venäjä pitää hoitaa varsinaisella, mutta jos siihen ei pystytä niin ei olla lohkovoittoa kyllä ansaittukaan.

Sitä paitsi ei ole kyllä ollenkaan selvää että tuleeko sieltä se Sveitsi lohkovoittajalle vastaan. Voi hyvinkin olla vaikka Ruotsi. Nyt pitää pelata kortit oikein.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Veikkaan, että Nummelin oli eilen hiukan poetun kuumeen vuoksi alle oman tasonsa. Suomelle tuli maalinteossa vaikeuksia, kun ykkönen ei onnistunut ja pakko sanoa, että 2:n pisteen voitto ei miellytä ollenkaan, mikäli lohkovoittoa tavoitellaan.

Aivan sama oliko kahden vai kolmeen pisteen voitto, kanada pelissä ratkaistaan lohkon ykkönen ja kakkonen. Häviö siitä pelistä, niin aivan sama Slovakiapisteistä ja voiton kohdalla sama tilanne. Eli ottelun voittaja jatkoajalla tai varsinaisella voittaa tämän lohkon.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Hyvönen ja Niinmaa. Mitä ihmettä? Ei oikein ymmärrä Jalosen ajatuksia näistä valinnoista eikä varssinkaan Niinimaan. Myöskään Ruutu ei käytä vahvuuttaan hyväksi eli onkohan tämä hämmentäminen ja rottailu kielletty valmennuksen puolelta. Aika hmv jengi on tän hetkinen leijonamiehistö.

Toivottavasti piristyvät loppua kohti. Eilenkin vasta kolmannessa erässä herättiin. Eikö tätä kyetä huomioimaan tuolla tasolla ja vieläpä MM-turneessa?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomen ketjut tänään:

Hagman - N. Kapanen - Miettinen
Lehtonen - Nummelin

S. Kapanen - Immonen - Pyörälä
Kukkonen - Niskala

Hyvönen - Hytönen - Vahalahti
Jaakola - Koistinen

J. Ruutu - Santala - Komarov

7. puolustaja: Salmela
13. hyökkääjä: Kerman

Maalivahdit: Rinne (Riksman)

http://yle.fi/urheilu/tapahtumat/ja..._uusiksi_-_koistinen_palaa_kehiin_145584.html

Koistinen Niinimaan tilalle ja niinimaa vilttiin. Kolmosketju aiheuttaa pientä epäilystä ainakin allekirjoittaneessa, mutta saapahan Vahalahtikin näyttää osaamistaan. Neloskenttä näyttää erinomaiselta! :D Riksman availee luukkua.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
EDIT: Hidas olin, alun perin sama lainaus kuin ylläolevassa viestissä eli uudet kokoonpanot.

Niinimaa ja Pihlman syövät poppareita katsomossa, samoin Karri Rämö. Juuso Riksman saa kunnian avata tänään luukkua.

Vahalahti pääsee siis kolmosketjuun, Komarov neloseen ja Pyörälä odotetusti(?) kakkoseen. Vielä kun vaihtaisivat Sami Kapasen laidasta keskelle, niin tuo kenttä olisi entistä parempi.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Hyvönen ja Niinmaa. Mitä ihmettä? Ei oikein ymmärrä Jalosen ajatuksia näistä valinnoista eikä varssinkaan Niinimaan.

Sama. Minkä ihmeen takia pitää the hasardi ottaa joukkueeseen viemään jonkin potentiaalisen pakin paikan. prkl. Annella ei ole muuta annettavaa kuin youtuben top-maaleissa kahvitettavana.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Eikö tätä kyetä huomioimaan tuolla tasolla ja vieläpä MM-turneessa?

Eiköhän tämä nyt huomioitu, ja huomioitiin jo eilenkin, kun ketjuja muuteltiin viimeisessä erässä. Ykköskenttää lukuunottamatta joka kenttään tuli muutoksia, ja pakistoakin uusittiin. Ja "sait" nyt sitten Niinimaankin katsomoon popcornien ääreen - Jalonen on varmasti käynyt yöllä Jatkoajan foorumeilla lukemassa, kuinka joukkuetta oikein kuuluu valmentaa...
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Hieno juttu että Ruutu-Komarov pari nähdään vihdoin yhdessä. Mielenkiintoista nähdä miten toimii. Kakkosketjulta odotan tänään paljon sillä pelasi eilen hyvin. Kolmosessa sitten "ylijäämät". Hyvä että Niinimaa laitettu katsomoon. Niin hasardi ollut näissä(-kin) peleissä.
 

Tarmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikka Suomi on voittanut kaikki ottelut tähän asti, niin silti olen huolestunut.

Puolustuksessa ollaan aina kusessa kun Niinimaa on kentällä, "mulla on tavoitteet änärissä" ei ole enää huippu, ei lähelläkään, onneksi Jaakola on yllätäny positiivisesti, pelaa varmasti.

Ihme hommaa tuo Niinimaan jatkuva mollaaminen, pelaa sitten hyvin tai huonosti niin näille jatkoajan "asiantuntijoille" ei kelpaa.

Nummelin on kyllä luisteleva hasardi. Sillä on joku pakonomainen tarve nousta riskillä hyökkäyksen kärjeksi ja sitten jos sattuu hyökkäyspäässä kiekon menetys niin vastustajalla ylivoimahyökkäys. Vituttaa vuosi toisensa jälkeen katella tuota samaa surffailua. En tiedä miksi herraa hypetetään niin helvetisti. Nämä kestonaamat pitäisi ja maajoukkueesta vaihtaa pois. Suomi pelas suht hyvin Tsekkiä vastaan ja Nummelinin poissaolo oli mielestäni vahvistus Suomelle.

Pitäis olla valmentajalla munaa viltittää joskus tuokin "superpakki" nro 3 tai olla ottamatta yleensä edes joukkueeseen. Sillä on varmaan kausikortti maajoukkueeseen kuten Ville Peltosella jonka suurin saavutus on, että teki vuonna 95 finaalissa 3 maalia. Nämä kaksi pääsevät varmaan aina halutessaan maajoukkueeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Vahalahti saa mahdollisuuden näyttää osaamistaan, hyvä. Toivottavasti tämä on nyt Hyvösen viimeinen mahdollisuus. Tulos tai ulos, toki tietysti toiveena on tulos sillä tehokkaita pelaajia tuo joukkue kaipaa. Kakkonen näyttää minun silmiini hyvältä juuri tuollaisenaan. Immonen ei ole laituri ollenkaan joten on ihan loogista peluuttaa umpisentteriä sentterin paikalla. Kapanen ja Pyörälä tuo nopeuttaa ja virtaa tuohon kenttään. Immonen jakelee, Kapanen viimeistelee ja Pyörälä sähisee tuossa kentässä. Ykkösen ja nelosen osalta sanon vain että hyvältä näyttää.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Pitäis olla valmentajalla munaa viltittää joskus tuokin "superpakki" nro 3 tai olla ottamatta yleensä edes joukkueeseen. Sillä on varmaan kausikortti maajoukkueeseen kuten Ville Peltosella jonka suurin saavutus on, että teki vuonna 95 finaalissa 3 maalia. Nämä kaksi pääsevät varmaan aina halutessaan maajoukkueeseen.

Numpan pistesaldo tässä turnauksessa on 0+2 eikä yhtään jäähyä. Tämä on paremmin kuin esim. Kanadan Luke Schennillä tai Joel Kwiatkowskilla...tai vaikkapa Tsekkien Marek Zidlickylla, Karel Rachunekilla, Michal Barinkalla sekä Petr Caslavalla yhteensä.

No joo...saisihan näitä väännettyä puoleen ja toiseen mutta pointti on se, että Ville Peltosella ja Petteri Nummeliinilla on ollut melko tasaisia esityksiä arvokisoissa, kun ovat pelaamassa olleet.

Niinimaa on pelimies mutta ei tällä hetkellä. Tätähän täällä jengi kritisoi.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
No, ei se Suomen maalinteko sillä parane, että peliin otetaan Vahalahti.

No ei varmasti mutta vauhtia mies tuo kentälle takuulla. Pääsee näyttämään MM-turnauksessa eli varmasti on nopeilla kinuilla jäällä. Eilisessä pelissä parissa ekassa erässä eivät jalat ja kädet toimineet kellään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös