Miten koet ajan?

[cottonmouth]

Muistaakseni täällä JA:ssa keskusteltiin tästä joskus vuosia sitten, mutta en valitettavasti löytänyt ko. ketjua tai mainintoja pitkällisenkään etsinnän jälkeen ja siksi uskaltauduin avaamaan ketjun tälle mielenkiintoiselle aiheelle. Aikaa voi käsitellä puhtaasti fysikaalisena suureena tai vaihtoehtoisesti kulttuurin perusteella, mutta tässä ketjussa kiinnostaa erityisesti se, miten juuri sinä henkilökohtaisesti koet ajan. Tai kyllähän noita yleisempiäkin pohdintoja mielellään lukee, ei siinä.

Aloitetaan omalta kohdalta eli rytmitän ajan pääasiallisesti normaalin kalenterin kautta vuosiin ja kuukaudet miellän jonkinlaisia lohkoina hieman Trivial Pursuit-kiekon tyyliin. Siinä olen käsittääkseni erikoinen tapaus, että omassa mielessä vuosi muistuttaa muutoin kellotaulua, mutta tammikuu on kello yhdentoista ja kahdentoista välillä eli vuosi kulkee vastapäivään. Tunnit ja minuutit koen pääasiassa janana, joka etenee vasemmalta oikealle, samoin kuin ihmisen eliniän, joka starttaa selkeästi jostain ja etenee janana kohti yhtä selkeää päätepistettään.

Jatkakaa.

edit: Ja tuon elinikäjanan osalta on hassua se, että päätepiste on mielessä aika tarkkaan 90 ikävuoden kohdalla.

 

[alwahla]

Vuosikymmen kuluu nykyään paljon nopeammin kuin ollessani lapsi. Jotenkin sitä vaan on totuttautunut siihen, että päivässä olevat tunnit eivät riitä mihinkään ja seuraavalle päivälle kertyy usein rästitöitä.
Kevät kestää liian vähän aikaa, kun taas kesä ja talvi tuntuvat kestävän ikuisesti.

 

[pehtoori]

Tää onkin jännä aihe. Mulle aika jakautuu mielessä syntymäkodin pihan mukaan, ihan pikkunaperosta asti. Talvi on etupiha, kesä takapiha. Talvella tossulätkää etupihalla, kesällä kaikkea mahdollista takapihalla. Joku sellainen assosiaatio on killinä tullut tai jotain. En tiedä, vaikea selittää. Lapsuuden kesälomista johtuen varmaan sitä edelleenkin miettii kesän ja talven yhtä pitkiksi mielikartassaan, vaikka aivot kyllä jo kertoo ihan muuta.

Aika sekavasti selitetty, mutta sekava on mun ajatusmaailmakin, ainakin ajasta puhuttaessa. Tuntuu menevän mua karkuun muutenkin.

 

[Luulajanpuisto]

Vuosikymmen kuluu nykyään paljon nopeammin kuin ollessani lapsi. Jotenkin sitä vaan on totuttautunut siihen, että päivässä olevat tunnit eivät riitä mihinkään ja seuraavalle päivälle kertyy usein rästitöitä.
Kevät kestää liian vähän aikaa, kun taas kesä ja talvi tuntuvat kestävän ikuisesti.

Tämä kuvastaa lähes täsmälleen aikakäsitystäni. Kymmenen vuotta ei ole mitään, ja jostain syystä tänä vuonna on teemana ollut "vittu siitä on jo 20 vuotta". Pyöriiköhän tämä pallo nopeammin kuin ennen?

 

[passenger]

Tämä kuvastaa lähes täsmälleen aikakäsitystäni. Kymmenen vuotta ei ole mitään, ja jostain syystä tänä vuonna on teemana ollut "vittu siitä on jo 20 vuotta". Pyöriiköhän tämä pallo nopeammin kuin ennen?

Pallo ei pyöri aiempaa nopeammin. Ihminen suhteuttaa ajan kulumisen jollain tavalla eletyn ajan kestoon, ja siksi kai ikää tullessa lisää mm. nuo lapsuuden kesät tuntuvat kestäneen paljon kauemmin kuin nykyään.

 

[Prof. Puck]

sisäinen aika

Liittyhän tämäkin ajan kokemiseen... En tiedän kuinka yleistä, mutta minulla on todella tarkka ns. sisäinen kello, eli pysyn ajassa ilman kellosta tarkasteluakin vähintänkin 15 minuutin tarkkuudella, yleensä jopa tarkemmin, vaikkein olisi aikaa mistään tarkistanut koko päivänä. Samoin pystyn arvioimaan hämmästyttävän tarkasti paljonko kello on, vaikka yöllä kesken unien herätettynä. En tiedä onko sillä jotain tekemistä asian kanssa, että välissä vierähti parikymmentä vuotta kokonaan ilman kelloa (no, kännykässä tottakai kello on) ja nykyäänkin kello on ranteessa lähinnä urheillessa tai ns. koristeena juhlatilanteissa. Ehkä olen oppinut ns. kellottomana hahmottamaan aikaa muulla tavoin?

Hiukan samaan asiaan liittyen olen käytännössä vähentänyt kalenterin käytön minimiin. Vain hyvin harvakseltaan saatan laittaa kännykkään muistutuksen jostain tapaamisesta tai muusta huipputärkeästä deadlinesta, mutta pääasiassa muistan sovitut tapaamiset ja muut aikatauluvelvoitteet ulkomuistista. Ja ei, en ole yleensä edes myöhässä sovituista tapaamisista.

Se on kyllä totta, että vuodet, ja varsinkin vuosikymmenet, vierivät nykyään aivan toista tahtia kuin lapsena. Yksi lapsuusajan vuosi vastasi kolmea vuotta näin aikuisiällä.

Toisaalta koen ajan kulumisen myös osin surullisena, en ikääntymisen itsensä vuoksi, vaan lasten kasvaessa ja itsenäistyessä. Monet kerrat on tullut kiroiltua (murrosikäisen tytön kanssa) ja haaveltua ajasta, kun lapset ovat vihdoinkin kasvaneet ja muuttaneet kotoa pois, mutta todellisuudessa pidentäisin erittäin mielelläni tätä nykyistäkin vaihetta vähintään kymmenellä vuodella. Lapset kasvavat liian nopeasti! Tämä kannattaa kaikkien nuorten lasten vanhempien yrittää muistaa, kun voimat on koetuksella. Yhteinen aika lasten kanssa on ohi ennekuin se kunnolla alkoikaan, niisk!

 

[Leon]

Jos puhutaan kalenterivuodesta, koen ajan kahtena eri jaksona: kesärengasjakso ja talvirengasjakso. Tämä on mielestäni omituista, koska en edes aja kovin paljon autolla. Jos pohditaan pelkästään vuodenaikoja, minulle ne ovat suurinpiirtein samanarvoisia. Talvessa ja kesässä on huonot puolensa hyvien lisäksi. On liian kuuma tai kylmä. Kevät ja syksy ovat pelkästään kivoja. Eniten tykkään syksystä. Se johtuu siitä, että kuuman kesän jälkeen voi taas vapauttaa kaikki aistinsa sään kahleista eikä ole vielä liian kylmä eikä ole liikaa lunta. Syksyn sateetkin ovat kivoja, päinvastoin kuin kesän rankat ukkoskuurot. Mutta kun ajatukset kääntyvät renkaisiin, kaikki hyvä keskittyy kesään ja talvessa on vain huonoja puolia. Sitä vain odottaa, että pääsee taas nastoista eroon.

Viikkotasolla on kaksi kohokohtaa: perjantai ja maanantai. Maanantai aloittaa viikon ja silloin mennään viikonlopun jälkeen takaisin työyhteisön pariin kertomaan ja kuulemaan, mitä kaikkea kivaa tapahtui viikonloppuna. Tiistai tulee hetkessä, mutta se on hiukan turha päivä. Keskiviikko on jo niin lähellä viikonloppua, että se on ihan ok. Torstaita ei huomaakaan ja sitten on jo perjantai, joka katkaisee arjen. Lauantaina on kiva herätä, kun huomenna ei tarvitse vielä kiirehtiä minnekään.

Siitä ajatuksesta päästäänkin taas asiaan. Minulla on ajassa tasan kaksi kiintopistettä: tänään ja huomenna. Tänään tehdään kaikki mahdollinen, mutta huominen on enää yhden nukkumisen päässä, eli oikeastaan huomisen tänään alkaa jo tänään. Kun on herännyt, tehnyt aamutoimet ja ehtinyt töihin asti, työpäivä onkin jo melkein käytännössä ohi. Aamutunnit menevät kiireisenä ja sitten pääseekin jo syömään. Lounaan jälkeen hengähdetään hetki ja tehdään vielä se, mitä ennen kotiinlähtöä ehtii. Ja sittenhän odotetaan iltatoimien jälkeen (ruokailu, netti, telkkari, iltalukemiset) vain yötä ja heräämistä, eli huominen on jo käytännössä alkanut. Ylihuomenna on kahden heräämisen päässä, eli sinne on vielä pitkä matka. Ei siis kannata keskittyä siihen, mitä ylihuomenna tapahtuu, puhumattakaan sitä pitemmästä aikavälistä.

Tänään-huomenna-akselin katkaisee vain juhlapyhät ja lomat. En laske päiviä seuraavaan katkoon, mutta yritän hahmottaa, mikä on seuraava ei-arki ja mitä silloin tapahtuu. Yleensä tapahtuu jotain kivaa, siksi ei-arkea on kiva odottaa.

 

[Target]

Makrona: eilinen on historiaa, huominen haavetta. Elän tässä ja nyt. Osaan arvostaa ja nauttia elämästä proaktiivisella tavalla. Joten en stressaa asioista joihin en voi vaikuttaa, asioista joihin voin vaikuttaa ei tarvitse stressata.
Mikrona: tänäkin aamuna lähes poikien ilmitappelu ulko-oven edessä, kuka käy kaupassa?, pakolliset juhlat viikonloppuna, lasten treenit ja pelit. Tämä kuuluu elämään ja se on itse asiassa loppupeleissä ihan mukavaa.
Itsekkäästi pöllin myös omia hetkiä, tai osaan nauttia pienistäkin hetkistä.

 

[Warre]

Aloitetaan omalta kohdalta eli rytmitän ajan pääasiallisesti normaalin kalenterin kautta vuosiin ja kuukaudet miellän jonkinlaisia lohkoina hieman Trivial Pursuit-kiekon tyyliin. Siinä olen käsittääkseni erikoinen tapaus, että omassa mielessä vuosi muistuttaa muutoin kellotaulua, mutta tammikuu on kello yhdentoista ja kahdentoista välillä eli vuosi kulkee vastapäivään. Tunnit ja minuutit koen pääasiassa janana, joka etenee vasemmalta oikealle, samoin kuin ihmisen eliniän, joka starttaa selkeästi jostain ja etenee janana kohti yhtä selkeää päätepistettään.

Sama. Ensimmäistä kertaan törmään toiseen, joka kiertää vuotta ns. vastapäivään. Tosin oma näkemäni ”kellotaulu” ei ole aivan pyöreä, vaan hieman ovaali. Ja itse kierrän (siis se asema, josta tätä kellotaulua katson) kellotaulua toista ovaalia rataa pitkin, jotka sitten leikkaavat toisensa. Leikkauspisteet(ehkä 4 kpl.) sijoittuvat lähelle kevät – ja syyspäiväntasauksia. Eli kesällä ja talvella liu’un kellotaulun ulkopuolelle.

Viikkonäkymä on myös ovaali, mutta sitä katson aina sisäpuolelta, kääntyen aina meneillään olevaa päivää kohti.

Elinikä näyttäytyy minulle myös janana. Alkupiste jossain alavasemmalla ja loppu häämöttää jossain yläoikealla. Janan kulmakerroin on lähempänä nollaa kuin ykköstä. Valitettavasti loppupäätä en näe niin pitkälle kuin cottonmouth…

 

[Silkkeri]

Aika menee kyllä masentavan nopeasti näin aikuisiällä. Kesät loppuvat ennen kuin ehtivät alkaakaan ja kiekkokausi tuntuu siirtyvän joka vuosi suoraan alkukaudesta pleijareihin. Yksittäisistä päivistä harvemmin muistaa yhtään mitään enää jälkikäteen ja jatkuvasti havahtuu siihen, miten on taas yksi viikko/kuukausi/vuosi mennyt.

En ole koskaan oppinut hahmottamaan vuorokauden vaihtumista puoliltaöin, vaan mulle päivä loppuu aina nukkumaanmenoon ja alkaa heräämisestä. Vuorokausi on muutenkin ihan liian lyhyt, joku 30 tuntia olisi kiva.

 

[penkinlämmittäjä]

Jostain luin joku aika sitten, että aikaa ei ole, vaan se on harha. Toistaiseksi ei ole muuta tärkeää sanomista.

 

[Humpauttaja]

Miten koet ajan? Sekavasti.

Työviikot masentavan pitkiä, viikonloput ja lomat ohi ennenkuin huomaakaan.

Lopulta havahtuu, että taas on vuosiluvussa numero muuttunut ja 5 kiloa painoa keskivartalolla lisää. Vuosirenkaita, sano.

 

[Midnight Rambler]

Useimmiten aika vituttaa.

 

[Ted Raikas]

Kuulun kanssa niihin joka kokee, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä nopeammin aika kuluu. Lapsena kesätkin kesti pidempään, prkl!

Olen miettinyt syitä ja varmasti joku järkeenkäyvä selitys tuolle on. Varmasti yksi seikka on ainakin se, että aikuinen ihminen tiedostaa ajan kulumisen lasta paremmin (vai pahemmin?) ja myös aikatauluttaa tekemisensä ja menemisensä enemmän kellon mukaan (osin tietysti pakon sanelemana.)

Myös olen kuullut selityksen, että lapselle esim. vuosi on suhteutettuna pieneen ikäänsä paljon pidempi aika mitä aikuisella. En nyt muista miten tuo meni tarkalleen ottaen, mutta vaikutti ihan järkevältä.

Eli nopeasti se kulkee, ainaskin silloin kun ei pitäisi ja hitaasti sillon kuin pitäisi. Eli kokemus ajasta ja sen kulusta on varmasti paljon sidoksissa tilanteisiin. Vahvasti keskittyneenä ja johonkin uppoutuneena huomaa, että yks kaks mennyt tosi paljon aikaa. Silloin kun aikaa ei mieti, on vain se hetki.

 

[Vanhapuuma]

Sattumoisin olen tässä lueskellut antiikin Kreikkaan liittyviä juttuja, ja sieltä pulpahti mielenkiintoinen ero tuon ajan kreikkalaisten ja nykyaikaisen (no, ainakin "länsimaalaisen") käsityksen välillä. Kreikkalaisilla ei ollut pelkästään yksi sana kuvaamaan aikaa, vaan kaksi: kronos ja kairos. Kronos viittaa siihen lineaariseen käsitykseen ajasta, jossa aika on tavallaan "tyhjää", ikuisesti eteenpäin menevää ja kvantitatiivista luonteeltaan, kun taas kairologinen aika on ennemmin katkottaista, erikoislaatuisten tapahtumien sävyttämää ja niiden kautta merkityksellistyvää kvalitatiiviseksikin luokiteltavaa aikaa. Jälkimmäinen käsitys on erikoinen, koska sitä on varsin vaikea nykyään edes hahmottaa "aikana", koska olemme sen verran tottuneita puhumaan ajasta aina kronologisessa mielessä.

Mutta niin, itse hahmotan ajan vähän cottomouthin tyyliin Trivial Pursuit-lautana, ympyränä, joka kiertää ja kiertää (keskelle tosin ei pääse, koska sittenhän peli voisi joskus loppua). Kesä on jostakin syystä ja ympyrästä huolimatta "pohjalla" (eli esim. Trivial Pursuit-esimerkkiä hyväksi käyttäen, "pohja" on se pelilaudan sivu, joka on minua lähinnä), ja talvi taas huippu (pelilaudan sivu kauimpana). Kevät vasemmalla, syksy oikealla puolella. Hmmm... menee vähän oudosti muuten, koska käsitän ajan menevän kuitenkin "myötäpäivään", joten silloin kesän jälkeen tulisi kevät ja talven jälkeen syksy. Vou. Enpä ole muuten ajatellut tätä ennen kuin nyt kirjoitin tämän tähän. Nyt muuten laajeni mieli.

No, mutta pidemmästä aikavälistä voisin mainita vielä sen verran, että tosiaan aikaa hahmotan niin oman elämäni osalta kuin muutenkin historiaa, josta mielelläni luen kirjoista/netistä/lehdistä jne., nimenomaan katkoksittain, esimerkiksi lähihistoriasta I maailmansodan ja II maailmansodan välin luen "omaksi ajakseen", joka on radikaalisti eri kuin vaikkapa kylmän sodan "aika", päättyen luonnollisesti Neuvostoliiton hajoamiseen, jonka jälkeen ei oikeastaan ole uutta katkosta tapahtunut (esim. 9/11:stä huolimatta). Oman elämäni merkitykselliset tapahtumat puhkovat aikaa, ja tekevät siitä aina tiettyjä aikakausia, jonka murroksessa juuri tällä hetkellä olen (pitäisi mennä, saatana, töihin, kun gradukin pitää palauttaa huomenna).

 

[Jupe]

Työaika rahoittaa vapaa-aikaa, tätä jälkimmäistä aikaa joka kuluu nopeammin voisi olla enemmänkin ja ensin mainittu joka kuluu hitaasti voisi olla mielenkiintoisempaakin.

_

 

[nixon74]

Aika on suhteellista ja kertoo tapahtumien välisestä etäisyydestä yhdellä aika-avaruuden akselilla. Kaikki muu on ihmismielen kuvitelmaa. Kiitos Albert!

 

[Veripelto]

Pohdintaa ajasta.

Ajasta ensimmäisenä tulee mieleen nämä perinteiset arkeen liittyvät masentavat ajatukset: tekemättömät asiat, deadlinet, aikaa on liian vähän, se loppuu kesken, "onko kohta jo syyskuu perkele", "onko kello jo noin paljon, pitäisi nukkua ja kohta herätä" ja niin edelleen. Aikamoinen kirous ainakin monelle nykyihmiselle tuntuu tuo aika olevan. Ajanhammas myös puree kaikkiin asioihin ja rappeuttaa niitä. Autot, koneet ja ihmiset menevät rikki ja vaativat korjausta toimiakseen, mutta tämä on vain epätoivoista taistelua vääjäämätöntä, kaiken lopullista tuhoutumista vastaan.

Kuten moni edellä on jo todennut, aika tuntuu kuluvan sitä nopeammin mitä vanhemmaksi on tullut. Ehkä se johtuu siitä että elämä kulkee helposti koko ajan samaa rataa päivästä toiseen ja aistit eli aivot ovat turtuneet tähän rutiiniin eikä päivän tapahtumat aiheuta kummoisempia elämyksiä. Toisin oli lapsena kun lähes kaikki oli aina uutta ja kiinnostavaa. Ennen aikaakaan ei tietysti osannut kuvitella pidempinä jaksoina samalla tavalla. Oli pakko elää hetkessä ja unohtaa kaikki muu jos jostain halusi saada kiinni. Eli oikeastaan aikakäsitys oli täysin erilainen tai ajalla ei ollut oikeastaan mitään merkitystä.

Elollisena, jo jonkin aikaa eläneenä ja jotakin tiedostavana oliona näitä ajan masentavia puolia tulee helposti pyöriteltyä. Pitäisi osata heittäytyä hetkeen ja ajan vietäväksi. Ottaa tuleva aika vastaan seikkailuna eikä suunnitella ajankäyttöä. Onko se edes mahdollista?

Mutta joo. Päässäni "näen" ajan vasemmalta oikealle etenenävä janana, jonka alkua eikä loppua näy. Itse asiassa katseeni aikaan on suurimman osan elosta melkoisen kapea ja yleensä näkyvissä on vain pieni pätkä janassa molempiin suuntiin. Se on kai sitä oravanpyörässä pyörimistä.

Monesti ihmetyttää ihmisten käsitys ajasta ja se kuinka nopeasti muutosten oletetaan tapahtuvan. Ihmiset ovat ehkä tottuneet siihen, että asiat tapahtuvat nykyään nopeasti ja tietty seesteisyys on häviämässä.

Puhutaan usein että pitäisi ajatella pitkälle tulevaisuuteen ja tulevia sukupolvia, mutta eihän ihminen oikeasti kykene siihen. Ihmisellä toki on eläimistä parhaat edellytykset kärsiä nykyhetkessä tulevaisuuden varalle, mutta yleensä kärsimysten tuomat edut kuitenkin halutaan lunastaa omana elinaikana tai mielummin voidaan vain mahdollisimman paksusti ja heti. Mikä on tietysti ihan luonnollista ja hyvää bisnestä. Onko pahan päivän (ajan) varalle eläminen jo vanhentunut käsitys ja onko niitä pahoja päiviä siksi kenties enemmän?

Toki aika, muistot tai tietoisuus menneistä ajoista tuo myös lohtua ja voimaa. On sitä ennenkin selvitty ja vielä pahemmistakin paikoista!

Nyt Aurinko näyttää olevan sellaisessa asennossa, että pitää joutua ulos tekemättömien askareiden pariin ennen kuin pimeys yllättää.

 

[Taitopelaaja]

Minusta tuo on ihan normaali malli, että ihminen ajattelee vuoden ympyräksi tai ovaaliksi, jota kuljetaan vastapäivään. Tai ainakin itse ajattelen myös niin.

Yhä enemmän ajattelen elämää ns. pätkittäin. Keskityn kyseisen viikon asioihin, mutta aina on joku hieman pidempiaikainen tavoite, mihin tähtään. Yleensä se on parin viikon kuluttua tai viimeistään parin kuukauden päästä. Sitä pidemmälle en oikein osaa edes ajatella. Tuon jakson ajan tosin ajattelen kaikkia niitä asioita, mitä jakso pitää sisällään ja käyn joka päivä mielessä, mitä tulevan pitää.

Näin se on, että vuosi vuodelta tuntuu että vuodet kuluvat nopeammin. Suomen MM-kullasta (1995) on aikaa kahdeksantoista vuotta. Tuntuu, että yhdeksän vuoden takaiset asiat olisivat melko hiljattain tapahtuneet, mutta silloin yhdeksän vuotta sitten tuntui, että 1995 vuodesta olisi ikuisuus.

 

[Unkka]

Sitä minä olen ihmetellyt, että mistä ja milloin aika on alkanut. Ja mitä oli sitä ennen ja päättyykö aika joskus ja mitä tulee sen jälkeen. Mutta en onneksi kovin usein, päähän siinä sekoaisi.
Muutoin tuntuu samalta kuin useammalla muulla, että aika kulkee vanhempana nopeammin (ja lapset kasvavat vaippaiästä päästyään yhtä-äkkiä armeijaikäisiksi). Kevät on mukavinta vuodenaikaa ja perjantai mukavin päivä. Ja päivisin on mukavinta noin klo 17.

 

[finnjewel]

Kyllä aika vuositasolla näyttää kaarelta, jota seuraan vasemmalta oikealle. Sitä rytmittävät etukäteen tiedossa olevat tapahtumat kuten lomat, juhlapyhät, merkittävät urheilukilpailut (olympialaiset, jalkapallon EM ja MM, jääkiekon MM, yleissurkeilun EM ja MM sekä hiihdon MM jne).

Naama on tulevaisuutta kohti, menneeseen katsotaan olan yli. Tässä muuten joku asiantuntija väitti olevan suuri ero mm. perinteiseen afrikkalaiseen aikakäsitykseen; tämän asiantuntijan mukaan afrikkalaiset elävät kasvot menneisyyttä kohti ja muistelevat mielellään sitä eivätkä juuri tuhlaa aikaa sen pohtimiseen, mitä selän takaa huomenna putkahtaa.

 

[tomageeni]

Sitä minä olen ihmetellyt, että mistä ja milloin aika on alkanut. Ja mitä oli sitä ennen ja päättyykö aika joskus ja mitä tulee sen jälkeen. Mutta en onneksi kovin usein, päähän siinä sekoaisi.

Käsittääkseni nykyinen tieteellinen käsitys on se, että aika on nimenomaan alkanut joskus (alkuräjähdyksessä?) ja kysymykset "mitä oli ennen alkuräjähdystä?" tai "mitä tulee sen jälkeen?" ovat sikäli järjettömiä, että ajan ulkopuolisia asioita ei voi järjestää kronologisesti keskinäiseen järjestykseen.

Minä käsitän vuoden ympyränä jossa ylhäällä (klo 10-02) on kesä, oikeassa reunassa (klo 02-04) syksy, alhaalla sitten talvi ja vasemmassa reunassa kevät. Tämä malli on jämähtänyt päähäni päiväkodista, jossa oli seinällä tuollainen ympyrän muotoinen kalenteri ja jokaisella kuukaudella on sektori ja piirros joka kuvasi tuota kuukautta. Lisäksi kalenterissa oli viisari joka osoitti että missä kuukaudessa ollaan menossa. Edelleen kun mietin asioita kronologisesti, sijoitan ne juuri tuolle ympyrälle. Kuvatkin on pääosin mielessä. Tämä oli siis joskus vuosina 91-93. Melko hyvin ne asiat jää lapsen mieleen.

 

[Stonewall]

Vuodenkierto on ikuista kiertoa. Täällä pohjoisessa on kahdeksan vuodenaikaa, jotka seuraavat toinen toistaan. Jos aloittaa tammikuusta, niin vuodenajat ovat: pakkastalvi, hankikanto, jäidenlähtö, keskiyön aurinko, sadonkorjuu, ruska, ensilumi ja joulukaamos. Nuo pitävät kyllä edelleen paikkaansa ja jokaisen mettällä kulkijan, kelkkailijan, vastaavan on hyvä ne muistaa. Kuukautta lyhyemmät ajanmääreet ovat tarpeen lähinnä kun etukäteen sovitaan tapaamisia, tai kun haluaa ostaa liput ajoissa johonkin tapahtumaan. Mutta kun haluan visualisoida, niin aika kiertää aina myötäpäivään.

Henkilökohtaisella tasolla päivät menevät joskus hitaasti, mutta vuodet vain vilahtavat. Ekasta maailmanmestaruudestakin on muka jo monta vuotta, vaikka muistan kaikki kuten eilisen. Kymmenen vuotta ei ole oikeastaan yhtään mitään, mutta päivä voi olla joskus pirun pitkä.

 

[Lunatico]

Olin vuosia työttömänä ja olen sitä virallisesti nytkin vaikka tekemistä elämään on tullutkin. Esim. viime talvi oli jotenkin aivan vitun raskas ja pitkä. Tuntui ettei se ekvät tule ikinä. Kunnes alkoi kuntouttava työtoiminta vappuviikolla. Aluksi kaksi päivää, mutta huomasin hyvin nopeasti, että yksi lisäpäivä ei haittaisi ollenkaan, koska liian kevyesti menee. Kuukausi siinä meni kunnes otin lisäpäivän. Sitten meni about kuukausi puoltoista lisää ja nyt onkin jo neljä päiväisiä viikkoja. Ja sitten päästäänkin asiaan. Eli viime talvi oli pitkä, siis jotenkin erityisen pitkä. Nyt kun on ollut sisältöä elämässä kevät-kesä ajan niin voi vittu miten nopeasti on aika mennyt. Siis hujahdus vaan ja nyt on jo syksy ovella. Viikot menee lentäen ja tuntuu, että kun viikonloppu koittaa periaatteessa torstaina klo 14 niin aika äkkiä huomaa olevansa työviikon alussa. Ja taas hupsista vaan saatana ja viikonloppu koittaa jälleen. Siis mulla meinaa jo ajantaju hämärtyä niin vauhdilla on mennyt kesä.

Sitten jos ajattelee vuosina tätä touhua, niin vaikka vitun vaikeaa on ollutkin sanotaanko 10v niin kyllä se aika vaan on mennyt nopeasti. Vasta olin siinä iässä, että Alkosta sai viinapullon paperit näyttämällä ja nyt niitä taas kysellään kun näytän vissiin alle 30v. Ja moni kyllä on sanonutkin, että näytän ja ihmetelleet ikääni. Hyvä vaan tietysti kun tässä iässä ei tosiaan haittaa jos näyttää joltain 27v. Mieluummin näin kuin, että näyttäisin 35v - 40v. Mutta koko 2000-luku on mennyt tosi vauhdikkaasti ja siihen mahtunut kyllä vaikka mitä sekaan, hyvää ja paljon huonoa.

 

[Evil]

Aika on sellainen asia, jota ihmismieli ei oikein kykene hahmottamaan vaikka kuvitteleekin voivansa. Sen henkilökohtainen kokeminen muuttuu sen kuluessa radikaalilla tavalla; nuori ihminen ajattelee että aikaa on rajattomasti, mutta mitä kauemmin elät, sen nopeammin aika vaikuttaisi kuluvan ja inehmo tajuaa lopun lähenevän vääjäämättä. Aika ei ole rahaa. Rahaa saa aina lisää jos se loppuu, mutta aikaa ei. Aika on arvokkainta mitä on.