Ah, siellä jo Yläpersä ja ripari ovat varastaneet monet niistä sanoista joita olisin ollut valmis tähän erilaisiin sanajärjestyksiin asettamaan. Jalo skotlantilainen yksittäinen mallas on naminaminannaa parhaasta päästä. Sekoitettua viskiä juo toki ilokseen ihan humaltumismielessäkin, mutta kunnon savunmakuinen ja turpeentuoksuinen Lagavulin tahi Laproaigh... mmmmmmm...
Omilla rahoilla ostettuna aisteja aidoimmin elähdytti vuonna 1995 ostamani muinainen pullo (cask strength: 60,1) Dallas Dhúta, tuota jo kauan aikaa sitten sulkeutuneen tislaamon vaniljan ja merisuolan tuoksuista ja alkumakuista elämän vettä. Ihmeen kurinalaisesti sain pullon lopun kestämään 30-v. syntymäpäivään, jolloin viimeinen kelpo kulaus päätti itseni ikäisen ambeerin nesteen taipaleen.
Skotlannissa oli sitten kerran miellyttävä yllätys saada vieraaksi (ollessamme lomalla vaimon siskon ja tämän lokaalin miehen luona) herra McLaren, klaaninsa iäkkäämpiä edustajia, joka vieraslahjaksi toi sellaisen pullon erilaista seittiä ja tomua peittämässä etikettiä ettei tosikaan. Ja kyllä se on kuulkaa aivan niin kuin viineissä ja monessa muussakin asiassa, mitä vanhempaa, sitä parempaa. Käsittämättömän suloista nektaaria: vienoin mahdollinen alkumaku, kuin silkkiä olisi kurkkuun kaatanut; sitten - kuin myrsky kitalaella, maku joka muuttui, kasvoi ja kesti. Tippa riensi silmäkulmaan, ei auttanut kuin onnesta itkeä ja koettaa kestää ko. illan jälkeinen maailma, jossa normaalielämä ei aivan heti tarjoa moista tavaraa uudemman kerran(ei tähän hetkeen saakka vielä).
Ja vettä, tottakai. Mutta ei mitä tahansa vettä, kuten herra McLaren sanoisi, vaan lehdevettä, puhdasta ja kirkasta, ei mitään kraanasta saatavaa kloorinkatkuista iljetystä. Tosimies juo toki ilman blandista, mutta muutama pisara avaa tarpeeksi laadukkaista aineista sellaiset aromit että ne lisäävät nautintoa ihan uudelle asteelle.
Ja sikari! Siinä sopivan juoman kanssa karhea kuubalainen: Aberlour tai Talisker ja pötkö Havanna-Aitasta ostettua Partagesia! Avot. Mutta liian jalojen aineiden sekoitaminen voi joskus saada aikaan sen ettei kummastakaan osaa/voi nauttia täydellä teholla. Lasi Lagavulinia ja ihan kelpo Balmoral-churchill on hyvä yhdistelmä, muta lisääpä liian voimakas sikaari, niin nautinto ei aina olekaan sitä suurempi kuin summan olettaisi.
Ja Cosmolle: se nicaragualainen on ihan poltettavissa vielä olettaen että olet sitä liialta kuivumiselta suojellut. Jos nyt otat sen esiin ja oikein klassisesti rullaat syvän hiljaisuuden vallitessa kääröä korvasi vieressä niin kuulet millaiseksi se on päässyt. Jos se rapisee kovasti se on kuiva, ehkä jopa liiankin kanssa. Jos se halkeilee, se on pilalla.
Sikarin kanssa kannattaa olla kohtuullisen nopea, on aivan turha ostella kalliita kappaleita ja olla polttamatta. Pilalle ne menevät ilman huolehtimista. Humidoorin ostaminen on tietysti vaihtoehto, mutta mikäli ei harrasta lajia enemmän niin nekin 500-700 mk halvan mallin ostamiseen käytetyt rahat voi kuluttaa ostamalla sikarikaupoista kelpo tavaraa tilaisuutta varten.