Mitä pelejä pelaat juuri nyt?

[Urasiili]

Hell let loose. Aisssaakeli, on kyllä kova!

 

[NakkiFakiiri]

Pitihän tuo Kingdom Come: Delivarence II hakea itsekin Prismasta hetken mielijohteesta. Ekaan peliin ei tullut tutustuttua sen tarkemmin aikoinaan, mutta tämä tuli juuri sopivaan aikaan ulos kun hakusessa oli uusi avoimen maailman peli.

Erittäin vahvan intron jälkeen meinasi iskeä jonkinsortin ketutus kun piti lähteä tuttuun tapaan haukkaamaan liian isoa palaa kakkua liian aikaisin ja mesoamaan sinne tänne, ja turpaanhan sieltä tuli vähän joka suunnasta. Pikkuhiljaa ukko on kuitenkin kehittynyt ja mukaan on tarttunut parempaa gearia, jonka myötä nuo alkuun kyytiä antaneet metsärosvotkin kaatuvat lopulta melko helposti, ja nyt uskaltaa lähteä jo melkein joka paikkaan ainakin kyselemään tyypeiltä niitä näitä, etenkin kun mukana on koira ja heppa jotka auttavat kummasti taistelussa ja/tai vauhdikkaassa pakenemisessa.

Toistaiseksi eteen on tullut tasan yksi tehtävä jonka aikana meinasi hirttää kiinni eli Hansin pelastaminen linnasta kun ei meinanut millään aueta että millä tavalla tuo olisi pitänyt hoitaa, mutta siitäkin selvittiin pienen googlailun avulla. Nyt fiilis on lähinnä kokoajan se että tekisi mieli pelata vaan lisää kun eteen tulee kokoajan jotain uutta jännittävää, ja tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki tekeminen sivutehtäviäkin myöten on ollut kokoajan hauskaa tai ainakin mielenkiintoista, eikä homma ole alkanut toistamaan ainakaan vielä tippaakaan itseään. Edelleen on paljon opeteltavaa ja esimerkiksi Alchemy-osasto on jäänyt vain tutorialin asteelle, mutta eiköhän tuohonkin tule perehdyttyä jossain vaiheessa enemmän. Toistaiseksi olen keskittynyt enemmän noihin sepän hommiin ja pajalla syntyy jo vähän sitä sun tätä, vaikka alkuun näytti että edes hevosenkenkien takomisesta ei tule lasta eikä paskaa.

Eli kaikenkaikkiaan olen tykännyt ja paljon, vaikka tuntuu että vieläkin on paljon sellaista mitä ei ole vaan tajunnut kokeilla ja testailla. Plussaa kaiken lisäksi vielä väkivallasta ja huumorista, joka äityy parhaimmillaan ihan absurdille tasolle. Mukavaa vaihtelua myös tällainen miekankalistelumeno johon EI liity millään tavalla fantasia, lohikäärmeet ja muut tavanomaisuudet.

 

[adolf]

CIV7 olen aloitellut.

Tosi hyvältähän tuo ainakin näyttää visuaalisesti. Oppimiskäyrää on melko paljon, vaikka edellistä versiota paljon tuli pelattuakin. Google onneksi auttaa, mutta ehkä tuo 6 kuitenkin oli pelattavuudeltaan jotenkin selkeämpi.

Jotkut asiat olivat ehkä edellisessä paremmin, mutta tuo builderin poissaolo ei ole mielestäni ollenkaan huonompi asia.

Niin vähän vasta pintaa raapaistu, että ei voi enempiä tässä vaiheessa sanoa.

 

[masa90]

Tuli pelattua FF7 Crisis Core (remaster)

Kirjastosta sattui taas löytymään niin kiinnostus heräsi. Ihan kivahko peli, tarina oli oikein mieluisa. Pohjasi paljon saagan juonen lähtökohtia. Itse pelaaminen oli suhteellisen mukavaa, mutta huokui kyllä tietyissä paikoissa "spin off" maisuus.

Tuli hieman "pilattua" tuo oma save, kun pelasin niin paljon niitä tehtäviä niin oma level oli aivan holtiton loppupeliä ajatellen. Mutta alkoi ne tehtävät kyllä kyllästyttämään niin taisi jäädä johonkin vähän päälle 80%. 20h meni kokonaisuudessaan.

Mutta joo, ihan kiva "välipuraisu".

 

[Konteksti]

Tuli juuri tuo Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii grindattua läpi ja poimittua platina pois. Lähti saman sarjan Ishin perään uudelleen asennukseen. Jos koittaisi siitä vaikka raivata saavuttamattomia trophyja tässä pleijareiden ja muuton lomassa tasapainoksi.

 

[Buster]

God of War 2: Ragnarök. Ei varsinaisesti tempaa mukaansa enää edellisen osan tavoin, joka oli yllätys sanan kaikissa positiivisissa määreissä. Jatko-osa on aika samaa vanhaa ja tarina tuntuu olevan kasa aika löyhästi toisiinsa yhdistyviä tapahtumia, mitä ei varsinaisesti auta seassa oleva merkityksetön täyte puzzleilun ja loottailun muodossa, joka on ilotonta suorittamista. Toki en tehnyt palvelusta pelille, kun pelasin sitä ensin muutaman tunnin ja sitten oli kolmen viikon tauko. Sivutehtävien tarinat tosin ovat yleensä ihan hyviä ja kiinnostavia. Pakko tämä nyt kuitenkin lienee pelata läpi, että voi pelata tarinan jatkoa sitten joskus. Kun varmaan se jää auki trilogiaksi.

Olisi jo jonossa PS Plussassa mm. Star Wars Jedi: Survivor, PS2:sen Indiana Jones, Pac Man World ja myös Lost Records vaikutti kuvauksen perusteella kiinnostavalta. Tässä kuussa tulee Dragon Age Veilguard, mikä toki varmaan on itselleni myrkkyä. Mutta saapahan kokeilla. Sekä Teenage Mutant Ninja Turtles: Cowabunga Collection, jossa 13 peliä vuosilta 1989-1994.

Ei tule enää nykyään ostettua pelejä ollenkaan, vaan pelattua ainoastaan plussapelejä. Siinäkin on käytettävissä olevaan aikaan nähden liikaa tarjontaa. Varmaan GTA on vasta se seuraava hankinta, ellei Kingdom Come Deliverance 2 tule alennukseen ja samalla osu aikaa pelata sitä. Eli realistisesti varmaan sitäkin pelataan vasta plussajulkaisun myötä joskus muutaman vuoden päästä.

 

[Turmio]

Hell let loose. Aisssaakeli, on kyllä kova!

Otin ilmasena kun Epic games sitä mainosti.
Jos tykkää juoksemisesta, niin ihan ok peli.
Tarpeeksi monta kertaa kun kuolet ja pääset kamppimaan, niin JES!
Äärettömän tylsä. Ymmärrän miksi jaettiin ilmaiseksi.

 

[Leipuri]

Otin ilmasena kun Epic games sitä mainosti.
Jos tykkää juoksemisesta, niin ihan ok peli.
Tarpeeksi monta kertaa kun kuolet ja pääset kamppimaan, niin JES!
Äärettömän tylsä. Ymmärrän miksi jaettiin ilmaiseksi.

Oppimiskäyrä tuossa on kohtuu korkea, mutta tuosta kuvailusta selviää että et ole ymmärtänyt koko pelin ideaa. Toki ei varmasti peli ole kaikille mieleinen.

 

[Mahtiankka]

Ostin taannoin PS4:llä tarjouslaarista Strayn. Voi pojat, tytöt ja kaikki muutkin, mikä kokemus! Tällaiselle kissaihmiselle peli oli upea elämys, visuaalisesti kerrassaan upea ja juonikin oli toimiva. Peli sai aikaan melkoisen tunteiden vuoristoradan ja kyllähän sitä saattoi vähän silmäkulmakin kostua muutamassa kohdassa. Erityisesti kiitän pelihahmon toteutusta, todella hyvin tehty ja käyttäytyi kuten, no, kissa. Monesti sitä tuli tovi palloa pyöriteltyä, mattoa kynsittyä tai ihan vaan nukuttua jossain random-paikassa, kun se vaan näytti niin mukavalta.

Erityisen vaikea tämä peli ei ollut, paria aivopähkinää sai tovin pyöritellä ja muutamassa kohtaa vihollinen tarjosi ihan hyvää haastetta, ettei ihan suorilta mennyt läpi. Hieman lyhyt peli oli myös, mutta toisaalta ainakin itselle jäi kiinnostusta pelata toistamiseen, muistoja jäi palauttamatta ja muitakin sivutehtäviä vaiheeseen. Pelin pituus kannustaa kyllä uusintakierrokseen ja eri asioihin keskittymiseen. Jos tämä vielä jollain on pelaamatta, niin suosittelen lämpimästi.

Paljon sanottu, mutta sanotaan nyt kuitenkin. En ole sitten Arthur Morganin kiintynyt mihinkään pelihahmoon yhtä paljon kuin tähän sympaattiseen kulkukissaan. Ja samalla kiinnyin kyllä myös B-12-sidekick-hahmoon. Upea, todella upea peli.

Spoileri: Pientä spoileria pelin loppusuorasta

Jonnekin todella syvälle kouraisi kyllä hetki, kun kissa huusi sydämensä pohjasta Clementinen perään pakotilanteessa, tämän jäädessä pidettelemään vartijoita. Ja seuraava koskettava tilanne tuli eteen hetkeä myöhemmin, kun B-12 kaikkensa antaneena tipahti lopussa lattialle ja kissa jäi dronen viereen nukkumaan ovien avautuessa. Hetki piti kasailla itseään. Oli aika kova paikka kylmästi vaan lähteä jatkamaan matkaa, kun drone, tässä tapauksessa hyvä ystävä, lojui lattialla. On nämä pelit kyllä mystisiä, kun nostavat pintaan todella paljon enemmän tunteita kuin jotkut sarjat ja leffat.

Vielä loppuun saatiin tunteikas hetki, kun kissa lähti kohti vapautta ja haisteli ilmaa (toivottavasti haistoi perheensä, josta joutui alussa eroon). Lopuksi vielä katsoi kameraan räpäytten hitaasti silmiään, kuin kiittäen luotettavaa pelikumppania tästä unohtumattomasta matkasta. Jäin kaipaamaan toki sitä, että olisin nähnyt päähahmon löytävän perheensä, mutta jotenkin luotan siihen, että jäljillä oltiin jo. Silti, olisin halunnut sen nähdä. Sen vuoksi tässä taisteltiin :D

 

[Urasiili]

Oppimiskäyrä tuossa on kohtuu korkea, mutta tuosta kuvailusta selviää että et ole ymmärtänyt koko pelin ideaa. Toki ei varmasti peli ole kaikille mieleinen.

Parasta tuossa pelissä on kun sattuu porukka, joka kommunikoi ja tekee yhteistyötä. Yksistään pitkin metsiä ja peltoja juostessa tuosta ei paljoakaan irti saa. Monesti vaan kuulan kalloonsa.

 

[Leipuri]

Parasta tuossa pelissä on kun sattuu porukka, joka kommunikoi ja tekee yhteistyötä. Yksistään pitkin metsiä ja peltoja juostessa tuosta ei paljoakaan irti saa. Monesti vaan kuulan kalloonsa.

Jep, silloin se on loistava peli. Sitten jos on paljon uusia pelaajia jotka juoksee ympäri karttaa ilman hajuakaan mitä pitäisi tehdä eikä kommunikoi on pelaaminen aika hirveää. En nykyään oikeastaan pelaa kuin servuilla jossa minimi Lvl 50.

 

[Heitinga]

Otin ilmasena kun Epic games sitä mainosti.
Jos tykkää juoksemisesta, niin ihan ok peli.
Tarpeeksi monta kertaa kun kuolet ja pääset kamppimaan, niin JES!
Äärettömän tylsä. Ymmärrän miksi jaettiin ilmaiseksi.

Hell Let Loosea itsellä useita satoja tunteja takana ja sen voin sanoa jos juoksusimulaattoriin joutuu, niin tiimisi toimii väärin. Pääsääntöisesti squad leaderin (sekä commanderin) pestit kannattaa jättää kokeneille pelaajille, ne yleensä tietävät mitä tekevät ja osaavat pitää tiiminsä taistelussa mukana.

Toki itse pääsääntöisesti pelaan nykyään reconia ja etsin lähinnä murtoja vastustajien selustaan sabotointipuuhiin eli mitenkään täysin vierasta ei ole kaikissa rooleissa koko kartan leveydeltä tapahtuvat koukutkaan. Tuolloin sitä juoksua toki syntyy, mutta pääsääntöisesti perus kiväärimiehellä hyvässä squadissa pysyy kyllä toiminnassa aika kivasti sisällä.

Ikävällä muistelen vielä pelin julkaisua pleikkarilla kun viikonloppuisin saattoi hyvin olla koko serveristä n. 75 % suomalaisia ja kaikki ainakin nimensä puolesta tuttuja.

 

[Huerzo]

En pelaa vielä, mutta pelaan kohta. Assasins Creed Odysseyta, nääs. Ostin halvalla, kun Steam sitä 15 eurolla tyrkytti.

Kuten aletuotteissa yleensä, maksoi tämäkin ostos lopulta enemmän. Koska enhän tarkistanut speksejä - koneen SSD-levyllä ei todellakaan ollut ~90 gigaa tyhjää levytilaa, joten Verkkokauppa.com kiitti ja tilasin toisen SSD-levyn, sovittimen levykelkkaan, SATA3-kaapelin ja varmuuden vuoksi pari 16 gigan muistikampaa.

Joten halvan pelin hinnaksi tuli lopulta ~185 euroa. No, samalla pääsi verestämään vanhoja koneenrassaustaitoja. Tein itse ja säästin. Tällä kertaa oikeasti.

 

[Turmio]

Hell Let Loosea itsellä useita satoja tunteja takana ja sen voin sanoa jos juoksusimulaattoriin joutuu, niin tiimisi toimii väärin. Pääsääntöisesti squad leaderin (sekä commanderin) pestit kannattaa jättää kokeneille pelaajille, ne yleensä tietävät mitä tekevät ja osaavat pitää tiiminsä taistelussa mukana.

Toki itse pääsääntöisesti pelaan nykyään reconia ja etsin lähinnä murtoja vastustajien selustaan sabotointipuuhiin eli mitenkään täysin vierasta ei ole kaikissa rooleissa koko kartan leveydeltä tapahtuvat koukutkaan. Tuolloin sitä juoksua toki syntyy, mutta pääsääntöisesti perus kiväärimiehellä hyvässä squadissa pysyy kyllä toiminnassa aika kivasti sisällä.

Ikävällä muistelen vielä pelin julkaisua pleikkarilla kun viikonloppuisin saattoi hyvin olla koko serveristä n. 75 % suomalaisia ja kaikki ainakin nimensä puolesta tuttuja.

Pitää ehdottomasti löytää aikaa pelille enemmän.
Näin cod bo6 maailmasta siirto hell let loose maailmaan ei tapahdu helposti eikä sulavasti.

Annetaan mahdolliisuus ja keskitytään peliin kunnolla.

 

[Heitinga]

Pitää ehdottomasti löytää aikaa pelille enemmän.
Näin cod bo6 maailmasta siirto hell let loose maailmaan ei tapahdu helposti eikä sulavasti.

Annetaan mahdolliisuus ja keskitytään peliin kunnolla.

Kannattaa antaa toki antaa aikaa. Etenkin jos löytyy tuttuja pelaajia tiimiin kenen kanssa pelailla (niitä alkaa kyllä löytymään kunhan vaan peliä jaksaa pelata).

Toki HLL ei välttämättä silti ole ihan kaikkia varten ja etenkin COD:sta suoraan hyppääminen hieman verkkaisempaan tahtiin vaatii oikeaa mielentilaa. Suosittelen kuitenkin vahvasti.

 

[Larry David]

Elden Ringiä pelannut nyt hiljakseen syksystä 2023 asti. 200 tuntia takana. Ei ole aiemmin tullut soulslike
-pelejä tullut tahkottua. On tuossa joutunut vääntämään ja opettelemaan juttuja. Epämukavuusalueella on käyty, heh. Välillä täytynyt pitää useamman viikon huileja, kun joku mörkö ollut siellä tulppana.

Loppusuora häämöttää kuitenkin, nyt vaan joku saatanan tulijättiläinen taas seisoo edessä ja paiskoo turpiin.

Hieno on peli kyllä.

 

[Leipuri]

Kannattaa antaa toki antaa aikaa. Etenkin jos löytyy tuttuja pelaajia tiimiin kenen kanssa pelailla (niitä alkaa kyllä löytymään kunhan vaan peliä jaksaa pelata).

Vois joku päivä kasata jatkoaika squadin jos täältä löytyy enemmänkin konsolilla pelaavia?

 

[Mortal]

Nyt kun on ensin tullut pelattua Dying Light 1 läpi ja perään 50 tuntia Dying Light 2:a niin molempia voi suositella niin tarinan kuin pelattavuuden kautta. Toki jonkin verran tulee toistoa parkourissa, mutta zombien tappaminen jaksaa aina vaan maistua.

 

[John Lidgett]

Nyt kun on ensin tullut pelattua Dying Light 1 läpi ja perään 50 tuntia Dying Light 2:a niin molempia voi suositella niin tarinan kuin pelattavuuden kautta. Toki jonkin verran tulee toistoa parkourissa, mutta zombien tappaminen jaksaa aina vaan maistua.

Kakkonen tuli pelattua läpi ja se oli mielestäni pettymys, kun odotukset olivat niin korkealla huikean ykkösosan jälkeen. Kaikkein pahiten petti tarina. Joo, ei se ykkösenkään tarina mihinkään klassikoiden joukkoon mene, mutta se oli kaikin puolin kelvollinen ja ajoi asiansa. Dying Lightin pihvi on nimenomaan zombien tappaminen ja parkour. Mutta kakkosessa tuo tarina oli jotenkin ihan ala-arvoinen ja hahmot tuntuivat tyhjiltä, varsinkin pelattava hahmo Aiden. Vei kyllä fiilistä pelaamisesta. Kakkosessa parkour ja zombien tappaminen oli ihan jees ja ne kantavatkin peliä, mutta mielestäni se oli hauskempaa ykkösessä. Kakkosen kun sain pelattua läpi, niin pelaaminen jäi itselläni siihen, eikä lisäosiin ole jaksanut koskea. Ekaan peliin tuli taas upotettua epäterveellinen määrä tunteja ja lisäosatkin tuli hakattua läpi.

 

[Mortal]

Itsellä toisessa osassa öiden pelaaminen on lisääntynyt. Tarina tai hahmo ei tosiaan ole ykkösosan tasolla, mutta kyllä tähänkin mielellään tunteja on kuluttanut.

Tänään julkaistiin Death Stranding 2 julkaisutraileri. Kesällä tulee ulos ja ensimmäinen osa oli loistavan omaperäinen vaikka ne pakolliset välipelit söivätkin välillä hermoja.

 

[hooceebruins]

Tuli tahkottua se RDR2 läpi ja olihan se melkoista länkkäröintiä. Loppu oli vähän nääh, mutta matka oli kyllä rautaa. Tulee kuitenkin varmaan pelattua jonkun ajan päästä toisenkin kerran.

Nyt sitten Cyberpunkin kimppuun.

 

[hooceebruins]

Kakkonen tuli pelattua läpi ja se oli mielestäni pettymys, kun odotukset olivat niin korkealla huikean ykkösosan jälkeen. Kaikkein pahiten petti tarina. Joo, ei se ykkösenkään tarina mihinkään klassikoiden joukkoon mene, mutta se oli kaikin puolin kelvollinen ja ajoi asiansa. Dying Lightin pihvi on nimenomaan zombien tappaminen ja parkour. Mutta kakkosessa tuo tarina oli jotenkin ihan ala-arvoinen ja hahmot tuntuivat tyhjiltä, varsinkin pelattava hahmo Aiden. Vei kyllä fiilistä pelaamisesta. Kakkosessa parkour ja zombien tappaminen oli ihan jees ja ne kantavatkin peliä, mutta mielestäni se oli hauskempaa ykkösessä. Kakkosen kun sain pelattua läpi, niin pelaaminen jäi itselläni siihen, eikä lisäosiin ole jaksanut koskea. Ekaan peliin tuli taas upotettua epäterveellinen määrä tunteja ja lisäosatkin tuli hakattua läpi.

Kakkosessa on minusta hetkensä, varsinkin kun pääsee sinne pilvenpiirtäjiin seikkailemaan, Mutta se ykkösosa oli kyllä jotenkin vapaampi kokemus kaikkinensa, niin pettymyksen puolelle kakkososa jäi. Enkä minäkään ole lisäosiin koskenut, vaikka ne ykkösen kanssa tuli tahkottua kaikki.

 

[Draco]

Annetaan nyt kädenojennus pelille Warhammer 40000: Rogue Trader, jota ei tällä palstalla ole taidettu mainita kuin ehkä parissa sivulauseessa. Kyseessähän on siis vuosi-pari takaperin ilmestynyt isometrinen roolipeliversionti Warhammer 40000 maailmasta, joka tämäkin käsittääkseni pohjautuu takavuosien lautapeliin tai vastaavaan (joku voi tarkentaa jos tietää). Aikalailla imee pelimekaaniset vaikutteet Baldur's Gatesta ja taistelu nyt on luonnollisesti vuoropohjainen ja samoilla pohjaideoilla, kuin kaikki Warhammer vuoropohjaiset strategiapelit.

Syntyy soppa, joka on miellyttänyt paljon itseäni, joskin olen aina ollut viehättynyt Warhammer universumiin, joten se tietysti varmaan yksi syy. Kuten Baldurissa, konversaation ja kaikenlaisen nippelitiedon määrä on aivan älytön ja se voi joillekin pelaajille olla ihan liikaa, mutta koska tuo universumi on itselle ollut aina sydäntä lähellä ei minua ole haitannut, että peli on melkeinpä omanlaisensa Warhammer 40000 -tietosanakirjakin samalla. Yksityiskohtaisuus jatkuu hahmonkehitysten valinnoissa, joita on varmasti tarpeeksi ja vähän liikaakin ihan kelle tahansa, edeten ominaisuuksiin sidoksissa oleviin varusteisiin jne. Yksityiskohtaisuuden syvyys pelissä on ihailtavaa, joskin johtaa väistämättä siihen, että kaikki mahdollisuudet ja asioiden haarat eivät edes tule tutuiksi.

Vuoropohjainen taistelu on pelin mielenkiintoisuuden pohja ja itse kun valitsin vaikeustasoksi "daring" eli normia yksi vaikeanpi, niin haastetta on tarjottu sopivasti. Nyt kun olen päässyt yli puolenvälin, sitä tarjottiin hiljattain vähän liikaakin ja voin siitä pienen vinkin kirjoittaa spoileriksi alle - vaikka ei se kaikkia spoilaa, vaan voi koitua pelastukseksi, ainakin jos pelaa normaalia vaikeammalla tasolla. Mutta kaikkinensa tässä on jauhettavaa helposti yli sadaksi tunniksi ja tekee monet asiat oikein. Pientä bugisuutta ja joitakin ärsyttävyyksiä käyttöliittymässä ja hahmojen ohjauksessa lukuunottamatta vallan mainio.

Spoileri: Chapter 3:n alku normaalia korkeammalla vaikeustasolla

Kolmannessa chapterissä pelaaja lyödään haastavaan jaksoon taisteluita, joista ei pääse välissä pois muualle maailmaan tasoja nostattelemaan, eikä hahmoja parantelemaan (samanlaisia toki muidenkin chapterien lopuissa). Siinä tarjotaan uudenlaisia haasteita, jotka pakottavat miettimään taistelustrategioitansa vähän uudelta kantilta muutenkin, mutta viimeinen taistelu ennen pääsyä pois takaisin avoimeen maailmaan on Yremeryss-pahispomoa ja joukkojaan vastaan. Daring -vaikeustasolla se tuntui alkuun suorastaan mahdottomalta voittaa, mikä oli itselle huono juttu, sillä vaikka pelaan muutamalla varatallennuksella, olin vetänyt kaikki ne yli jo tuonne samaan paikkaan, eikä minulla ollut enää savea ennen tuota tuohon osioon joutumista. Eli koko savegame olisi ollut pilalla, ellen olisi keksinyt tapaa voittaa tuo taistelu.

No, luin sitten muiden neuvoja, että onko tämä näitä, että joku tietty kyky tai taito tekee hommasta yhtäkkiä mahdollisen, mutta paljon tätä taistelua kirottiin, että vaikeustaso pomppaa yhtäkkiä ihan omiin svääreihin suhteessa aiempaan, eikä edes mitään taikatemppua kenelläkään ollut, joskin yleisiä neuvoja ja oli kuitenkin onnistuttu voittamaan tuo daringillakin. Lopulta sain niiden neuvojen aihioista kehitettyä strategian ja tallentamalla siirtojen välissä välitallennuksia silloin, kun omilla hahmoillani oli käynyt tuuri ja vihollisella ei, sain sitten helvetin monen yrityksen jälkeen selvittyä taistelusta. Sen voi sanoa, että ilman että tekee tietyt asiat ja oikeassa järjestyksessä, taistelussa ei ole mitään toivoa edes. Ja aiemmat taistelutkin, jotka johtavat tuohon on pitänyt selvittää aika mallikkaasti ilman, että hahmot ovat rampaantuneita.

No, jos aiemmin tuntui, että vaikka joutui uudelleen pelaamaan pahimpia taisteluja muutaman kerran, ei vielä joutunut ruuvaamaan kaikkea irti varusteista ja kyvyistä, niin tuossa joutui ja ei sekään meinannut riittää. Eli jos yhtään vaikeampi vaikeustaso, menkää tuohon chapter 3:n valmiina ja jättäkää save vielä aiempaan tai voitte olla samassa ikävässä tilanteessa kuin minä, että hieno peli, mutta joutuuko pelaamaan kokonaan alusta uudestaan.

No ei onneksi joutunut ja nyt pääsee sitten katsomaan mitä viimeiset noin 30% heittää eteen.

 

[Kilgore Trout]

CIV7 olen aloitellut.

Tosi hyvältähän tuo ainakin näyttää visuaalisesti. Oppimiskäyrää on melko paljon, vaikka edellistä versiota paljon tuli pelattuakin. Google onneksi auttaa, mutta ehkä tuo 6 kuitenkin oli pelattavuudeltaan jotenkin selkeämpi.

Jotkut asiat olivat ehkä edellisessä paremmin, mutta tuo builderin poissaolo ei ole mielestäni ollenkaan huonompi asia.

Niin vähän vasta pintaa raapaistu, että ei voi enempiä tässä vaiheessa sanoa.

Olen myös pelaillut uutta Civilizationia, ja myös minulla on taustalla paljon kutosen pelaamista sekä sitä ennen myös aiempia versioita.
Minusta Civien hienous on siinä, että ottaa itse pelaamisen kautta selvää ominaisuuksista, ja siitä miten kannattaa edetä. En halua tutkia muiden pelaajien oivalluksia enkä katsella videolta, kun joku sitä pelaa läpi.
Tässä mielessä seiska oli minusta helpompi ottaa haltuun, kutosen kanssa minulla meni pitkään, ennen kuin pääsin läpi voittajana. Seiskassa se onnistui paljon nopeammin, tosin pienimmällä kartalla ja toiseksi helpoimmalla vaikeustasoilla.
Mutta niin vaan kulttuurivoitto tuli että napsahti.

Minusta antiikki-skenaario on näistä kolmesta paras, exploration-skenaariossa ärsyttää kaavamainen oman uskonnon puolustaminen, ja modernille ajalle päästyä usein jo tiedät miten tässä käy. Loppupeli on melkoista klikkailua ja laskettelua. Sama vika oli toki kutosessakin ja vielä pahempana.

Sotiminen on tylsää mutta tehokasta, kuten se oli jo aiemmissakin, tekoäly ei vaan osaa.

Seiskan hienoin ominaisuus on toistaiseksi ollut se, että pääset vaihtamaan sivilisaatiota kun skenaariokin vaihtuu!