Mainos

Mitä on vielä tehtävissä?

  • 67 772
  • 270

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olisi hulluutta luovuttaa tässä vaiheessa. Positiivisella mielellä ja muutamalla onnistumisella on mahdollisuus nousta ainakin niihin kahteen tai kolmeen jatkopeliin. Kaikki on korvienvälistä kiinni ja nyt pitää vaan tehdä tavoite selväksi koko joukkueelle, eikä pohtia mitään turhanpäiväisiä pelaajasiirtoja. Tietysti ne pelaajat, jotka eivät usko kelkan kääntymiseen saavat lähteä vapaaehtoisesti.

Tämähän on saanut ihan uusia piirteitä tämä HPK:n kausi 2007-2008 ja tammikuun tulevat sm-liigapelit. Viikossa 12 pistettä pudotuspelirajasta ja neljän peliä enemmän pelannut HPK onkin yhtäkkiä 6:n pisteen päässä kolme peliä enemmän pelanneena... Ja panosta ainakin pitäisi riittää seuraaviin otteluihin, koska huomisella Blues-voitolla Kerho olisi jo YHDEN VOITON päässä pudotuspelirajasta, tosin 4 ottelua enemmän pelanneena. Eikä niillä rästipeleillä ole mitään virkaa, jos niistä tahkotaan tuollaisia 0-4 tuloksia, kuten TPS tänään esitti.

Joten, jos ja kun ilmeisesti "näillä mennään" (+Niinimäki) niin tehtävissä voisi olla vaikkapa samanlaisia esityksiä (pisteiden valossa ainakin), kuin mitä joulutauon jälkeen on nähty. Ja kun 19 peliä on vielä jäljellä, niin kaikki on vielä mahdollista. Säälipleijareissa HIFK-HPK tai Jokerit-HPK ja siitä sitten puolivälieriin...

Tilanne voisi olla se, että Chiodo olisi Venäjällä, ja että TPS olisi 15 pisteen päässä, mutta kun ei ole, vaan jotain ihan muuta... Joten tässä pieni optimistinen kannanotto tänne helvetin pimeään ja muutenkin kylmään (kuin Siperia) Kanta-Hämeeseen...
 

M10

Jäsen
MTV3:n nettisivuilla mielenkiintoinen ja syvällinen juttu Kerhosta. Sanallista arkkuaan avaa Aki Uusikartano, jolta tulee melko koviakin kommentteja.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Eipä olisi uskonut, että Rontti ajaa huumorimiinaan. Vai ajoimmekohan me Rontin huumorimiinaan.

A. Uusikartano, Latteuksen evankeliumi
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Ei paljo naurata. Ei enää pitkään aikaan.
Ja mua taas nimenomaan on naurattanut jo pitkään. Ei mitenkään pilkallisesti, nauru vain on minun itsepetoksellinen defenssimekanismini. Parhaiten olen hekotellut kyynelten läpi Hartwall Areenan lehtereillä keväällä 2003, kun forsbäri ja kumppanit latoivat maaleja yhdessä Ruotsi-pelissä.

Vaan jottei mene tsättäilyksi, vastaan ketjun otsikon kysymykseen toteamuksella, että ketjun voisi sulkea. Sikäli kuin oletamme kysymyksellä viitattavan kuluvaan kauteen. Kiitos Matti kun kävit. Suuremmat kiitokset siitä, että lähdet(?)
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Minustakin olisi syytä panna viimeinen sinetti tälle ketjulle. Mitään ei ole enää tälle kaudelle tehtävissä.

Ei s'oo ihmises. S'on korkeemmas kärees. Meinaan, nyt alkaa sitten sen puuristin tienuu.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ketjusta nyt en tarkkaan osaa sanoa, mutta mitenkäs kapteenisto on nyt muodostettu? C Laitinen ja A Nurminen on poissa. Muut A:t ovat Loikas ja Andersson. Onko Loikas nyt kapteeni ja Jonas varalla. Kukas on toinen varakapteeni? Eikö niitä kaksi aina pidä olla? Joko on Sailion paikka?
 

Myrrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ketjusta nyt en tarkkaan osaa sanoa, mutta mitenkäs kapteenisto on nyt muodostettu? C Laitinen ja A Nurminen on poissa. Muut A:t ovat Loikas ja Andersson. Onko Loikas nyt kapteeni ja Jonas varalla. Kukas on toinen varakapteeni? Eikö niitä kaksi aina pidä olla? Joko on Sailion paikka?

Jep, Säiliö on nyt toinen varakapteeni, mutta kukas on tänään Jonaksen varamies varakapteenin rooliin?

Tuolta (sivu 17) löytyy Sailion mietteitä JYP-pelin jälkeen:
http://epaper.kaupunkiuutiset.com/products/KUT-2008-01-12/index.htm
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jep, Säiliö on nyt toinen varakapteeni, mutta kukas on tänään Jonaksen varamies varakapteenin rooliin?

Eikös Jonas jatka normaalisti varakapteenina. C Loikas, A:t Jonas ja Sailio. Ainakin perkeleen yritteliäs kapteenisto on nyt! Me LIKE!

Edit: Perhana joo ukkoa tippuu niin nopeasti ettei mukana pysy.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Minustakin olisi syytä panna viimeinen sinetti tälle ketjulle. Mitään ei ole enää tälle kaudelle tehtävissä.

Ei s'oo ihmises. S'on korkeemmas kärees. Meinaan, nyt alkaa sitten sen puuristin tienuu.

Itsekin olin tätä mieltä vielä jokunen aika sitten. Tällä kaudella ei ole mitään tehtävissä ja playoffsitkin jäävät haaveeksi tänä keväänä ja tämän ketjun voisi yhtä hyvin lyödä lukkoon.

Mutta sitten tällä viikolla tuli kaksi yllättävää ja lisää uskoa antavaa taisteluvoittoa, ensin JYP:stä ja sitten Jokereista. Aloin miettimään onko tämä kausi sittenkään tässä? Tietenkin nousu säälipleijareihinkin vaatii ennen kaikkea Lukon ja TPS:n epäonnea, mutta kaikki on mahdollista vielä kuitenkin.

HPK:n on vain luotettava ja uskottava itseensä ja omaan tekemiseensä. Taisteltava voitoista viimeiseen asti, niin voi olla että lopussa vielä kiitos seisoo. Toivo ainakin vieläkin elää!
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
HPK:n on vain luotettava ja uskottava itseensä ja omaan tekemiseensä. Taisteltava voitoista viimeiseen asti, niin voi olla että lopussa vielä kiitos seisoo. Toivo ainakin vieläkin elää!

Hienosti sanottu.

Minusta tätä ketjua ei missään oloissa pidä unohtaa. Vaikka säälipleijaripaikkaan ei olisi enää edes teoreettisia mahdollisuuksia, niin sillä on saatana väliä miten kaadutaan.

En minä hirveämmin elättele mitään playofftoiveita enää, korkeintaan semmoinen pieni kipinä kytee tuolla jossakin. Mutta taisteluvoitot Jypistä ja Jokereista ovat antaneet taas aihetta olla ylpeä omasta suosikkijoukkueesta.

Tarkoitan siis sitä, että vaikka pleijaripaikka ei matemaattisesti olisikaan enää mahdollinen, on silti oltava vielä jotain tehtävissä. Sen eteen, että ilme on positiivinen.

Minulle sillä on väliä.
 
Viimeksi muokattu:

J.Petke

Jäsen
Tarkoitan siis sitä, että vaikka pleijaripaikka ei matemaattisesti olisikaan enää mahdollinen, on silti oltava vielä jotain tehtävissä. Sen eteen, että ilme on positiivinen.

Minulle sillä on väliä.

Juu, vaikka tämä ketju tätä kautta ajatellen avattiinkin niin ei tuo pleijareiden karkaaminen välttämättä tätä ketjua tuhoa. Aina on jotain tehtävissä, ollaan sitten taulukossa toisena tai toiseksi viimeisenä. Myös ensi kaudelle on jotain tehtävissä pelillisesti ja hankintoja ajatellen. Suurketjuja ei saa olla mutta kaipa tämä ketu voi toimia epätoivoisten tai vaihtoehtoisesti optimistien mekkana.

Itse en enää usko pleijareihin mutta eipä tuo ole kuitenkaan se olennaisin asia. Olennaista on se, että lopuissa otteluissa pelataan täysillä ja tavoitellaan mahdollisimman hyvää tulosta.
 

HangoverFairy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tarkoitan siis sitä, että vaikka pleijaripaikka ei matemaattisesti olisikaan enää mahdollinen, on silti oltava vielä jotain tehtävissä. Sen eteen, että ilme on positiivinen.

Minulle sillä on väliä.

Toisaalta "vituttaa", jos jäädään muutaman pisteen päähän säpiplayoffeista. Toisaalta on hienoa, kun tehdään kiusaa joukkueille, jotka taistelevat jostain playoffpaikoista.

Kunhan nähdään taistelevaa kerhoa loppukausi, niin tämä riittää minulle!

Sailio on tainnu olla J., jonkun Anderssonin treenissä ja hyvä niin!
 

Cooley

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minusta paljonkin on vielä tehtävissä. Sääliplayoffit on tällä ilmeellä vielä haarukassa ja tie niistä eteenpäin ei ole taistelevalle HPK:lle mikään ylitsepääsemätön via dolorosa. Playoffeissa tunnetusti pelataan ihan eri peliä, kuin runkosarjassa, joten siitä eteenpäin kaikki on auki. Joukkue on alkanut taistelemaan ja uskomaan itseensä ja te puhaltelette täällä muniinne.
 

emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Oma loppukauden "unelma" olisi 10. sija ja sääleissä vastaan asettuisi Ilveskissat Tampereelta...se olisi kyllä toistohuumoria parhaimmillaan. Aijai näen jo kuinka Raipe heittää mailan C-5:seen uransa päättymisen kunniaksi.

Olisi kyllä hauska nähdä tämän kauden joukkue lähes terveenä yhtäaikaa jäällä, kyllä sillä joukkueella haastetaan mikä tahansa joukkue kuudennesta sijasta alkaen. Kuulostipa säälittävältä.
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Niin paljon on tehtävissä kunnes kauden viimeinen sekuntti on pelattu.

Sanoisin näille pessimisteille, että kannattaisi vaihtaa lajin seuraamista vaikka maahockeyyn, jos puukkoa kaivetaan syvemmälle silloin kun joukkueella menee huonommin.
 

TheRealMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä Kalpa olisi pitänyt voittaa jos vielä jonnekin mielii päästä. Toki Kalpa on pelanu viimeaikoina hyvin mutta nyt ei ole enää varaan yhteenkään tappioon alapuolella oleville tai jonkun pykälän ylempänä oleville.

Nyt kun TPS vielä voitti ja kerho on pelannut vielä 2 peliä enemmän alkaa peli olla todellisuudessa selvä!

Ei mistään sellaista voittoputkea ilmesty kun ei ole tähänkään menessä tullut.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei mistään sellaista voittoputkea ilmesty kun ei ole tähänkään menessä tullut.

Tätähän tämä on Kerholla ollut koko kauden. Pari hyvää peliä ja sitten monta huonoa peräkkäin.

Toistetaan oma kantani, tämä kausi on paketissa. Ollut jo hyvän aikaa. Muutenhan Kerhossa ei isommin kupattavaa enää ole, mutta Chiodo vielä lihoiksi ja Lassila kehiin.

Unelmissani olisi vielä se Tuomisen ulostaminen johonkin, mutta sekin unelma sai tänään kolauksen.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Kyllä taitaa kausi päättyä runkosarjaan. Mitä on tehtävissä vielä, niin ajaa kaikki mahdolliset junnupelaajat liigajäille koettamaan jään kestävyyttä. Ei siinä ainakaan mitään menetetä.
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Seuraava aktiviteetti/harraste voisi olla vaikka peiliin katsominen ja helvetin syvä häpeä..Ihan koko joukkueella - mukaan lukien valmennusjohto. Nyt kun viimeisetkin mahdollisuudet ovat menneet, niin joukkueesta voisi karsia pois kaikki jotka pois haluavat. Josko jäljelle jäävä porukka sentään haluaisi pelata jääkiekkoa ja nimenomaan HPK:ssa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös