Odottelen, että yövuoro olisi ohi. Johan tätä on 1.5h lusittu, jäljellä 9.5h ja yksi kokonainen yövuoro sen jälkeen. Enemmän odotan jostain yllättävää rahasummaa, kun meinaa olla tällä hetkellä kovin tiukkaa.
Aloitan 7. tammikuuta työkokeilun, taas. Kuntoutustukeeni tulee työkokeilun ajaksi tuntuva korotus eli se nousee noin 400 eurolla. Mutta vielä en tiedä pitääkö minun tehdä tarkastukset asumistukeen ja kansaneläkkeeseen ja poistuvatko ne jopa minulta kun tuloni kasvavat.
Soitin viime viikolla Kelaan ja tiedustelin asiaa mutta asiakasvirkailija ei osannut suorilta vastata ja ne soittaa minulle sieltä. Odotan tätä soittoa. No, nousee tuloni työkokeilun ajaksi ainakin noin 130 eurolla eli ihan tervetullut korotus sekin. Mutta saa nähdä miten käy asumistuen ja kansaneläkkeen.
Odotan myös huomista kun isä tulee hakemaan joulun viettoon lapsuuden maisemiin. Kovin paljoa ei olla nähty isänkään kanssa viime kuukausina vaikka lähellä toisiamme asutaankin joten yhteinen joulu edes on tärkeää aikaa. Huomenna isäni tulee hakemaan minut ja juoluruoat ja leivonnaiset joita olen tehnyt tai osan niistä ja jouluni alkaa. Tätä odotan.