Mitä mieltä glory huntereista?

[Kirjoittelija]

Eihän niissä niin hirveästi mitään pahaa ole. Kun SaiPa on tässä viimevuosina päässyt jo pleijareihin niin se on tuntunut lähinnä hyvältä kun muualtakin vähän seurataan ja digataan. Jos joskus sattuu mestaruus tulemaan niin saa nähdä mitä tunteita se silloin herättää.

Jos SaiPa voittaa pari mestaruutta putkeen, voin taata, ettei siitä sen jälkeen enää muualla Suomessa digata. Sen jälkeen se on filmaava ämmälauma, koukkiva taitokiekon tappaja tai jotain muuta vastaavaa. Toistaiseksi se on vielä sympaattinen joukkue. Sympaattinen tarkoittaa joukkuetta, joka ei koskaan voita mitään.

 

[septi]

Riippuu siitä mikä luokitellaan glory hunteriksi.

Ihmiset jotka menevät katsomaan vain esim. playoff-otteluita eivät vituta minua, lätkämatsit ovat kallista lystiä monella paikkakunnalla ja kun runkosarja on niin pitkä ja monet ottelut heikkotasoisia, ymmärrän sen että satunnaiskatsojat ennemmin maksavat vaan niistä isoista otteluista, joissa yleensä tunnelma ja ottelutapahtumat ovat huomattavasti parempia.

Ärsyttäviä ovat sellaiset ihmiset, joita muuten ei kiinnosta koko laji, paitsi kun oman kaupungin jengi menestyy niin silloin lähdetään mukaan ihan kuin olisi seuraa kannatettu vuosia. Yksi tällainen tapaus löytyy omasta kaveripiiristäkin. Olin 2010 Hämeenlinnassa katsomassa ratkaisevaa finaaliottelua kaverin kanssa. Kun ottelu päättyi, puhelin soi ja tämä toinen kaveri soitti aivan huumassa että nyt lähdetään juhlimaan. Sanoin olevani paikanpäällä ja kaverini sitten valitti etten ollut pyytänyt häntä mukaan. Sanoin etten ole koskaan huomannut hänen olevan vähääkään kiinnostunut jääkiekosta, johon vastaus oli "en mä mistään runkosarjoista oo kiinnostunu mut näitä finaaleita oon kattonu".

Turkuhallissa sitten juhlien jatkuessa tämä kaveri oli yksi äänekkäimmistä huutajista, yritti ostaa muilta katsojilta fanipaitaa että voisi osallistua mielestään paremmin juhlimiseen ja kun silloin Turussa puolijumalan maineessa ollut Suikkanen kuulutettiin viimeisenä jäälle, kaveri kysyi "kuka toi on".

 

[attendo]

Urheileva maailma tarvitsee glory hunttereita, sillä ne ostavat fanipaitoja ja fanituotteita aina sen mukaan kuka pärjää ja näin tuovat rahaa lisää urheilubisnekseen.

 

[pernaveikko]

Eivät vituta ollenkaan, mutta se vituttaa, että ollaan niin tietävinään ketjukoostumuksista sun muista. Jos ei ole yhtään peliä nähnyt, niin miksi pitää puuttua siihen kenen pitäisi pelata missäkin ketjussa ja millä taktiikalla.

Tietenkin kaikki ovat tervetulleita peliin noin muuten.

 

[JjZz]

Sympaattinen tarkoittaa joukkuetta, joka ei koskaan voita mitään.

Noinhan se suunnilleen menee. Joukkueiden sympatiseeraaminen puetaan usein kohteliaisuudeksi, vaikka oikeasti se on pahin loukkaus minkä voi saada.

Mikä on sitten gloryhunttaamista? Mikä on oikea tai väärä syy tykätä joukkueesta? Joukkueesta ei ilmeisesti saa tykätä siksi, että se on hyvä. Tämä ei kuitenkaan koske yksittäistä pelaajaa. Onko se gloryhunttaamista että fanittaa jotain bändiä vain siksi että se on hyvä? Miksi se ylipäätään kiinnostaa että miksi joku muu tekee jotain niin epärationaalista kuin kannattaa jotain joukkuetta? Jos siis itsekin sortuu tähän epärationaalisuuteen, mutta jalommasta syystä. Moni gloryhunttaamisesta syyttelevä kannattaa itse futiksen puolelta jotain Euroopan suursarjassa pelaavaa huippujoukkuetta. Onko se sallittu poikkeus? Eikö sitten ole enää tosifani jos gloryhunttaa? Onko tosifanius jotain mitä ihmisen kuuluu elämässään tavoitella?

Siinä aika liuta kysymyksiä joista yhteenkään en osaa vastata.

Vastaukseni otsikon kysymykseen siis lyhykäisyydessään: ihan sama.

 

[Jyyd]

En vastaa kysymykseen, koska jos vastaisin "kyllä" niin se ei olisi totta ja jos vastaisin "ei" se tarkoittaisi että jopa hyväksyn tuon.

Mutta kyllä vähän hassuja fiiliksiä herättää, esim. Leicesterin voittaessa Valioliigan ilmestyi yhden Facebook-kaverin seinälle kansikuvaksi joukkueen logo jossa pelaajat eri puolilla logoa. Sitten jakoi vielä parit päivitykset ja pisti sydämen kommentiksi. Ja kun tiedän ettei tuo kaveri tiennyt kauden alussa edes Leicesterin paidan väriä, niin kyllä tuo vähän koomista on. Pari vastaavanlaista tullut samalta henkilöltä ja toiseltakin nähtyä.

Näillä glory huntereilla on joku ihmeellinen tarve todistella muille jotain. Yleensä kuitenkin näyttävät lähinnä typeriltä ja naurettavilta muiden silmiin. Enemmän tuollaiset kuitenkin lähinnä huvittavat, joten yöuniani en menetä tämän vuoksi.

 

[punasydän]

Ärsyttäviä ovat sellaiset ihmiset, joita muuten ei kiinnosta koko laji, paitsi kun oman kaupungin jengi menestyy niin silloin lähdetään mukaan ihan kuin olisi seuraa kannatettu vuosia.

Mulle gloryhunttaaminen ei ole mikään ongelma. Tuo yllä mainittu ehkä jossain määrin huvittaa, mutta se mikä mua oikeasti nyppii, on varsinkin Stadissa ne "jokerifanit", joita ei kiinnosta tippaakaan jääkiekko, mutta menestystä juhlitaan kuin omaa, mutta vielä tärkeämpää on kuittailla HIFK-faneille kun hommat menee reisilleen.

Kaveripiirissä (ei hirveän läheisessä) on parikin tyyppiä, joiden kanssa on keskusteltu esim. viimeisen vuoden aikana jääkiekosta pari lausetta. Sitten viimeisen finaalipelin jälkeen tuli jotain vittuiluviestejä ja luuserilällätyksiä. Ja "jokerifaneja", joiden ainoat jääkiekkoon liittyvät Facebook-päivitykset ovat: "Aidon jullin tunnistaa aina, Åsten on ääliö joka ei osaa pelata". Ei sanaakaan Jokereista, mutta trollaaminen kelpaa aina. Nämä ovat pudonneet kyllä järjestäen kaveripiiristä, jos eivät ole parin huomautuksen jälkeen ymmärtäneet pitää turpaansa kiinni.

Noita löytyy varmaan joka joukkueen ympäriltä. En tiedä sitten millä termillä tuota voi kutsua.. antiglory hunter?

 

[kahden suunnan sentteri]

Vituttavathan nuo joskus, mutta parempi että gloryhunttaavat, kuin etteivät olisi lajin kanssa tekemisissä. Itsekin gloryhunttailen lajeja joita ymmärrän vähemmän, kuten korista ja pesistä. Ei kiinnosta meneillään oleva susijengin harjoitusottelu, mutta kun pelataan isommista asioista, niin onhan se esitettävä kiinnostunutta ja pelistä jotain ymmrtävää. Se gloryhunttaaminen ja uskallus harrastaa urheilupuhetta on kuitenkin hyvä, ellei lähes ainoa, tie lajien kuluttamiseen ja ymmärtämiseen. Parasta siis vaan rakentavasti tukea ja opastaa gloryhuntereita, vaikka vituttaisikin.

 

[Kirjoittelija]

Mutta kyllä vähän hassuja fiiliksiä herättää, esim. Leicesterin voittaessa Valioliigan ilmestyi yhden Facebook-kaverin seinälle kansikuvaksi joukkueen logo jossa pelaajat eri puolilla logoa. Sitten jakoi vielä parit päivitykset ja pisti sydämen kommentiksi. Ja kun tiedän ettei tuo kaveri tiennyt kauden alussa edes Leicesterin paidan väriä, niin kyllä tuo vähän koomista on. Pari vastaavanlaista tullut samalta henkilöltä ja toiseltakin nähtyä.

Itsehän olin ihan fiiliksissä, kun Islanti tiputti Englannin EM-kisoissa. Vaikken ennen kisoja tiennyt Islannin joukkueesta edes muutamaa pelaajaa nimeltä ja Englannin joukkueesta tiesin melkein kaikki.

 

[huhheijaa]

Noita löytyy varmaan joka joukkueen ympäriltä. En tiedä sitten millä termillä tuota voi kutsua.. antiglory hunter?

Etelä-Karjalassa taitaa kaikki aktiivisesti seuraajat olla tuollaisia antiglory hunttereita ja sitten muutama glory hunter mahtuu vielä sekaan. Aina ennen kauden alkua mietitään kuinka paska jengi on eikä mitään tule. Sitten kuin kusee, niin todetaan, että miehän sanoin jengin olevan paska. Jos meneekin vähän paremmin, niin mietitään, että menee yli odotusten, mutta poffeissa viimeistään kusee. Sitten poffien jälkeen viimeistään aina saanut todeta, että taas oltiin kuitenkin ihan paskoja.

Sitten on ne glory huntterit, jotka vain poffeissa tulevat mukaan kannustamaan, että jospa pääsis juhlimaan mestaruutta.

Vastasin, että vituttaa. Ei kuitenkaan haittaa, jos jotain kiinnostaa SaiPan peleistä vain finaalit(ehkä joskus pelataan)/poffit. Vituttaa, että kannattaa seuraa vain sen takia että ko. seura menestyy. Tarkoitan nyt esim. niitä Kärppä-faneja, jotka jossain Etelä-Suomessa ovat päättäneet, että Kärpät on se jengi kun ovat hyviä.

 

[Jyyd]

Itsehän olin ihan fiiliksissä, kun Islanti tiputti Englannin EM-kisoissa. Vaikken ennen kisoja tiennyt Islannin joukkueesta edes muutamaa pelaajaa nimeltä ja Englannin joukkueesta tiesin melkein kaikki.

Niin olin minäkin, mutta eiköhän tämä Islantiin kohdistuva "rakkaus" ole/oli enemmän tuota yllämainittua sympatisointia, kuin mitään gloryhunttausta. Sinun kansikuvanasi Facebookissa tuskin tällä hetkellä toimii Islannin pelaajia juoksemassa Stade de Francella ja taustalla näkyy hienosti editoitu sähköinen taivas. Ja tähän päälle päivitykset joista selkeästi muut pystyvät ymmärtämään, että kyseinen seura olisi suurinpiirtein koko elämäsi.

Mielestäni tämä ei ole sympatisointia, vaan tarkoitus on nimenomaan näyttää muille, että "hei, mä kannustan näitä, me voitettiin mestaruus!".

 

[Silkkeri]

Vastasin kyllä, mutta riippuuhan tuo vähän. Sellaiset gloryhunterit ovat ihan OK, jotka esimerkiksi mestaruuden myötä alkavat käymään matseissa ja muutenkin kiinnostumaan joukkueesta. Jostainhan se kannattaminen aina lähtee, ja monelle juuri menestys on se ratkaiseva tekijä. Sen sijaan nämä B-luokan gloryhunterit eli ihmiset, jotka eivät seuraa joukkueensa peliesityksiä käytännössä lainkaan, mutta ovat heti kärkkäänä vittuilemassa kaikille muille jos se oma joukkue voittaa jotain. Tästä porukasta löytyy myös usein vänkääjiä, joilla on pakottava tarve vaikka baaripöydässä tuoda omat mielipiteensä joukkueesta esille, vaikka ei oikeasti tiedä koko lajista tai joukkueesta mitään. Mulle opetettiin pienenä, että jos et tiedä asiasta mitään, ole hiljaa ja kuuntele viisaampiasi. Maailma olisi heti pari napsua parempi paikka, jos kaikki toimisivat noin.

Sitten on toki nämä sankarit, jotka täyttävät sosiaalisen median päivityksillään joukkueen voittaessa mestaruuden, mutta eivät oikeasti seuraa ja mestaruudestakin ovat kuulleet kaverilta tai lukeneet jengin Facebook-päivityksestä. Näihin suhtaudun lähinnä hieman huvittuneesti, varsinkin jos tarjoutuu hyvä tilaisuus kysellä lisätietoja tästä "fanittamisesta" ja kaveri joutuu kiemurtelemaan ihan kunnolla, ettei olematon tietotaso kyseisestä jengistä tulisi ilmi.

Sitten on vielä ehkä se suurin porukka, eli jengi joka ilmaantuu matseihin vasta siinä vaiheessa kun pelataan isoista asioista. Myönnettäköön, että nämä ihmiset kyllä vituttavat jonkin verran. Esim. nyt kuluneen kevään finaaleissa aika moni kausikortiton henkeen ja vereen IFK-fani ei päässyt hallille, kun liput menivät minuuteissa ja myöhäisherännäisillä kävi parempi tuuri Lippupalvelun jumittavien servereiden kanssa. Sitten siellä oli porukkaa malliin "ei ees kauheesti kiinnosta, mutta on nää sentään finaalit" ja "kaverilla oli mulle lippu, en varmaan muuten ois tullu", jotka eivät tule koskaan ymmärtämään, mitä jollekin muulle tuo matsiin pääseminen olisi merkinnyt. Tämä on ehkä se ainoa positiivinen asia trokareissa, vaikka muuten kyseistä porukkaa vihaankin. Sentään tarjoavat mahdollisuuden päästä matsiin, jos serverilotossa kävi huono tuuri ja pelin oikeasti haluaa päästä kokemaan.

 

[adolf]

Ylivoimaisesti surkein porukka on kuitenkin se jolle kaikki muut tavat paitsi oma tapa seurata urheilua on jotenkin väärää tai vittumaista.

 

[Hippi Hiiri]

Enpä tiedä. Nykyisin tulee katsottua urheilua aika vähän, jolloin seuraaminen myös painottuu isoimpiin tapahtumiin ja otteluihin. Jossakin lätkän MM-kisoissa kaikki pelit ennen puolivälieriä ovat käytännössä turhia, joten niitä ei oikein jaksa edes katsoa. Sama juttu Liigan runkkarissa. 60 pelin runkosarja ja pitäisi muka ehtiä/jaksaa seurata, kun se on ihan sama, miten yksi peli päättyy. Ottakaa 2/3 peleistä pois ja katsotaan tilanne uudelleen. Jos Suomi tai SaiPa pärjää jossakin, niin tuleehan siitä silti hyvä mieli, vaikka katsoisi vain ratkaisupelit.

Jääkiekon ulkopuolista urheilua tulee katsottua lähinnä sillä silmällä, että kuinka pitää treenata, että homma sujuu noin tai sitten vain fiilistelymielessä. Tänään esim. katsoin pätkän, jossa Klay Thompson upotti 37 pistettä yhdellä neljänneksellä (9 kolmosta) ihan vain sen takia, kun se oli helvetin siisti juttu. Sitä arvostaa kovia suorituksia sellaisissa lajeissa, joita pitää makeina. Ei tulisi silti mieleenkään alkaa fanittaa jotain seuraa tai urheilijaakaan sen takia, että hommat skulaa.

En oikeastaan tällä hetkellä ymmärrä, miksi kukaan suhtautuisi kovin intohimoisesti muiden urheiluun. Vielä vähemmän ymmärrän intohimoista suhtautumista, jos seuraaja ei edes käsitä, mitä suorituksessa oikeasti tapahtuu.

Kaikkein vähiten ymmärrän sitä, että joku yksinkertainen asia paisutetaan ilmiöksi, ja matkan varrella unohtuu, mikä oikein oli niin hienoa. Esimerkiksi Islannin menestys jalkapallon EM-kisoissa. En ymmärrä, mikä siinä koettiin niin merkitykselliseksi asiaksi. Miksi valtaosa somehöyryäjistä oli Islannin puolella? Altavastaaja voitti pari matsia. Sellaista se on, joskus altavastaajakin onnistuu voittamaan.

 

[Kirjoittelija]

En oikeastaan tällä hetkellä ymmärrä, miksi kukaan suhtautuisi kovin intohimoisesti muiden urheiluun. Vielä vähemmän ymmärrän intohimoista suhtautumista, jos seuraaja ei edes käsitä, mitä suorituksessa oikeasti tapahtuu.

Petteri Sihvonen kirjoitti tästä aiheesta muutama vuosi sitten mainiosti:
Onko kannattaminen järjetöntä? « Akateeminen urheilublogi


”Voidaan mennä vieläkin pidemmälle ja kysyä velvollisuutta koskeva kysymys: pitäisikö hänen jopa kannattaa jotakin seuraa ja maata? Joku voisi ajatella [kuulutko sinä, filosofi, niihin, jotka ajattelevat näin, vai kuka sinulle tuo ”joku”!?], että on velvollisuus kannattaa kotimaata urheilussa.”

Vastaan verekseltään: Ei tietenkään ole alkeellisintakaan velvollisuutta, kuten itsekin sen tiedät. Emme voi vaatia, että joku aikuinen ihminen alkaisi elämään toisten elämää, oman elämän sijaan. Nimittäin väitteeni kuuluu, että jos elää voimakkaasti ja aidosti omaa elämäänsä, on ykshailee ja samantekevää, voittaako Tappara tai Barcelona tai Huuhkajat tai Leijonat. En saa kiinni siitä ajatuksesta, että vaikkapa Kimi Räikkösen ajamisella olisi mitään tekoa minun elämäni kanssa. En tunne Räikköstä. Se, että voittaako vai häviääkö Räikkönen, on minulle tietysti aivan yhdentekevää. Se taas, miten Leijonille käy, ei ole minulle jääkiekkoanalyytikkona yhdentekevää. Mutta en tietenkään kannata Leijonia – tai mitään muutakaan jääkiekkojoukkuetta.

Ei ole siis perusteita kannattaa. Ei ole, minulla tai kenelläkään muullakaan, velvollisuutta kannattaa, mutta on ilmeisen oikeutettua kannattaa eikä sitä kannattamista tarvinne kieltää, mutta naivia se silti on.

Selittävä tosiasiakysymyksesi on ytimekkäämpi kuin tuo tuossa edellä takaperin purkamani normatiivinen kysymyssamposi. Kysäiset, että ”mikä selittää sen, että monet aikuisetkin kannattavat jotakin seuraa tai maata”.

Vastaan hieman posket punastellen: kai se on se, että ei ole omaa elämää siinä määrin, että on kiinnityttävä joidenkin enemmän tai mieluummin vähemmän tuntemiemme ihmisten kohtaloihin ja elämään.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ja siinä katsannossa pidän kiinni siitä, ettei ”järjissään” oleva yksilö kannata ketään. Aikuisuuden tila ei jätä sijaa kannattamiselle. Ja etenkin ammattianalyytikkojen on oltava ”järjissään” ja aikuisuuden tilassa. Myös monet itse (huippu)urheilleet ynnä itse valmentaneet saatikka analysoineet ovat ”järjissään” ja aikuisuuden tilassa. Ei ole tarvetta eläytyä johonkin itselle vieraaseen. Kun on itse jo nähnyt ja kokenut sen kaiken urheilun, ollut siellä, tehnyt sitä.



Tuo siteeraukseni loppuhan selittää aika pitkälti sen, miksi fanikatsomoissa ei näy entisiä tai nykyisiä huippupelaajia hyppimässä.

 

[Visiiri]

Vellejä ja puuroja ei pidä sekoittaa tässäkään asiassa, entiset huippupelaajat ovat saaneet kaiken pelaamisestaan eikä heillä ole varmaankaan senjohdosta mitään tarvetta itse vielä kannustaa tai tehdä välttämättä yhtään mitään siihen päälle kaikkien vuosien jälkeen. Kyse ei liene palon sammumisesta asiaan, oma nälkä vain on tyydytetty omalla tekemisella.
Perusteita kannattamiselle voi olla oman nautinnon lisäksi vaikka oman maakunnan tai kotikaupungin edustaminen maailmalla liikkuessa, omien juurien kuvastaminen tämän yhden kanavan kautta kevyemmällä ja harrastuksellisella tavalla.
Ei kaiken tarvitse olla haudanvakavaa, elämän rikkaus tarjoaa monenlaisia kanavia toteuttaa hyviä juttuja.

Vapaa-ajan rehellisen puhtaan rentoutumisen sekoittaminen naivismiin taas on tarvetta selittää kaikki mitä ei itse tajua tai tee. Aikuisuuden selittäjät haluavat selittää kaikki samaan ihmisyyden sapluunaan, vaikka jokainen yksilö on erilainen ja jokaisen katsantokanta ja perustelut kuten elämän sisältö asioihin on kokonaan oma. Harvinaisen yksipuolista filosofointia julkisesti " se nyt jämpti näin on", esittipä kuka tahansa. Jääkiekon kannatusharrastus on vain yksi pieni hauska asia elämässä joka koostuu tuhansista eri asioista kunkin kohdalla, jos viitsii elää ja rakentaa omaansa rikkaaksi niillä keinoin mitä omassa käytössä on.

Edit. Eihän tämä meidän tavallisten tallaajien "lapsenomaisuus" mitään haittaa, islantilaiset ne vasta kusessa ovat "lapsenmielisineen" kun maan presidenttikin möykkää jalkapallokisoissa maanmiestensä fanikatsomossa : D

 

[Kirjoittelija]

Kyse ei liene palon sammumisesta asiaan, oma nälkä vain on tyydytetty omalla tekemisella.

Kuka on puhunut mitään palon sammumisesta? Siinä oli kiteytetty ihan loistavasti se, miksi urheilijoita ei saa pomppimaan sinne fanikatsomoon ihmisjoukkoon, jonka jäsenet noin keskimäärin eivät tajua pelistä hölkäsenpöläystä: Ei ole tarvetta eläytyä johonkin itselle vieraaseen. Kun on itse jo nähnyt ja kokenut sen kaiken urheilun, ollut siellä, tehnyt sitä.

 

[Visiiri]

Kuka on puhunut mitään palon sammumisesta? Siinä oli kiteytetty ihan loistavasti se, miksi urheilijoita ei saa pomppimaan sinne fanikatsomoon ihmisjoukkoon, jonka jäsenet noin keskimäärin eivät tajua pelistä hölkäsenpöläystä: Ei ole tarvetta eläytyä johonkin itselle vieraaseen. Kun on itse jo nähnyt ja kokenut sen kaiken urheilun, ollut siellä, tehnyt sitä.

Kukapa tekee "itselleen vierasta harrastetta" nyt ylipäätänsä missään asiassa?
No, onhan siinä tosin vielä yksi ilmeisen selvä luontainen syy muutenkin: Pelaajat ovat koko ikänsä henkisesti pelaajia (osa kehittää itselleen valmentajasivupersoonan vaihtelevalla menestyksellä) ja kannattajat kannattajia noin sisäisestikin, eikä yleensä mitähän muuta. Aika luonteva syy olla pomppimatta tai sitten pomppia moiseen asiaan ilman sensuurempaa filosofiaa, harva kai jaksaa kahta eri hommaa loppujenlopuksi tehdä : D

 

[Vanhapuuma]

Lievästi ärsyttää. Mutta rehellisyyden nimissä todettava, että minäkin päädyin pitkähkön kiinnostumattomuuden ajanjakson jälkeen kannattamaan JYPiä kunnolla vasta Dufvan tullessa puikkoihin kaudelle 2007-08. Oli jotenkin outoa kannattaa joukkuetta vielä silloin, kun itse pelasi, enkä tuolloin ollut kovin kiinnostunut muiden joukkueiden tekemisistä. Joten en voi vastata kyllä tai ei, koska itsekin päädyin tavallaan gloryhunttaamalla ns. varsinaiseksi kannattajaksi, joka katselee ulkopaikkakuntalaisena kaikki ne runkosarjan marraskuunkin räpellykset Ruudusta, kun en paremmasta tiedä. Niin tai näin, tietysti on mahdollista sekin, että ärsytän itse itseäni lievästi.

Työkaverini on aina hyvin innoissaan HIFKistä, kun se perjaa. Viime keväänä sieltä tuli tiukkaa analyysiä HIFKin lyömättömyydestä, ketjukokoonpanoista, JYPin heikkouksista ja Marko Virtasen kaljusta, traktoreista ja Senaatintorista, sekä tietysti böndestä. Hän ei kuitenkaan jaksanut lähteä katsomaan Nordikselle välierämatsia, koska kaupasta saa halvemmalla kaljaa. Menin siis itsekseni Nordikselle, lähinnä juomaan kallista ja paskaa bisseä, koska aika saatananmoisia rökityksiä HIFK JYPille järjesti.

 

[sinikettu]

Vellejä ja puuroja ei pidä sekoittaa tässäkään asiassa, entiset huippupelaajat ovat saaneet kaiken pelaamisestaan eikä heillä ole varmaankaan senjohdosta mitään tarvetta itse vielä kannustaa tai tehdä välttämättä yhtään mitään siihen päälle kaikkien vuosien jälkeen. Kyse ei liene palon sammumisesta asiaan, oma nälkä vain on tyydytetty omalla tekemisella.

Tämä ei käy yksiin sen faktan kanssa, että monet entiset huippu-urheilijat jäävät työskentelemään urheilun pariin esimerkiksi valmentajana tai muuna urheiluorganisaation vaikuttajana.

 

[attendo]

Tämä ei käy yksiin sen faktan kanssa, että monet entiset huippu-urheilijat jäävät työskentelemään urheilun pariin esimerkiksi valmentajana tai muuna urheiluorganisaation vaikuttajana.

Sulla on varmaan heittää tähän luotettavat ja todeksi todetut prosenttiluvut ja tutkimustulokset siitä, kuinka moni palaa urheilun pariin jossain roolissa ja kuinka moni ei palaa. Jään odottamaan näitä lukuja väitteesi tueksi. Muutenhan väitteesi on pelkkää mutua eikä tilastollisesti tai muutenkaan validi. Jään odottamaan vastausta henkeäni pidätellen.

älä ota tätä liian vakavasti, kännisen huumoria palstan yleiselle linjalle vittuillen

 

[Vuokralainen]

Ei ärsytä yhtään. Miksi sen mun elämääni pitäisi ravisuttaa millä perusteella tai perusteetta ketäkin kannattaa?

Kerho!

 

[paraspelaaja]

Gloryhunterithan tätä bisnestä pyörittää. Näin se menee, halusi tai ei.

 

[Gemondo]

...Siinä vaiheessa alkoi ikää (90-syntynyt) olemaan tarpeeksi, että ymmärsikin jalkapallosta jotain ja Barcaan oli helppo samaistua, koska La Masia ja he pelasivat samaan aikaan maailman kauneinta futista, jota sitten Pep jalosti vielä eteenpäin nykymuotoon.

Sitä ennen pienenä tyhmänä poikana monen muun tapaan fanitin ManU:a Beckhamin takia, ilmeisesti miehen kuuluisuuden takia. Nykyään tuo fanitus nolottaa, koska eihän mies rehellisesti ollut ikinä lähelläkään maailman paras pelaaja. ManU sitten pysyi vuosia kakkosseurana Barcan takana "vanhasta muistista" mutta se loppui viimeistään SAF:n lähdön myötä, kun seura on raiskattu ja kaikki vanha tuttu hävitetty. Ennen joukkue tunnettiin omista kasvateista ja hyökkäävästä futiksesta. Nykyään kyseessä on palkka-armeija (yksi Rashford ei tätä muuta) joka on yksi tylsimmistä joukkueista maailmassa, kun ensin LvG toi seuraan umpiriskittömän futiksensa ja täksi kaudeksi Mou toi bussipaskansa seuraan.
Nykyään kakkosseurana toimii sitten se missä ikinä oma poika Pep peluuttaa upeaa futistaan.

Jätän tämän vain tähän. (Boldaus oma)

 

[king of the jungle]

Ahh, kevät. Tuo aika kun "tosifanit" ilmestyvät puskista esiin, mutta vain silloin kun joukkue pärjää. Muuten et heiltä kuule yhtään mitään kiekkoon liittyvää, päinvastoin saattavat sanoa että ei paljon voisi kiinnostaa. Keväällä kuitenkin riippuen joukkueen menestyksestä alkaa se fanius ja sitten se onkin yhtäkkiä elämää suurempi asia, vaikkei nämä sankarit tiedä vittuakaan edes miten jengillä on mennyt kauden aikana.

Esimerkkitapaus löytyy ihan omalta työpaikalta. Viime kevänä meni ensimmäiseen finaalin asti, kunnes tämä yksi ukko alkoi kertomaan kuinka IFK on hänelle niin tärkeä juttu. Mitään muuta ei sitä ennen ollut kuulunut ja sama juttu tällä kaudella. Lähinnä naureskelua, että miksi tuhlata aikaa lätkän katsomiseen monta kertaa viikossa ja nyt mietinkin, että riittääköhän jo välieräpaikka tähän "faniuteen", vai pitääkö mennä finaaleihin asti. Viime vuonna finaalien aikaan ilmestyi IFK:n viiri tämän työpisteelle, nyt odotan milloin se nousee taas.

Kyllä se vaan tuntuu niin väärältä, että itse katsot sen 55 peliä mitkä runkosarjassa kerkeät ja käytät vapaa-aikaasi siihen monta kertaa viikossa, vaikka peli ei kaunista olekaan aina ja elät sen matkan, vitutukset ja ilon hetket ja sitten jotkut hyppää kelkkaan vain siinä loppuhuipennuksen tiimoilla.
Sen takia en myöskään ymmärrä niitä muutamia nimimerkkejä, jotka kehtaa IFK:n osiossakin huudella kesken kauden, kun homma ei näytä oikein kulkevan, että "Katsotaan sitten keväällä. Nyt irtisanoin kanavapaketin ja tämä paska loppuu". Tuohan on täyttä gloryhunttaamista myöskin. Enkä nyt tarkoita, että tarvitsee väkisin katsoa pelejä tai kirjoittaa jokaisen marraskuun tiistai-illan jälkeen kymmenen viestiä palstalle, mutta kyllä se pitää se koko matka elää mukana ja tunteiden vuoristorata, jotta voi itseään faniksi kutsua. Eri asia on sitten ns. symppaajat tai muut jotka toivoo joukkueen pärjäävän, mutta eivät fanita.

Ei se määränpää, vaan se matka.