Tartun tuohon viimeiseen kohtaan, kun se on mielenkiintoisin. Lienenkö ketjun aloittajan hengenheimolainen, kun ajattelen, että vapaan tahdon ja yksilönvastuun ajatusten ylläpito ja puolustaminen on useimmissa yhteyksissään joko vastenmielisen poliittista ja sellaisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen sivuuttavaa, jossa jokin ei-toivottu toiminta selkeästi korreloi subjektista riippumattomien tekijöiden kanssa (joo, huonot olosuhteet eivät aina johda määrätynlaiseen lopputulokseen, mutta entä sitten?), tai sitten jonkinlaisen hämärän kuolemanvakavan huolestuksen läpitunkemaa?
Eräänkin kotimaisen sosiologin teksteistä saa lähinnä käsityksen, että maailma jotenkin vaipuisi välittömään horrokseen eikä kukaan lähtisi töihin (sic!), jos ihmiset saisivat päähänsä, ettei heillä ole vapaata tahtoa. Toinen, filosofi, taas on vouhkannut hyvän aikaa aivotutkimuksen kataluudesta, kun sen vanavedessä seuraisi väistämättä ajatus siitä, että ihminen ei ole vapaa persoona vaan läjä soluja, jotka vaikuttavat toisiinsa jollakin säännönmukaisella tavalla.
Kuvitellaan, että jälkimmäinen kauhea ajatus on totta. Mitä tapahtuisi? Katoaisiko fiksusti käyttäytymisen (hyvä) ja typerästi käyttäytymisen (paha) merkitys sekä se mittatikku (vaikka ei olekaan ylimaailmallinen ja täysin ajassa muuttumaton), jos kokeeksi ajattelisimme, että seilaamme maailmassa vailla vapaata tahtoa? Muistaakseni aivotutkimus todella on esittänyt sellaisiakin tutkimustuloksia aivoalueaktiivisuuteen viitaten, että inhimillinen päätöksenteko tapahtuisi tiedostamattomilla aivoalueilla ennen kuin päätettävä asia tulee tietoisen aivoalueen piiriin. Tästä ei enempää, kun hatarat muistikuvat ja kompetenssi ei riitä arvioimaan tutkimuksen pätevyyttä ja sovellusaluetta.
Yleisesti ottaen aihepiiri on minusta tärkeä. Itseni on vaikea pureskella sitä, että nyt ollaan liukumassa tilanteeseen, jossa tietyt ihmiset olisivat tietyissä tilanteissa ikäänkuin vähemmän vapaita tekemään päätöksiä kuin toiset, esimerkkinä lääketieteen virallisesti auktorisoimat riippuvuusdiagnoosit, että henkilö ei pärjää ilman riippuvuuden kohdetta (myös pohjimmiltaan siinä-ja-tässä totuusväite siinä mielessä, että ns. spontaaniparantumista tapahtuu useimmista riippuvuuksista varsin usein...), ja tässäkin päätöksenteon ennaltamääräävyyttä on perusteltu toiminnan aikaisten aivokuvausten tuloksilla. Vasten parempaa tietoa kuvittelisin, että päässä tapahtuva prosessi on likimain sama kuin itselläni silloin, kun ajattelematta asiaa löydän itseni tietokoneelta selaamasta jotakin nettisivua.
Tämäkin laite tietysti auktorisoitu vähentyneen vastuun kohde/aiheuttaja, joskaan en koe tarpeelliseksi siitä valittaa, jotta saisin jonkun diagnoosin. Mutta samoista diagnooseista puheenollen: tutkimusten ja lääkäreiden kokemusten mukaan sairausdiagnoosi helpottaa potilaiden oloa ja myös luo edellytyksiä paranemiselle, kun se implikoi, että potilas kärsii jostakin sairaudesta eikä ole itse vastuussa tahdonvoimansa heikkoudesta ja käytöksestä. Eli ainakin tässä rajatussa ympäristössä vapaan tahdon ja vastuun kieltämisellä vaikuttaisi olevan ei negatiiivisia, vaan positiivisia seurauksia.
