Mitä Jarkko ajatteli?

  • 6 272
  • 34

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Jarkko Ruudun taklaus Artturi Lehkoseen on jakanut mielipiteitä. Oikeastaan itse taklauksesta lähes kaikki ovat samaa mieltä: "Turha, ei olisi tarvinut taklata. Harmi, että loukkaantui."

Suurin mielipiteiden jakaja on ollut kuitenkin Jaken katse tuossa 34-35 sekunnin kohdalla, mitä se kertoo? Seuraavassa muutamia mielipiteitä valmiiksi:
Ruutu taklasi myöhässä, tiesi sen. Katse vielä kertoo kuinka tyytyväinen on "kouluttamisesta". Kunnioittaminen on aivan eri juttu sitten.
Kyllähän tuosta katseesta voisi lätkäistä pari peliä pelkästään! Ihan mahtavia analyysejä!
Minusta taas katse kertoo ihan vallan muusta, jopa päinvastaisesta. Mutta turhaa meidän kummankaan on lähteä noita faktoina esittämään.
Ihan samaa mieltä, toi katse kertoo kyllä kaiken kuinka on Apina on tyytyväinen itseensä
Olen videolta katsonut muutaman kerran. Ilman asenteita: Ei sinänsä mikään kovin paha, mutta turha ja tekijän ilme kertoo, että lopputulos oli se mitä hän lähti hakemaan (kehotan katsomaan tekijän katsetta videolla).
Minun mielestä Jaken katseesta voi päätellä, että hän ajattelee, "mitäköhän vaimo tosta sanoo", minkä takia Jake katuu tekoaan. Kaatuminen, joka sattuu samanaikaisesti KalPa-pelaajan tönästessä, kielii siitä, että Jake on hyvin epätoivoinen kun tietää saavansa nukkua sohvalla ensi yön.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Selkeästi näkee katseesta, että Jarkko ajatteli: "Ei hitto miks mä menin siihen Putoukseen spedeilemään?"
 

Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
"Jaa se oli Artturi, toivottavasti Ismo huomas!"
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
"Jaa se oli Artturi, toivottavasti Ismo huomas!"

Off-topiccina tuli tästä mieleen, että aikanaan kun TPS B93 (eli periaatteessa B:n kakkonen) pelasi TPS C:tä vastaan harjoitusmatsin niin B:n pelaajia oli kielletty koskemasta Lehkoseen. Ika koutsasi tällöin C:tä. Eräs B:n pelaaja ei kuitenkaan kiellosta ollut välittänyt vaan kolasi Lehkosen ihan pystyyn. Ismo kävi ihan vitun kuumana ja vaati saada tietää kyseisen pelaajan nimen ja huhu kertoo että olisi myös käynyt jututtamassa kaveria pelin jälkeen vähän vähemmän miellyttävissä merkeissä.

Nyt tuli X:lle noutaja! Vittu!
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
"Jäiköhän Muse?"
 
" Onpas 0,87 sekunttia pitkä aika. Tässähän ehtii välillä liukumaan. Kotona mä teen uunimakkaraa ja katon Yleleaksia. Jee, musta tulee toimari. Jagrilla on ohakanen kypärä. Sano J, sano O, sano R, sano E, sano T, mikä se on? JAKKERI, eli mä. Olli Kuhta ja haista kaavittu. "
 
Suosikkijoukkue
HIFK
"Entten-tentten-teelikamentten-hissun-vissun-... eiku miten vitussa se meni? Oho, kaveri putos. Nyt taitaa olla jo liian myöhästä filmata omaa vammaa. Perkele. Ihansama. Anna kakkua shaatana."
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
*Vittu mä saan tänä iltana pillua!"
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Jarkko Ruudun taklaus Artturi Lehkoseen on jakanut mielipiteitä. Oikeastaan itse taklauksesta lähes kaikki ovat samaa mieltä: "Turha, ei olisi tarvinut taklata. Harmi, että loukkaantui."

Suurin mielipiteiden jakaja on ollut kuitenkin Jaken katse tuossa 34-35 sekunnin kohdalla, mitä se kertoo?

Mun mielestä olisi myös tärkeää kuulla Tommi Kovasen kanta tähän asiaan.

Toisaalta ei ehkä niin suurta hätää. Mä luulen, että huomisessa Satakunnan Kansassa kuullaan Tommin mielipiteet tästäkin asiasta, ellei se piruparka ole jo nääntynyt imiessään parsaa pillillä ahkeran haravoinnin näännyttämänä.
 

chubster

Jäsen
" Onpas 0,87 sekunttia pitkä aika. Tässähän ehtii välillä liukumaan. Kotona mä teen uunimakkaraa ja katon Yleleaksia. Jee, musta tulee toimari. Jagrilla on ohakanen kypärä. Sano J, sano O, sano R, sano E, sano T, mikä se on? JAKKERI, eli mä. Olli Kuhta ja haista kaavittu. "

Putosin, kiitos!

Olen aika varma, että tämä on se mitä Jarkon päässä pyöri.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Jarkko ajatteli, etä saamari mikä mikki hiiri, VEdetäänpä pystyyn! Ei tuossa kalakukkotiimissä muutenkaa löydy nenänhierojaa mulle. PONG! Hahahaha! Olipa "Arsilla" ilme, ku tipahti jäihin,. Pitääki eukolle ehottaa jos vaikka reidet aukenis! Jake on mun mielestä korvaamaton leijonille!
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Mun mielestä olisi myös tärkeää kuulla Tommi Kovasen kanta tähän asiaan.

Toisaalta ei ehkä niin suurta hätää. Mä luulen, että huomisessa Satakunnan Kansassa kuullaan Tommin mielipiteet tästäkin asiasta, ellei se piruparka ole jo nääntynyt imiessään parsaa pillillä ahkeran haravoinnin näännyttämänä.

Jarkko ajatteli "Vittu mä oon amatööri, Kovanen sai espoolaiset itkemään vaikka jäi itse jyrän alle. Jaa joku saatanan hobitti edessä, vedän ihan vitusti. Sinne jäi, ei helvetti... en oo vieläkään ihon alla. Miksei toi jokuvitunriekkinen pudota hanskoja, no sukellan ainakin. Sitten niitä vituttaa hehe, KUKA VITTU TÖNÄS"
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Poissaoleva katse ja hämillinen virne, onhan tuo jo monesti nähty:
”Turvotusta alavatsassa, huimausta ja outoa vuotoa. Olenko minä sittenkin raskaana?”
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös