Mainos

Mitä eroa on ylilyönnillä ja taktiikalla?

  • 8 629
  • 43

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Allekirjoittanutta häiritsi jälleen kerran suuresti, kun ip-lehdistö ja Hesari ruotivat MM-kisoja jälkikäteen pelaaja pelaajalta. Jarkko Ruutua kehuttiin, mutta kehuihin muistettiin toki lisätä "yksi ylilyönti". Siis mikä vitun ylilyönti? Sekö puhdas ja kova taklaus, josta tuomittiin väärin 5+20? Ylilyönniksi katsottiin myös Bergenheimin polvitaklaus Venäjä-ottelussa. Mielestäni kyseessä ei ollut ylilyönti, vaan vilpitön tarkoitus viedä taklaus loppuun asti. Tuomio oli oikea, teko ei ollut silti raivohullu ylilyönti. Kisojen ainoa ylilyönti taisi olla kanukkipakin kylmänviileä kyynärpäätaklaus saksalaispelaajaa ns. vastapalloon. Suomalainen media tykkää kuitenkin törkkiä vain omiaan. Ja erityisesti Ruutua.

Mielestäni joukkuepelin idea on se, että joukkue pelaa valmennuksen antamin ohjein. Ei ole sattuma, että Aravirta, Summanen ja Westerlund, nuo amatöörit, ovat valinneet esimerkiksi Jarkko Ruudun joukkueisiinsa. Myöskään Vancouver Canucks ja Pittsburgh Penguins eivät ole pelkästään Jortikan ja Alpon kiusaksi maksaneet Ruudulle kovaa palkkaa pelaamisesta maailman kovatasoisimmassa liigassa. Hän ei juurikaan syyllisty ylilyönteihin, sen sijaan hän "syyllistyy" koviin taklauksiin ja joukkueensa tähtipelaajien (Crosby) suojelemiseen. Jos JR olisi ylilyönyt Torinossa ajellessaan Jagrin, olisiko Westerlund enää valinnut häntä maaoukkueeseensa? No, miksi Westerlund ei hyllytä Ruutua kesken turnauksen ja jätä ulos seuraavasta maajoukkueestaan? Olisikohan syynä se, että Westerlund on tyytyväinen Ruudun esityksiin, hän näkee pelaajan toteuttavan hänen itsensä antamaa tehtävää.

Se, että pelaaja tai koko joukkue jossain tilanteessa, tekee sellaista, mistä Tanja pissaa housuihinsa, on aniharvoin ylilyöntiä. Ylilyönti on täysin inflaation kärsinyt sana jääkiekkomaailmassa, se lähenee inflaatiotasoltaan "vääntöä" -ilmaisua. Yleisesti ottaen joukkue / pelaaja kovaa pelatessaan toteuttaa taktiikkaa. Ja koska jääkiekko on kontaktilaji, voi taktinen ohje "taklaukset loppuun asti" aiheuttaa joskus rumaa jälkeä, vaikka sääntöjä on noudatettu prikulleen - esim. Porthen / Hassinen. Joskus tapahtuu, kuten Bergenheimille, että taklaus epäonnistuu. Venäläinen oli liian vikkelä, eikä tuulennopealla Bergenheimilla ollut aikaa korjata asentoaan. Onneksi ei tapahtunut loukkaantumisia ja molempien pelaajien ollessa NHL-kokemuksella varustettuja, ei tilanteesta jäänyt taatusti mitään vihanpitoa.

Milloin pelaaja sitten oikeasti ylilyö ja kuinka sen voi erottaa taktiikan noudattamisesta? Mielestäni jääkiekkoa vähän seuraavallekin on olemassa muutamia perusasioita, joita kannattaa seurata ennemmin kuin Mertarannan meuhkaamista. Penkittääkö valmentaja "yilyöneen" pelaajan loppumatsin ajaksi, ellei tuomari tee sitä? Onko pelaaja mukana seuraavan ottelun kokoonpanossa? Onko pelaajalla vaikeuksia päästä kokoonpanoon ylipäätään tästä eteenpäin? Penkittäminen on valmennuksen taholta rankin mahdollinen viesti epäonnistuneelle pelaajalle. Ylilyönti ei ole ainoa epäonnistumisen laji, vaikka media näin uskookin. Ihan pelkkä huonosti pelaaminenkin riittää, olisiko se sitten alilyöntiä? Westerlund nosti kesken loppuottelun huonosti pelanneen Söderholmin filttiin ja pisti hänen paikalleen pakiksi ylilyöjä Jarkko Ruudun. Kisojen jälkeisissä arvioissa Söderholmia kohdeltiin silkkihanskoin: "aavistuksen hidas kovia maita vastaan" "pelisilmä ei aivan riittänyt". Ruutu oli sen sijaan "riski joukkueelle ylilyöntiensä takia".

Entä ylilöikö Ovetshkin taklauksessaan? Mielestäni ei. Hän oli 4-ketjun pelaaja, luunkova NHL-jyrä, joka pysäytti vastustajan taklauksellaan tullessaan jäähyaitiosta. Jos hän olisi luistellut kaverin ohi ja vastustaja olisi saanut vaikkapa yv-hyökkäyksen, olisi Ovetshkin ollut täysi prinsessa ja kenties lähempänä penkkikomennusta kuin taklauksensa jälkeen. Tosin Ovetshkinin tasoista pelaaja ei istuta penkillä kukaan valmenja maailmassa.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Allekirjoittanutta häiritsi jälleen kerran suuresti, kun ip-lehdistö ja Hesari ruotivat MM-kisoja jälkikäteen pelaaja pelaajalta. Jarkko Ruutua kehuttiin, mutta kehuihin muistettiin toki lisätä "yksi ylilyönti". Siis mikä vitun ylilyönti? Sekö puhdas ja kova taklaus, josta tuomittiin väärin 5+20? Ylilyönniksi katsottiin myös Bergenheimin polvitaklaus Venäjä-ottelussa. Mielestäni kyseessä ei ollut ylilyönti, vaan vilpitön tarkoitus viedä taklaus loppuun asti. Tuomio oli oikea, teko ei ollut silti raivohullu ylilyönti. Kisojen ainoa ylilyönti taisi olla kanukkipakin kylmänviileä kyynärpäätaklaus saksalaispelaajaa ns. vastapalloon. Suomalainen media tykkää kuitenkin törkkiä vain omiaan. Ja erityisesti Ruutua.

Helvetin hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan. Tämä asia on taas kerran herkkänahkaisten ajattelemattomien ihmisten puuhastelua. Kun oma näkemys ei riitä asioiden arvioimiseen, voidaan tukeutua olemassa oleviin ennakkoasenteisiin ("Ruutu on sika") tai omaksua jonkun toimittajan näkemys ("Ruutu on sika"). Ennakkoasennekin on luultavasti muotoutunut jonkun toimittajan näkemyksen mukaan ja toimittaja toistaa sitä, koska tietää, että ennakkoasenteisesta lukijasta on mukava lukea se näkemys ja sanoa: "Mitä minä olen sanonut. Ruutu on täys sika."

Mun mielestä esimerkiksi Jarkko Ruutu on lunastanut jo niin moneen otteeseen paikkansa maajoukkueessa, että "Ruutu on sika" -levyn ja sen levyä krahnuttavan neulan voisi vaihtaa jo johonkin toiseen. Jos joku haluaa sitä levyä vielä hinkata, syyttävän sormen voi oikeasti kohdistaa niihin valmentajiin, jotka Ruutua joukkueessaan peluuttavat ja ohjeistavat hänet pelaamaan niin kuin hän pelaa. Aivan turha luulla, että Ruutu vetää tuota roolia ilman selvää ohjeistusta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Entä ylilöikö Ovetshkin taklauksessaan? Mielestäni ei. Hän oli 4-ketjun pelaaja, luunkova NHL-jyrä, joka pysäytti vastustajan taklauksellaan tullessaan jäähyaitiosta. Jos hän olisi luistellut kaverin ohi ja vastustaja olisi saanut vaikkapa yv-hyökkäyksen, olisi Ovetshkin ollut täysi prinsessa ja kenties lähempänä penkkikomennusta kuin taklauksensa jälkeen. Tosin Ovetshkinin tasoista pelaaja ei istuta penkillä kukaan valmenja maailmassa.

Ei istuta, mutta oli sekin hieman erikoista, että Ovetshkinin tasoinen pelaaja jätetään nelosketjuun. Ei Venäjäkään sentään niin kova joukkue ollut, varsinkaan Morozovin loukkaantumisen jälkeen, että Ovetshkinin paikka olisi ollut nelosketjussa. Suomen Eurohockey-turnauksessa Venäjän joukkueessa pelasi Evgeni Artjukhin, joka on Jarkko Ruudun tapainen roolipelaaja. Sen turnauksen Suomi-Venäjä pelissä marraskuussa Artjukhin törmäsi Jari Viuhkolaan ja sai ansaitun OR:n polvitaklauksesta. Silloin ajattelin, että Venäjä Bykovin valmennuksessa on valmis käyttämään voittamiseen sellaisia roolipelaajia, jotka hyväksyvät myös itse tehtävänsä joukkueessa ja rajallisen jääajan, joka yleensä kuuluu roolipelaajille. Lopulta Bykovin Venäjä meni osittain vanhaan Venäjän konseptiin, että ei rakenneta joukkuetta, vaan valitaan kisoihin parhaat hyökkääjät, lopputuloksena oli tällä kertaa pronssimitali täysin ylivertaisella pelaajamateriaalilla. Olin marraskuun EH-turnauksen jälkeen varma, että Venäjä kerrankin kasaa joukkueensa oikein ja vie mm-kullan Moskovassa, mutta ei. Kai Bykovin paineet toteuttaa uutta linjaa kasata Venäjälle voittava joukkue olivat lopulta liian suuret ja hän otti pari tähteä liikaa mukaan lopulliseen mm-kisajoukkueeseen, oikeiden roolipelaajien sijasta.

Venäjän tapa kasata joukkue väärin vuodesta toiseen kertoo minulle sen, että Suomen maajoukkueessa ymmärretään se, että kisoihin lähetetään parhaiten toimiva joukkue, ei parhaita yksilöitä. Kun joukkue on kasattu väärin, niin silloin roolipelaajana saattaa olla rooliinsa tyytymätön Ovetshkin, eikä nelosketjun tehtävissään täysin joukkueen eteen taisteleva ja rooliinsa tyytyväinen Jarkko Ruutu.

Edit. Lisätään nyt väärinkäsitysten välttämiseksi, että minun Venäjän joukkueeseeni olisi mahtunut Ovetshkin, mutta ykkös- tai kakkosketjuun, en olisi jättänyt Ovetshkinia mm-kisajoukkueen ulkopuolelle.
 
Viimeksi muokattu:

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jarkko Ruutu #25-fanina voin myöntää, että kerran Jakke on tehnyt tosi typerän ylilyönnin. Tämä tapahtui 98-99 finaaleissa, kun Jakke ajoi tahallaan Kiprun päälle. Kyseessä käsittääkseni oli kuitenkin "käskytys", jonka takana mitä ilmeisimmin oli henkilö, jonka nimeä ei esim. Kale Kummola koskaan lausu.

Itseäni ainakin vituttaa nämä säälittävät Jakke Ruutu dissaajat. Jakke on joukkuepelaaja isolla sydämmellä ja hän hoitaa aina valmentajan antaman roolin tunnollisesti. Kuten toissa sunnuntaina paikkasi viltitettyä Söderholmia pakkina.

Sheddenin maajoukkueessa tullaan aika varmasti näkemään edelleen #37 Ruutu, tämä siis tiedoksi kitisijöille. J Jalonenkin pitää Jakkea arvokkaana roolipelaajana, joten en usko Jaken maajoukkueuran loppuvan ainakaan ennen Vancouverin olympialaisia. Tietysti loukkaantumisia aina tapahtuu, joten en voi vannoa, että Jakke on 2010 olympiajengissä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Bobby Clarken mailanisku jolla katkaisi Valeri Harlamovin akillesjänteen ja käänsi sarjan Kanadalle. Selkeä ylilyönti ja puhdasta taktiikkaa. Itsen pidän Valeri Harlamovia yhtenä kaikkien aikojen parhaana jääkiekkoilijana, venäläisistä jopa parhaana, joten häneen kohdistuneena isku oli törkeä ylilyönti. Kuitenkin olen kohta 30 vuoden ajan ihaillut Bobby Clarkea siitä, mitä hän oli valmis tekemään voiton vuoksi. En hyväksy tekoa, mutta kunnioitan jollain sairaalla tavalla voitontahtoa. Sitten kun onnistun tämän dilemman suhteen päättämään itsekseni oliko kyseessä ylilyönti vai loistava taktinen veto, palaan keskusteluun näiden myöhempien aikojen tekojen suhteen. Ei tää aina ole niin helppoa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Jarkko Ruudusta JHagin kanssa samaa mieltä. Muistaakseni Raimo Summanen viltitti Ruudun yhden ottelun ajaksi WC 2004:ssä, mutta loppuottelussa Jarkkoa tarvittiin ja hän pelasi sen veljensä Tuomon tapaan isolla Leijona-sydämellä.

Minusta ylilyöjien ykkönen suomalaisessa jääkiekossa on ollut Pentti Matikainen. Ja tämän kirjoitan ihan positiivisessa mielessä. Matikaisen värikäs ura alkoi Saipan valmentajana, jolloin Saipan ollessa vajaalukuisena Matikainen järjesti joukkueet pelaamaan 3vs3. Näin ei tapahtunut ainoastaan yhden kerran vaan aina, kun se oli lopputuloksen kannalta järkevää.

Matikaisen ylilyöntien huippuhetki oli Oulussa tammikuussa 1985, kun hän komensi silloisen joukkueensa Kärpät pukukoppiin 7 minuuttia ennen ottelun loppua, kun ei ollut päätuomari Seppo Mäkelän kanssa päässyt yksimielisyyteen TPS:n tekemästä viidennestä maalista, jonka seurauksena Kärpät oli jo 2-5 tappiolla.
Matikaisen ylilyönnin taktinen nerous ilmeni siinä, että kakkosvalmentaja Hannu Aravirta sai tulevaisuutta ajatellen opettavaista kokemusta yhdeksän ottelun ajaksi päävalmentajana.
Matikainen on jatkanut sittemmin ylilyöntejään HIFK:n brändin näköisenä toimitusjohtajana. Erottaessaan Aravirran HIFK:n päävalmentajan tehtävistä ja järjestäessään tilapäisenä valmentajana joukkotappelun Raumalla hän varmisti sen, että HIFK ei huippujoukkueellaan joutunut mitaleille. Nyt näistäkin jo uskaltaa täällä kirjoittaa, kun se mysteerinen ÄMMPK(?) on menettänyt otteensa Penan kyykyttäjien suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Loistava ketjun avaus JHagilta! Todella hyvää tekstiä, josta olen täysin samaa mieltä!

Bobby Clarken mailanisku jolla katkaisi Valeri Harlamovin akillesjänteen ja käänsi sarjan Kanadalle. Selkeä ylilyönti ja puhdasta taktiikkaa. Itsen pidän Valeri Harlamovia yhtenä kaikkien aikojen parhaana jääkiekkoilijana, venäläisistä jopa parhaana, joten häneen kohdistuneena isku oli törkeä ylilyönti. Kuitenkin olen kohta 30 vuoden ajan ihaillut Bobby Clarkea siitä, mitä hän oli valmis tekemään voiton vuoksi. En hyväksy tekoa, mutta kunnioitan jollain sairaalla tavalla voitontahtoa.

Yksi suurimpia syitä miksi hankin Summit Seriesin DVD:llä oli juuri tämä tapaus. Se oikeastaan osoittaa kokonaisuudessaan jääkiekon todellisen, ruman näköisen luonteen. Joukkue joka on valmis tekemään mitä tahansa voittaakseen ja menee läpi jokaisesta esteestä työn teon kautta, ilman moraalista dilemmaa, voittaa. Koko tapaus Clarke osoittaa myös sen, kuinka kaukana Suomalainen jääkiekkokulttuuri on Kanadalaisesta, jossa tälläinen pieni pelin sisällä tapahtuva röyhkeä teko aiheuttaa sankarimaista ihannointia.

Clarke nostettiin tapauksen johdosta suureksi sankariksi ja tapausta pidetään ottelusarjan käännekohtana. Teon "suuruutta" lisää se, että Summit Series 72:sta pidetään Kanadan kaikkien aikojen suurimpana saavutuksena maajoukkue peleissä. Minulle Clarke ja Ruutu ovat pelaajia jotka tekevät kaikkensa taitojensa ja tahtonsa puolesta, jotta oma joukkue voittaa. He ovat niitä oikeita jääkiekkoilijoita, ei taidolla vaan sydämellä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Voi kuvitella kuinka paljon täälläkin ihailtaisiin temppua, jos Clarke(tai joku Kanadalainen) vastaavassa tilanteessa olisi katkaissut suomalaisen pelaajan akillesjänteen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Voi kuvitella kuinka paljon täälläkin ihailtaisiin temppua, jos Clarke(tai joku Kanadalainen) vastaavassa tilanteessa olisi katkaissut suomalaisen pelaajan akillesjänteen.

Entä sitten, jos suomalainen pelaaja olisi katkaissut Clarken akillesjänteen ja sen jälkeen olisimme voittaneet esim. olympiakultaa. Ei tämä niin helppoa ole ....
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Voi kuvitella kuinka paljon täälläkin ihailtaisiin temppua, jos Clarke(tai joku Kanadalainen) vastaavassa tilanteessa olisi katkaissut suomalaisen pelaajan akillesjänteen.
Miksi, oi miksi, tämä asia otetaan aina esille toistuvasti? "Entäs jos se oliski ollu sun suosikkipelaaja!??!??!!!1" Kyllä minusta jääkiekosta voi puhua kiihkottomasti ilman värilasejakin. Nyt puhutaan pelin harmaasta ja pimeästä alueesta taktisena osa-alueena. Kun unohdetaan suosikkijoukkueet, voidaan keskustella itse asiasta.

Itsehän olen suhteellisen pitkälle reilun pelin kannattaja. Paljon olen kuitenkin valmis hyväksymään voiton eteen tehtävässä taistelussa. Jotkut asiat kuitenkin menevät ylilyönnin puolelle. Minusta vastustajan tahallinen vahingoittaminen pelikyvyttömäksi useiden kuukausien ajaksi on keino, jota ei saisi käyttää. Mieluummin kunniakas tappio ja pää pystyssä kulkeminen kuin epärehellisin keinoin hankittu voitto. Vastustajan kuumentaminen ja puhtaasti taklaaminen on niin kaukana näistä teloituksista, ettei pitäisi edes puhua samassa viestissä, saati sitten lauseessa.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Entä sitten, jos suomalainen pelaaja olisi katkaissut Clarken akillesjänteen ja sen jälkeen olisimme voittaneet esim. olympiakultaa.

Mitä jos Jörgen Jönsson olisi pelannut? Voisi olla vähän mixed feelings, mutta todennäköisesti vastustajan tähtipelaajan tahallista telomista ei kokisi menestyksen ainoaksi syyksi, joten ylpeydenaiheitakin löytyisi.

Asiantunteva media varmaan tarkoittaa Jarkko Ruudun ylilyönneillä niitä filmejä. Vastustajan penkittäminen tästedeskin mielummin puhtaalla taklauksella kuin puhtaalla pellehypyllä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Entä sitten, jos suomalainen pelaaja olisi katkaissut Clarken akillesjänteen ja sen jälkeen olisimme voittaneet esim. olympiakultaa. Ei tämä niin helppoa ole ....

Niin henkilökohtaisesti en kyllä arvosta yhtään tahallista vahingoittamista, oli taktiikkaa tai ei. Sen sijaan arvostan psyykkaamista jossa ajetaan puhtaasti ja kovaa. Ruutukin harvemin on kuitenkaan puhtaasti sikaillut ja tämän takia kaveri arvostan. Mailalla huitomiset, jne. ne kaikki aiheuttavat itsessäni pelkkää inhoa. Oli huitojana oma tai vastustaja. Ehkä se johtuu siitäkin kun itse on saanut niin paljon sitä puutavaraa "maistaa", että en inhoa kiekossa juuri mitään(pl. ehkä potkut ja polvitaklaukset) niin paljoa kuin mailan käyttämistä muuhun kun mihin se on tarkoitettu.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Miksi, oi miksi, tämä asia otetaan aina esille toistuvasti? "Entäs jos se oliski ollu sun suosikkipelaaja!??!??!!!1" Kyllä minusta jääkiekosta voi puhua kiihkottomasti ilman värilasejakin. Nyt puhutaan pelin harmaasta ja pimeästä alueesta taktisena osa-alueena. Kun unohdetaan suosikkijoukkueet, voidaan keskustella itse asiasta..

Siksi otin sen esiin, että harva pystyy kiekkoa kiihkottomasti seuraamaan. Ja tämän takia oli ihan aiheellista ottaa esille se, kuinka sama temppu voi toisista olla strategiaa ja toisista taas raukkamainen temppu. Itselleni ei ole harmaata aluetta, kuin sen suhteen että puhtaassa kovassa pelissäkin sattuu vahinkoja.

Ketjun avaajan viestistä jo sinänsä paistaa se läpi, kuin Ruutu ei hänen mielestään varmaan koskaan tekisi ns. ylilyöntiä, vaan kaikki olisi taktiikkaa tms. Joten miksi tartuit minun viestiini, joka nosti vain sen asian pöydälle, mikä kuitenkin vaivaa tuossa alkuperäisessä viestissä kritisoitua media-kirjoittelua.
 
Lyhyt vastaus otsikkoon: Mielestäni ylilyönti on kun pelaaja oman päähänpälkähdyksen johdosta sääntöjenvastaisesti teloo jonkun ulos pelistä. Taktiikkaa on puolestaan vastaavakin toiminta valmentajan käskystä. En moista tosin arvosta, mieluummin pelataan joku pois sääntöjenmukaisella pelillä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Lyhyt vastaus otsikkoon: Mielestäni ylilyönti on kun pelaaja oman päähänpälkähdyksen johdosta sääntöjenvastaisesti teloo jonkun ulos pelistä. Taktiikkaa on puolestaan vastaavakin toiminta valmentajan käskystä. En moista tosin arvosta, mieluummin pelataan joku pois sääntöjenmukaisella pelillä.

Aivan. Itse ainakaan en koskaan voisi nauttia täysin mestaruudesta, jossa käytettäisiin vastustajan tietoista telomista keinona. Samantien sitten voi lähteä Tonya Harding linjalle varmaankin? Tai miksei sitten samantien myrkytetä vastustajan ruoat/juomat?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Minusta vastustajan tahallinen vahingoittaminen pelikyvyttömäksi useiden kuukausien ajaksi on keino, jota ei saisi käyttää. Mieluummin kunniakas tappio ja pää pystyssä kulkeminen kuin epärehellisin keinoin hankittu voitto.
Täsmennän vielä edellistä kommenttiani sen verran, että tekoa en ihaile sinänsä, melkeinpä päinvastoin, mutta joku ehkäpä sairaskin ihailu siitä että on valmis tekemään mitä tahansa voiton eteen, sitä en voi kieltää. Kunniakas tappio on terminä minulle tuntematon. Kaikkensa voi antaa, olla huonompi ja hävitä, se on ok. Mutta kunniakasta häviöstä ei minun silmissäni saa oikein millään.

Minun näkökantani asiassa ei tarkoita sitä, ettenkö hyvinkin ymmärtäisi ja hyväksyisi muunlaisia näkökantoja asiassa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tiedoksi eaglelle: Jarkko Ruutu on mielestäni kaukana pyhimyksestä ja voin HIFK-fanina paljastaa, että olen useinkin kironnut hänet alimpaan helvettiin. Erityisesti -99 finaalisarjassa TPS:ää vastaan hänen siirtäessään muina miehinä tahallaan vastustajan maalia. Se oli liike joukkuetta vastaan ja siitä JR sai kovaa kuittia. Mutta Ruutu ei olekaan koskaan kiistänyt sitä, että on tullut mokattuakin. Onneksi mokista on karttunut oppiakin. Ruudun "yksi ylilyönti" tarkoitti Hesarissa nimenomaan Venäjän kapteenin taklausta. Kun Ruutu lähti ulos, hän sai venäläiskatsomolta erittäin paljon miedomman suhtautumisen kuin tsekeiltä on tullut vastaavissa tilanteissa. Tästä päättelen, että Moskovassa katsomossa oli paikalla myös lajia tuntevia henkilöitä, ei pelkkiä paikallisia Karjala-lippis -urpoja.

Se, että Ruutu on usein katollaan, on asia, jonka ratkaisemiseksi ei tarvitse olla Einstein. Olen nähnyt Ruudun matseja NHL:ssä, keskustellut Canucks-pubissa paikallisten äärifanien kanssa, enkä ole kuullut minkäänlaista kuittailua daivaamisesta. NHL:ssä inhotaan daivaamista ja veikkaanpa, että tämä tehdään selväksi valmennuksen toimesta. Se, että Ruutu on usein katollaan Westerlundin maajoukkueessa, on mitä todennäköisimmin Westerlundin inhorealistista taktiikkaa. Olen haastatellut Hannu Aravirtaa hänen ollessaan maajoukkuevalmentaja ja tuolloin Aravirta sanoi Ruudusta: "Valmentajan ihannepelaaja. Tekee pyyteettömästi kaiken mitä halutaan." Tuohon osa-alueeseen kuuluu kovuuden lisäksi lyhyissä turnauksissa yllättävänkin tärkeä vastustajan totaalinen ärsyttäminen. NHL:n Fight Cardeista jyvällä olevat tietävätkin, että JR ei sluibaa ulos aiheuttamastaan hämmingistä. Hän tappelee tarvittaessa ja kohtuuhyvällä menestyksellä. Näin haluaa jokainen NHL-valmentaja "pest" -pelaajaansa käyttääkin. Hänellä pitää olla kredibiliteettiä. Olen sataprosenttisesti sitä mieltä, että jokainen Ruudun vaihto Aravirran, Summasen ja Westerlundin maajoukkueessa menee niin kuin tilataan. Ulkopuolisten mielipiteistä Jakke ei välitä, häntä ei esimerkiksi kiinnostanut vierailu Ylen kisastudiossa.

Veli Kempes tuossa totesikin, että Shedden valinnee #37:n joukkueeseensa. Ja olen melko varma, että Ruutu säätää taas pelityyliään siihen suuntaan, miten Shedden ohjeistaa. Uskon, että katollaan olo vähenee. Maajoukkueessa Ruutu on pelaajien keskuudessa arvostettu kaveri. Täysin toisen tyylisuunnan edustaja Nummelin kommentoi Suomen kovuuden riittävän hyvin, kun on Jakke, Tuomo ja Mikko, jotka osaavat sen alueen. Palatakseni ketjun alkuperäiseen aiheeseen: tuo alue, jonka JR ja muutama muu kova pelaaja osaavat, ei todellakaan ole ylilyöminen. Kysymys on joukkuepelaamisesta, taktiikan noudattamisesta.

Harlamov / Clarkesta ; ymmärrän ja en ymmärrä. Jos Suomi saisi olympiakultaa vaikkapa Ruudun teloessa oikeasti rumasti vastustajan kapteenin finaalista ulos, olisi ensireaktio aika paska. Haluaisin ennemmin voittaa reilusti, vähintään sääntöjen mukaan. Niinpä puhtain keinoin toteutettu vastustajan ulosajelu aiheuttaisi vain positiivisia tuntemuksia. Mutta jos teko siis olisi luistimenviilto akillekseen tai vastaavaa, en hyppisi riemusta. Näissä asioissa pätee kuitenkin yksi raaka laki: aika kuluu ja vain voittajat muistetaan. Okei, lajin kuin lajin äärifanit muistavat kaiken, mutta ne joille kisoissa pelataan eli suuri yleisö mukaanlukien potentiaalit sponsorit - he muistavat loppupeleissä vain mitalitaulukon. Monikaan saksalainen ei enää itke Englannin vieneen fudiksen maailmanmestaruutta ylärimalaukauksella. Kovinkaan moni venäläinen tai kanadalainen ei muistele N-liiton hävinneen Harlamovin julmaan telomiseen.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Pari lyhyttä sivuhuomautusta (siltä varalta ettei kaikki tiedä):

- tuo Clarken kirvesisku oli valmentajan antama oli "käskytys": "... give a tap on his ankle."

- ja vuonna 2002 vähän ennen olympialaisia tämä Kanadan sankari Henderson kutsui tätä tapausta "unsportsmanlike".
 

ludvig

Jäsen
Korjataan muutama esille noussut seikka, jotka jäivät allekirjoittanutta vaivaamaan.

Olen nähnyt Ruudun matseja NHL:ssä, keskustellut Canucks-pubissa paikallisten äärifanien kanssa, enkä ole kuullut minkäänlaista kuittailua daivaamisesta. NHL:ssä inhotaan daivaamista ja veikkaanpa, että tämä tehdään selväksi valmennuksen toimesta.

Vancouverissa pelatessaan Jarkko Ruutu joutui ensimmäisenä suomalaisena NHL-pelaajana filmaajalistalle ja sai näin tuhannen taalan sakon. Liiga aloitti kyseisen listan ylläpitämisen kitketäkseen hyppelyä.

JR ei sluibaa ulos aiheuttamastaan hämmingistä. Hän tappelee tarvittaessa...

Tämä ei kyllä pidä lainkaan paikkaansa. Ruutu tappelee, kun saa itselleen sopivan (helpon) vastuksen. Ei ole pitkä aika, kun esimerkiksi kommentaattoripari Ray Ferraro & Brett Hull haukkuivat Ruudun lähetyksessään: "Jarkko Ruutu won't drop his gloves... etc". Kovan pelin ylipapitar Don Cherry on myös monta kertaa ottanut esille JR:n taipumuksen "tilanteiden" välttelyyn sekä kaatuiluun.

En ole anti-Ruutu - lähes päinvastoin - pidän kovista pelaajista ja seuraan peliä lähinnä sen fyysisen luonteen vuoksi, mutta rajansa kaikella Jarkonkin hehkutuksella.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
Summit Series'hän oli sotaa. Sekin on ihan otettava ajatuksiin, jos vertaa ylilyöntiä ja ylilyöntiä nykypäivän kontekstissa.

Siis monella tasolla, eiköhän siinä siffankin mainitsemassa dokumentissa taidettu kertoa, että minkälaista oli kanadalaisten hotellielämä idän karhun vieraana, jossa monella tavalla yritettiin heikentää heidän suoritustaan. Eivät ne Moskovan olympiastadionin porttien aukaisemiset keihäsfinaalien aikaan tai joku Suomen jalkapallomaajoukkueelle järjestetty ruokamyrkytys 1980-luvun alkupuolella Tiblisissä olleet mitään harvinaisuuksia. Siinä jokin järjestelmällinen lääketieteen käyttö suorituksen parantamisessa ja urheilijoiden terveyden tuhoamisessa jää joo toissijaiseksi...
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En näe dopingia jääkiekkopelin taktiikkana.

Tähtipelaajan suunniteltu telominen sairaalakuntoon (Clarke vs. Harlamov) on minusta aivan yhtä raukkamaista kun vaikka maratonjuoksijan autokyyti tai oikaiseminen kesken matkan. Tai aikoinaan Mexicon olympialaisista venäläisten painijoiden harrastama vastustajien pallien puristelu. Kaikessa takana voitontahto keinoja kaihtamatta.

Ruudun paljon puhuttu puhdas taklaus kuuluu jääkiekkoon siinä kun taklaukset yleensä. Eli pelatkoon pojat hokia vaan.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Ketjussa on jo unohdettu JHagin avauksen kysymys. On otettu esiin todellisia teloituksia jääkiekossa ja kaivettu esiin kaikkea muuta mikä ei todellakaan liity kiekkoon. J.Ruutua kun nyt esillä pidetään, niin ilman muuta hän on toteuttanut sitä tehtävää, minkä takia hänet on maajoukkueeseen vuosi vuoden jälkeen otettu.

Tshekissä hän on puolijumalan asemassa. Ei voi välttyä suomalaisena keskustelussa tshekkiläisen jääkiekon seuraajan kanssa keskustellessa sivuamatta Jagr/J.Ruutu-episodia. Täällä se nähdään teloituksena ja perusteluina on aina J.Ruudun värikäs historia. Ehkä mnäkin nousisin barrikadeille jos Torinossa vaikkapa Slegr oli taklannut S.Koivun sairaalakuntoon, mutta totuus silti on että J.Ruudun päästessä kentälle sattuu ja tapahtuu. Minkä tahansa maajoukkueen pelaaja aina katselee ympärilleen toisella tavalla J.Ruudun ollessa kentällä, ei siellä tyhmiä olla. Eli viesti on mennyt perille ja siksi J.Ruutu tulee olemaan ilonamme vielä monissa turnauksissa, jos vaan hänellä itsellään riittää motivaatiota.

Täytyy muistaa, että ketään maajoukkueen jäsentä ei ole kohdeltu mediassa niin kaltoin kuin häntä. Tämä pienenä muistutuksena tämän Westerlund-sodan keskellä. Häneltä jos keneltä minä kysyisin motivaatioa tämän kaiken median (ja kannattajien) dissaamisen jälkeen.

Pienenä lisäyksenä vielä: Jos Tshekissä haluaa paikallisen Karjalalippis kaverin kanssa harrastaa pientä debattia jääkiekosta, niin Jagr/J.Ruutu on hyvä aihe. Takaan, että naapurilla alkaa niska punoittamaan. Ei haittaa, vaikka ei osaa kieltäkään. Kyllä ne ymmärtää sanat Jagr ja Ruutu...

Edit. Lisäys motivaatiosta ja kappalejakoa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös