No niin, palataanpa tähän. Niinkuin moni muukin on maininnut, kaikkia autoja ei millään voi muistaa. Tässä nyt kuitenkin ne "parhaat" jotka ovat jääneet mieleen. Itse olen siis enemmän retroautoihin kallellaan kuin moderneihin ja se tässä listassa varmaan näkyy.
Toyota Corona 1800 -75. Samanlaisen haluaisin hommata, mutta oli joku juhlavuoden malli, eikä niitä löydy mistään. Oma ensimmäinen autoni, joka osoittautui lopulta kolariautoksi ja niin ruosteen syömäksi etupäästä, että onneksi en sillä kolaroinnut. Hyvät muistot kuitenkin jäi siitä autosta.
Fargo paloauto jostain 60-luvulta. Maasto ominaisuudet olivat ihan mahtavat, mutta ajettavuus tiellä ei niinkään. Uutisiinkin eksyi tämän yksilön loppu, ratti jäi kuskin käteen kesken hälytysajon. Silloin en ollut puikoissa, kaveri oli.
Scania paloauto -77 vuodelta. Vaihdekepin liikerata oli niin ihmeellinen, että käsivarresta ja olkapäästä piti löytää uusia lihaksia että sai pykälät loksahtamaan.
Fiat 850. Joskus kolmenkympin kriisissä ostin leimassa olleen kasipätkän projektiautoksi, suunnitellen sen kunnostamista. Leiman loppuun sillä ajoin, mutta sen jälkeen se seisoi vuosia kaverin tallin pihassa. Ei riittänyt taito, aika, eikä kärsivällisyys sitä rassata. Lopulta myin sen puolella siitä mitä itse maksoin. Takamoottorivehje oli kuitenkin hauska ajettava.
Saab jotain Aero. Tehokkain auto minkä puikkoihin olen päässyt. 260+ heppaa teki rampilta liikenteen sekaan kiihdyttämisen helpoksi. Suht vähänhän tuo nykypäivänä on, mutta tämä tapahtui melkein 20v. sitten.
Saab 96 -74. Omistin tämän hetken aikaa, kun Datsun Cherry ruostui alta. Ihan kamala, huonoin auto kaikinpuolin millä olen ajanut.
VW Passat 1.9 TDI Combi -04 softan päivityksellä. Olihan huikea väännön lisäys mitä ATK:n kautta koneeseen saatiin. Tykkäsin paljon tästä autosta.
Skoda Fabia Combi 1,0. Tällä hetkellä työsuhdekiesinä. Saab 96:n kanssa yksi paskimpia mitä olen ajanut. Kaasua kun painaa, mitään ei tapahdu 15-20sek. aikana.
Oma kiesi tällä hetkellä Skoda Octavia RS Combi -14. Kesäisin vain nykyään pääsen sillä ajelemaan, mutta tykkään ja softan päivitystä mietin. Alusta on vähän turhan kova kaupunkiajoon.
E: Työkoneitakin on joitain tullu ajettua, mutta niitä en laskenut tähän.
@Surukuku mainitsema Tiekarhu on kyllä kova, sepä olisi mahtavaa kokea istua niissä puikoissa.