Tuo sota on vihaamisen kohteena hiukan hankala tapaus. Näin nykysuomen asukkaana tuo sota on aika kaukainen asia, vaikka ei niin kaukaa meidänkin valtion historiasta tuostakin kokemuksia löytyy. Hyvin paljolti nämä veteraanit ja heidän tekonsa kuitenkin tuntuu historialta, jota kunnioittaa siis heidän saavutuksiaan, mutta sen todellisesta luonteesta ei ole monella kunnolla hajuakaan. Kirjoitettu kertoo faktoja karmeitakin kaikessa raadollisuudessaan, mutta ei välitä tunteita silti riittävästi. Ainoastaan ehkä kuvitellaan asioita, mutta totuus on ollut jotain paljon sekavampaa ja hirmuisampaa kuin mitä me ajattelemme pienillä aivoillamme. Näin minä uskoisin, en tietysti voi tuntea jokaisen ajatuksenjuoksua tarkalleen ja määritellä. Ehkä veteraanien lisäksi sota-aikana lapsia olleet ja jossain määrin pula-aikana syntyneet ja eläneet voivat jotain jälkimaininkeja kokea asiasta. 60-luvulta eteenpäin syntyneet voisin kyllä jo täysin laskea pois tuosta vaikutuspiiristä.
Sotaa en osaa vihata, joskaan en tietystikään siitä mitenkään pidä tapahtumana ja sellaisia minnekään toivo. Ilman sotia ei voi kuitenkaan elää, sanotaan nyt tälläkin tavalla ja jos oikein viisastellaan niin eipä voi elää montaa muutakaan inhon ja vihan kohdettakaan. Niin kovin kuin antipatioita tunnetaankin, niin kaiken toimivuuden kannalta ne on tarpeellisia. Sotiakin kun on ollut niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa ja tulee olemaan.
Ehkä sodissa vihattavinta on niiden syyt, ei välttämättä sota itsessään, joka on minusta ehkä enemmänkin surullista kuin vihattavaa. Surullista sikäli miten monen kohtalo on siihen joutua tahdostaan riippumatta ja tulevaisuus voi tuhoutua silmänräpäyksessä.
Typerät asiat ovat niitä vihattavimpia. Typerät asiat jotka helposti olisi vältettävissä jos jaksaisi käyttää järkeään ja välttää ne. Asiat jotka aiheuttavat muille ja omalle itselleenkin vain harmia ja surua.
No se siitä viisastelusta.