Mistä muistamme jalkapallon MM-kisat 2006?

  • 6 902
  • 37

brehme_

Jäsen
Suosikkijoukkue
prosenttikiekko
Vielä vähän vaikea sanoa, jäikö tämän vuoden kisoista mitään positiivista käteen näin kotiin jääneelle varamiehelle ja TV-katsojalle. Kisajärjestelyt olivat kuulopuheiden mukaan loistavat, siitä propsit tietenkin Saksalle. Summaillaanpa hiukan tämän vuoden potkismömmömmejä.

- Case Espanja & Argentiina
Nyyh nyyh sanoi jogabonitorilluttelun ystävä. Alkulohkoissaan näyttävää peliä esittäneet joukkueet eivät taaskaan pystyneet etenemään päätyyn saakka. Mitä on opittu? Nykyfutiksessa on pystyttävä pitämään se kahdeksan pelaajaa pallon alla jatkuvasti. Espanjan "kolmen kärjen" peli taitaa sittenkin olla turhan offensiivista MM-kisoissa. Argentiinalla taasen oli kaikki mahdollisuudet menestyä erinomaisen kahden suunnan pelin ansiosta (Rodriguez, Cambiasso, Sorin jne.). Riquelme - Crespo-kemiat eivät osuneet kohdalleen Saksaa eikä oikein muitakaan vastaan. Riquelme oli kieltämättä vähän pimennossa näissä kisoissa. Hänen suuri heikkoutensa on liiallinen rakkaus palloon eli hautoo ja hautoo niin pitkään että vastustaja saa rakennelmansa kasaan. Sellaista se on.

4-2-3-1
Nykyfutiksen ehkä se toimivin pelitapa. Kärkinelikosta vain Saksa ei käyttänyt tätä nimenomaista systeemiä vaikka yhtymäkohtia toki oli. Huomaa keskikentän pohjapelaajien iso rooli tässä. Porugalilla Costinha-Maniche, Ranskalla Vieira-Makelele ja Italialla Gattuso-Pirlo. W-shape on todella toimiva keskikentän tukkimiseen kun etäisyydet pidetään pieninä. Tällöin W:n "laitamiehet" saattavat pelata vähän keskemmällä ja tehdä tilaa nouseville laitapakeille tyyliin Miguel, Zambrotta jne. Tästähän jo eilen studiossa jauhettiinkin. Yksi kärki, rooli lähes jatkuvasti selkä vastustajan maalia kohti pelaaminen. Poikkeuksena Italia, joka varsinkin välierässä Saksaa vastaan napautteli paljon pieniä sneppejä pystyyn leikkaavalle Tonille. Tässä pelitavasssa olennaista on laitapakin ja laiturin kommunikaatio.

Brasilia
Brasilia ei pelannut tarpeeksi hyvin voittaakseen mestaruuden. Siitä Brazil2006 kai lähinnä tullaan muistamaan

Italian puolustus
Ei herranjumala millaista viihdettä voikaan "maailman tylsintä futista" pelaavan joukkueen puolustuslinja tarjota. Nesta loukkaantui kisojen alussa ja myöhemmin linjaksi vakiintui Zambrotta-Cannavaro-Materazzi-Grosso. Zambrotta oli Ukrainaa vastaan kerta kaikkiaan loistava, Cannavaro ehkäpä kisojen paras pelaaja, Materazzi varmasti jossei se kisojen muistetuin niin ainakin toiseksi muistetuin pelaaja. Miten voi mies olla kentän jokaisessa tapahtumassa osallisena? Grosson voittomaali Saksaa vastaan oli mittatilaustyötä. Italian puolustusta oli kerta kaikkiaan ilo seurata. Vielä kun siinä puolustavassa roolissa Gattuso niitti taas kerran kuin leikkuupuimuri ja Buffon maalissa näytti osaavansa muutakin kuin tulosvetolappujen täyttelyä niin ei voi muuta sanoa kuin että kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää - Italian pulustus on anti-HMV.

Saksa
Kotimaan menestys tekee aina hyvää kisoille. Niin nytkin. Saksa oli todella pirteä, vaikka oikeastaan yksikään pelaaja ei noussut varsinaisesti esiin ellei nyt Klosen maalikuninkuutta oteta huomioon. Lehmann oli todella positiivinen yllätys. Miehestä olisi saatu todellinen kansallissankari jos olisi saanut näppinsä väliin Grosson kutiin nimittäin kaikkihan tietävät että Saksa olisi rankkarit hoitanut (tai sitten ei). Joka tapauksessa Klinsin Saksa muistetaan varmasti iloisesta pelistään sekä komeista maaleistaan. Hienoa.

Case Zidane-Materazzi
Pikkujuttu jos minulta kysytään mutta eipä kysytä. Yksityiskohtiin tiivistyy niin kokonaiset kisat kuin pelaajien uratkin. Zidane pelasi parempaa futista kuin aikoihin ja näytti olevansa edelleen maailman, jos nyt ei paras niin ainakin yksi parhaita kymppipaikan pelaajia. Jätti mm. Ronaldinhon täysin varjoonsa. Tämän tapauksen symbolinen arvohan on tietenkin ihan mieletön. Näihin kahteen pelaajaanhan tiivistyi käytännössä koko kisat. Maalintekijät finaalissa ja kaikkea.

sellaista tällä kertaa
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Karmeat puolustussumpun ilojuhlat Italian johdolla. Ei en minä saa tuosta Italian puolustuspelistä yhtään sen anti-hmvmäistä kuin kenenkään muunkaan. Ehkäpä iloisinta peliä parhaimmillaan esittäneet (Argentina ja Espanja) tylysti laulukuoroon ennen välieriä. Argentiinalle olisi suonut parempaa menestystä. Sen peliä oli kuitenkin ehkä mukavin seurata näissä kisoissa, vaikka jurkkaa senkin pelissä on mukana.

Afrikan maat floppasivat täydellisesti Togon pelaajien johdolla. Käsittämättömiä palkkiovaatimuksia kesken turnauksen boikotin uhalla. Näiden kisojen perusteella ei lisäpaikkoja Afrikkaan.

Etelä-Amerikasta löytyy edelleen vain 2 maata, jotka pystyvät pelaamaan siedettävästi. Väli-Amerikasta Meksiko (sekin tosin huipputylsä) ja USA ei edelleenkään noussut huipulle. Missäs se USAn teinisensaatio muuten oli. Kyllä kait tuohon joukkueeseen olisi pitänyt mahtua.

Svenin käsittämätön hyökkääjävalinta.. Defoella olisi ollut käyttöä.

Zidane-Nänninnyplääjäleidi

Kaiken kaikkiaan tosi ankeat kisat. Ei ollut mitään Milloja tai Higuitoja värittämässä. Sääli, että jalkapallo menee koko ajan tylsempään puolustuspeliin. Tähtiä entistä vähemmän ja tähdet tuikkivat entistä vähemmän. Jos kiksejä pitää hakea jostain romuluisesta puolustuksesta niin *haukotus*.
 

hermosillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Iirot
tilliliha kirjoitti:
Riquelme - Crespo-kemiat eivät osuneet kohdalleen Saksaa eikä oikein muitakaan vastaan. Riquelme oli kieltämättä vähän pimennossa näissä kisoissa. Hänen suuri heikkoutensa on liiallinen rakkaus palloon eli hautoo ja hautoo niin pitkään että vastustaja saa rakennelmansa kasaan. Sellaista se on.

Syötti se Juan Roman kuitenkin 4 maalia näissä kisoissa, joten ei se ihan pimennossa voinut olla ;)
 

TML

Jäsen
Kirjoitin jo vähän vastaavaa tuonne finaali ketjuun, mutta mielestäni nämä kisat korostivat jo sitä, mitä on ollut monen vuoden ajan havaittavissa jalkapallo maailmassa. Filmaus ja kaatuilu on osa taitoa, ja joukkueet jotka tekevät sen parhaiten, menestyvät. Italia-Ranska finaali. Molemmat joukkueet filmaamalla finaaliin (joo joo, se Australia pelin rankkari ei johtunu filmaamisesta. Vai johtuko?), ja oli vielä lähellä, ettei filmaamalla ratkaistu tätä finaali peliä. Se jos jokin olisi ollut ihan oikein. Kisoissa on ollut niin paljon filmaavia ämmiä, että olisin suonut finaalinkin ratkaistavaksi tällä tavalla.

Jotenkin alkoi vähän maku mennä jalkapallon seuraamiseen näiden kisojen aikana. Varsinkin Portugali omalla pelleilyllään nostatti tunteita. Kisojen naurettavin joukkue, ja onneksi ei saanut mitään mitalia.
Paljon on jalkapallossa tehtävä pelin parantamiseksi. Jalkapallo ei ole enää kuningas-laji. Se on kaukana siitä johtuen nykyisistä tempuista mitä kentällä nähdään.

Kokonaan en jalkapallon katsomista lopeta. Seria A:ta olen boikotoinut jo pari vuotta, katsoen oikeastaan vain Interin, Juventuksen ja Milanin keskinäiset pelit. Saas nähdä loppuuko Serie A:n katsominen kokonaan kun näitäkään joukkueita ei välttämättä nähdä.
Onneksi kuitenkin valioliiga, jossa miehet pelaavat tosissaan, alkaa reilun kuukauden päästä ja pääsen nauttimaan siitä. Muutamille kavereille voisi lähettää englannin 3/4-divisioonan peleistä videopätkiä. Siellä ei hirveästi filmata, eikä itketä pienistä.

Mutta ei siinä ketään, tulipahan tälläisetkin kisat nähtyä. Sääli että jalkapallo on tätä nykyään.
 

Chintiki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
mistä kisat muistetaan? Materazzin mielihaluista Zidanen nänniin.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Chintiki kirjoitti:
mistä kisat muistetaan? Materazzin mielihaluista Zidanen nänniin.
Ehkä n. 3 kk. Sen jälkeen Italian mestaruudesta. Italian Jarkko Ruutu teki sen mitä pitikin.

Tässä kai kuuluisi haukkua kaikki, mutta kun en keksi joukkopsykeesia kummempaa syytä. Seurasin kisoja melkein joka päivä tv:n välityksellä ja viihdyin. Jotkut ilmeisesti eivät viihtyneet mutta katsoivat silti kun oli pakko.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Pahat ensin. Väkisin jää mieleen Portugalin kaatuilut. Ennen kuin kukaan ehtii lynkkaamaan, muitakin tuulessa kaatuilevia oli, mutta Portugali siltikin ykkösenä tällä saralla. Käsi pystyssä ja koiranpentukatse tuomarissa likimain ripeämmin kuin maassa ollaan.

Togon pelleily, ei tämmöiset sakin näihin kinkereihin ulkopelillisillä temppuiluillaan kuulu. Jos pelaaminen MM-kisoissa on rahasta kiinni, muita paikan ottajia varmasti riittää.

Ja sitten se hyvä. Lehmann - Kahn. Tsemppaus ja kättely ennen Argentiina ottelun rankkareita ja pronssipelin jälkeinen Lehmannin sovinnon käden tarjoaminen, mihin Kahn toki tarttui.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Chintiki kirjoitti:
mistä kisat muistetaan? Materazzin mielihaluista Zidanen nänniin.

Toivottavasti kauemmin muistetaan Didi Drogban mielihalu Van Bommelin kasseihin.

Itselleni "yllättäen" jäi päällimmäisenä mieleen Argentiinan todella näyttävä lyhytsyöttöpeli. Sorin-Riquelme-Maxi-Riquelme-Crespo-Maxi-Saviola-Riqelme-Maxi ja maali (kuvitteelinen tilanne, ennenkuin joku rupeaa urputtamaan, että ei se noin mennyt.).

Iloinen Saksa oli kanssa mukava näky, ei ollut kaavamaista perus-Saksa puurtamista. Ainoana miinuksena ehkä joukkueen kapteeni Ballack. Myöskin joukkueen huikean viileät rankkarinvetäjät ja Lehmann torjujana.

Italian huikea puolustuslinja. Otetaan maailman parhaaksi tituleerattu Nesta pois, omistetaan silti kisojen paras puolustus. Otetaan itsensä ulos hölmöillyt Materazzi pois, omistetaan silti kisojen paras puolustus. Ei sota yhtä tai kahta pelaajaa kaipaa. Joukkueelle ei vastustaja tehnyt kisoissa yhtään pelitilanne maalia. Yksi oma ja yksi rankki sisälle. Ei paha.

Portugali vahvisti käsitystään itqpitq-joukkueena ja Espanja osoitti taas, ettei kantti kestä mennä pitkälle.

Case Walcott, tultaneen muistamaan ainakin Englannissa. Svennis penaili todellisen koston maalle. Ei tuossa höökitilanteessa voida ottaa junnumärkäkorvaa penkille.

JogoBonitoBrasilia. Todella väsynyttä meininkiä. Ronaldinhoa peluutettiin "väärällä" paikalla, jossa mies sukkasi aika pahasti. Kaka sitten 'dinhon paikalla ei juuri kahta komeaa vetoa enempää esittänyt. Vanhat laitapakit unohtivat puolustaa ja koko kisojen Brasiliaa kuvasi hyvin Ranska -pelissä tulleet Ronaldon muutamat heittäytymisyritykset. Lard hits the ground - ei ollut kivaa katsottavaa.

Ja tietysti Zizou. Jätkä pelaamassa unelmien lopetusta uralleen. Melkein onnistui. Ei pugilisti pilkuistaan eroon pääse vanhoilla päivilläänkään, sääli sinänsä.

EDIT: Kehiin -> Penkille. Walcott ei hirveästi kehiin päässyt :P.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei nämä kisat nyt niin hirmuisen filmivoittoiset ole olleet. Muistelkaapa taaksepäin kuinka esimerkiksi Brasilian kärkipari Bebeto-Romario tai Portugalin 96 niitä Pintoja tai muita vastaavia tai Tottia ennen näitä kisoja. Nuo edellä mainitsemani olivat monta kertaa pahempia filmaamistähtiä kuin Cristiano Ronaldo näissä kisoissa. Olin positiivisesti yllättynyt kuinka vähän Totti filmasi näissä kisoissa.

Pelkuruus hyökkäyspelin suhteen jää varmasti mieleen näistä kisoista. Suurin osa maista pelkäsi hyökätä. Steriilin kliinistä puolustuspeliä suurin osa.

Klassikko matseja ei ollut yhtään. Muutama hyvä matsi oli kuten Argentiina-Mexico, Italia-Saksa ja ehkä muutama muu, mutta siihen ne jäävät.

Taisi olla toiseksi vähiten maaleja kisojen historiassa. Huonompi oli vain Italian -90 kisat. Se kertoo aikapaljon kisoista.

Tuomarilinja oli hyvä läpi turnauksen. Ainut mihin ei vielä pystytty vaikuttamaan oli tuo rankkarialueella tapahtuva roikkuminen tai estäminen käsillä. Default-asetuksena saa puolustus aina vaparin käsillä rikkomisesta.

Maaleja on saatava lisää tai lopahtaa mielenkiinto kisojen suhteen.
 

scholl

Jäsen
Itse en tule näistä kisoista muistamaan lainkaan Brasiliaa tai Argentiinaa, vaikka ne alkuviestissä saatiinkiin jotenkin ikimuistoisiksi.

Itse nostaisin seuraavat asiat esiin, mitkä jäävät mieleen:

- faneille tehdyt kisat:
väheksymättä Saksaa ja samalla aliarvioiden Etelä-Afrikkaa täytyy sanoa, että kisat olivat nyt todella oikeassa maassa. Ihmiset Saksasta ja muistakin maista elivät paikanpäällä hyvin mukana ja kisapaikkakunnille sekä vähän muuallekin oli rakennettu erinomaiset puitteet olla koko kansan mukana tunnelmassa. Futis nousi uuteen huippuunsa suosiossa.

Säätkin suosivat pääsääntöisesti.

- Jürgen:
kaikkihan muistavat biisin "es gibt nur ein Rudi Völler...", mutta tämä pronssi oli itse asiassa vielä kovempi juttu, joten biisinikkarit hereille. Ei menty vanhoilla miehillä panssarivaunutyyliin niinkuin viimeksi, vaan nyt on uusi tulevaisuuden joukkue, joka maalivahtiosastoa lukuunottamatta koostuu nimenomaan vastuunkantajien osalta nuorista. Jürgen on tehnyt hienon työn joukkueen uudistamisessa, psyykkaamisessa ja itsetunnon kohottajana. Saksa on palannut aivan maailmanhuipulle.

- Eurooppa menestyi:
kaikki menestyneet joukkueet Euroopasta

- punaisia kortteja aika paljon:
tuomarit ja pelaajat molemmat polttivat kääminsä tai sekosivat ja lappuja näkyi yllättävän paljon

- Franz Beckenbauer: mies kiersi katsomassa huikean määrän pelejä ja oli todellinen kisojen keulakuva. Oikea mies valittiin johtamaan järjestelyjä. Keisari teki hienoa työtä.

- Sepp Blatterin valittaminen: jotain mussutettavaa koko ajan, eikä näkynyt voittojuhlissa

- Italia: heikosti kisat aloittanut Italia oli kuitenkin lopulta mestaruuden arvoinen joukkue

- muutama uusi tähti futiskartalle: en nyt lähde kaikkia nimiä muistelemaan, mutta Fabio Grosso, David Odonkor ja muutama muu löi itsensä läpi tässä turnauksessa

- huliganismi pysyi lähes kokonaan poissa
 

tuomto

Jäsen
Tpip kirjoitti:
Iloinen Saksa oli kanssa mukava näky, ei ollut kaavamaista perus-Saksa puurtamista. Ainoana miinuksena ehkä joukkueen kapteeni Ballack. Myöskin joukkueen huikean viileät rankkarinvetäjät ja Lehmann torjujana.

Itse muistan kisat lähinnä erittäin nuoren Saksan joukkueen pirteys ja rohkeus.(Sanotaan nyt väliin, ennen kun joku välkky rupeaa puhumaan mokkeista tai Ballakista, että niitä lukuunottamatta.)

Saksa onnistui kisoissa loistavasti ja vain jatkoajan heikko hetki vei mestaruuden.

Saksan loistava joukkuehenki oli aistittavissa kotisohvalle asti.

KIITOS SAKSA!!!
 

Alkiolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue ja Jokerit
Nämä kisat muistan siitä, että...

Kerrakin Ruotsi oli jossain urheilutapahtumassa, jossa heiltä odotettiin menestystäkin, täysi statisti. Heidän avausottelunsa Trinidad-Tobagoa vastaan päättyi 0-0. Käsijarru jäi päälle koko kisojen ajaksi. Sääli, sillä joistain kumman syystä allekirjoittanut on aina sympatiseerannut länsinaapuria futiksessa.

Ronaldo nousi kaikkien aikojen maalitilaston kärkeen, vaikka mieheen liitettiin kaikki mahdolliset negatiiviset adjektiivit oikeastaan koko kisojen ajan. Jorma Uotista siteeratakseni: ei o huono.

Italia voitti kuukauden puurtamisen jälkeen neljännen MM-kultansa, mutta silti kaikki tuntuvat puhuvan enemmän Mr. Zidanesta ja hänen ulosajostaan MM-finaalin loppuhetkillä. Näyttää siltä, että sanonta "Vain voittajat muistetaan" voidaan muuttaa tästä eteenpäin muotoon "Vain voittajat ja Zidane muistetaan!" Onhan mies hyvä, sitä en kiistä, mutta uskallan sanoa, että hypetys hänen ympärillään on mennyt - sekä meillä että muualla - pahasti överiksi. Vaihdetaan jo levyä, jooko..?
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Eddie kirjoitti:
Missäs se USAn teinisensaatio muuten oli. Kyllä kait tuohon joukkueeseen olisi pitänyt mahtua.

Tämähän ei tähän ketjuun kuulu eikä edes varsinaisesti vastaa kysymykseesi, mutta...

Tämä "teinisensaatiohan" on nimeltään Freddy Adu ja on tällä hetkellä 17-vuotias. Luin jostain pari viikkoa sitten, että Adu harkitsisi Ghanan edustamista USA:n sijaan. Adun vanhemmat ovat ghanalaisia, joten pojallakin luonnollisesti on kaksoiskansalaisuus ja koska Adu on edustanut aikuisten tasolla USA:ta vain harjoitusottelussa, voi hän valita täysin vapaasti kumpaa maata haluaa jatkossa edustaa.

Tuossa lukemassani artikkelissa ei taidettu varsinaisesti Adun sanoja lainata, joten en tiedä kuinka vakavissaan hän todellisuudessa asiaa pohtii. Sen sijaan Chelsean ja Ghanan Michael Essien pääsi artikkelissa ääneen ja hän kertoi keskustelleensa Adun kanssa ja houkutelleen tätä sekä Chelseaan että Ghanaan.

Itse olisin kyllä varsin yllättynyt, jos Adu vaihtoon päätyisi. Hän on kuitenkin edustanut USA:ta kaikissa ikäkausimaajoukkueissa ja hänestä on puhuttu jo lähes viiden vuoden ajan USA:n jalkapallon tulevaisuutena.


Ja itse ketjun aiheeseen... Minulle nämä kisat tulevat jäämään mieleen todella tasapaksuna tapahtumana. Yllätyksiä ei nähty käytännössä yhtään ja yleistä pelitapaa kuvastaa se, etteivät hyökkääjät juuri nousseet otsikoihin (all star -pelaajia ovat Klose, joka ei kovissa peleissä juuri onnistunut ja Henry, jonka tähtihetket rajoittuivat maaliin Espanjaa-vastaan). Tähän kun vielä lisätään se, että omat suosikkini (Hollanti & Englanti) tippuivat varsin äkkiä sekä antisuosikkini (Italia & Portugali) menivät pitkälle, niin tuskinpa näitä kisoja tulee muisteltua vuosikymmenien päästä.
 

wilberto

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itselleni jäi näistä kisoista mieleen lähinnä case Valentin Ivanov, sekä Graham Pollin kolme(!) keltaista korttia Kroatian pelaajalle, jonka jälkeen kyseinen pelaaja lensi vasta suihkuun.

Muut asiat, jotka ovat jääneet mieleen kisoista, on jo mainittu tässä ketjussa aiemmin, joten en jaksa niitä alkaa ruotimaan sen enempää uudestaan.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
- Maaleja olisi saanut tulla enemmän.
- Kortteja olisi saanut tulla vähemmän.
- Käsittämättömiä käsivirheitä monta.
- Argenttiina ja Espanja pelasivat THE Jalkapalloa.
- Ei ollut yllättäjämaita.

Loppujen lopuksi aika tylsät kisat, mutta viihdyin kumminkin töllön ääressä.
Eihän nämä tule kuin kerran neljässä vuodessa, joten nautin tylsyydestä huolimatta joka hetkestä.
 

d2uce

Jäsen
- Tylsät pelit.

- Italialaisten syyttäminen filmaamisesta, vaikka samoissa kisoissa pelasivat mm. Robben, Podolski, C.Ronaldo ja Henry.

- Gennaro Gattuso pelasi itsensä viimeistään nyt minun sydämeen, vaikken italialaisen jalkapalloilun suuri ystävä olekaan.

- Vältyttiin onneksi siltä suurelta hehkutukselta. Voin vain kuvitella millaisia otsikot olisivat mikäli peli olisi mennyt Ranskalle; "Gallian vanhat kukot kiekaisivat vielä kerran" "Zidane, maailman parhaan pelaajan uran huikea loppu"

- Gallian vanhat pierut eivät jaksaneet ihan loppuun asti

- Zidanen, hyvän pelaajan, uran loppu olikin farssi

- Portugali - Hollanti -ottelun korttimäärä.

- Vähäiset maalimäärät

- Ronaldo, 15 maalia

- Oman suosikin konttaus (Hollanti.)
 

brehme_

Jäsen
Suosikkijoukkue
prosenttikiekko
Alkiolainen kirjoitti:
Näyttää siltä, että sanonta "Vain voittajat muistetaan" voidaan muuttaa tästä eteenpäin muotoon "Vain voittajat ja Zidane muistetaan!" Onhan mies hyvä, sitä en kiistä, mutta uskallan sanoa, että hypetys hänen ympärillään on mennyt - sekä meillä että muualla - pahasti överiksi. Vaihdetaan jo levyä, jooko..?

Jos nyt vielä sen verran saan huomauttaa että Zidanehan on voittanut kaiken mitä jalkapallossa ylipäätään voi voittaa. Mies on ratkaissut niin Champions Leaguen kuin MM-kisojenkin finaalinkin (ironisesti voisi sanoa että jopa kaksi kertaa). La Ligan ja Serie A:n mestaruuksia löytyy kasapäin ja päälle vielä turhia mutta huomionarvoisia Maailman paras jalkapalloilija-palkintoja. Vaikka Zidane olisi päättänyt nämä kisat mihin tahansa itkuraivareihin niin minusta kukaan ei voi kiistää etteikö ZZ olisi todellinen voittaja. Onhan mestari Sporttilallakin kuulemma huonot hetkensä!
 

Gunners

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Washington
ultras kirjoitti:
Millähän perusteella?

tilliliha kirjoitti:
Jos nyt vielä sen verran saan huomauttaa että Zidanehan on voittanut kaiken mitä jalkapallossa ylipäätään voi voittaa. Mies on ratkaissut niin Champions Leaguen kuin MM-kisojenkin finaalinkin (ironisesti voisi sanoa että jopa kaksi kertaa). La Ligan ja Serie A:n mestaruuksia löytyy kasapäin ja päälle vielä turhia mutta huomionarvoisia Maailman paras jalkapalloilija-palkintoja. Vaikka Zidane olisi päättänyt nämä kisat mihin tahansa itkuraivareihin niin minusta kukaan ei voi kiistää etteikö ZZ olisi todellinen voittaja. Onhan mestari Sporttilallakin kuulemma huonot hetkensä!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
ultras kirjoitti:
Millähän perusteella?
Tuo taitaa olla yksi typerimmistä kysymyksistä Jatkoajan historiassa.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Näistä kisoista jää myös mieleeni ainakin Sepp Blatter. Mies nolasi itsensä totaalisesti kisojen aikana kommenteillaan ja mielipiteillään. Kuinka tuollainen kuulapää saa johtaa Fifan tasoista organisaatiota?

Ja hetken mielijohteesta päätti olla menettä jakamaan palkintoa. Toivottavasti oli viimeinen teko minkä teit Fifan pääjohtajana ja tajuat astua tehtävästäsi syrjään niinkuin terroristi-zidane.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös