Samoja pitkiä vuosia on näköjän eletty kuin aloittajakin. Ensimmäisiä otteluita en muista, mutta varmaan sijoittuivat jonnekin 2000-luvun alkuvuosiin. Ensimmäinen jääkiekko-otteluni oli itse asiassa HIFK-Jokerit joskus ysärillä, ja silloin meinasin saada kiekosta päähän.
No, siitä selvittiin, mutta Lukosta ei ole vieläkään selvitty. Hienoja pelaajia meillä on aina ollut, ja erityisesti on jäänyt mieleen visiiriä nosteleva isä-Saarela sekä Josef Straka, jolla oli tuolloin vielä lämäri latingissa. Ylipäänsä tuntui, että Lukossa oli 2000-luvun alupuolella aina joku yksi virtuoosi, joka kannatteli seuraa.
Asuin koko nuoruuden paikkakunnalla, jossa ei lätkää pelattu, joten SM-liigan seuraaminen oli enemmän sellaista vaihtelevien joukkueiden kannattamista ja ratkaisupelien ihastelua. Teksti-tv oli aktiivisesti käytössä, ja jostain live-kuvasta sai vain haaveilla. Lukosta muistan sen verran, että resurssit olivat mitä olivat ja keväisin sai harvoin seurata pudotuspelejä.
Ensimmäiset voimakkaat fiilikset koin keväällä -04, kun Lukko hävisi Kerholle lumieränä. Oli muuten vavisuttava kokemus katsoa jossain talviloman Levin-reissulla Urheiluruudusta, kun kettua kylvetettiin. Eikä ollut edes sitä lehväslogoa ylpeydenaiheena.
Sitten tuli työsulkukausi ja NHL-starbat. Seurasin edelleen melko satunnaisesti lätkää, mutta nyt oli jo tunnetta ja toiveikkuutta ilmassa. HIFK-sarja ja se kaikki sähellys siinä ympärillä painui mieleen. Rolosonin baseball-lyönnit olivat jotain muuta kuin perinteistä maalivahtityöskentelyä Äijänsuolla. Rautakorpi sai jotenkin sellaisen buugin päälle, että mestaruuskin tuntui sinä keväänä mahdolliselta. Ja tietysti kun kerran päästiin välieriä haistelemaan, niin se otollinen tunnelma säilyi vielä monta kautta.
Lockout-kauden jälkeen aktivoiduin hallilla kävijänä, vaikka välimatkaa oli satoja kilometrejä. Aina kun pääsi paikan päälle, niin sen muisti sitten pidempään. Spekulointi ennen matsia oli hurjaa, ja silloinen IS Veikkaaja tuli aina luettua tarkkaan.
Nuo kaudet 06-09 olivat, kuten edellä kuvailtu, sellaista Danten infernoa ilman optiota taivaspaikasta. Rahaa alkoi olla siinä määrin, että Raumalle roudattiin vaikka minkälaisia kotimaisen kiekkoilun supertähtiä, kuten Juha Alenia ja Henrik Juntusta. Joukkueet olivat pahasti ylihintaisia ja heikosti rakennettuja.
Siinä kävi ehkä vähän niinkin, että koko se Toivolan hommaaminen myrkytti pitkäksi aikaa organisaation; ostettiin ylihintaista paskaa pohjoisesta, kun Toivola kerta menestyi siellä. Välissä oli vielä 70-vuotisjuhlakausikin, mutta se päättyi muistaakseni kirvelevään Ilves-tappioon sääleissä. Verkkokalvoille on piirtynyt kuva jäälle astelevasta Jyrki Santalasta, joka oli luvannut henkilökohtaisesti Lukon menestyvän.
Säälipleijarit tulivat muuten tutuiksi. Joka Jumalan vuosi. Eikä niihin menty mitenkään ylpeänä, vaan pelko oli puserossa jo ennen kiekon putoamista jäähän. Yleensä tuli kuitenkin tukkaan vasta kolmannessa pelissä. Muistelisin, että Ipa voitti 1-0-kotijäällään koko Canalplus-studion suureksi riemuksi. Lukolla oli hyvä paikka tasoittaa, mutta Ilveksen pakki siirsi maalia ja selvitti 2 min jäähyllä tilanteen.
Toinen keissi oli sitten se Espoon-reissu, joka aloi satumaisesti pikamaaleilla. Ei ollut joukkueesta kuitenkin puolustamaan, ja ottelu päättyi varmaan jotain 7-4. Lukolla ei muistini mukaan ollut pelikirjaa.
Uraman johdolla elettiin puolestaan Nokia-syksyä silloin joskus 2009. Muistan naureskelleeni lokakuussa, että eikö ne saatana häviä koskaan. Jopa Nordikselta haettiin pisteitä, mikä oli siis silloisen kokemuksen valossa ennenkuulumatonta. Mutta haettiin silti, ja Tami horisi jotain 60 minuutin paineesta, jota Urama sovelsi saumattomasti. IS Veikkaajassa joku hätähousu ehti kirjoittaa, että Raumalla on uusi dynastia.
Kevät oli kuitenkin raskas, eikä silloin muistaakseni voitettu ollenkaan. TPS oli silti altavastaaja puolivälierissä. Ensimmäinen matsi taidettiin hävitä jollain lopun räkämaalilla, olikohan 0-1. Sitä ennen oli juhlittu Elon varhaista sikarannetta, mutta hidatuksen perusteella kiekko kävi rimassa. Kun tilanne oli 2-0 turkulaisille, homma oli käytännössä paketissa.
Uraman loput kaudet olivat ihan ok (kai?), mutta ei niistä ihan hirveästi muista. Sen muistan, että 2011 keväällä mentiin välierissä 1-0-johtoon, kun Tuomainen ratkaisi jatkoaikavoiton HIFK:sta. Sen jälkeen ei enää voitettu, ja taisi Uramallakin se pahin terä ruostua noihin aikoihin. Tässä vaiheessa olin jo siinä moodissa, että Lukko ei hyvistä pelaajista huolimatta ole vakava mestarikandidaatti.
RD:n aika oli itselleni lopulta sellaista "kulta-aikaa", jolloin pidin lätkän seuraamisesta. Joka kevät oltiin playoffseissa, eikä ollut mitään omat pojat -bullshittia, vaan rahaa laitettiin pinoon ja sillä myös ostettiin (enimmäkseen) laatua. Keväällä ei hyydytty, vaan päinvastoin nostettiin kierroksia. Kotona voitettiin suurin osa peleistä.
Se kevät 2012 saattaa hyvinkin olla unohtumattomin kokemus omassa kannattajahistoriassa. Runkosarja oli ollut hirvittävä, mutta jotenkin se saatiin nollattua ja Alatalon Kärpät kaatui Raksilassa jollain Gene-Matin kaaliperhosella. Ajan hengen mukaisesti seurasin Ripa-radiosta sitä hirveää kähinää, kun jokainen keskialueen lörppy oli vaarallinen paikka. Kärppien saatua jatkoajalla läpiajon ei enää tunnistanut, oliko kiekko rysässä vai ei. Kähkönen lusikoi kuitenkin rankkarista ohi, ja siinä vaiheessa oli tunne, että pian Lukko iskee jollain vittumaisella tavalla.
Jokerit-sarjaan lähdin sillä mentaliteetilla, että tuli mitä tuli, kaikki on plussaa. Loppujen lopuksi ehkä mahtavin sarja ikinä.
Monelle on varmasti jäänyt mieleen ne katkerat Tappara-sarjat, mutta itselleni ne keväät olivat kuitenkin suht myönteisiä juttuja, koska silloin kuitenkin pelattiin tosissaan ja tavoiteltiin mestaruutta. RD:llä oli munaa sanoa, että Rauman Lukko aikoo voittaa Suomen mestaruuden.
Lähellä se olikin, ja itselleni on pureutunut tajuntaan sellainenkin yksityiskohta, että Lukko oli vedonlyöntikertoimissa ykkössuosikki. Tämä tapahtui hetkenä, jolloin Lukko oli 3-1-johdossa Tapparaa vastaan. Kevät päättyi siihen, että Antti Jaatinen ei pysynyt H. Haapalan vauhdissa maalia kierrettäessä. Symbolinen hetki.
Vuoren aikaa en loppujen lopuksi hirveästi ole surkutellut. Se oli vain yksi kausi, ja se meni alusta alkaen pieleen, joten siihen tottui. Ehkä enemmän risoi se, että Lukko oli polttanut sen henkisen pääoman, jota RD oli tallettanut seuraan. Virta oli kuitenkin ihan ok valinta jatkajaksi, enkä itse ole ikinä häntä vihannut siihen malliin kuin moni muu.
Näinhän tässä kävi, että paatos tuli. Negatiivinen paatos. Sen verran on kuitenkin loivenneltava, että pieni positiivinen kipinä on kaikkina näinä aikoina säilynyt. Aina on ollut mahdollisuuksia, ja aina on tuntunut siltä, että joskus tulee vielä se kausi. Viimeiset ~5 vuotta ovat olleet kehityksen aikaa, jolloin Lukko on vakiinnutettu sarjan keskikastiin. Ok, ylempänä olisi kiva olla, mutta nykyisen strategian perusteella siellä tullaan olemaan.
