Missä mennään Lukko?

  • 9 075
  • 57

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Laitetaan tämä viesti, jonka kirjoitin Lukkomaniaan myös tännekin omaksi ketjunavaukseksi. Ehkä on suotavaa oma ketju tämmöisellekin asialle. Ainakin kehoitetaan rohkeasti avamaan ketjuja, joten tässä olen edessänne ajatuksineni uuden ketjun muodossa.

Lukon kannattajat jakautuvat perin kahteen ryhmään. On pettyneitä kannattajia, jotka etsivät kiihtyvällä vauhdilla syyllisiä ja on niitä, jotka koittavat löytää positiivisia asioita tappioidenkin keskellä ja uskoa ryhtimuutokseen. Kumpi on parempi? Mielestäni positiivisuutta pitää löytää elämään ja hieman huumoriakin tilanteessa kuin tilanteessa. Esimerkiksi omia kirjoituksiani ei aina ymmärretä ja tiettyä sanojen takana olevaa kritiikkiä ja itseironiaa luetaan sellaisenaan kuin raamattua. Olisiko kannattajienkin hyvä löytää toisinaan hieman huumoria elämäänsä? Ei Lukon tappiotkaan ole kuitenkaan maailman vakavin asia. Elämässä on paljon muutakin.

Lukon pelaajista Lukkokannattajien joukossa näköjään aletaan tekemään kenestä milloinkin syyllisiä ja syntipukkeja kiihtyvällä vauhdilla. Hannuksen dissaamista ihan suoraan en allekirjoita sellaisenaan. Ihan kuin jokin pelaaja olisi tehnyt yhdessä päivässä jotain erittäin rangaistavaa.

Tässä on oma syntilistani Lukkokannattajille (Tarvitsee vain etsiä järjestyksessä aina seuraavaa pelaajaa listalla).

Tästä vain numerojärjestyksessä etsimään syyllisiä:

Maalivahdit:
1. Pasi Häkkinen
2. Markus Korhonen
3. Jere Myllyniemi
4. Atte Engren

Puolustajat:
1. Tuukka Mäkelä 19 0+1=1 +3 14 20
2. Platil Jan 19 0+6=6 0 67 48
3. Viitanen Mikko 14 3+3=6 -1 42 20
4. Martikainen Kari 18 3+6=9 -2 44 22
5. Hunkes Jiri 19 3+3=6 +2 61 24
6. Hämäläinen Erik 19 3+1=4 +2 62 18
7. Heikkinen Ilkka 19 3+5=8 +2 71 28
8. Honkaheimo Otto 14 0+1=1 +4 9 2

Hyökkääjät:
1. Juntunen Henrik 17 1+2=3 +2 24 12
2. Tuomainen Miikka 19 0+2=2 +3 12 20
3. Hannus Tommi 17 3+5=8 -3 66 30
4. Dahlman Toni 17 7+8=15 +2 53 2
5. Luomala Marko 19 2+6=8 +2 53 14
6. Vainiola Ville-Vesa 15 1+1=2 -1 9 2
7. Saarenheimo Pekka 19 6+7=13 -1 67 26
8. Haataja Juha-Pekka 19 5+10=15 +1 51 20
9. Lammassaari Petri 19 4+5=9 +2 62 18
10. Straka Josef 19 8+15=23 +2 88 26
11. Toporowski Shayne 19 7+13=20 0 96 38
12. Yli-Junnila Juhamatti 19 4+7=11 +6 33 14

Olisipa elämä pelkkiä tilastoja. Matemaattisesti tehdyt syntilistat eivät oikeuta kovin vakavaan tutkiskeluun ja syyllistämiseen ainakaan ylläolevan listan kohdalla.

Siis tutkitaan asioita ennenkuin hutkitaan. Ihan hyvä pelaaja varmasti Hannuskin on ja varmasti pystyisi tekemään runsaasti maaleja tälläkin kaudella. Jotenkin vain kiinnittää huomiota tuo 66 laukausta tilastossa ja 3 maalia. Onkohan Hannuksella hieman väärä rooli? Eikö Toivola ole vain löytänyt Hannukselle sitä oikeaa roolia?

Straka on perin yksin ykkösessä. Dahlmanin ja Luomalan nimiä kuulee radioselostuksissa perin harvoin. Strakan tehot ovat olleet hieman hukassa viimeisissä otteluissa ja tämä on selvästi näkynyt myös suoraan tehdyissä maaleissa viime otteluissa.

Pelillisesti peli hajoaa liian usein 60 minuutin aikana. Tulee hetkiä, jolloin otteluissa Lukko on pelkkä vastaantulija. Esim. Bluesottelussa pelattiin hyvä 40 minuuttinen ja kolmas erä meni Myllyniemen varassa.

Mielestäni roosteri on hyvä. Mielestäni Lukossa ennemmin on vikaa jossakin muussa kuin yksittäisissä pelaajissa. Pokerissa sanotaan pelaajille tulevan tilt-tilan hävityn hyvän käden jälkeen. Tilt-tilassa huonokin käsi näyttää hyvältä ja pelaaja satsaa väärässä paikassa liikaa pelimerkkejä. Ehkä Lukossa olisi paikallaan etsiä Koivujen, Jursinovien yms. kovapalkkaisten valmentajien sijaan tiimiin yksi ihan rehellinen psykologi tai henkimaailmaa tutkiva henkilö, joka keskittyisi pelaajien henkiseen tilaan. Ei taida Toivolasta olla aukaisemaan tätä meneillään olevaa umpisolmua kuten ei Lukon johtoryhmänkään sisältä löydy pelastusta.

Kyllä Lukossa taidetaan satsata pelimerkkejä väärään paikkaan vuosi toisensa jälkeen. Taitaisi olla paikallaan välillä hieman laajempikin tuuletus.
 
Viimeksi muokattu:

Korinekki

Jäsen
Poimitaan tuolta toisesta ketjusta Olkun lainaama, Kalervo Kummolan kommentti uudesta Lukko-kirjasta.

Kummola" kirjoitti:
"Hallin lisäksi pitää tietysti myös organisaation olla kunnossa. Tässä mielessä olen aina ihaillut Raumaa ja Lukon tapaa hoitaa taloutensa. Lukon taloudelliset taustat on hoidettu ehkä vankimmalle pohjalle koko Suomessa."

Mielestäni näillä resursseilla, jotka Lukolla on, pitäisi saada huomattavasti näkyvämpää aikaan. Nyt pelataan jo toista perättäistä heikkoa kautta. Huomattavasti pienemmällä rahalla ollaan viime vuodet pelattu loistavaa kiekkoa ympäri Suomen. En tarkoita, että joka vuosi pitäisi tulla mestaruus, mutta kyllähän se alkaa huumorin puolelle menemään koko Lukko, jos joka vuosi on uusi valmentaja, parhaimmillaan useita yhden kauden aikana.
Itse kannattajana odottaisin joukkueelta taistelua. Kunhan lyödään kaikki likoon ja annetaan paras mahdollinen, sen pitää riittää. Ja noilla nimillä, mitä tämän hetken rosterissa esim on, niin pitäisi mielestäni pelata selkeästi parempaa jääkiekkoa. Sydäntä puuttuu tällä hetkellä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Korinekki kirjoitti:
Mielestäni näillä resursseilla, jotka Lukolla on, pitäisi saada huomattavasti näkyvämpää aikaan. Nyt pelataan jo toista perättäistä heikkoa kautta. Huomattavasti pienemmällä rahalla ollaan viime vuodet pelattu loistavaa kiekkoa ympäri Suomen.

Suunnilleen tätä tarkoitin, kun viime viikolla johonkin ketjuun kirjoitin että "jos tämä kausi päättyy sijoille 8-10 tai jäädään kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle niin Mokasta ja Santalasta aloittaen sikariportaan äijät vaihtoon".
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Työrauha on lähes ainoa asia mikä lukon menestystä estää. Kaudesta ei ollut pelattu kuin pari peliä niin ensimmäiset olivat vaatimassa valmentajan eroa. Jossain Hämeenlinnassa (Jalonen) ja Porissa (Toivola) painetaan pitkää projektia väkisin samalla valmentajalla ja tulosta tulee sitten ajan kanssa. Tämänkin vuoden lukossa on paljon hyvää mutta muukalaislegioona ei ole hitsautunut vielä yhteen. Työrauhalla se kyllä ajan kanssa hitsautuu, mutta jos valmentaja vaihtuu taas kesken kauden niin sama saatanan sykli alkaa alusta.

Santala sanoi hyvin tuossa nelosen viikkomakasiinissa, en nyt sanatarkasti muista mutta ajatus oli "valmentajalla on kopissa työrauha, ja se kuuluu meidän toimiston väen palkan edellyttämiin tehtäviin että otetaan vastaan tämä kritiikki ja paineet".

Lukolla on oikeasti mahdollisuudet olla yksi niistä harvalukuisista kestomenestyjistä, koska meillä on niin julmetun hyvä tuki takana ja nyt junioripuolellakin isoja etuja, mutta homman täytyy lähteä pitkäjänteisyydestä.

Jos alkaa taloa rakentamaan niin ei se ainakaan valmistumista nopeuta jos kuukauden välein räjäytetään perustukset ja palkataan uusi urakoitsija, vaikka sitten olisikin ollut hivenen odotettua verkkaisempaa tahtia. Sitten kun se talo on valmis niin siellä on kiva asustella ja välillä peruskorjailla pikkuvikoja.
 

Korinekki

Jäsen
psychodad kirjoitti:
Työrauha on lähes ainoa asia mikä lukon menestystä estää.

Työrauha. Ja pitkäjänteisyys. Juuri näitä asioita tarvitaan. Mutta onko Toivola esimerkiksi halukas tekemään yhtä vuotta pidempään töitä Raumalla?
Kahden vuoden sopimushan miehellä on ja toivon että mies sen aikaa (ainakin) Lukkoa valmentaa. Jollei valmenna, niin siinä tapauksessa pitää saada tilalle kovan luokan valmentaja pitkällä sopimuksella.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Vaikuttaa kyllä siltä vahvasti, että samaa paskaa sataa niskaan ottelusta toiseen ja kaudesta toiseen riippumatta siitä, että miten paljon syötetään rahaa joukkueeseen.

Pistetäänpä piruttaan Jääkiekkolehden ilmoittamat pelaajapalkat SM-liigassa esille:

1. HIFK 2 400 000 (75 000 euroa/ piste)
2. Jokerit 2 300 000 (56 097)
3. Kärpät 2 200 000 (51 163)
4. Blues 2 100 000 (72 414)
4. TPS 2 100 000 (91 304)
6. Lukko 1 950 000 (88 636)
7. Tappara 1 800 000 (64 286)
8. Ilves 1 650 000 (66 000)
9. HPK 1 550 000 (36 905)
10. KalPa 1 050 000 (58 333)
10. Pelicans 1 050 000 (42 000)
12. SaiPa 1 000 000 (34 483)
12. Ässät 1 000 000 (55 556)
14. JYP 900 000 (37 500)

Onneksi liigassa on sentään TPS, että voidaan sanoa, että ei me eniten rahaa haaskata. Tähän mennessä kyllä pelaajabudjettiin nähden on käytetty 1 950 000 euron pelaajabudjetista 88 636 euroa jokaista saatua pistettä kohden. Onhan tämä vain suuntaa antava. Joka tapauksessa HPK esimerkiksi on 400 000 euroa pienemmällä pelaajabudjetilla liikkeellä ja käyttänyt 36 905 euroa pistettä kohti.

Eikö sitä Raumalla pystyttäisi menestymättömyyteen hieman pienemmilläkin kuluilla? Kysynpähän vaan!
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Metsästäjä kirjoitti:
Eikö sitä Raumalla pystyttäisi menestymättömyyteen hieman pienemmilläkin kuluilla? Kysynpähän vaan!


Kyllä, jos noudatettaisiin samaa pitkäjänteisyyden ja kärsivällisyyden mallia kuin Hämeenlinnassa, vaikka sitten menisikin alussa odotettua heikommin.
 

Korinekki

Jäsen
psychodad kirjoitti:
Kyllä, jos noudatettaisiin samaa pitkäjänteisyyden ja kärsivällisyyden mallia kuin Hämeenlinnassa, vaikka sitten menisikin alussa odotettua heikommin.

Eikös HPK voittanut viime kaudella mestaruuden? Ja muutenkin ihan kivasti tainnut pärjätä. Eli menestymättömyydestä ei liene siellä kyse.
Metsästäjä taisi tarkoittaa, että nämä tulokset jotka Lukko on viime kausina saavuttanut, saataisin aikaan halvemmallakin.
 

Korinekki

Jäsen
Drogba kirjoitti:
Lukko on ihan hyvin keskikastissa kiinni. Kolme voittoa putkeen ja hätyytellään HIFKiä. Jos siis HIFK ei voita kolmeen peliin. Ja jos Blues, Saipa, Tappara, Pelicans, Ilves, JYP ja TPS pelaavat jotenkin sopivasti ristiin. Kausi on pitkä.

Tuolta otteluketjusta poimittua. Ollaanhan tässä näennäisesti rimpuiltu mukana, mutta sarjataulukko ei todellakaan kerro edes koko totuutta. Lukon peli on oikeasti niin sekaisin, että tällä hetkellä ei ole mitään toivoa minkäänlaisista voittoputkista. Oikeastaan harmittaa, että joukkue on kuitenkin pystynyt raapimaan noita irtopisteitä sen verran, ettei ole tarvetta ollut lähteä mihinkään radikaaleihin muutoksiin. Jos näin jatketaan, on kymppisakki todella tiukassa. Kuuden joukosta ei kannata edes haaveilla.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Korinekki kirjoitti:
Eikös HPK voittanut viime kaudella mestaruuden? Ja muutenkin ihan kivasti tainnut pärjätä. Eli menestymättömyydestä ei liene siellä kyse.
Metsästäjä taisi tarkoittaa, että nämä tulokset jotka Lukko on viime kausina saavuttanut, saataisin aikaan halvemmallakin.

Joo varmasti voitaisiinkin saavuttaa, mutta näihin sijoituksiin lukko ei pyri. Vai haluatteko kenties että pyritään sijoille 10-14?

HPK on rakentanut menestyksensä itse. Valmentaja on ollut sama pitkiä pätkiä, runko pysyy pitkään kasassa ja jotkut äijät vaihtuvat luonnollisesti.

Meillä on kasassa ryhmä jossa on huomattavasti enemmän uusia. Hitsautuminen kestää aikansa, samoin pelisysteemin sisäistäminen. Jos valmentaja potkitaan (taas) helvettiin niin todennäköisesti siitä ei ole mitään iloa tämän kauden loppuun vaan aletaan ajamaan uutta systeemiä sisään ja siinä menee loppukausi, ja ensi kaudella lähdemme taas rakentamaan hommaa uudelleen, ehkä taas uuden valmentajan kanssa, ja sama kiertokulku jatkuu. Ja koko ajan maksetaan palkkaa myös Toivolalle?

Kuudennesta sijasta ei voi edes haaveilla? Lukolle on vielä tarjolla 108 pistettä tämän kauden liigassa. Saipaan (joka on sijalla 6) on matkaa 7 pistettä, ja heillä on tällä kaudella otettavissa vielä 111 pistettä. Ei tuo nyt ole mikään mahdoton, tai edes vaikeasti kuviteltava kiinni otettava. 9 pinnaa heitä voi ottaa kiinni jo keskinäisissä, ja sillä ollaan jo ohi.

Toki kolmen pisteen voittoja täytyy alkaa tulla.
 
Viimeksi muokattu:

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
psychodad kirjoitti:
HPK on rakentanut menestyksensä itse. Valmentaja on ollut sama pitkiä pätkiä, runko pysyy pitkään kasassa ja jotkut äijät vaihtuvat luonnollisesti.


Ja valmentaja on vielä sama jolle ei sitten annettu sitä "oikeata" mahdollisuutta Lukossa Lindforsin potkujen jälkeisellä kaudella:) Peli kuitenkin parani, kun nousi kakkosen paikalta ykköseksi (aikoinaan, kun nuorna poikan siel hallillakin oli lähes yhtä tyhjää kuin nyt)

Ketjun otsikkoon vastaisin... metsässä ja syvällä.
 

Korinekki

Jäsen
psychodad kirjoitti:
Joo varmasti voitaisiinkin saavuttaa, mutta näihin sijoituksiin lukko ei pyri. Vai haluatteko kenties että pyritään sijoille 10-14?

Ei pyrikään. Tämän kauden yksi sloganeista taisi olla Mitalijahti.

psychodad kirjoitti:
Kuudennesta sijasta ei voi edes haaveilla? Lukolle on vielä tarjolla 108 pistettä tämän kauden liigassa. Saipaan (joka on sijalla 6) on matkaa 7 pistettä, ja heillä on tällä kaudella otettavissa vielä 111 pistettä. Ei tuo nyt ole mikään mahdoton, tai edes vaikeasti kuviteltava kiinni otettava. 9 pinnaa heitä voi ottaa kiinni jo keskinäisissä, ja sillä ollaan jo ohi.

Toki kolmen pisteen voittoja täytyy alkaa tulla.

Tarkoitin lähinnä, että näillä esityksillä ei ole mitään mahdollisuuksia edes haaveilla paikasta kuuden joukkoon. Muutos pitää tulla ja pian.
Mahdollista toki on. Mikä vaan. Itse toivon, ja osittain uskonkin, vielä siihen että Lukko nousee tuonne kuuden sakkiin. Historia ei kyllä todellakaan tätä puolla.
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Korinekki kirjoitti:
Ei pyrikään. Tämän kauden yksi sloganeista taisi olla Mitalijahti.

Ei vain tainnut olla vaan on. Palvelu- ja hinnastoesitteen kanteen on präntätty: Rauman Lukko - Mitalijahdissa - Aika faartti ettippäi!
Eipä kai tuon selkeämmin voi kauden tavoitetta ilmaista.
 

sem

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Korinekki kirjoitti:
Tarkoitin lähinnä, että näillä esityksillä ei ole mitään mahdollisuuksia edes haaveilla paikasta kuuden joukkoon. Muutos pitää tulla ja pian.

Edelleen tilanne on se että pari kolmen pisteen voittoa ja tilanne näyttää aivan toiselta.

Edelleen tilanne on myös se että ei näytä siltä että niitä olisi tulossa. Taidankin nostaa kesällä kaivosta kalastamani kirveen tuohon kaivon kannelle odottamaan nakkausta.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Korinekki kirjoitti:
Tarkoitin lähinnä, että näillä esityksillä ei ole mitään mahdollisuuksia edes haaveilla paikasta kuuden joukkoon.

Kyllä, eilen oli vastassa "vain" Kalpa, mutta "vain kalpa" otti juuri tätä peliä ennen 5-1 voiton IFK:sta, hävisi 1-2 saipalle ja voitti pelicansit 1-4. Näiden joukkueiden sijoitukset sarjassa ovat 4,6,8. Onko kalpa siis todellakin NIIN surkea tason mittari tällä hetkellä, että tasapeli heitä vastaan kotona (joka on lukolle muutenkin ollut lähes mahdoton paikka pelata) olisi maailman suurin katastrofi? Alku oli surkea, ja osittain siinä kävi huonoa tuuriakin, mutta 0-3 tappioasemasta kuitenkin pystyttiin nousemaan. Raporttien mukaan lukko sentään pelasi 45 minuuttia eilen, kun viimeksi IFK:ta vastaan lukon peli loppui vartin kohdalla. Onhan siinä parannusta, vaikka se ei totisesti siltä tuntuisikaan.

Korinekki kirjoitti:
Muutos pitää tulla ja pian.
Mahdollista toki on. Mikä vaan. Itse toivon, ja osittain uskonkin, vielä siihen että Lukko nousee tuonne kuuden sakkiin. Historia ei kyllä todellakaan tätä puolla.

Niin pitää, eiköhän se ole pikkuhiljaa tulossakin, yleensä vaan asioiden kääntyminen ei näy yön yli. Koponen ei nyt vielä pelannut joten vielä ei ole nähty miehistöä siinä täydessä kokoonpanossaan, en toki odota häneltä mitään ihmeitä, vaan hiukan lisää tuohon tämänhetkiseen ryhmään. Viimeksi pelattiin kotimatsissa 15 min huonoa vastustajaa vastaan, nyt pelattiin 45 min hiukan parempaa vastustajaa vastaan. Ehkä ensi kerralla pelataan ketä tahansa vastaan 60 min, ja viedään se kotipelikin? Lauantaina nähdään kestääkö kasetti koko pelin ajan. Vieraissa on välillä esitetty kokonaisiakin pelejä. Lukon peli ei ainakaan espoossa loppunut, vaikka blues lopussa tulikin tasoihin.

Tiedän kyllä kuinka vaikeaa on nähdä positiivisia asioita. Mutta jos unohtaa tuon "vain kalpa" asetelman niin sitten ne jo näkyy. En ole itsekään missään nimessä tyytyväinen siihen ettei eilen tullut kolmea pistettä. Mutta näen silti pieniä askeleita parempaan suuntaan.
 

Korinekki

Jäsen
Vain KalPa?
Olen nähnyt Lukolta tällä kaudella 10 kotipeliä ja 4 peliä vieraissa. Kotipelit ovat kaikki olleet täysin sontaa. Ei minkäänlaista yritystä. Surkeaa.
Vieraissa on mennyt vähän paremmin, muttei sielläkään todellakaan olla mitään huippukiekkoa esitetty. Ehkä Porissa pelattiin kyllä hyvin.
20 peliä takana. Miksi muutos tapahtuisi nyt, kun tähän asti ei ole ollut näkyvissä mitään tämän suuntaista?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Korinekki kirjoitti:
Miksi muutos tapahtuisi nyt, kun tähän asti ei ole ollut näkyvissä mitään tämän suuntaista?

Alkukaudesta ylivoima oli äärimmäisen surkeaa, ja me fanit täällä valitimme kuinka tuollaisella ei saada mitään aikaan. Onko se vieläkin niitä liigan surkeimpia? Onko Eepi vielä munimassa viivassa koko ajan, vai pistääkö Viitanen silloin tällöin sisäänkin niitä? Parannuksia kyllä näkyy. Alivoimakin on toiminut paremmin kuin vielä 5 kierrosta sitten. Bluesia vastaan tapettiin hyvin 5-4 alivoimia, mutta lopun jäähysumalle ei vaan voitu yhtään mitään. 5-3 ylivoimalla liigan parhaimpiin ylivoimajoukkueisiin kuuluva blues kyllä usein rankaisee, vaikka lukko sellaisinkin av:n siinä onnistui kerran tappamaan.

Ailahtelua lukon pelissä on edelleen, mutta laiva ei sekunnissa käänny. Pitää huomata ne asiat jotka ovat parantuneet, eli muistaa mikä oli vielä aikaisemmin kaudella suurin ongelma. Silloin kun ei toiminut oikein mikään.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Itse en näe pelillistä kehitystä kauden mittaan tapahtuneen pisteiden muodossa ja ensi sijaisesti pisteet ne merkitsevät.

Eilinen Kalpa tappio oli Lukolle järjestyksessään 6. jatkoajalla ja tai rangaistuslaukauskisassa. Erikoisinta on se, että "omasta mielestäni" Lukon paras rangaistuslaukauksien ampujakin lahjoitettiin Jypille.

Kausi alkaa olemaan puolivälissä ja enää ei riitä tasainen piste per ottelu vauhti kovin pitkälle. Kahden pisteen vauhdillahan saaliiksi jäisi 22+72= 94 pistettä. Toiveita tietysti on vielä, vaikka neljän tai kuuden joukkoon, mutta aikaa enää ei ole munia loppukauden otteluissa. Miksikö 93 pistettä? Viime kaudella 6. joukkue sai pistemääräksi 92, joten olkoon tuo 93 arviona sijan 6 saavuttamiseen tarvittavana arviona. Säälipleijaripaikalla ei taistella mitalleista ja vauhti ei edes riitä sinne saakka. Viime kaudellahan 10. eli TPS sai pistemäärän 72. Tällä vauhdilla 60 pistettä on siinä haarukassa.

14.9. Lukko - Ässät 3-5
16.9. SaiPa - Lukko 7-6 rl
19.9. Lukko - Blues 2-3 ja
21.9. KalPa - Lukko 4-8
23.9. Lukko - Tappara 1-2
1. sarja 5 1 0 2 2 20-21 5

26.9. HIFK - Lukko 2-1
28.9. Lukko - JYP 4-2
30.9. Lukko - TPS 6-2
5.10. Ilves - Lukko 2-1 ja
7.10. Lukko - HPK 1-3
2. sarja 5 2 0 2 1 13-11 7

11.10. Lukko - Jokerit 5-6
12.10. Pelicans - Lukko 6-5 rl
14.10. Kärpät - Lukko 3-2
17.10. HPK - Lukko 5-6 rl
19.10. Lukko - TPS 2-3
3. sarja 5 0 1 3 1 20-23 3

21.10. Ässät - Lukko 3-6
24.10. Lukko - HIFK 1-4
26.10 JYP - Lukko 2-3 ja
28.10. Blues - Lukko 3-2 ja
31.10. Lukko - KalPa 3-4 rl
4. sarja 5 1 1 1 2 15-16 7

Mahdollisuuksia olisi, mutta junan pitäisi kääntyä nyt (siis nyt on se kriittinen totuudenhetki). Huomenna on enää myöhäistä tehdä asioille mitään. Siksi halusin asiaa tuoda esiin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Metsästäjä kirjoitti:
Itse en näe pelillistä kehitystä kauden mittaan tapahtuneen pisteiden muodossa ja ensi sijaisesti pisteet ne merkitsevät.

Minä näen pelillisen kehityksen, mutta en suuremmin pisteiden muodossa. Ja olen samaa mieltä, pisteet merkitsevät. Pisteille pääsyssä taas merkitsee ongelmakohtien korjaaminen, ja siihen kai pelillisillä parannuksilla pyritään. Valitettavasti mitään taika-iskuja ei siihen taida löytyä. Ei voi muuta kuin odottaa ja ihmetellä, toivoa että aika riittää.
 

Taustailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Diesel

Otan esiin yhden näkökulman, josta on kirjoiteltu hieman vähemmän.

Eli Toivolan valmennushistoriasta edellinen SM-liigassa pelattu kausi.

Toivolan valmentama joukkue keräsi ensimmäiseen maaottelutaukoon mennessä 25 pistettä 20 ottelusta (1.25 pst/ott). Maaottelutauon jälkeen kyseessä olevan joukkueen peli parantui selvästi ja lopuissa 36 ottelussa pisteitä kertyi 72 pistettä (2 pst/ott)ja mainittu joukkue sijoittui runkosarjassa viidenneksi.

Kauden päätyttyä ilmestyneessä kirjasessa valmentaja kertoi kuormittaneensa joukkuettaan fyysisesti äärimmilleen. Valmennushistoriansa aiemmista kausista oli otettu opiksi ja aiemmin tapahtunutta kesken kuaden "hyytymistä" ei haluttu toistaa kausi kauden perään.

Voisikohan kyseessä olla samanlainen kovan fyysisen harjoittelun aika, jonka hedelmiä poimitaan myöhemmin? JR:n aikakaudella tämä syksyn tahmeus oli yleisesti hyväksyttyä, kun tiedettiin, että parempaa on tulossa.

Lukon eilinen esitys KalPaa vastaan näytti juuri tältä, erittäinen Dieselmäinen esitys. Nyt on kovan harjoittelun jakso meneillään, koska kauden tärkeimmät pelit pelataan kuitenkin alkuvuoden otteluruuhkassa ja toki Playoffissa, jonne Lukko todella on menossa, ilman suuria loukkaantumisryppäitä.

Lukon peli on kuitenkin ollut koko kauden JÄRKEVÄN näköistä, ainoastaan tuo liike on ollut välillä jopa heikkoa.

Näin uskon, näin toivon!
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Taustailija kirjoitti:
Lukon eilinen esitys KalPaa vastaan näytti juuri tältä, erittäinen Dieselmäinen esitys. Nyt on kovan harjoittelun jakso meneillään, koska kauden tärkeimmät pelit pelataan kuitenkin alkuvuoden otteluruuhkassa ja toki Playoffissa, jonne Lukko todella on menossa, ilman suuria loukkaantumisryppäitä.

Lukko ei tule pääsemään edes sääleihin tänä vuonna, jos Toivola jatkaa samaan malliin. Pidetään nyt jalat maassa ja seurataan sarjataulukkoa. Turha tässä on alkaa odottamaan jotain ihmettä. Kyllä muutkin joukkueet ja valmentajat osaa tän homman.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
1963 kirjoitti:
Lukko ei tule pääsemään edes sääleihin tänä vuonna, jos Toivola jatkaa samaan malliin. Pidetään nyt jalat maassa ja seurataan sarjataulukkoa. Turha tässä on alkaa odottamaan jotain ihmettä. Kyllä muutkin joukkueet ja valmentajat osaa tän homman.

Niin osaakin, siksi lukko ei ole parantuneilla peliesityksilläänkään saanut huomattavaa muutosta pisteiden keräämiseen.

Mutta mitä pidemmälle mennään, sitä todennäköisimmin juuri materiaalin taso erottaa nämä jokaisen joukkueen parantuvat otteet toisistaan, ja siinä kilpailussa lukko kyllä pärjää. Jotkut joukkueet pelaavat nyt jo tasonsa ylärajoilla ja kehitys on jatkossa hitaampaa tai pysähtyy. Lukko ei pelaa tasonsa ylärajoilla, ei lähellekään, mutta suunta on silti oikea. Jos kehitys myötäileekin muita edellä olevia joukkueita juuri tällä hetkellä, ohi mennään siinä vaiheessa kun toisilla tulee seinä vastaan ja meillä ei.

Esimerkiksi Aravirran pelicans sai lentävän lähdön kauteen, kausi alkoi suurin piirtein samoissa merkeissä mihin edellinen loppui. Nyt on nähtävissä se että eväät eivät välttämättä paljon pidemmälle riitä, ja sijoitus lähtee tarkistumaan alaspäin. Sama tilanne on myös Jypillä, tosin Jyp lähti korjaamaan asiaa hommaamalla tarvittavia palasia jengiin.
 
Viimeksi muokattu:

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
psychodad kirjoitti:
Mutta mitä pidemmälle mennään, sitä todennäköisimmin juuri materiaalin taso erottaa nämä jokaisen joukkueen parantuvat otteet toisistaan, ja siinä kilpailussa lukko kyllä pärjää. Jotkut joukkueet pelaavat nyt jo tasonsa ylärajoilla ja kehitys on jatkossa hitaampaa tai pysähtyy. Lukko ei pelaa tasonsa ylärajoilla, ei lähellekään, mutta suunta on silti oikea. Jos kehitys myötäileekin muita edellä olevia joukkueita juuri tällä hetkellä, ohi mennään siinä vaiheessa kun toisilla tulee seinä vastaan ja meillä ei.

Toisaalta ei Jokereiden materiaalintaso viime kautena auttanut yhtään, ja SaiPa sekä Ässät roikkui koko kauden kohtuu korkeilla sijoituksilla. Raumalla ainakin oman näkymykseni mukaan mennään vieläkin kohtuu ailahtelevasti kun vertaa esim. Tapparaan, jossa todella heikkoa alkukautta seurasi selkeä käyrä ylöspäin. Porissahan sitten on myös selkeä suunta tällä hetkellä, ns. vapaa pudotus.

Itse olen ollut erittäin yllättynyt siitä, että Toivolan alaisuudessa Lukko ei ole saanut alakertaa toimimaan juuri ollenkaan, sille osa-alueelle hankittiin kuitenkin ihan kelpo pelaajat. Maalivahtipuolella meni kyllä niinkuin uumoilinkin, Häkkinen oli katastrofi ja uusi ukko otettiin sisään.

Yhtenä kysymysmerkkinä nykytilanteessa on Toivolan kyky valmentaa materiaalilta parempaa joukkuetta, Ässien rajoitetusta nipusta mies sai paljon irti, mutta Lukossa homma ei ole näyttänyt toimivan. Jotkut koutsit ovat vuorineuvosten käskijöitä (Jortikka, Scotty Bowman) ja jotkut osaavat repiä rajoitetusta matskusta kaiken irti (Mälkiä, Alatalo). Ihan ajatuksena voisi heittää sen, että Länsirannikolla on koutsit väärinpäin, Toivolan maailmaan sopisi paremmin Ässien kaltainen altavastaaja, ja Pajuojan "pirullinen" Ilves-kiekko toimisi ehkä paremmin Lukon materiaalilla.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Major Julli kirjoitti:
SaiPa sekä Ässät roikkui koko kauden kohtuu korkeilla sijoituksilla.

Ässillä oli viime kaudella tässä vaiheessa 3 pistettä enemmän kuin lukolla nyt. Aika pienistä eroista on edelleen kyse. Tuolla kolmella pisteellä toki oltaisiin nyt kahdeksantena.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
psychodad kirjoitti:
Ässillä oli viime kaudella tässä vaiheessa 3 pistettä enemmän kuin lukolla nyt. Aika pienistä eroista on edelleen kyse. Tuolla kolmella pisteellä toki oltaisiin nyt kahdeksantena.
Toi on niin totta, samaa muistelin ja nyt tuli vahvistus muistikuvalleni. Eri asia on sitten se miltä Ä:n peli näytti viime vuonna ja miltä Lukon nyt. Säännöt ovat muuttuneet niin paljon ettei Ä:n viime kauden finaalipaikan tuonutta sika-ahdistavaa pelityyliä voi edes kuvitella tän kauden sarjaan. Mutta ehkäpä Miksu tietää jotain mitä me muut emme? Lukon voittoputken orastava pilkahdus on jo nurkan takana? Toivolan ahdistuneet kommentit esim. lehdistötilaisuuksissa eivät tätä kylläkään tue.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös