Mainos

Miro Heiskanen – tanssii tähtien kanssa

  • 341 202
  • 925

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kertooko se sitten enemmän Hifkin juniorituotannosta vai Heiskasesta?
Ei. Ei Suomesta ole montaa pelaajaa tullut joilla olisi Hakin tasoinen pelisilmä. Muilla avuilla on sitten tehneet paremmankin uran kuin Hakki. Joku Esa Keskinen tulee ensimmäisenä mieleen jolla oli kanssa loistava pelisilmä. Näki kentän koko ajan.
Ja lisäyksenä että tarkoitin kaikkia IFK:ssa pelanneita pelaajia Hakin ajoista lähtien. On siellä ollut aika kovia pelimiehiä vuosien varrella. Calounit, Granlundit yms.
 
Largo

Jäsen
Miro Heiskasesta tulee maailman paras puolustaja, ehkä.

Lause mistä ei voi väitellä. Muotoilen jatkossa kaikki näin. Ei synny edes keskustelua keskutelupalstalla, hear my thoughts.

Anteeksi vaan, mutta en voi ymmärtää ajatusta, jonka mukaan Heiskanen ei enää selkeästi kehity. Ja joo, näin ei suoraan sanottu, mutta sitä tarkoitettiin.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kyllähän kehitys voi mennä moneenkin suuntaan, kyllähän löytyy myös esimerkkejä loistavan tulokaskauden pelanneista pakeista, joilla odotettua kehitystä ei ole tapahtunut (nopeasti vaikka Calder-voittajat Ekblad ja Myers lähitulevaisuudesta (en kirjoita Ekbladia ulos tässä, kaveri on, mitä, 22)). Mikään ei tietenkään Heiskasen kohdalla tällaiseen viittaa, mutta kehitys ei ole ikinä automaatio vaan oikean tekemisen tulos.
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Anteeksi vaan, mutta en voi ymmärtää ajatusta, jonka mukaan Heiskanen ei enää selkeästi kehity. Ja joo, näin ei suoraan sanottu, mutta sitä tarkoitettiin.

No tämä nyt on puolityhjä-puolitäysi ero ajattelussa.

Mun mielestä niiden viestien pointti oli, että Heiskanen on jo niin hyvä, että jos tapahtuu isosti kehitystä, on Heiskanen selkeästi maailman paras puolustaja. Sinä käänsit saman asian negatiiviseksi.
 
Nick Neim

Juurikin näin. On täysin eri asia alkaa suorastaan vääristelemään toisten kirjoittajien pointteja, kun kumpikaan ei edes pitänyt Heiskasen kehittymistä mitenkään mahdottomana, mitä taas @Largo ensimmäisessä viestissään kärjistäen väitti.

On ihan OK olla mielipiteitä ihan keskustelunkin kannalta, mutta tuollainen vääristely ja tahallinen väärinlukeminen sitä vasta vääristääkin ja omiaan tuhoamaan ketjun luettavuutta.
 
Nagiri

Jäsen
Kertoo myös minkälaisen vaikutuksen kaveri on tehnyt joukkueessaan, jos Erik Karlssonin entinen ja Miron nykyinen pakkipari sanoo, että ei olisi kaupannut näitä pelaajia päittäin kun oli mahdollisuus.
Tietenkään tästä ei voida vetää mitään johtopäätöksiä, että kukaan pitäisi Heiskasta parempana kuin Karlssonia, mutta antaa vähän suuntaa kuinka suuresta potentiaalista puhutaan.
Jotain kertoo myös se, että valmentaja puhuu nyt jo Heiskasesta avainpelaajana.
 
Miten "yleistä" tuollaiset 27min peliajat ovat 19v tulokaspakille?

Ei nyt varmaan mitään arkipäivää, mutta yksittäisissä peleissä noita varmaan nähdään kuitenkin joka kausi. Keskiarvohan Heiskasella on nyt 21:53, mikä on eniten kaikista tulokkaista. Heti toisena Henri Jokiharju, joka kellottaa myös komeita minuutteja ja keskiarvo 21:34.

Heiskasen ennätys on tuo viime matsin 27:10 ja Jokiharjun niin ikään viime matsin 25:29. Hienoja poikia molemmat.

Viime kaudella veikkaan McAvoyn hätyytelleen jossain pelissä vastaavia minuutteja. Provorov ja Werenski sitä edellisellä kaudella, McDavid ja Eichel sitä edellisellä jne. Tämä viimeinen kappale pelkkää mutua, sillä en nyt ehdi tarkistaa yksittäisiä game logeja. Uskoisin olevani jäljillä kuitenkin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Miten "yleistä" tuollaiset 27min peliajat ovat 19v tulokaspakille?
Eivät kovin. Viime kaudella McAvoy pelasi 5 ottelua joissa peliaikaa tuli yli 27 mikuuttia ja korkeimmillaan pelasi 29.47. Sitten Brandon Carlo ja Provorov ovat myös 19v tulokkaina kellottaneet tuollaisia minuutteja.

Ylipäätään tulokaspakit ovat runkosarjassa keränneet tuollaiset yli 27 minuuttia ottelussa 2013-14 kaudesta eteenpäin 32 kertaa. Joku muu voi katsoa pidemmältä aikaväliltä jos jaksaa.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kertoo myös minkälaisen vaikutuksen kaveri on tehnyt joukkueessaan, jos Erik Karlssonin entinen ja Miron nykyinen pakkipari sanoo, että ei olisi kaupannut näitä pelaajia päittäin kun oli mahdollisuus.
Tietenkään tästä ei voida vetää mitään johtopäätöksiä, että kukaan pitäisi Heiskasta parempana kuin Karlssonia, mutta antaa vähän suuntaa kuinka suuresta potentiaalista puhutaan.
Jotain kertoo myös se, että valmentaja puhuu nyt jo Heiskasesta avainpelaajana.
Meinaatko, että sanoisi kauppaavansa nykyisen joukkuekaverinsa ja pakkiparinsa?
 
Nagiri

Jäsen
Meinaatko, että sanoisi kauppaavansa nykyisen joukkuekaverinsa ja pakkiparinsa?
Now that I’ve seen him play, I wouldn’t do that, either,” Methot said. “He’s got so much potential.” Viitaten tuohon kauppaan, jossa Dallas kieltäytyi kauppaamasta Heiskasta.

Saa ottaa kukin miten halajaa..
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Now that I’ve seen him play, I wouldn’t do that, either,” Methot said. “He’s got so much potential.” Viitaten tuohon kauppaan, jossa Dallas kieltäytyi kauppaamasta Heiskasta.

Saa ottaa kukin miten halajaa..
Niin, mutta meinaatko että sanoisi vaihtoehtoisesti "Joo, kyllähän mä sen kauppaisin". ?
 
rpeez

Jäsen
On siinä kolmaskin vaihtoehto, on vaan hiljaa koko asiasta jos ei voi positiivista sanoa. Jotenkin alkaa tuntua, että joillekin on vaikea hyväksyä että joku menestyy big time.

Minulle ainakin Heiskasen menestys on ollut jopa parempaa mitä osasin odottaa, vaikka olen tosi hyvänä häntä aina pitänytkin. Itseasiassa tulee katsottua tällä hetkellä Dallasin pelejä ihan vain siksi, että siellä pelaa tämä suomalainen talentti.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Heiskanen on niin älykäs pelaaja että pystyy sillä paikkaamaan puutteensa. Siksi nämä huippuälykkäät pelaajat pystyvät tekemään hurjaa jälkeä alusta asti ja voivat olla lähempänä kattoaan jo uransa alussa. Heiskasen työkalupakki varmasti laajenee mutta muuttaako se tilanteissa lopputulosta kun on jo huimalla älykkyydellään aiemmin osannut paikata ongelmat. Papua tullee lisää ja laukaukseen saanee tehoja. Ja muitakin ominaisuuksia varmasti parantaa. Mutta kuinka merkittävästi se vielä nostaa hänen tasoaan?

Ns. vähemmän älykkäät pelaajat oppivat pelaamaan tilanteita oikein kokemuksen myötä ja siksi heillä kehitys on suurempaa.

Mielelläni näkisin Heiskasen vievän kuusi norrista seuraavaan kymmeneen vuoteen ja dominoivan kaukalossa ja niin edelleen mutta on nähty että jos odotukset nostetaan tuohon kategoriaan ja miehestä tulee "vain" ykkösparin pakki niin täällä on kriitikot innoissaan kertomassa miten kaikki on tehty (vertaa vaikka Patrik Laine).
 
Eivät kovin...
Ylipäätääntulokaspakit ovat runkosarjassa keränneet tuollaiset yli 27 minuuttia ottelussa 2013-14 kaudesta eteenpäin 32 kertaa. Joku muu voi katsoa pidemmältä aikaväliltä jos jaksaa.

Tätä nimenomaan halusinkin tietää. Ei siis mitään superharvinaista, muttei tavallistakaan. Toki jokin mutu oli asiasta, mutta ei tietoa, eikä laiskana jaksanut Teneriffan auringossa alkaa googlettelemaan. Kiitos ja kumarrus.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
On siinä kolmaskin vaihtoehto, on vaan hiljaa koko asiasta jos ei voi positiivista sanoa. Jotenkin alkaa tuntua, että joillekin on vaikea hyväksyä että joku menestyy big time.

Minulle ainakin Heiskasen menestys on ollut jopa parempaa mitä osasin odottaa, vaikka olen tosi hyvänä häntä aina pitänytkin. Itseasiassa tulee katsottua tällä hetkellä Dallasin pelejä ihan vain siksi, että siellä pelaa tämä suomalainen talentti.
Heh, itse olen ainakin ollut viimeiset puolitoista vuotta todella innoissani Heiskasesta. Sen näki jo pitkältä, että kaveri tulee marssimaan suoraan Dallasin puolustuksen top neloseen ilman ongelmia. En vain usko, että Methot tuohon kysymykseen paljoa muuta voisi vastata (ei hänen vastauksensa vääräkään mielipide ole, tietty).
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Ei nyt varmaan mitään arkipäivää, mutta yksittäisissä peleissä noita varmaan nähdään kuitenkin joka kausi. Keskiarvohan Heiskasella on nyt 21:53, mikä on eniten kaikista tulokkaista. Heti toisena Henri Jokiharju, joka kellottaa myös komeita minuutteja ja keskiarvo 21:34.

Heiskasen ennätys on tuo viime matsin 27:10 ja Jokiharjun niin ikään viime matsin 25:29. Hienoja poikia molemmat.

Viime kaudella veikkaan McAvoyn hätyytelleen jossain pelissä vastaavia minuutteja. Provorov ja Werenski sitä edellisellä kaudella, McDavid ja Eichel sitä edellisellä jne. Tämä viimeinen kappale pelkkää mutua, sillä en nyt ehdi tarkistaa yksittäisiä game logeja. Uskoisin olevani jäljillä kuitenkin.
Tarkistinpa huvikseni nuo jääajat ja tällaista löytyi keskiarvolta (ATOI) ja sitten yksittäisen matsin kovimmat minuutit.

McAvoy - 22:09. Kingsejä vastaan 29:07 (17-18)
Provorov - 21:59. Pensejä vastaan 27:17 (16-17)
Werenski - 20:55. Red Wingsejä vastaan 25:52 (16-17)
McDavid - 18:53. Nashvilleä vastaan 23:22 (15-16)*
Eichel - 19:07. Calgarya vastaan 23:02 (15-16)

*Pelasi vain sen karvan yli 40 ottelua.
 
rpeez

Jäsen
Viime yön CBJ pelissä pikkaisen jo näkyi Heiskasessa isot peliajat kun oli vielä toinen peli peräkkäin ettei jalka ole ihan tuore. Seurauksena sai pari kertaa kunnon taklauksen Andersonilta kun vauhti ei ollut ihan riittävää. Varmaan osaksi tällaisten tilanteiden takia pakkiparina on ollut Polak, joka kävi heti ekan taklauksen jälkeen jäähyn arvoisesti antamassa palautetta ettei noin saisi tehdä. Tuommoinen heti kuitti takaisin oman pelaajan suojelemiseksi on aina hienoa nähdä.

Videoklipeista kannattaa käydä katsomassa Heiskasen hieno kiekon vastaanotto ja syöttö Benn:in maaliin.
 
Aika uskomatonta että tuosta Atkinsonin taklausesta ei vihelletty estämisrangaistusta, oli nimittäin aika selkeä rike.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Viime yön CBJ pelissä pikkaisen jo näkyi Heiskasessa isot peliajat kun oli vielä toinen peli peräkkäin ettei jalka ole ihan tuore. Seurauksena sai pari kertaa kunnon taklauksen Andersonilta kun vauhti ei ollut ihan riittävää. Varmaan osaksi tällaisten tilanteiden takia pakkiparina on ollut Polak, joka kävi heti ekan taklauksen jälkeen jäähyn arvoisesti antamassa palautetta ettei noin saisi tehdä. Tuommoinen heti kuitti takaisin oman pelaajan suojelemiseksi on aina hienoa nähdä.

Ei se Bostoniakaan vastaan ihan tuoreelta näyttänyt, kun Dallasilla tosi pitkä ja varmasti raskas vieraskiertue, Miro Heiskaselle varmaan elämässä ensimmäinen laatuaan. On kuitenkin varmasti eri asia kiertää pitkin Suomea pelaamassa, kun muutamaa paikkakuntaa lukuun ottamatta pääsee kotiin nukkumaan yöksi.

Heiskanen on kuitenkin sen verran älykäs kiekkoilija, että välillä liikkeen puutteen sai paikattua ja oli Lindellin sekä Klingbergin ohella selkeää parhaimmistoa puolustuksessa.

Toki vaikka vähän jalka painaa, niin silti molempiin peleihin 0+1 ja pisteputki tulille.
 
Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Vähän kiinnostaisi herätä yöllä katsomaan SJS@DAL peli, että näkisi Miron otteet ja miten vertautuu Karlssoniin. 03:30 startti vaan aina nihkeä herätys, mutta jos sitä jaksaisi.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Vähän kiinnostaisi herätä yöllä katsomaan SJS@DAL peli, että näkisi Miron otteet ja miten vertautuu Karlssoniin. 03:30 startti vaan aina nihkeä herätys, mutta jos sitä jaksaisi.
Länsirannikon pelit ovat kyllä ajankohtaisesti myrkkyä. Katso huomenna pitäen livetulokset ja uutiskanavat kiinni?
 
Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Länsirannikon pelit ovat kyllä ajankohtaisesti myrkkyä. Katso huomenna pitäen livetulokset ja uutiskanavat kiinni?

Länsirannikon pelit eli 0500> alkavat pelit just parhautta. Noin tuntia ennen normiherätystä vaan ylös. Idän ja keskisen pelit ne haastavia ovat. Näin saatan tehdä aamukahvin yhteydessä
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel
Klingberg loukkaantui yön pelissä ja ensitiedon mukaan on poissa ainakin 3 viikkoa. Heiskaselle on siis entistä isompaa roolia tarjolla.

E: hidas
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös