Miro Heiskanen – Stadin ikioma firstrounderi?

  • 273 759
  • 950

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikkei HFBoardsia tule lukea kuin raamattua, niin sielläkin Dallasin fanit odottavat Heiskasen tulevan heti pelaavaan kuusikkoon.

Ihme porukkaa! Haluavat eurooppalaisen kesken kasvuisen juniorin, jolla on puutteita fyysisyydessä. Minun mielestäni parasta olisi pelata vuosi täällä. Tai vaikka koko ura: Miksi lähteä ulkomaille, kun täälläkin saa 100k+ liksan?? Minä en Lähtisi. Kotiolot ennekaikkea!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei Heiskasta voi hirveästi arvostella, vaikkei olekaan pelannut parhaalla mahdollisella tasollaan. Jos mietitään vaikka Heiskanen vs. Immonen-paris, Jarkko Immonen on todella kokenut ja ennen kaikkea äärimmäisen vahva kaksinkamppailutilanteissa. Se on nimenomaan Immosen hyvyyttä eikä niinkään Heiskasen huonoutta. Tiettyjä juttuja Mirokin voi tietenkin tehdä paremmin, mutta valitettavasti vääntövoima ei yhdessä keväässä tule tuosta merkittävästi kasvamaan.

Miro on pelannut hyökkäyssuuntaan erinomaisesti pienestä tilasta huolimatta ja esim. Kasken tasoitus eilen tuli nimenomaan Miron rakentamasta paikasta. Kaskea saamme toki kiittää itse maalista, mutta ilman Miroa, sekin paikka olisi luultavasti jäänyt tulematta.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Miro kävi lukemassa kommentit ja laittoi uuden vaihteen silmään. Oi Miro!
Miro haki varsinkii ekassa erässä todella paljon itse ratkaisuja, mikä on loistava juttu. Olkinuora pompottaa aika paljo, joten skodea maalille ja riparit säkkiin!
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
“Yllättäen” puolustajien pistepörssin ykkönen nyt kevään tosipeleissä. Kaipaisin hyökkääjistöönkin pari noin vakuuttavasti kiekkoa ylöstuovaa pelaajaa, vaikka onhan silläkin osastolla tapahtunut jonkinlaista kehitystä viime aikoina.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
4 pleijarimatsia takana, 5 pistettä, corsi joukkueen kärkeä vaikka aloittaa suurimman osan vaihdoistaan puolustusalueella ja peliaikaa keskimäärin 25 minuuttia ottelua kohden... Ja ne ylöstuonnit. Ja se mailapuolustus. Tästä pitää ottaa kaikki irti vielä kun voi. Liigan paras pelaaja!
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eihän tätä jätkää kuriin saada ja jossain määrin surullista ettei edes haittaa. Huippuyksilöitä ja nimenomaan tällaisia nuoria painoksia on pakko vain arvostaa. Tervemenoa shown puolelle kunhan nyt johdattaa punaiset ensin mestaruuteen. Ja viimeistelee kauden ämmämmämmissä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eihän tätä jätkää kuriin saada ja jossain määrin surullista ettei edes haittaa. Huippuyksilöitä ja nimenomaan tällaisia nuoria painoksia on pakko vain arvostaa. Tervemenoa shown puolelle kunhan nyt johdattaa punaiset ensin mestaruuteen. Ja viimeistelee kauden ämmämmämmissä.
Joo, samat fiilikset oli Laineesta pari vuotta taaksepäin, vaikka tietysti toivoi, ettei HIFK:n verkko ihan kauheasti heiluisi.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Miro johtaa puolustajien Po tilastoja. Ihmetteleekö joku?
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luulen, että ovat Dallasissakin ihan tyytyväisiä. Huikee jannu!
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Luulen, että ovat Dallasissakin ihan tyytyväisiä. Huikee jannu!

Miro sanoi jossain haastattelussa, että ne eivät ole tyytyväisiä ennen kuin on laittanut raportin sinne joka pelistä. Toivottavasti nyt antavat olla hetken rauhassa. Se helpottaa elämää, jos ei joku koko ajan mikromanageroi.

Sille on sanakin, työrauha. Tästä voi tulla vielä vaikka miten hienoja viemisiä Dallasiin, kun sinne joskus eksyy.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
On kerta kaikkiaan aivan käsittämätön peluri.
10 matsii, 8 bojoo. Ikää ei ees 19.
Kovin pakki ikinä tällä niemellä, on mun mielipide.
Ja muuten, siihen tapaamiseen mun pojat pääsi viime Torstaina.
Saivat Miro-paitoihin nimmarit, ja kuva ehdittiin ottaa. Pojat on ikionnellisia.
Veimme hänen aikaansa noin minuutin verran, ja palkaksi Miro täräytti matsin avausmaalin.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Miro näyttää kuinka yksinkertainen peli jääkiekko loppujen lopuksi on. Kun ei tötöile niin aikaa on aina riittävästi.
Toki avuksi on jos osaa käyttää terää kuten Miro käyttää. Edellinen tällainen Suomesta tullut oli Reksa. Pitkä on matka pistää paremmaksi, mutta ei täysin mahdoton juttu.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Miro näyttää kuinka yksinkertainen peli jääkiekko loppujen lopuksi on. Kun ei tötöile niin aikaa on aina riittävästi.
Toki avuksi on jos osaa käyttää terää kuten Miro käyttää. Edellinen tällainen Suomesta tullut oli Reksa. Pitkä on matka pistää paremmaksi, mutta ei täysin mahdoton juttu.
Mä olin Reksan kaa samalla luisteluvalmennuskurssilla 2016. Ja voin sanoo, että morjens mikä liito on ukon terissä edelleen.
Ei ääntä kuulu, eikä murska lennä. On niin huikee kontakti jäähän, että näyttää ettei sitä ole ollenkaan.
Näyttää ikäänkuin leijuvan jäällä.
Samaa on Mironkin kepeydessä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En odottanut palkintoa vähäisen pelimäärän takia, mutta menihän tuo nyt oikeaan osoitteeseen. Ei kukaan muu puolustaja pystynyt lähimainkaan noin kokonaisvaltaiseen pelaamiseen illasta toiseen mitä Heiskanen. Miksi palkinto olisi pitänyt silloin antaa jollekin vain enempien pelien perusteella. Joo, jossainhan sekin raja sitten menee, millä määrällä pelejä palkinto voidaan antaa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Meni kyllä oikeaan osoitteeseen tämä niin huikea Heiskanen oli. Miten nuo kasvattajarahat muuten menikään, saako HIFK kuinka paljon rahaa Heiskasesta kun tämä siirtyy rapakon taakse?

Eikös IFK saa täydet hillot. Seura jossa pelaaja on pelannut kolme edellistä saa fyrkat. Jos seuroja on useampia niin rahat jaetaan.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä tässä pitää onnitella itseään siitä, että on nähnyt Carl Brewerin livenä ja sitten vielä Miro Heiskasenkin. Hienoa Miro!
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa, ansaittu valinta kovalle ukolle.

Ei Pekka Rautakallio -palkinnon voittaminen käytännön asioita ensi kaudeksi muuta ja näytöt laitetaan syksyllä tiskiin, mutta kyllä siinä tietynlainen alkuasetelma Dallasiin lähtemisessä ja heidän odotuksissa saattaa entisestään muuttua, kun 18-vuotias kaveri voittaa Suomessa parhaan puolustajan palkinnon.Siitä on hyvä lähteä hakemaan paikkaa kokoonpanossa, nyt on kuitenkin kannukset hankittu jo miesten peleissä eikä tulla junnusarjoista sinne heilumaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös