Mainos

Minnesota Wild 2012-2013 - Parempi huominen?

  • 658 641
  • 1 301
Suosikkijoukkue
Ässät, Minnesota Wild
Uusi jäsen ilmoittautuu mukaan Wild palstalle. Päätin vihdoinkin kirjoittaa tänne vuosien keskustelupalstan lukemisen jälkeen. Tunnukset sain jo kesällä, mutta en viitsinyt tulla mukaan vielä silloin jotten tulisi leimatuksi niin sanotusti glory hunteriksi, sillä Wild historian hienoimman päivän jälkeen niitä "faneja" alkoi ilmestyä hämmästyttävän paljon.

Oma Wild historiikkini yltää vuoteen 2003 jolloin nimetön joukkue piti ennakko odotuksia pilkkanaan ja raivasi tiensä aina lännen finaaliin saakka. Siitä lähtien tällä jengillä on ollut erityinen paikka sydämessäni. Tosin viimeisten kolmen neljän vuoden aikana joukkueen seuraaminen on kasvanut exponentiaalisesti.

Mutta se minusta, viikonlopun peleistä sen verran että Parise on kyllä aivan huikea pelaaja ja tulee tuottamaan vielä monia ilon hetkiä. Granlund oli parempi toisessa pelissään kuin ensimmäisessä, mutta oli edelleen aloituksissa turhan innokas kun vaihdettiin useaan otteeseen pois, no onneksi meillä on Cullen siinä vierellä paikkaamassa näitä.
Ketjuista ykkönen ja nelonen pelasivat ok pelit, kolmonen oli todella hyvä ja kakkonen oli heikoin vaikka ei sekään huono ollut, mutta katsellaan jos se siitä parantuisi ennenkuin aletaan hirttämään ketään tai vaatimaan treidiä.
Puolustus pelasi Dallas pelissä todella uhrautuvasti ja blokkasikin about saman verran vetoja kuin Harding torjui. Täytyy vaan toivoa ettei tule pahoja loukkaantumisia tuolla pelityylillä kun se puolustuksen syvyys ei nyt kuitenkaan ole se laajin mahdollinen.
Kassareista Harding oli selkeästi varmenpi kuin Nikke ja jos jatkaa samanlaista menoa ja saa paljon pelejä alle MS-taudistaan huolimatta niin voisin melkein lyödä vetoa siitä että on aikas vahvoilla Bill Masterton Memorial Trophyn saajaksi.

Lisäksi kesällä olin varma että Cullen tulee olemaan vahva ehdokas King Clancy Memorial Trophyn saajaksi kun hänen hyväntekeväisyysjärjestönsä lahjoitti miljoona dollaria yhteisönsä lasten hyväksi. Tämän vuoksi en usko näkeväni Cullenia osana mahdollisia treidejä puhumattakaan hänen NTC-pykälästä.

Täten päätän ensimmäisen puheenvuoroni ja toivon ettei ollut aivan karmeaa dadaa ja samalla lähetän terveiset palstan ehdottomille huipuille Saikalle, Jackie Moonille, Wellmanille ja ketä niitä nyt vielä oli.
 
SC-vedonlyönti kun on vähän turhan on-off. Mukavempi olisi joku veto jota voisi jännittää koko kauden ajan.

No aika vaikee sanoo että onko se voittojen määrä lähempänä kahtakymmentä vai kolmeakymmentä. Ja esim Koivun tai Granlundin pisteitä ei kannata lähteä kummemmin veikkaamaan, kun on kuitenkin aika todennäköistä että pelejä jää väliin enemmän tai vähemmän.
Paitsi jos laskee pisteet peliä kohden ja kertoo luvulla 48 tai 82...

Kukaan ei ainakaan vielä oo tarttunu satasen vetoon.
Onko se nyt sitten liian täydellinen tarina, jos Koivu, MG ja muut juhlii Stanley Cupia joku päivä. Sillon kun meni huonosti niin tosifanit oli uhmakkaita uhoajia, mutta nyt kun edessä onkin loistava tulevaisuus niin sitä ollaan kun varpunen jouluaamuna.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Ei kukaan jaksa ottaa jotain naurettavan pientä satasen vetoa jonka kestoaika on mahdollisesti yli neljä vuotta jos oikein muistan. Viisinumeroista vetoa voisi jännittääkin tuon ajan.


************


Aikamoista ailahtelua monen jengin peli ollut näinä ensimmäisinä päivinä, kuten Wildinkin. Sikälikin tärkeät kaksi voittoa, että antavat vähän hengitystilaa jos ja kun se matsin tai parin huono liusu iskee vastaan kohta. Näin paljon uudistuneella jengillä ja vähällä treenillä tuo on käytännössä väistämätöntä.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
... samalla lähetän terveiset palstan ehdottomille huipuille Saikalle, Jackie Moonille, Wellmanille ja ketä niitä nyt vielä oli.
Tervetuloa vaan kirjoittelemaan.

Molemmat ottelut tuli katsottua ja paljo paremmalta näytti joukkueen peli Dallasia vastaan. Coloradoa vastaan tehtiin enemmän maaleja, mutta Dallas--ottelussa oli enemmän yritystä ja taklauksia eikä lisämaalit olleet kaukana.

-Parise on ehdottomasti noussut jo näissä kahdessa ottelussa suosikkipelaajieni joukkoon. Ei voi kun ihastella tuota energiaa ja tahtoa taistella kiekosta, lisäksi kaveri osaa pelata ja hieno maali viime yönä.
-Suter ei ole vielä oikein näyttänyt miksi hänestä maksetaan $7,5 miljoonaa kaudessa, pari turhaa jäähyä jäänyt vaan mieleen ja samantasoista peliä kuin vaikka Stonerilta ja Falkilta.
-Granlundin peliä on mukava katsella ja näkee, että tottumista vaatii vielä, mutta paransi hyvin Dallas-otteluun.
-Setoguchi saisi laittaa tuon 08-09 kauden vireen päälle, koska muuten voi olla aika vaisua pisteiden suhteen, plussaa toki fyysisestä pelistä mitä esittänyt näissä kahdessa ottelussa.
-Bouchard pelaa kyllä pirteästi ja on suuri apu kentällä. Toivottavasti pysyy kunnossa tällä kertaa.
-Harding pelasi paremmin kuin Bäckström viikonloppuna. Bäckström vaikuttaa kovin kankealta ja jäähän mennessään tuntuu kuin liimautuisi paikalleen.


On kyllä hieno asia, kun kausi alkoi taas. Nashville-matsia odotellen...
 

Big Duncan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Houston Aeros
Stoner-Gilbert pelasi loistavan matsin Dallasia vastaan. Gilbertillä taisi olla mm.7 blokkia. Omassa päässä pysyi Jagr ja kumppanit poissa tekopaikoilta. Uskoisin tästä parista olevan vielä paljon iloa tällä kaudella.

Gilbert saisi enempi vielä ottaa vastuuta kiekollisesta pelaamisesta. Stoner kyllä hakkaa Gilbertinkin edestä ukkoa omalla maalilla.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
No aika vaikee sanoo että onko se voittojen määrä lähempänä kahtakymmentä vai kolmeakymmentä.

Kukaan ei ainakaan vielä oo tarttunu satasen vetoon.

No eikös se vähän niinku kuulu veikkaamisen periaatteisiin? Tietysti voidaan veikata mun pankkikortin tunnuslukuakin, mutta mitäs veikkaamista siinä olisi, haasteesta puhumattakaan.

Sitä on näymmä liikkeellä, kukaan ei myöskään ole tarttunut mun ehdottamaan vetoon.

terveiset palstan ehdottomille huipuille Saikalle, Jackie Moonille, Wellmanille ja ketä niitä nyt vielä oli.

Kiitos kiitos ja tervetuloa.
 
Viimeksi muokattu:

Jahtivouti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild

Tervetuloa palstalle! Aika hyvin porukka on jo ehtinyt analysoimaan menneitä pelejä. Itse ehdin katsoa Dallas-pelin vasta eilen illalla jälkilähetyksenä. Järkyttävää kulkea koko päivä laput silmillä, ei voi käydä missään ettei näe otsikoita, ei uskalla lukea tekstareitakaan..

Mikeltä ensimmäinen erä Dallasia vastaan oli todella vahva. Selvästi huomasi että ekan pelin ripulit on ravisteltu puntista ja itseluottamusta löytyi. Muutama hyvä kaksintaistelun voitto ja pääsi jopa näyttämään omaa pelinäkemystään muutamilla nerokkailla syötöillä. Veikkaan, että se yksi no look-syöttö maalin takaa yllätti jopa kokeneen Cullenin. Jätkät vierellä saa alkaa skarppaamaan! Viimeisessä erässä taisi alkaa jo hapottaa, sillä vaihdot oli n. 10-20 sek luokkaa. Mikke veti suht pitkiä vaihtoja ekan 30 min aikana, rakensi peliä ja samalla piti huolta puolustusvelvoitteista, eli usein polki hyökkäyspäästä maalin takaa alimmaksi hyökkääjäksi omaan päähän. Pelin lopussa näytti jäävän suosiolla alimmaksi. Elikkäs Conditioningia vaan kehiin ja tietysti pelien kautta oppii säätelemään paremmin energian käyttöä.

Seto oli tokassa pelissä hieman fyysisempi ja energisempi, sihti edelleen hukassa. Mitään maagista hän ei kiekollisesti kyllä pysty tarjoamaan, onkohan juuri voittanut yhtään kaksintaistelua vielä näissä kahdessa pelissä?

Hirveitä kiekonmenetyksiä ja muita jäätymisiä oli huomattavasti vähemmän kuin Coloradoa vastaan, mutta kyllähän tässä varmasti 5-10 peliä menee ennen kuin viimeisetkin saavat juonesta kiinni, mm. Prosserilta meni prosessori jumiin pari kertaa oikein huolella.

Harding pelasi todella varman näköisesti. Muut maininnat:
+++ Parise, eka maali Wildissa, luisteli ja yritti joka vaihdossaan aivan 110%-lasissa. Sai ajoittain jopa Koivun näyttämään laiskurilta :P

++ Clutterbuck (& koko kolmosketju). Melkein parhaita pelaajia jengissä. Vielä kun kiekollisena olisi saanut hiukan enemmän vaaratilanteita aikaan, olisi ansainnut kolmannen Jahtivoudin Plussapisteen. Taklasi kaikkea mikä liikkui, voitti väännöistä kiekkoja omille ja toimitti kiekkoa maalille.

+ Stoner, hyvää, varmaa peliä niin kiekollisena kuin kiekottomanakin. Stonerin kehityskäyrä on onneksemme kääntynyt ylöspäin!

+ vai - ? Suterista Wellman mainitsikin tuon, ettei oikein ole vielä näkynyt mistä hänelle multimiljoonia maksetaan. Pakko myöntää että näiden parin pelin aikana itselläkin on tuo ajatus hiipinyt mieleen. Puolustajan arvoa on mielestäni huomattavasti vaikeampi arvioida. Toitotan itselleni, ettei Suter ole eilen syntynyt ja varmasti ensimmäisenä tullaan huomaamaan hänen tasaisuutensa. Nyt on vaan kyse siitä, että pääsee pelisysteemin kanssa sinuiksi ja oppii tuntemaan pakkiparinsa vahvuudet ja heikkoudet. Coloradon myyrät sai maalin värkättyä, kun Spurgeon jäi maalinedustalle yksin ja Suter jahtasi kiekkoa maalin takana. Kunhan pelaajien roolit saadaan kohdilleen, tullaan huomaamaan, että mies on jokaisen miljoonan arvoinen (i hope).


Kun joku mainitsi noista Miken hätäilyistä aloituksissa, niin mulle tuli fiilis että ihan kun se olis tahallaan sekoillut ja halunnut vaihdon. Yhden kerran syöksyi naamalleen ja yhden kerran huitoi mailalla jotenkin ihan omituisesti. Tuntuu vähän tyhmältä, kun kotijengillä on viimeinen vaihto-oikeus ja kai se laituriksi merkitty voidaan suoraan laittaa ottamaan aloitusta ilman tuomarin vaihtokäskyäkin? Noo ehkä tosiaan vielä vähän jännittää ja haluaa ylikorostetusti viedä aloituksia :D
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun joku mainitsi noista Miken hätäilyistä aloituksissa, niin mulle tuli fiilis että ihan kun se olis tahallaan sekoillut ja halunnut vaihdon. Yhden kerran syöksyi naamalleen ja yhden kerran huitoi mailalla jotenkin ihan omituisesti. Tuntuu vähän tyhmältä, kun kotijengillä on viimeinen vaihto-oikeus ja kai se laituriksi merkitty voidaan suoraan laittaa ottamaan aloitusta ilman tuomarin vaihtokäskyäkin? Noo ehkä tosiaan vielä vähän jännittää ja haluaa ylikorostetusti viedä aloituksia :D
Joku tuossa aikaisemmilla sivuilla taisi jo sanoakin, mutta Mikkeä on kyllä mielestäni aika selvästikin käsketty kusettamaan noissa aloituksissa ihan reippaasti. Aloitukset kun ovat aina olleet Mikellä yksi suurimmista heikkouksista sentterinä pelaamisessa ja vieressä on kuitenkin Cullen, joka hoitaa kovalla prosentilla kiekon omille jos/kun Mikke vaihdetaan aloituksista pois. Tämä myös selittää Granlundin suht kovan aloitusprosentin kahdesta ensimmäisestä pelistä. Eiköhän se siitä lähde ihan normaalistikin kunhan mies saa ammattimiehiltä opastusta, eräs Koivun Mikko ainakin varmasti mielellään näyttää miten ne tärkeät aloitukset viedään.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Juu, tuo Granlundin aloituksista pois vaihtaminen tulee olemaan tuttu näky kauden alussa. Konopka on treenien jälkeen alkanut ilmeisesti opettamaan Granlundille muutamia kikkoja aloitusympyrässä, mikä on hieno asia. Konopkan osakkeet nousevat jatkuvasti. Mutta niin kauan kun tiedetään että ketjussa on kaksi aloituksia raapivaa jätkää, voi Granlund ottaa riskillä omansa. Jos vaihdetaan pois niin sitten vaihdetaan, no problem.
 
Ei kukaan jaksa ottaa jotain naurettavan pientä satasen vetoa jonka kestoaika on mahdollisesti yli neljä vuotta jos oikein muistan. Viisinumeroista vetoa voisi jännittääkin tuon ajan.

Kuten sanottua, panos voisi olla isompikin kun 100. Ja eihän sitä vetoa tarvii joka päivä miettiä vaan se kaivettas esille pudotuspeleissä.

Mutta eihän se tie tähtiin ole mikään selviö Wildille. Nytkin on voitoista huolimatta semmosia asioita joihin ei voi olla ihan tyytyväinen, vaikka tietysti kausi on just vasta alkanu. Ja kysymysmerkkejä ajatellen todellisen voittavan joukkueen syntymistä ajatellen.
Unohtamatta menneisyyden haamuja. Vaikka Minnesotassa arvostetaan kiekkoa muutenkin, ilman menestystä.
Pudotuspelipaikkakaan ei itse asiassa ole selviö, vaikka useimmissa ennakkokaavailuissa Minnesota lasketaan pudotuspelijoukkueeksi. Kaikkihan voi itse arvioida asiaa, mutta mitä nyt olen puolen tusinaa listaa nähnyt niin niistä vain yhdessä Wild ei ollut kahdeksan joukossa: ProHockeyn lista syksyllä. Se lehti onkin viime vuosina tuonut rohkeasti esille Wildin keskinkertaisuuden ja tylsyyden.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
ProHockeyn lista syksyllä. Se lehti onkin viime vuosina tuonut rohkeasti esille Wildin keskinkertaisuuden ja tylsyyden.

Prohockey on myös todella huono pikkulapsille suunnattu faniläpyskä. Ei tuo mitään lisäarvoa mihinkään. Sinänsä on ihan sama mihin sijoille mikäkin julkaisu on Wildin sijoittanut, kunhan teki mieli haukkua tuota aikamme suurteosta.

Omissa papereissani sijoitin Wildin ennen kauden alkua sijoille 8-5. Tuossa on jätetty varaa loukkaantumisillekin, mutta Koivun 15+ ottelun loukkaantuminen asettaisi Wildin todella hankalaan asemaan ja jopa tuo kahdeksas paikka olisi helkkarin kovan työn takana.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Nyt helvetin nopeasti Brodin ja Scandella kehiin. Pakiston kädettömyys käy vähän kalliiksi. Omista ei päästä pois riittävän nopeasti kun jätkät eivät pysty/uskalla nostaa kiekkoa jalalla taikka antaa yhtään yli kahden metrin passia lapaan ilman vartin miettimistä. Tämä pätee siis kaikkii pl. Spurgeon ja Suter. Gilbert oli tänään myös vaikeuksissa.

Bäckströmiltä hankala ilta. Silti, myös Parise saa ottaa niskaansa vähän syitä tuosta voittomaalista. Neloselle myös vaikea peli, mutta kärsivät paljon tuosta pakkien kädettömyydestä. Pitkiä vaihtoja pari vain sen vuoksi, ettei kiekkoa saatu pelattua joko keskustaan sentterille riittävän nopeasti (sinisen yli, soft dump ja paine purettu) tai heitettyä pakin toimesta hallitusti ulos alueelta.

Dumbaa voisi myös koittaa, olisi nimittäin sille luisteluvoimalle just nyt tuossa pakistossa aika isosti kysyntää. Toinen nopea huomio; Cal Clutterbuckia alkoi vituttamaan kolmannessa erässä. Kolme kohtalaisen napakkaa niittiä. Oli sitä wanhaa kunnon Clusterfuckia.

Seuraavaan matsiin Harding maaliin ja Cullenille viimeistä mahdollisuutta. Zucker olisi loistava testi tuossa laidalla, sillä hyvien jalkojen ja hyvän viimeistelytaitonsa lisäksi mies tekee pienessä tilassa jatkuvasti hyviä ratkaisuja, oli kyseessä sitten syöttö tai pieni haasto ja tilan tekeminen omalle ratkaisulle. Cullen tuossa ketjussa ei oikein toimi. Setoguchi nyt on se aivoton ravaaja joka hakee paikkaa ja laukoo. Saa polkea siinä nyt jokusen pelin ainakin vielä.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
En itse viime öistä peliä nähnyt, mutta otteluseurantaketjua luin ja siinä aika paljon puhuttiin siitä että koko kansan Miken peli ei ollut ihan uomissaan. Olisiko Granlundia syytä kokeilla laidassa niin ei tarvitsisi niin tosissaan ottaa puolustamista? Vai onko yksinkertaisesti Granlund täysin soveltumaton pelaaja änäriin ja farmin pitäisi kutsua? Vai onko vaan huonot ketjukaverit?
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
En itse viime öistä peliä nähnyt, mutta otteluseurantaketjua luin ja siinä aika paljon puhuttiin siitä että koko kansan Miken peli ei ollut ihan uomissaan. Olisiko Granlundia syytä kokeilla laidassa niin ei tarvitsisi niin tosissaan ottaa puolustamista? Vai onko yksinkertaisesti Granlund täysin soveltumaton pelaaja änäriin ja farmin pitäisi kutsua? Vai onko vaan huonot ketjukaverit?



Katsoin ainoastaan ensimmäisen erän. Kaksinkamppailuihin tarvitsee huomattavan paljon lisää voimaa. Nyt Mikkeä riepoteltiin aivan miten sattuu, eikä mies voinut keskittyä olennaiseen. Lähes jokaisen kiekon menetti tai hävisi kulmissa. Tämä toki vain 1. Erän perusteella.
 

Jahtivouti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
En itse viime öistä peliä nähnyt.....Olisiko Granlundia syytä kokeilla laidassa niin ei tarvitsisi niin tosissaan ottaa puolustamista? Vai onko yksinkertaisesti Granlund täysin soveltumaton pelaaja änäriin ja farmin pitäisi kutsua? Vai onko vaan huonot ketjukaverit?

Jo on porukalla kiire laittaa hommaa Miken osalta pakettiin ja vielä ihan katsomatta peliä. Huono peli koko jengiltä. Ihan totta, että Mikellä oli ongelmia laitakahinoissa, mutta eipä kumpikaan ketjukaveri tehnyt mitään, mikä olisi helpottanut Miken työtä pelinrakentajana. Kaikki varmasti tietää, ettei laitaväännöt ole alkuunkaan hänen valttikorttinsa, jonkun muun pitäisi voittaa kiekot, jota hän pääsee sitten jakamaan. Mikke jopa voitti jokusen aloituksen ja mielestäni pelasi ihan yhtä keskitasolla kuin koko muukin jengi. Wildin surkea pelinavaus oli aivan asemassa tässä tappiossa NHL:n ehkä puolustusvoittoisinta jengiä vastaan.

Bäcks ei ole edelleenkään löytänyt toivottavaa pelivirettä. Järkyttävää ylipelaamista, huonoa sijoittumista ja viimeisenä reagoi hivenen liian myöhään/teki huonohkon ratkaisun Eratin voittomaaliin. Tottakai parempi, kuin se että olisi päästänyt miehen läpiajoon. Katkon toteuts nyt oli yhtä tahmainen kun peliotteet yleisesti.

Pakeista parhaat edelleen Stoner & Gilbert. Spurgeon pahaksi onnekseen sai pahasti sisäreiteen/pohkeeseen Kleinin vedon, josta Spaling tasoitti ottelun. Onneksi Spurg palasi toisen erän puolivälissä ja näytti olevan ihan ok. Spalingin maalin aikaan taas Suter koikkeloimassa ja Spurg maalinedustalla jäi kakkoseksi. Sama kuin Coloradoa vastaan ja taas kilahti.

Suter ei nyt osoittanut mitään erityistä osaamista. Hivenen ärsytti sen virnuilu vanhoille joukkuekavereille, olisi nyt voinut keskittyä ja vaikka vähän piruuttaan ottanut kontaktia jonkun kanssa. Pari kertaa olin ihan varma, että Suter joutui miettimään kummalle jengille kiekon pelaa, sen verran arpoi. Kuten Saikka tuossa hyvin tiivisti, pakkien kiekollisten otteiden tulee parantua todella reippaasti. Etenkin Suter ja Gilbert voisivat hiljalleen nostaa tasoaan ja alkaa avaamaan peliä nopeammin ja suoraviivaisemmin. Suter kaipaa tasonnostoa myös battle levelinsä suhteen, näin Yeon termiä lainatakseni.

Cullen oli harmaata jöötiä ja Seto flipperikuulana pyörimässä, ihan sama olisiko maila kädessä vai ei, vaikutusta esityksiin tuskin huomaisi. Kolmonen ei ollut yhtä hyvä kuin viime pelissä, mutta silti ainoa ketju, joka sai fyysisellä pelillä hyvää pörinää aikaan. Ykkösellä muutamia hyviä hetkiä, mutta esimerkiksi Mikolla oli selvästi vaikeuksia kaksintaisteluissa ja ketjukavereiden löytämisessä.

Nyt huilia ja Treeniä, perjantaina Detroitissa. Saa nähdä onko joku muu Wingsiläinen Brunnerin lisäksi alkanut jo pelailemaan ;). Hardingilla muistaakseni hyvät statsit Wingsejä vastaan, joten eiköhän sillä mennä. Antaisin myös näytönpaikan Dumballe! Itse ottaisin Prosserin sivuun, ellei esim. Spurg joudu lepuuttamaan koipeaan.
 
Viimeksi muokattu:
Heti kun Suomessa on vähän enemmän massia/taitoa/kuuluisuutta, niin alkaa läskit vinkumaan. On tämä ihan ihme homma. Täälläkin tulla ilkkumaan Granlundista joka pelin jälkeen, että "hähä ei tehnykkään maalia" ihankuin se olisi hyvä juttu? Miksi Granlundin epäonnistuminen NHL:ssä olisi hyvä juttu suomalaiselle kiekkoilulle? Ja mulle ei kelpaa se vastaus, että kun media on luonnut pojasta sellaisen kultapojan, koska ei se vika ole silloin Granlundin.

Kyllähän Granlund pelaa väärässä ketjussa. Viereen tarvitsisi ehdottomasti ainakin Bouchardin. Wildilla on pitkä työ nousta vielä tälläkään kaudella playoffeihin. Ykköskentän takaa ei tunnu löytyvän tarpeeksi dephtia.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Heti kun Suomessa on vähän enemmän massia/taitoa/kuuluisuutta, niin alkaa läskit vinkumaan. On tämä ihan ihme homma. Täälläkin tulla ilkkumaan Granlundista joka pelin jälkeen, että "hähä ei tehnykkään maalia" ihankuin se olisi hyvä juttu? Miksi Granlundin epäonnistuminen NHL:ssä olisi hyvä juttu suomalaiselle kiekkoilulle? Ja mulle ei kelpaa se vastaus, että kun media on luonnut pojasta sellaisen kultapojan, koska ei se vika ole silloin Granlundin.
Ja heti kun Suomessa joku esittää kritiikkiä, tulee nämä toiset läskit vetämään kateellisuus-, rasismi- tai muita kortteja esiin. Ihme hyssyttelyä, jos ongelmista ei saisi puhua.

Vaikka erikseen kielsit, niin esitän nyt kuitenkin, että mielestäni on ihan aiheellista näpäyttää mediaa, joka tuolla ylenpalttisella hehkutuksellaan onnistuu virittämään koko kansan varpailleen ja taatusti hukkaamaan itse urheilijoilta ilon itse tekemiseen. Mikäpä sen oikeampi paikka tällaiseen median näpäytykseen, kun tämä palsta.

Ja Onhan Granlundin ensimmäiset pelit olleet odotuksiin nähden alakanttiin. Eikä siitä pidä vielä vetää sitä johtopäätöstä, että kaveri on epäonnistunut, vaan päinvastoin odotukset on olleet liian korkealla. Eiköhän se ole selvää, että noilla taidoilla paikka 1-2 -kentässä lunastetaan, kun vaan pelirohkeus löytyy. Annettaisko siihen vielä muutama peli lisää aikaa ennen kuin aletaan puhua farmikomennuksista.
 

Pipo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän Granlund pelaa väärässä ketjussa. Viereen tarvitsisi ehdottomasti ainakin Bouchardin. Wildilla on pitkä työ nousta vielä tälläkään kaudella playoffeihin. Ykköskentän takaa ei tunnu löytyvän tarpeeksi dephtia.

Tähän vahva sama. Ketjun kaksi muuta lenkkiä ei tunnu tekevän kentällä oikeastaan yhtään mitään. Granlund joutuu hyökkäyspäässä vääntämään kulmissa ja omissa painimaan kiekoista, samaan aikaan kun laiturit saapuvat tilanteisiin keskimäärin viiden sekunnin viiveellä.

Setoskutsista ainut näköhavainto kolmeen ensimmäiseen peliin on hänen töröhuulensa, jotka ovat väkisin tunkeutuneet kuvaan kun kameramies on yrittänyt kohdentaa Mikkeen.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Kaikki kolme Miken peliä nähneenä pitää sanoa, että parantaa tasaisesti. Ensimmäisessä erässä oli tänään tosiaan jatkuvasti kontallaan, mutta aivan kuin olisi oppinut kahteen seuravaan taas lisää NHL-jääkiekosta. Pelasi niissä erissä paljon fiksummin laidan lähellä. Oli kaksi kertaa maalivahdin kanssa aivan nokikkain, mutta toista maalia saadaan vielä odottaa. Myös kiekollista luovuutta väläytteli. Ensimmäisessä pelissä kiekollisesti ei rohkeus riittänyt paljon yrittämäänkään mitään, mutta tänään näkyi jo parempaa.. Nakkasi mm. korkean lätyn maalin eteen Cullenille, joka ei aivan yltänyt kiekkoon, mutta siinäkin osoitus siitä, että sitä tilaa ja aikaa tulee pikkuhiljaa lisää tehdä noita ratkaisuja. Taisipa olla joukkueen paras aloittaja tänään.. Liikekin riittää hyvin.

Totta kai Mikellä on vielä paljon tekemistä edessä. Näyttää kuitenkin siltä, että se on vain totuttelukysymys millon pisteitä alkaa ropista. Myös ketjukavereiden vaihto voi avittaa siinä heh.. Setokutsi..


Bäcks ei ole edelleenkään löytänyt toivottavaa pelivirettä. Järkyttävää ylipelaamista, huonoa sijoittumista ja viimeisenä reagoi hivenen liian myöhään/teki huonohkon ratkaisun Eratin voittomaaliin. Tottakai parempi, kuin se että olisi päästänyt miehen läpiajoon. Katkon toteuts nyt oli yhtä tahmainen kun peliotteet yleisesti.

Pitää olla eri mieltä tästä. Nikkehän pelasi hyvän ja varman pelin, pois lukien se voittomaali. Liimasi lähes kaikki vaarallisetkin ohjurit läheltä maalia. Hyvä peli.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Eilen tuli katsottua tuo peli yöllä ja muutaman kommentin kirjoitan Mikestä.

Aikaisemmin otin kantaa Mikaelin ketjun koostumukseen ja olen edelleen kannassani. Mitään viitteitä paremmasta ei ollut tässäkään ottelussa. Wild pelaa todella puolustavalla pelitavalla ja tämä on sellainen, missä Mikke ei pääse pelaamaan vahvuuksillaan. Sentterillä on niin paljon Wildin pelitavassa puolustusvelvoitteita, että Miken peli näyttää luonnottomalta kun niin hanakkaan kirmailee puolustusalueelle.

Laituri---- -------Laituri
--------Granlund---------
---Pakki --------Pakki

Tässä pelissä poika oli enemmän pötköllään kuin luistimilla pari ensimmäistä erää. Oli heikot erät, mutta niin oli mielestäni koko Wildilla. Kolmanteen erään Mikke tulikin sitten energisesti ja sai heti maalipaikan, mutta rystyltä yli. Ja kun pääsi YV-pelissä rakentamaan peliä, niin homma näytti välittömästi siltä mihin kaikki on tottunut. NHL-tason pelinrakentelua, huonoilla ketjukavereilla. 5-5 pelissä en ole nähnyt Mikeltä haastoa kiekon kanssa ja on muutenkin ulkona pelin ytimestä. Pelaa kuin 2-suunnan sentteri, ei niin kuin playmaker. Tämä on enemmän kiinni pelitavasta ja Miken peluutuksesta, näin itse näkisin.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Vaikka erikseen kielsit, niin esitän nyt kuitenkin, että mielestäni on ihan aiheellista näpäyttää mediaa, joka tuolla ylenpalttisella hehkutuksellaan onnistuu virittämään koko kansan varpailleen ja taatusti hukkaamaan itse urheilijoilta ilon itse tekemiseen. Mikäpä sen oikeampi paikka tällaiseen median näpäytykseen, kun tämä palsta.

Tämä on ihan totta. Alkaa tuntumaan, että olisi ollut kaiken kaikkiaan Granlundille parempi, että olisi aikoinaan jättänyt sen ilmaveivimaalin tekemättä. Median osalta odotukset on viritetty jonnekin aivan tappiin ja jotain kautta ne varmaan heijastuu myös Mikkeen. Jopa Wildin jenkkikannattajissa on porukkaa, jotka "ovat kuulleet Granlundin olevan seuraava Crosby". Etenkin NHL-uran alkuvaiheessa olisi varmaan ihan hyvä, että pääsisi maltillisesti kasvamaan rooliinsa ja kehittymään.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Pitää olla eri mieltä tästä. Nikkehän pelasi hyvän ja varman pelin, pois lukien se voittomaali. Liimasi lähes kaikki vaarallisetkin ohjurit läheltä maalia. Hyvä peli.

En kanssa ymmärrä miten Bäckströmiä voi kritisoida tästä pelistä. Loistava peli yhtä virhettä lukuunottamatta.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ryan Suter -2 Nashvillea vastaan. Tuskin tunsi oloaan ihan mukavaksi eilen.
 

Jahtivouti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
En kanssa ymmärrä miten Bäckströmiä voi kritisoida tästä pelistä. Loistava peli yhtä virhettä lukuunottamatta.

Jännää että itse näin otteet aivan eri tavalla. Minusta Bäcströmin otteista huokui hiukan epävarmuutta. Mun silmiin veti jokusen ylitorjunnan ja oli vähän yllättäenkin katollaan pari kertaa ->myöhässä seuraavasta. Eikä nyt mitenkään vakuuttavasti räpylään liimannut vaan jonnekin kainaloon tai allensa hautasi, mikä minusta ei ole sellaista terävää ykkösvahdin työskentelyä. Mutta eiköhän mies paranna vielä, niinkuin aina ennenkin.

Edit. Korostetaan nyt vielä ettei tuo nyt varsinaista kritiikkiä ollut enkä todellakaan laittanut syitä Bäcksin harteille tästä tappiosta. Kehittämisen varaa on monella ja alkuperäisessä viestissä tätä koitin tuoda esille myös bäcksin osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös