Kärpät on ollut pelillisesti hukassa koko syksyn. Hetkelliset onnistumiset silloin tällöin ei muuta tätä synkkää kokonaiskuvaa.
Se että Mäntymaa edelleen on kärppien vastuuvalmentaja, kertoo karua kieltä Kärppien huonosti johdetusta organisaatiosta. Kovia päätöksiä organisaatiossa ei uskalla tehdä kukaan. Yleisö hiljalleen äänestää jaloillaan ja kärpät valuu liigan hännille.
Kärppien koko organisaatio kaipaisi kunnon tuuletuksen. Meille kannattajille ei riitä se, että kärpät tekee taloudellisesti kovaa tulosta, jos urheilullinen puoli on vuodesta toiseen 'sairas'.
Olipa hyvä ja naseva kirjoitus. Ainoa asia, mistä olen eri mieltä, on tuo boldattu kohta. Kyse ei ole käsittääkseni rohkeuden puutteesta tehdä kovia päätöksiä, vaan siitä, ettei ole tilalle tarjota vaihtoehtoja. Varsinkin, jos tilanne on huhutun kaltainen eli Petri Karjalainen tulee ensi kaudella Kärppiä valmentamaan? Miksi, joku Pekka Virta ottaisi mitään puolen kauden pestejä vastaan kesken oman sopimuksensa? Tai Karri Kivi?
Luulen, että tämä on se syy, miksei Mäntymaata ole potkittu pois päävalmentajan paikalta. Ei ole pätevää miestä tilalle? Ei sinne oikeasti mitään Hämäläisiä tai Lehtosia voi palkata. Ei se paska konvehtiksi muuttuisi silloinkaan.
Nyt sitten seuran taktiikkana on laastaroida joukkuetta haava kerrallaan. Kun Masin tulee takaisin, niin luulisi Jandusin paikan löytyvän katsomosta? Mene ja tiedä?
"Sitten valmennuksen puolella, niin valmennuksen roolitusta ollaan (muokattu)? Toni Sihvonen on päävastuullinen puolustajien toiminnasta ja Jussi silander vastaa hyökkääjien toiminnasta."
Tuota lausuntoa olen jäänyt miettimään. Periaatteessa Sihvonen palaa siihen rooliin, missä oli aikoinaan todella hyvä. Mikäli en ihan väärin muista, niin Sihvonen vastasi puolustuksesta joskus kymmenen+ kautta sitten ja silloin Kärpät ei paljon maaleja päästänyt? Alivoimakin oli Liigan eliittiä. Veli-
@Roger Moore saattaisi muistaa paremmin?
Tuosta Silanderista mulla ei ole mitään tolkkua. Alivoima oli ainakin ihan paskaa, kun mies siitä vastasi.
Ja se mitä, mietin eniten on se, että viisikkopelissä Kärpillä ne isoimmat vaikeudet ovat olleet koko kauden. Oli kyse sitten oman pään pelaamisesta tai hyökkäyksiinlähdöistä. Jätkät ei yhtään tiedä missä pitäisi olla. Eilisessä pelissä "ihailin" yhtä Manu Koiviston suoritusta, kun Ilves pyöritti peliä Kärppien päädyssä. Mies haahuili niinkuin juoppo Oulun torilla viiden päivän pikkujoulujen jälkeen. Ei ollut lähelläkään pelitilanteita. Maalin takaa reunaa pitkin melkein omalle siniviivalle asti ja sitten ihan kuin joku olisi sanonut, että kuulepas poika. Sun paikka on maalilla, niin pikkuhiljaa liukui sinne. Kiekko pyöri kaukana miehestä. Olin aivan äimän käkenä, että mitä vittua? Tämä oli vissiin malliesimerkki siitä pelipaikattomasta pelikirjasta? Tämmöistä sekoilua ollaan saatu katsella koko kausi.
Sihvonen vastaa puolustajista ja Silander hyökkääjistä. Tämä selvä. Havu vastannee sitten kokonaisuudesta eli nyt Mäntymaalta vaadittaisiin taitoa saada puolustajat ja hyökkääjät samalle sivulle? Ai mutta, SEHÄN ON OLLUT VITTU MIEHEN TEHTÄVÄ KOKO KAUDEN AJAN. Minä uskon ennemmin Joulupukkiin, kuin Havun taitoihin saada peli uomiinsa. Jos peli tästä lähtisikin paranemaan, niin minä uskon, että siinä vaiheessa apuvalmentajat ja pelaajat ovat pelikirjojen takana ja Havu juo kahvia Mylin kanssa huoltajien kopissa.