Mainos

Minne menet, Oulun Kärpät?

  • 944 652
  • 3 613
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minne menet Oulun Kärpät ? Jos puhutaan tästä keväästä, niin ennuste on ettei kovinkaan pitkälle.
Siihen tarvitaan rutkasti tuuria, että mitalipeleihin ylletään, sehän on raaka totuus. Sen sijaan kauden jälkeen herää kysymys, minne menet, lähivuosina ? jos on viimeiset viisi vuotta mennyt täysin perseelleen, tarvitaan valtavaa remonttia.Nämä veijarit jotka ovat törsänneet miljoonia tässä urheilubusineksessa ilman urheilullista menestystä, joutavat lähteä ja vilkkaasti. Ainoita kelvollisia ovat Virkkunen talouspuolella ja Hagman lakiasioissa sekä Myllykoski jonka aika alkaa vasta nyt kun vanhat, Ahon ja Kukkosen aikaiset pelimiehet lähtevät rahastamasta. Jos ajatellaan Kukkosta ja Mikkolaa entisinä pelimiehinä, niin kysymys kuuluu, mitä annettavaa heillä on nykyjääkiekkoon tai urheilubusinekseen ?Ei mitään, peli sinänsä on muuttunut valtavasti heidän ajoistaan ja varsinaiseen jääkiekkobusinekseen heillä ei ole minkään sortin taitoja, päivvastoin - ovat olleet pöydän toisella puolella palkkaa nauttimassa ja nykyisen seuraikonin maine ei auta mihinkään. Samoin Kontsas ja kumppanit, ovat varmasti olleet miehiä paikallaan jossakin vaiheessa, mutta hallitukseen tarvittaisiin uutta verta ja uusia näkemyksiä. Jos suurremontti onnistuisi, voisi meillä olla menoa oikeaan suuntaan. Siihen suuntaan Kärppien pitäisi mennä.
 
Viimeksi muokattu:

LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Helposti mennään yli 100 pisteen. Joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja penkin takana ei ole Mr. Marjamäkeä enää. Ja nykyisellä 1,65 keskiarvolla päästäisiin kyllä tasaisessa sarjassa suoraan pudotuspeleihin.

No, heitetään nyt taas rohkea veikkaus runkosarjan lopusta. Viime kaudella meni pahasti metsään, mutta ehkä nyt. Luotan, että tuolla joukkuehengellä pestään moni joukkue tässä sarjassa.

Kärpät - TPS (3p)
Kärpät - Lukko (2p)
Ilves - Kärpät (0p)
Kärpät - Ilves (2p)
Kärpät - Ässät (3p)
Kärpät - JYP (3p)
Kärpät - KalPa (1p)
Kärpät - KalPa (2p)
Kärpät - HPK (3p)
Pelicans - Kärpät (0p)
KooKoo - Kärpät (2p)
Kärpät - SaiPa (3p)
HIFK - Kärpät (0p)
Kärpät - HIFK (3p)
Kärpät - KooKoo (3p)
Tappara - Kärpät (1p)
Jukurit - Kärpät (2p)

=104p ja mahdollisesti TOP4-sijoitus.
Otetaas tilannekatsausta:

Kärpät - TPS 4-3 (3p)
Kärpät - Lukko 1-2 VL (1p)
Ilves - Kärpät 3-4 JA (2p)
Kärpät - Ilves 1-4 (0p)
Kärpät - Ässät 2-1 (3p)
Kärpät - JYP 5-4 VL (2p)
Kärpät - Kalpa 2-3 JA (1p)
Kärpät - Kalpa 5-2 (3p)

Lähes aikataulussa siis. Sinun veikkauksesi mukaan 16p ja toteuma 15p.

Tämän hetken tahti 1,69p/o tarkoittaa 101 pisteen tahtia runkosarjassa. TOP 4-sijoitukseen en usko että riittää. 105p on veikkaukseni sijasta 4.

Viikonlopun Kalpa voitto toi uskoa tekemiseen. Selkä ei saa suoristua. Runkosarjan loppu ei ole kenellekkään helppo.
 
Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oma veikkaus on että runkosarjan lopuista peleistä saadaan noin 17 pistettä, joka toki on hieman yläkanttiin Havun ajan ppo:sta. Helmikuun lopuista 4 pelistä tulee 12/12 vaikka siellä yksi Pelicans matsikin on mukana. Maaliskuussa on sitten kovemmat pelit ja noista tullee vain 5 pistettä ja lopulliset pisteet 103, jolla irtoaa tuo nykyinen 6. sija
 
JPL

Jäsen
Otetaas tilannekatsausta:

Kärpät - TPS 4-3 (3p)
Kärpät - Lukko 1-2 VL (1p)
Ilves - Kärpät 3-4 JA (2p)
Kärpät - Ilves 1-4 (0p)
Kärpät - Ässät 2-1 (3p)
Kärpät - JYP 5-4 VL (2p)
Kärpät - Kalpa 2-3 JA (1p)
Kärpät - Kalpa 5-2 (3p)

Lähes aikataulussa siis. Sinun veikkauksesi mukaan 16p ja toteuma 15p.

Tämän hetken tahti 1,69p/o tarkoittaa 101 pisteen tahtia runkosarjassa. TOP 4-sijoitukseen en usko että riittää. 105p on veikkaukseni sijasta 4.

Viikonlopun Kalpa voitto toi uskoa tekemiseen. Selkä ei saa suoristua. Runkosarjan loppu ei ole kenellekkään helppo.
Loput ottelut voittamalla Kärpät on kolmas.

Ja hyvin on omissa käsissä kotietukin eka kiekalle. Ei tarvitse muuta tehdä kuin voittaa nuo ketä vastaan ko. paikasta tapellaan ja tieten mielellään muutkin ottelut.

No realistisesti kun ajattelee, niin nelossijaan on kohtuulliset saumat, mutta vaatii kyllä että HIFK:ltä otetaan enemmän pisteitä kuin menetetään ja Jukurit ei saa flowta päälle enää. Pelsut luultavasti menee menojaan.
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Helposti mennään yli 100 pisteen. Joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja penkin takana ei ole Mr. Marjamäkeä enää. Ja nykyisellä 1,65 keskiarvolla päästäisiin kyllä tasaisessa sarjassa suoraan pudotuspeleihin.

No, heitetään nyt taas rohkea veikkaus runkosarjan lopusta. Viime kaudella meni pahasti metsään, mutta ehkä nyt. Luotan, että tuolla joukkuehengellä pestään moni joukkue tässä sarjassa.

Kärpät - TPS (3p)
Kärpät - Lukko (2p)
Ilves - Kärpät (0p)
Kärpät - Ilves (2p)
Kärpät - Ässät (3p)
Kärpät - JYP (3p)
Kärpät - KalPa (1p)
Kärpät - KalPa (2p)
Kärpät - HPK (3p)
Pelicans - Kärpät (0p)
KooKoo - Kärpät (2p)
Kärpät - SaiPa (3p)
HIFK - Kärpät (0p)
Kärpät - HIFK (3p)
Kärpät - KooKoo (3p)
Tappara - Kärpät (1p)
Jukurit - Kärpät (2p)

=104p ja mahdollisesti TOP4-sijoitus.
Tilannekatsaus:

Kärpät - TPS 4-3 (3p)
Kärpät - Lukko 1-2 VL (1p)
Ilves - Kärpät 3-4 JA (2p)
Kärpät - Ilves 1-4 (0p)
Kärpät - Ässät 2-1 (3p)
Kärpät - JYP 5-4 VL (2p)
Kärpät - Kalpa 2-3 JA (1p)
Kärpät - Kalpa 5-2 (3p)
Kärpät - HPK 1-0 (3p)
Pelicans - Kärpät 2-3 JA (2p)

P/O = 1,72 = 103p tahti runkosarjassa.

Sturban veikkaus tähän asti 19p ja toteuma 20p. Olemme siis aikataulussa/aikataulua edellä.

Eilinen oli iso voitto. Tekee hyvää mutta selkä ei saa suoristua milliäkään. 3. sija on kiikarissa ja sen ottaminen on mahdollista kun kaikki menee nappiin.
 
Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä aikani kuluksi tein tilastovertailuja Kärppien pelaajien pistepörssistä Marjamäen ja Havun aikana. Lähes jokainen pelaaja on parantanut piste-tehtailua Laten potkujen jälkeen, tämä toki selviää jo tuosta Kärppien p/o tason noususta joka on tällä hetkellä 2.00 p/o.

Tässä vielä screenshotit noista sisäisistä pistepörsseistä Marjamäen ja Havun ajalta, jos kiinnostaa.
 
Liitteet

  • alkukausi.PNG
    alkukausi.PNG
    152,1 KB · kertaa luettu: 183
  • Havun aika.PNG
    Havun aika.PNG
    147,9 KB · kertaa luettu: 179

Ryskytraktori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KRP, Höyhtyän Pallo-Eerot
Tässä aikani kuluksi tein tilastovertailuja Kärppien pelaajien pistepörssistä Marjamäen ja Havun aikana. Lähes jokainen pelaaja on parantanut piste-tehtailua Laten potkujen jälkeen, tämä toki selviää jo tuosta Kärppien p/o tason noususta joka on tällä hetkellä 2.00 p/o.

Tässä vielä screenshotit noista sisäisistä pistepörsseistä Marjamäen ja Havun ajalta, jos kiinnostaa.

En muistanutkaan, että Laten potkujen aikaan ainoastaan kahella hyökkääjällä (kelläköhän) oli ppg yli 0,5. Hyvää dataa taas kaivettu :)
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Helposti mennään yli 100 pisteen. Joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja penkin takana ei ole Mr. Marjamäkeä enää. Ja nykyisellä 1,65 keskiarvolla päästäisiin kyllä tasaisessa sarjassa suoraan pudotuspeleihin.

No, heitetään nyt taas rohkea veikkaus runkosarjan lopusta. Viime kaudella meni pahasti metsään, mutta ehkä nyt. Luotan, että tuolla joukkuehengellä pestään moni joukkue tässä sarjassa.

Kärpät - TPS (3p)
Kärpät - Lukko (2p)
Ilves - Kärpät (0p)
Kärpät - Ilves (2p)
Kärpät - Ässät (3p)
Kärpät - JYP (3p)
Kärpät - KalPa (1p)
Kärpät - KalPa (2p)
Kärpät - HPK (3p)
Pelicans - Kärpät (0p)
KooKoo - Kärpät (2p)
Kärpät - SaiPa (3p)
HIFK - Kärpät (0p)
Kärpät - HIFK (3p)
Kärpät - KooKoo (3p)
Tappara - Kärpät (1p)
Jukurit - Kärpät (2p)

=104p ja mahdollisesti TOP4-sijoitus.

Tilannekatsaus:

Kärpät - TPS 4-3 (3p)
Kärpät - Lukko 1-2 VL (1p)
Ilves - Kärpät 3-4 JA (2p)
Kärpät - Ilves 1-4 (0p)
Kärpät - Ässät 2-1 (3p)
Kärpät - JYP 5-4 VL (2p)
Kärpät - Kalpa 2-3 JA (1p)
Kärpät - Kalpa 5-2 (3p)
Kärpät - HPK 1-0 (3p)
Pelicans - Kärpät 2-3 JA (2p)
KooKoo - Kärpät 3-6 (3p)
Kärpät - Saipa 5-1 (3p)
HIFK - Kärpät 3-1 (0p)

Kärpät on tällä hetkellä 1,73 p/o tahdissa ja se tarkoittaisi 104 pisteen tahtia. Sturban veikkaus tähän asti 24p ja toteuma 26p. Olemme siis aikataulussa/aikataulua edellä.

Loppuohjelma ei ole kyllä missään nimessä helppo. Jännäksi vetää.
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Huolissani olen että yli 100 pisteen runkosarja taitaa jäädä Kärpiltä jälleen haaveeksi. Tätä pistemäärää olen pitänyt aina minimitavoitteena. Sääleistä ei mestaruuksia voiteta.

Tällä hetkellä pistekeskiarvo 1,65 tarkoittaa 99 pisteen runkosarjaa.

Muistin virkistykseksi Kärppien pistemäärä ja sijoitus runkosarjassa Koronakauden jälkeen:

2022-2023: 96p sija 7.
2021-2022: 95p sija 6.
2020-2021: 97p sija 7.

Tasaista puuhastelua on ollut useampi vuosi. Muutosta parempaan ei ole havaittavissa vielä..
Reilun kuukauden aikana voi tapahtua paljon. Henki on kantanut ja tällä hetkellä lukemat ovat 1,75 p/o.

100 pistettä.

Tilannekatsaus:

Kärpät - TPS 4-3 (3p)
Kärpät - Lukko 1-2 VL (1p)
Ilves - Kärpät 3-4 JA (2p)
Kärpät - Ilves 1-4 (0p)
Kärpät - Ässät 2-1 (3p)
Kärpät - JYP 5-4 VL (2p)
Kärpät - Kalpa 2-3 JA (1p)
Kärpät - Kalpa 5-2 (3p)
Kärpät - HPK 1-0 (3p)
Pelicans - Kärpät 2-3 JA (2p)
KooKoo - Kärpät 3-6 (3p)
Kärpät - Saipa 5-1 (3p)
HIFK - Kärpät 3-1 (0p)
Kärpät - HIFK 3-0 (3p)

Taistelu CHL paikasta ja sijasta 3 menee lopun osalta näin:

Kärpät:

Kotona KooKoo, vieraissa Tappara ja Jukurit.

Pelicans:

Kotona JYP ja Saipa, vieraissa KooKoo.

HIFK:

Kotona HPK, TPS ja Kalpa, vieraissa Sport.

Jukurit:

Kotona Ässät ja Kärpät, vieraissa Kalpa.

Jännitettävää riittää edelleen.
 
Redimor

Sieltähän se 7 pistettä on tulossa ja 3 voittoa. Hyvältä näyttää.
 
Se taisi CHL mennä siinä mutta ei pidä laittaa päätä pensaaseen. Keskitytään oleelliseen eli Liiga on tällä hetkellä se tärkein. Palkinto tulee kyllä kun voitetaan huhti-toukokuussa viimeinen peli :)

Kärpät - TPS 4-3 (3p)
Kärpät - Lukko 1-2 VL (1p)
Ilves - Kärpät 3-4 JA (2p)
Kärpät - Ilves 1-4 (0p)
Kärpät - Ässät 2-1 (3p)
Kärpät - JYP 5-4 VL (2p)
Kärpät - Kalpa 2-3 JA (1p)
Kärpät - Kalpa 5-2 (3p)
Kärpät - HPK 1-0 (3p)
Pelicans - Kärpät 2-3 JA (2p)
KooKoo - Kärpät 3-6 (3p)
Kärpät - Saipa 5-1 (3p)
HIFK - Kärpät 3-1 (0p)
Kärpät - HIFK 3-0 (3p)
Kärpät - KooKoo 6-2 (3p)
Tappara - Kärpät 3-1 (0p)

103p, p/o 1,75.

Tiistaina Mikkelissä Jukurit jossa taistellaan kotiedusta. Kotiedun näen erittäin tärkeänä kevättä ajatellen. Kärpät on pelannut hyvin kotona ja on saanut kannatuksen takaisin. Tuli vastaan kuka tahansa niin kotiedulla on parempi mahdollisuus jatkon kannalta (välierät).

Pientä tilastoniiloilua:

Kärpät ja Jukurit kaudella 2023-2024:

10.1.2024 Kärpät - Jukurit 1-3
4.11.2023 Jukurit - Kärpät 2-0
19.10.2023 Kärpät - Jukurit 5-1

Voitot Jukureille 2-1. Maaliero tasan 6-6.

Kärpät ollut vieraissa sarjan 6. paras joukkue 44 pisteellä, Jukurit sarjan 3. paras kotijoukkue 59 pisteellä (Kärpillä muuten sama kotitilasto 59p = sija 5).

En ala jossittelemaan miten käy. Tiistai-iltana ollaan urheiluruudun aikoihin viisaampia.

Jokatapauksessa tällä kertaa puhutaan ennätyspisteistä mikä on vaadittu suoraan pudotuspelipaikkaan (sija 6.). Edellinen ennätys kaudelta 2011-2012 Jokerit 101p. Edit: 2019-2020 103p (Hifk).

Selkä ei saa suoristua, Nyt kaikki irti mitä viritetyn mopon moottorista lähtee!
 
Viimeksi muokattu:

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
^ Kausi 2019-2020 oli vaativampi kuin 2011-2012. Silloin raja meni 103 pisteessä ja pelejä oli koossa suurimmalla osalla 59 kun korona iski ja runkosarja päättyi siihen..
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Jokatapauksessa tällä kertaa puhutaan ennätyspisteistä mikä on vaadittu suoraan pudotuspelipaikkaan (sija 6.). Edellinen ennätys kaudelta 2011-2012 Jokerit 101p.
Eikös nämä pitäisi laskea sen sijalla 7. olevan joukkueen mukaan, kun puhutaan pisteistä mitä suoraan pudotuspeliin vaaditaan? Tällä hetkellä se siis olisi 92 pistettä kun on vielä yksi kierros jäljellä, kun Kalpa tuossa seiskasijalla on 91 pisteellä. Se kuudennella sijalla oleva voikin sitten kerätä niin paljon ekstrapisteitä kun huvittaa, mutta vaatii vähintään sen 92 pistettä että ovat siinä suorassa pudotuspelipaikassa kiinni.
 
Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
^ No ei ihan noinkaan. Kuvaamassasi tapauksessa siltä 6. joukkueelta olisi tullut häviämiään pisteitä lisää joillekin muille joukkueille. Ehkäpä myös sille 7. joukkueelle, ei voi tietää.

Kausi 2019-2020 oli selkeä, 7. joukkue sai 102 pistettä 59 kierrokselta. Yksi kierros lisää ja paikat olisi voineet vaihtua..
 
Viimeksi muokattu:

LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
^ Kausi 2019-2020 oli vaativampi kuin 2011-2012. Silloin raja meni 103 pisteessä ja pelejä oli koossa suurimmalla osalla 59 kun korona iski ja runkosarja päättyi siihen..
Kyllä, jäi tämä huomaamatta. Noh, jokatapauksessa sivutaan tätä lukemaa tällä hetkellä. Vaativa on ollut kausi 6 parhaan osalta.

Eikös nämä pitäisi laskea sen sijalla 7. olevan joukkueen mukaan, kun puhutaan pisteistä mitä suoraan pudotuspeliin vaaditaan? Tällä hetkellä se siis olisi 92 pistettä kun on vielä yksi kierros jäljellä, kun Kalpa tuossa seiskasijalla on 91 pisteellä. Se kuudennella sijalla oleva voikin sitten kerätä niin paljon ekstrapisteitä kun huvittaa, mutta vaatii vähintään sen 92 pistettä että ovat siinä suorassa pudotuspelipaikassa kiinni.
Voihan sen ehkä näinkin ajatella.
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pelit taputeltu ja seurantajakso päätöksessä. Sturban veikkaus oli oikeassa, yli 100 pisteen mentiin heittämällä ja 4-joukkoon! Nyt päästään keskittymään pudotuspeleihin, kotiedulla.

Helposti mennään yli 100 pisteen. Joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja penkin takana ei ole Mr. Marjamäkeä enää. Ja nykyisellä 1,65 keskiarvolla päästäisiin kyllä tasaisessa sarjassa suoraan pudotuspeleihin.

No, heitetään nyt taas rohkea veikkaus runkosarjan lopusta. Viime kaudella meni pahasti metsään, mutta ehkä nyt. Luotan, että tuolla joukkuehengellä pestään moni joukkue tässä sarjassa.

Kärpät - TPS (3p)
Kärpät - Lukko (2p)
Ilves - Kärpät (0p)
Kärpät - Ilves (2p)
Kärpät - Ässät (3p)
Kärpät - JYP (3p)
Kärpät - KalPa (1p)
Kärpät - KalPa (2p)
Kärpät - HPK (3p)
Pelicans - Kärpät (0p)
KooKoo - Kärpät (2p)
Kärpät - SaiPa (3p)
HIFK - Kärpät (0p)
Kärpät - HIFK (3p)
Kärpät - KooKoo (3p)
Tappara - Kärpät (1p)
Jukurit - Kärpät (2p)

=104p ja mahdollisesti TOP4-sijoitus.

Lopulta ohjelma meni siis näin:

Kärpät - TPS 4-3 (3p)
Kärpät - Lukko 1-2 VL (1p)
Ilves - Kärpät 3-4 JA (2p)
Kärpät - Ilves 1-4 (0p)
Kärpät - Ässät 2-1 (3p)
Kärpät - JYP 5-4 VL (2p)
Kärpät - Kalpa 2-3 JA (1p)
Kärpät - Kalpa 5-2 (3p)
Kärpät - HPK 1-0 (3p)
Pelicans - Kärpät 2-3 JA (2p)
KooKoo - Kärpät 3-6 (3p)
Kärpät - Saipa 5-1 (3p)
HIFK - Kärpät 3-1 (0p)
Kärpät - HIFK 3-0 (3p)
Kärpät - KooKoo 6-2 (3p)
Tappara - Kärpät 3-1 (0p)
Jukurit - Kärpät 2-3 (3p)

106p, p/o 1,77, sijoitus 4.

Kärppien parhaat pisteet runkosarjassa 2000-luvulla (60-ottelun runkosarjat) ja lopullinen sijoitus pudotuspelien jälkeen:

1. 2018-2019 137p hopeaa
2. 2013-2014 131p mestaruus
3. 2019-2020 127p (korona)
4. 2017-2018 123p mestaruus
5. 2015-2016 119p pronssia
6. 2014-2015 115p mestaruus
7. 2023-2024 106p

Tilastoknoppi on siis se että joka kerta kun Kärpät on saanut yli 100 pisteen runkosarjan on kausi päättynyt mitaliin (poislukien koronakausi 2019-2020 = pudotuspelejä ei pelattu).
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
Vaikka yleensä en ole pitänyt Petteri Sihvosen kommenteista, niin tällä kertaa hän osuu laulan kantaan :

Oli kyllä raakaa faktaa, ja vielä vittuilematta. Vituttaa vielä ens kaudenki nuo sankarit, kun mikä sattumus onkaan, että todennäköisesti ne jatkaa meillä vielä sillonkin, eikä myydä muualle. Vittu. Minkälaisia messiaksia tuo puolustus vaatii noille kaveriksi, että ei olla omissa yhtä kusessa kuin tällä kaudella
Hyökkäyksestä ei varmaan tarvi edes puhua nyt.
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Otetaanpa pieni välihaaveilu tähän väliin:

Jos pudotuspelit alkaisivat tänään:

En huomioinut pistekeskiarvoa vaan lähdin nykyisen tilanteen mukaan liikkeelle:

Säälit: 7. Lukko vs 10. TPS, 8. Kalpa vs 9. Ässät.

1. Ilves vs Kalpa/Ässät/TPS

2. Jukurit vs Lukko/Kalpa/Ässät

3. Tappara vs HIFK 6.

4. Pelicans vs Kärpät 5.

Tämähän voi olla jopa ihan mahdollinen pari keväälle. 2012 revanssi? Sillon sulat pöllysi game7 asti. Nykykunnolla sarja olisi 4-0 Pelsuille. Näen jo otsikot, "Kokko pimensi entisen seuransa".

Ja en ole ennustaja, onneksi. Pelataan ensin.
Tämähän voi olla jopa ihan mahdollinen pari keväälle. 2012 revanssi? Sillon sulat pöllysi game7 asti. Nykykunnolla sarja olisi 4-0 Pelsuille. Näen jo otsikot, "Kokko pimensi entisen seuransa".
Vaikkei ollutkaan puolivälierä niin inhottavaa että ennustus on osumassa oikein muuten.

Ja kuten tiedetään, ei tämä Kokkoon ole kaatumassa vaan ihan siihen että mopolla mentiin moottoritielle. Bensa vaan pääsi loppumaan eikä työntämällä pysytä enää muitten vauhdissa.

Toivoisin että jo seuraavalle kaudelle mopoilut olisi jätetty taakse ja tilalla olisi 4 sylinterillä varustettu moottoripyörä. Se mitä kassakaapista löytyy on mysteeri vielä. Kyllä tämä tästä, Kärpät on aloittanut paluun huipulle.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Totuus on, että tämän kevään osalta tilanne on todella lohduton. Kysymys kuuluu kauanko Pelikaanit meitä kiduttaa. Minne menet Oulun Kärpät ? Kohti ensi vuotta, onhan tämä jo kuitenkin askelia parempaan kun ollaan välierissä, ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Viiteen vuoteen ? Ajatelkaapa minkälaisia puuhastelijoita seura on pitänyt sisällään viisi pitkää vuotta, vaikka rahaa on ollut millä pelata ? Tänä keväänä pajatso tyhjenee ja toivottavasti Kukkoset, Mikkolat ja Virkkuset pysyvät erossa joukkueen kasaamisesta. Kokemusta on miten siinä on käynyt. Luotetaan Mikko Myllykoskeen ja siihen että ennen kesää älyävät hallituksesta lähteä ne vanhat ikonit joilla ei ole enää yhtikäs mitään annettavaa seuran menestyksen eteen. Toivottaan että ovet käyvät muuallakin kuin pelaajapuolella ja uutta verta saadaan koneistoon.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat

Kärpät on potenut jo pitkään "turuntautia", jossa "kaverille kans"-mentaliteetti on ohjaavana toiminta-ajatuksena seuraa/liiketoimintaa johdettaessa. Lisäksi, en jaksa olla ihmettelemättä, miten Kärpissä kuvitellaan, että hieno liigaura, eritoten pakkina, jotenkin pätevöittäisi ex-pelaajan hoitamaan esim. uusien vahvistusten scouttaamisen, Kukkos-Lasse nyt viimeisimpänä...

Huom! Lihavointi oma
 
Janski-76

ja vielä ku pakisto on mitä on
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös