Jos joku on tuon ja Alkemistin lukenut niin voisi kertoa kannattaako Alkemisti lukaista vai jätänkö pois suosiolla?
Coelholta olen lukenut vain Alkemistin. Joku tuttuni taisi suositella, mutta minuun ei tuollaiset aikuisten satukirjat uppoa kyllä ihan yhtään. Ilmeisesti kirjassa on tarkoitus käsitellä jotakin ihmisen henkistymistä ja kasvamista, mutta itseeni se ei iskenyt yhtään. Siihenpä jäi Coelhot, kun oletettavasti muutkin ovat samanlaista skeidaa...?
Viime aikoina olen lukenut muutamia aivan varteenotettavia teoksia eri genreistä. Vonnegutin Kuolemaa tylympiä kohtaloita ja Maaton mies käsittelevät jo vanhentuneen Vonnegutin ajatelmia maailmasta ja ihmisistä. Heikki Hietamiehen kirjoittama Lindin Arvi oli taattua laatua jämäkästä uutisankkurista. Tietokirjallisuuden puolelta voin suositella kenelle vain Jari Parantaisen kirjaa Sissimarkkinointi, sillä harvoin olen suomalaisessa tietokirjallisuudessa törmännyt yhtä lailla asiapitoiseen ja viihdyttävään kirjaan. Viimeisimpänä voisin mainita John Grishamin tositapahtumiin perustuvan romaanin Syytön, joka kuvaa hyvin yksilön asemaa todellisessa oikeusvaltiossa.