Mainos

Minä olen täällä....naiseni on siellä

  • 8 949
  • 38

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onnelisuusketjua seilaillessani päätin tarttua tähän itsellenikin ajankohtaiseen aiheseen, eli etäsuhteisiin ja niiden huonoihin ja hyviin puoliin.

Ei pitäisi valittaa, olen onnistunut löytämään omasta näkövinkkelistäni lähes täydellisen naisen itselleni. Kaikki toimii, paitsi se, että asuintalojemme välissä on yli 200 km. välimatkaa. Eikä siinäkään vielä mitään, mutta kun kumpikaan osapuoli ei tietyistä syistä omista vielä autoa. Ja lisäksi yhteisiä vapaita viikonloppuja on hankala löytää, joten tapaamme 1-3 kertaa kuussa. Puhelinlaskut ovat nousseet exponentaalisesti, sillä "puhelinseksiä" joudumme päivittäin harrastaamaan. Se hyvä puoli, minkä olen huomannut on se, että ns. "kyllästymistä" ei tapahdu ja suhde on ainakin tähän asti pysynyt fressinä. Tiedä sitten kuinka kauan....

Tässä vaiheessa käännynkin teidän puoleenne. Oletko joutunut elämään etäsuhteessa? Entä minkälaisia kokemuksia sinulla on etäsuhteista? Miten asiat järjestit taikka miten olet ajatellut asiat järjestää? Kertokaa.
 

merzyk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja Edmonton Oilers
Tuttu juttu

Tästä aiheesta voisi vääntää juttua vaikka aamutunneille, mutta pistetään tästä lyhyt versio. Itsellä kävi niin, että tapasin mukavan naisen työharjoittelujaksoni aikana. Tein samantien selväksi, että lähden yli 300 km:n päähän opiskelupaikkakunnalle heti tämä 8 kk:n työharjoittelun jälkeen. Tästä on kulunut jo yli 2 vuotta tästä "selvityksestä", mutta väliin on mahtunut sitä sun tätä.

8 kuukautta samalla paikkakunnalla auttoi siihen, ettei tarvinnut puhelimessa puhua lemmenlurituksia 10-15 min enempää kun palasin opiskelupaikkakunnalle. Alkuhuuma oli jo ohi, ja homma alkanut ns. tasaantua. Puhelinlaskuja raskaammaksi kuluksi tuli matkakulut, opiskelija-alennuksienkin kanssa 40 ekin linja-autoreissut tuntuvat, varsinkin jos ne tulot ovat ihan minimaaliset. Nyrkkisääntönä tuntui olevan melkein aina se, että mitä lähemmäs kevättä mennään, sitä vähemmän pääsin kotiseudulla käymään. Koko kevään aikana kävin ehkä 5 kertaa kodin suunnalla, n. 1krt/kk. Se on tietysti vähän, ja surkeammaksi tilanteen teki se, ettei emäntää huvittanut tulla sitten toiseen suuntaan ollenkaan. Yhtä pitkä matka on kuitenkin kumpaankin suuntaan, ja kummallakin oli rahaa. Eli systeemi saisi kulkea mielellään kumpaankin suuntaan, ei sitä aina jaksa itse lähteä matkaan, jos toinen ei viitsi sen asian suhteen tehdä mitään. Itselle harvoin näkeminen sopii mainiosti, en ole niitä 24h-suhde ihmisiä, että nähdään jatkuvalla syötöllä. Kuulostaa varmaan joidenkin mielestä ihan hullulta, mutta näin se on. Kerran kuussa on ihan liian vähän, viikonloppuisin näkeminen on ihan ok. Varjopuoli on siinä, että jos tottuu näkemään viikonloppuisin ja yhtä äkkiä se systeemi vaihtuu päivittäiseksi, saattaa mennä sukset ristiin. Kokemusta on. Tämä "8kk tutumisjakso" auttoi tässä suhteessa, että tiesi kohtuullisen hyvin, millaisen ihmisen kanssa oltiin tekemisissä.

Tosiaan, tästä aiheesta voisi jauhaa syvällisemmin ja vaikka koko yön...eli anna palaa hörkkö jos siltä tuntuu. Aika yleensä näyttää, ottaako homma tulta alleen vai ei.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti hörkkö
Oletko joutunut elämään etäsuhteessa? Entä minkälaisia kokemuksia sinulla on etäsuhteista? Miten asiat järjestit taikka miten olet ajatellut asiat järjestää? Kertokaa.

Olen, 3 kuukautta silloin joskus. Minä silloin Suomessa, nainen Brittein saarilla. Yhteydessä kirjeitse, puhelimitse, sähköpostitse. Vituiksi se suhde meni, ei ollut enää samaa fiilistä kun hän palasi. Näiden 3 kk aikanakin tosin ehti tapahtua vaikka mitä.

En millään haluaisi maalata piruja seinille mutta kyllä noissa joutuu suhde koetukselle. Ja toisaalta nuorena kun on rakastunut niin luulee että siinä on kaikki mitä voi elämältä toivoa. No, Siperia opettaa, kaikki ei ole sitä miltä näyttää jne sanoo kyynikko. (tämä ei siis hörkölle vaan ihan yleisesti)

Neuvoja? Mähän en saa omia suhteitanikaan toimimaan, siitä ei sen enempää, mutta voinhan mä yrittää:

- vanha kunnon kirje eikä mitään pusipusi-tekstiviestejä. Käsi sydämelle, milloin viimeksi olette saaneet rakkauskirjeen joka tuoksuu Häneltä, ja jossa Hän kertoo syvistä tuntemuksistaan? Eikä sinne miehenä ole pakko mitään Tabermanin runoja kirjoittaa vaan sen minkä oikeasti tuntee . Mä käytän apunani biisejä joista oon huomannut niiden kuvailevan sitä mitä tunnen. (huh, tässähän tulee oma tunteellinen puoli paljastettua. Naiset, yhteydenotot yv:llä)

- en tiedä miten kauan tilanteenne on tuollainen, mutta yrittäkää pienentää tuota välimatkaa a) muuttamalla tai b) hankkimalla kulkupelin. Vaihtoehtona yritätte vaan löytää toisillenne aikaa. Niin että KUMPIKIN joustaa. Totta, suhde pysyy nyt freesinä (en tiedä kauan olette seurustelleet) ja on kivaa kun pääsee frendien kanssa bisselle Ässien peliin ilman että nainen aina on mukana mutta jossain vaiheessa kun homma menee vakavaksi niin joudutte kuitenkin asiaa miettimään. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.

Tästä vois tosiaan kirjoitella vaikka kuinka paljon. Vielä kun olis pimeä ja sateinen lokakuun ilta ja lasi punkkua tuossa...
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Mitä? Kankkunenko sumentaa silmiä? Meitähän on tässä veneessä muitakin. Minne tää paatti lipuu? Hitto! Maata näkyvissä. Käänny tuuli, vie meidät tonne...

Enpä ala ruotimaan yksityiskohtaisesti omaa tarinaani, mutta linnuntietä etäisyyttä on about 600 kilsaa. Harmi vaan, että nimimerkki lintu oli jo varattu, mikä taas tarkoittaa noin vuorokauden reissaamista ja isoa laskua. Eli viikonloppu menee rattoisasti, kun matkustaa, halii kerran ja matkustaa taas. Ei tässä muuten mitään järkeä olisikaan, ellei näköpiirissä tosiaan olisi tuo maa, yhteinen elämä. Pahinta arkisen kaipuun ja noh.. kyllä te tiedätte, lisäksi on epävarmuus siitä, onko odottaminen kaiken sen arvoista. Ei auta kuin odotella kuitenkin.

... ei saatana, onko sitä rommia vielä jäljellä?
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lyhyesti virsi kaunis: Suurin osa kaukosuhteista päättyy eroon (kuten "normaalisuhteistakin"). Kaukosuhdetta helpottaa kummasti, jos on olemassa jokin päämäärä, eli aika, jolloin voisitte mahdollisesti asua samalla paikkakunnalla. Jos esim. tietää, että 2 vuoden päästä opinnot on ohi, ja voidaan muuttaa samalle paikalle, on helpompi kestää kaukosuhdetta.

Itselläni oli kaukosuhde n. 1,5 ajan, kunnes homma lässähti. Suuri syyllinen eroon oli se, että nainen oletti minun aina viikonloppuisin tapaavan häntä. Tällöin kaverit jäi taka-alalle, koska en ehtinyt niitä kovin paljoa arkisin tapaamaan. Ja kun aloin tavata silloin tällöin myös kavereita, tunsi silloinen tyttöystävä saavansa liian vähän aikaa. Seuraus oli ero.

En tiedä, ehkä ero olisi tullut joka tapauksessa, mutta kaukosuhde oli varmasti yksi suuri syy silloiseen eroon. Vaikka en uskokaan liiemmin kaukosuhteiden toimivuuteen, kannattaa juttu katsoa rauhassa, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Katsomalla, mihin homma etenee ei tarvitse jälkikäteen baarin nurkkapöydässä itkeä menetettyä mahdollisuutta rentun ruusua kuunnellessa ja kaljatuoppia halatessa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Kyllä

Kaukosuhteita on ollut montakin, mutta ne ovat kuivuneet pikku-hiljaa kasaan. Pisin suhde oli erään saksalaisen naisen kanssa ja välimatkaa oli 1400 km. Hän työskenteli silloin matka-alalla, joten halpoja lentoja löytyi yllinkyllin - hänelle. Minä taas nuoleskelin autobaanoja prätkälle kyllästymiseen asti.

Kaukosuhteessa on se hyvä puoli että tapaamiset ovat yleensä hyvin etukäteen suunniteltuja ja näin yleensä antoisia. Elikkä parempi hyvä kaukosuhde kuin huono lähisuhde.

Suosittelen kovasti jatkamaan niin kauan kun homma tuntuu mielekkäältä. Kaikki yleensä tasaantuu ajan mittaan, elikkä kyllästyt häneen (sama kun kyllästyy itse välimatkaan) tai ehdotat että hän muuttaa/sinä muutat lähemmäksi.
 

Jukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Kaukosuhteiden kuningas. 9 vuotta kaukosuhteessa eikä loppua näy. Hyvin on toiminut tähän asti enkä näe miksei toimisi tulevaisuudessakin. Kieltämättä joskus ottaa raskaasti päähän, kun kumpikaan ei pysty muuttamaan toisen luo(ei löydy töitä), mutta vielä on kestetty. Kesälomat on vietetty yhdessä. Puhelinlaskut ova luokkaa 100-200 euroa kummallakin, joten aika helvetisti säästyisi rahaakin, jos asuisimme yhdessä.

Kuinkas kauan ne Odysseuksen harharetket kestivätkään?
 

Rogue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä, voinko antaa tähän keskusteluun kovin paljon uutta, mutta ainakin hieman positiivisemman kuvan kaukosuhteen toimivuudesta omaan. Itse elelen näes kaukoavioliitossa, ja hyvin menee.

Vaikea on tietysti toisia neuvoa, mutta pääpiirteittäin papukaijailisin täällä jo tulleita neuvoja:

*Älä unohda ystäviä. Vaikka tapaisitte vain viikonloppuisin, pitäisi niihin kuulua sosiaalista kanssakäymistä toisienkin kanssa.

*En tiedä ikääsi/ikiänne, mutta jonkinlainen maali olisi ihan tervettä asettaa. Yhteenmuutto, muutto lähemmäs tms. suhteenne vaiheesta riippuen.

*Huumori. Joskus kun oikein on valmistauduttu tapaamaan toinen, ja asiat meneekin huonommin, voi suhteelle aiheutua paljonkin vahinkoa ilman huumoria.

Antakaa suhteellenne aikaa. Tsemppiä.
 
Kaukosuhteista

Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että toiset kaukosuhteet toimii ja toiset taas ei. Hauskaa se ei ole koskaan. Ollessani Kaliforniassa opiskelemassa kerkesin seurustella mukavan kimulin kanssa about 4-5 kk vuonna 1996. Kotiinlähtö koitti ja teimme ns. katsotaan katsotaan diilin emännän kanssa. Mukamas jatkoimme seurustelua vaikka seuraavasta tapaamisesta ei ollut mitään tietoa. Yhteydenpito oli sekä kallista että turhauttavaa. Aikaa myöten sitten yhteydet kuihtui ja elämä jatkui. Koskaan ei kuitenkaan laitettu suhdetta poikki.

Pääkaupunkiseudulla asuvana sitten tapasin seuraavan naisen Espanjassa. Tällä kertaa ihan suomalainen tyttö. Suhde alkoi reissun päältä ja jatkui kotimaassa. Tämä tyttö asui Tampereella, joten kaukosuhde oli taas valmis. Olin kerennyt jo ostamaan ja maksamaan liput lomareissulle Kaliforniaan jo ennen kuin tapasin hänet. Sinne oli siis lähdettävä kuukauden reissulle. Uusi tyttöni lupasi kiltisti odottaa kotona sillä välin. Olimmehan rakastuneita.

No saavuin Amerikkalaan ja eräänä päivänä päätin käydä morjestamassa entistä tytsiäni. Tarkoitukseni oli olla puhtaasti vain kaveri hänelle. Hän avasi oven, tuijotti minua hetken epäuskoisesti ja kotvan kuluttua hyppäsi kaulaan ja alkoi suutelemaan. Jouduin toppuuttelemaan häntä ja kerroin, että minulla on kotimaassa uusi tyttöystävä. Hän ymmärsi tilanteen ja tapailimme sen jälkeen lähes päivittäin kaveripohjalta.

Kotiinpaluun aika koitti ja odotin innolla pääseväni tyttöystäväni syleilyyn. Olin soittanut hänelle edellisenä päivänä ja sovimme, että hän tulee lentokentälle vastaan. No kuinka ollakkaan ei emäntää kentällä näkynyt. Päästyäni kotiin laitoin virtaa kännykkään, piip piip ja tekstiviesti kertoo, että hän ei nyt haluakaan seurustella kanssani jne. Soitan hänelle, ei vastausta. Lopulta saan kaivettua hänet puhelimen ääreen mutta mitään tolkkua en hänestä saanut. Vielä tänäkään päivänä en tiedä miksi hän laittoi suhteen tilttiin.

Voiko surkeammin miehelle käydä. Jos olisin jättänyt lähtemättä jenkkilään olisi minulla tod. näk. ollut suomalainen friidu vielä jonkin aikaa nyt ainakin. Mikäli olisin tiennyt mitä tuleman pitää niin hohhoijaa, että olisi ollut hiukka enemmän äksönia amerikkalaisen tytsin kanssa. Mutta koska olen tälläinen dumbass niin minäpä jäin sitten kokonaan ilman naista.

- - -

Tuosta on jo aikaa kulunut ja sen jälkeen kaukosuhteet ovat jo hieman paremmin toimineet. Olen nyt noin 4.5 vuotta seurustellut nykyisen tyttöystäväni kanssa. Tuona aikana olen asunut puoli vuotta Italiassa ja puolisen vuotta Ruotsissa sekä olen lukuisilla reissuilla ollut pitkiä aikoja pois Suomesta. Kaikkina aikoina rakkaani on minua kiltisti kotona odottanut. Ei varmasti ole hänelle kovin mukavaa ollut kärvistellä kotimaassa kun ukko on koko ajan jossakin lietsussa. Voin myös kertoa että puhelinlaskut ovat suorastaan päätä huimaavat silloin kun harrastaa vastaavanlaisia kaukosuhteita. Kai se on ihmisestä kiinni, kuinka hyvin suhteet toimii näissä olosuhteissa. Kaikki on mahdollista.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Omaa kokemusta kaukosuhteesta ei ole, mutta neljää sellaista olen päässyt seuraamaan enemmän tai vähemmän läheltä. Yksi niistä päättyi huonosti (ero), ja kolme vielä huonommin (avioliitto).

Kai se on niin, että suhde toimii jos molemmat siihen täydestä sydämestään sitoutuvat ja sen eteen tarpeeksi vaivaa näkevät. Luulisin, että kaukosuhteen vaara piilee siinä, että ns. muut asiat vaikuttavat suhteeseen paljon voimakkaammin kuin "lähisuhteessa". Eli kaverit, työ, harrastukset ja sen sellaiset lyövät suhteeseen helposti kiilaa.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Olen ollut kaukosuhteessa (n. 100 km) 4 vuotta ja tämä tuntuu sopivan meille molemmille. Kummallakin on hyvät työpaikat omilla paikkakunnilla, joten sekin jarruttaa yhteenmuuttoa. Viikonloput ja lomat vietetään yhdessä.

Aiemminkin on ollut tuollaisia '100km:n suhteita'. Ne eivät kantaneet pitkälle, mutta etäisyys ei varmaankaan ollut syy suhteiden karille menoon.

Kaukosuhteessa tarvitaan hitunen (?) vielä lisää molemminpuolista luottamusta verrattuna yhdessäasuviin. Mustasukkaisilla voi olla vaikeampaa.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen ollut kaukosuhteessa, josta ei kummallisia käänteitä ole puuttunut.

Tavatessamme minä asuin Boliviassa ja siippani Ecuadorissa. Hän oli Boliviassa matkailemassa. Tapailimme tuon jälkeen puolivälissä eli Perussa ja kävin myös Ecuadorissa.
Sitten yks kaks siippani muuttikin Ranskaan, jonne oli Boliviasta kohtuuton matka. Yhteydenpito siis meilitse, chatitse, postitse ja puhelimitse. Kun suhdetta oli takana noin vuosi, minä muutin Suomeen, josta käsin kävin Ranskassa tämän tästä ja siippani kävi myös täällä. Kaksi vuotta sitten, jolloin seurustelua oli takana kaksi vuotta, pistimme viimein hynttyyt yhteen ja muutimme kumpikin Suomeen. Nyt on sitten lapsikin tulossa ja muutenkin elämä hymyilee.

Kaiken kaikkiaan kannatti kärvistellä. Kyllä se rakkaus pienen välimatkan kestää, jos kuitenkin tietää, että ennen hautaan menoa pääsee kunnolla yhteenkin.

On myös sananlasku, jonka mukaan etäsuhde takaa onnen kaikille neljälle.
 

masu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti hörkkö

Tässä vaiheessa käännynkin teidän puoleenne. Oletko joutunut elämään etäsuhteessa? Entä minkälaisia kokemuksia sinulla on etäsuhteista? Miten asiat järjestit taikka miten olet ajatellut asiat järjestää? Kertokaa.

Kuten jo aikaisemmin on mainittu, kaukosuhteen jatkamiseen pitää olla joku yhteinen "maali", vaikkapa samaan kaupunkiin muuttaminen vuodessa tai parissa. Kun suhteessa on joku tolkku, helpottaa se erossa olemisen tuskaa. Toisaalta suhteen alussa ei nyt niin kauhean korkealentoisia suunnitelmia kannata tehdä, mutta sanotaanko 3-5 kuukauden reissaamisen jälkeen se kummasti helpottaa, kun on joku yhteinen tavoite.

Omalla kohdallani kaukosuhde päättyi siihen, kun ostimme yhteisen asunnon. Kun aloimme seurustella, välimatkaa oli n. 1000 km. Pääosin hoidimme yhteydenpitoa netin kautta. IRC, chatit, messengerit ja ICQ:t tulivat tutuiksi. Lisäksi netin kautta pidimme puheyhteyttä parilla mikillä. Pari vuotta asuimme eri paikkakunnilla, kunnes lopulta ostimme yhteisen asunnon.

Kaukosuhteet imevät paljon rahaa. Itse en näe sitä kuitenkaan niin suurena ongelmana. Vaikka suhde ei lopulta toimisikaan, on sitä kuitenkin kokemusta rikkaampi. Rahaa kerkiää sitten tienaamaan myöhemminkin.

masu

EDIT: Mun ex-kaukosuhde halusi välttämättä korjata pilkkuvirheitä.
 
Viimeksi muokattu:

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Olen viimeiset kolme kuukautta ollut töissä 150 km avovaimostani. Tietenkin silloin tällöin eli noin kerran viikossa tulee nähtyä, mutta kuitenkin harvemmin kuin normaalisti.

Tuntuuhan tämä kamalalta, mutta se on totta, että suhde kasvaa ja paranee kun on pitkiä aikoja pois. Ennen sitä otti jotain asioita itsestäänselvyytenä, mutta nyt silmät ovat avautuneet.

Eli suosittelen... ainakin hetkiseksi.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä aihe!

Puolitoista vuotta olen aikoinaan kaukosuhteessa viettänyt ja syksyllä alkaa toinen kaukosuhde, kun molempien pitää palata opintojen äärelle. Ikävä on jo valmiiksi mutta minkäs teet.

Kaukosuhteessa on se hyvä puoli, että on aika helppoa tarkkailla oman kiinnostuksensa suuruutta. Lähellä olevan kumppanin kanssa voi hengata vanhasta tottumuksesta ja vasta pitkän ajan päästä huomata, ettei kiinnostusta oikeastaan olekaan ollut pitkään aikaan. Sen sijaan kaukosuhteessa kiinnostuksen loppumisen huomaa tasan tarkkaan siitä, milloin ei enää kiinnosta hypätä bussiin tai käynnistää autoa istuakseen siinä seuraavat kolme tuntia.

Suomi tuntuu muuten olevan jonkinlainen kaukosuhteiden luvattu maa. Mainitsin keväällä kouluni unkarilaiselle vaihtarille lähteväni 300 km päähän Helsinkiin tyttöystävää katsomaan. Kaveri totesi siihen: "There is a reason why all finns are so fucking miserable and depressed. They all have a girl- or a boyfriend some 500 kilometres away."
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Todellakin Hän on siellä ja minä täällä. Kultani on on asunut noin 50 kilometrin päässä koko suhteemme ajan, joka on pian kestänyt kahdeksan kuukautta. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta, kun aloin noin kaukosuhteeseen. Aiempi etäisyys oli ihan Porin kupeesta, nyt mennään etelämpään ja keskemälle Suomea.

Alku tuntui itsestä siltä, että mitä tästäkin tulee, kun matkaa nyt on noinkin paljon. Mutta kuten arvata saattaa rakkaus muuttaa ihmisen mielenkin, ja niin kävi minulla. Tämä tyttö todella vei ja edelleenkin vie minun sydämeni ja olen valmis elämään loppuelämän hänen kanssaan.

Viikot ovat kouluaikana sellaisia ettemme näe, mutta viikonloppusin ja lomilla näemme aina. Nyt kesällä on kesätöitä ollut puolin ja toisin, mutta siitäkään ei ole ollut minkäänlaista haittaa kertaakaan. Auto tai linja-auto on vienyt meitä toistemme luo vuorotellen aina kun olemme nähneet.

Tuossa pari kuukautta sitten tuli jo tehtyä lupaus ikuisesta rakkaudesta, kun menimme kihloihin. Halusin näyttää kullalleni, kuinka paljon häntä rakastan ja että olen valmis olemaan hänen kanssaan niin kauan kuin vain hän itsekin tahtoo. Rakkaus on luonnollisesti meillä molemmilla yhtä vahvaa puolin ja toisin, eikä esteitä näy, vaikka kullallani on edessä muutto entistä kauemmas. Opiskelupaikan takia hän siirtyy 180 kilometrin päähän Porista. Onneksi junat ja muut kulkuneuvot on keksitty, joten ei hätää. Omasta puolestani voisin tiivistetysti sanoa, että kaukorakkaus toimii.
 

jpet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Asuimme vuoden 600 km:n päässä toisistamme suhteen alkuvaiheessa. Nyt olemmekin jo naimisisissa. On minulla kyllä päinvastaisiakin kokemuksia, mutta tuntuu siltä, että kunhan ikää alkaa olla tarpeeksi, ja turhat ´hötkyilyt´ovat jääneet molemmilta pois, niin kaukosuhdekin varmasti toimii (n. 18 vuotialle antaisin varsin heikon ennusteen mutta 28 vuotiaalle hyvän).
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Eipä mulla muuta, mutta suosittelen molemmille osapuolille DNA:n liittymää ja Maraton palvelua toiselle. Puhelinlaskussa saa huimia säästöjä :-)

Muutama kaukosuhde, jotka itselläni on ollut ovat päättyneet eroon..... tosin eroon ovat päättyneet myös lähisuhteetkin :-) Missä vika?
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sen verran voinen sanoa, että suhde on melko tuore tapaus. Olemme seurustelleet sellaiset vajaat kaksi kuukautta. Ja se tästä hommasta niin kipeän tekeekin, alkuhuuma jatkuu vielä eikä sitä saa sammutettua muutamalla tapaamisella. No, kyllä te tiedätte.. ;)

Olen sellaisessa elämäntilanteessa, etten mitenkään pysty irtautumaan kotikaupungistani, Porista vielä kahteen vuoteen. Sama juttu koskee myös tyttöä. Eli elellään nyt ns. pattitilanteessa ja yritetään antaa suhteellemme aikaa.... Eli ehkä maalimme tosiaan häämöttää kahden vuoden päässä, jossain tuolla kaukana horisontissa.... voih..

Todella hyviä vastuksia on ketjuun sadellut. Antakaa paukkua lisää, näitä on ilo lueskella. Itse jatkan aiheesta myöhemmin, ehkä tosiaan silloin kun on ulkona pimeää, lasi punkkua vieressä, rauhaisaa musiikkia...ja ehkäpä kynttiläkin lepattamassa. Aah, nostalgiaa....
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Aikoinaan olin vuoden päivät tytön kanssa, joka asui n. 120km päässä minusta. Oikeastaan se ei edes ollut huono asia, sai tosiaan puuhailla (silloin vielä kovin nuorena) omiaan täällä päin ja sitten viikonloppuisin ja lomilla keskittyä muihin asioihin.

Nyt on goonille löytynyt ymmärtäjä SaiPan kotikaupungista asti, saa nähdä kauanko mustasilmäinen poika jaksaa sitten viehättää. Mitäköhän on matkaa välillä helsinki-lappeenranta? No, haasteita pitää olla. Nyt on ainakin vielä mahdollista röhnöttää sohvalla kaljapullo kourassa ja katsoa kiekkotappeluita nauhalta ihan rauhassa :P
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Cairns
Mitäköhän on matkaa välillä helsinki-lappeenranta?

Tiehallinnon sivujen mukaan välimatka on 221km. (Ajoaika 80km:n tuntinopeudella 2h 45 minuuttia) Sinänsä hassua, itse olin aina luullut, että etäisyyttä olisi joku 280-300km...

Ja sitten muutama sananen itse kaukosuhteista. Minulla henkilökohtaisesti ei ole kokemusta kaukosuhteista, parilla ystävällä sen sijaan on. Toisella heistä tuo suhde kesti mielestäni silloiseen ikään ja välimatkaan nähden kauan - jonkun vuoden onnea nimittäin riitti.

Ehkä olen sellainen 'pilvilinnoja rakentava todelliseen rakkauteen uskova hölmö', mutta itse uskon siihen, että kaukosuhde kestää ja toimii, mikäli osapuolet vain todellakin rakastavat toisiaan. Jos joku henkilö kolahtaa oikeasti kovaa ja vie sekä sydämen että järjen, ei välimatka ole este, kuten ei myöskään esim. ikä tms. Jos suhde kariutuu välimatkaan, sanoisin, että rakkaus ei riittänyt, ja sama suhde olisi 'normaalinakin' kaatunut jossain vaiheessa. Tietenkään asiat eivät ole aina näin mustavalkoisia, mutta tämä on minun 'pääajatukseni'.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itselläni on hyvin moderniin tapaan ollut muutamia ihastuksia tuolta vähän kauempaakin suomesta. Millekään suhteen tasolle ne eivät ole edenneet mitkään tapaukset, vaan osoittaneet jo alkumetreillä olevansa täysin haaveellisuuden aiheuttamaa potaskaa. Eli niissä on saanut vaan pahan mielen ja toinen osapuoli on ollut enemmän tai vähemmän viehättynyt, toisin kuin itse. Joka on aina aika täysillä mukana.

Olen melko epäileväinen näiden "kaukorakkauksien" suhteen. Uskon että jossain satojen kilometrien päässä oleva ihminen voi olla sellainen josta välittää aivan tuhottomasti ja että hän välittää yhtä lailla, mutta onhan se tuska sen suhteen suuri että harvoin näkee ja ei voi fyysisessä kontaktissa olla. Kyllä se varmaan mittaa aika monen tunteita ja että miten vakaalla pohjalla ne fiilikset ovat? Itselleni varmasti olisi liian suuri rasite ja stressi jos parempi puolisko asuisi jossain huitsin nevadassa. On vaan jotenkin sääli että ne "oikean" tuntuiset aina tuppaavat löytyä jostain toiselta puolen Suomea? Onko se jotain korkeamman tason ironiaa, vai mitä lie? Minä en tiedä... Kertokaa joku?

Mitä näihin etäisyyksiin tulee, niin melkein voisi ottaa tässä samassa yhteydessä puheeksi toisenlaisen "välimatkan". Eli ikäeron. En sitten tiedä olisiko aiheelle parempi aloittaa uusi keskustelu, ellei sellainen peräti jo ole?
Niin, kyllähän melko suuri ikäerokin voi olla joskus tietynlainen etäisyys. Olisi erittäin kiehtovaa kuulla kokemuksia täältä parisuhteista joissa on kyse suht isoistakin ikäeroista... Jos siis sellaisia jotkut täällä olevat omaa, tai ovat omanneet elämänsä varrella...
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti hörkkö
Itse jatkan aiheesta myöhemmin, ehkä tosiaan silloin kun on ulkona pimeää, lasi punkkua vieressä, rauhaisaa musiikkia...ja ehkäpä kynttiläkin lepattamassa. Aah, nostalgiaa....

Mc Nikke T suosittelee:

Sateisena marraskuisena iltana esim pullo Marques de Chive - punkkua (5,93€ - hinta/laatusuhde erinomainen), taustamusiikiksi Kentin "Isola", kynää ja paperia, ja sitten kirjoitat sen kirjeen...
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kaikki loppuu aikanaan

Minun kaukosuhteeni loppui sitten siihen. Päätös tuli omalta puolelta, en vain yksinkertaisesti jaksanut päivästä päivään, viikosta viikkoon odottaa, että koskas sitä taas pääsisi tytön luokse. Päätöstäni myös joudutti se, etten huomannut suhteellemme kauaskantoisempaa tulevaisuutta. Elimme joka viikonloppu, jolloin tapasimme vain tässä hetkessä ja peläten kellon kulkua. Eihän tuo ensimmäisen parin kuukauden aikana pahalta tuntunut, mutta mutta, aika teki tehtävänsä ja se on nyt finito. Eikä tuossa mitään, elämä jatkuu ja naisia varmasti löytyy. Se on kuitenkin varma (toki, vannomatta paras) etten enää vapaaehtoisesti kaukosuhteeseen astu. Eri asiahan on, jos opiskelupaikat vievät ihmiset erilleen...

Näillä mennään...
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Niin, kaikki kaunis loppuu aikanaa. Itselläni oli myös aikoinaan kaukosuhde. Välimatkaa oli yli 300km. Emäntä Lappeenrannassa ja minä Tampereella. Se päättyi kuitenkin heti viiden kuukauden jälkeen. Muija pamahti paksuksi. Pakkohan sitä oli kaukosuhde lopettaa ja muuttaa yhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös