Mainos

Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

  • 805 479
  • 6 481

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Kärpäsestä tehdään taas helvetin kokoista härkästä. Ihan tavallista nykyään. Varsinaista paskamyrskyä myös tuon videon kommenttiosio.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
YLE hyllytti suositun lastenohjelman Areenasta - Herra Heinämäen intiaanihahmo oli liikaa

YLE on siis saamansa palautteen perusteella hyllyttänyt Herra Heinämäki-nimisen lastenohjelman, joka jollain tasolla lienee tuttu isolle osalle täälläkin kirjoittelevista nimimerkeistä. Syynä on jonkinlainen ohjelman viestimä rasismi, jota palautteenantajat ovat nostaneet esiin.

Minua kiinnostaisi oikeasti tietää, että kuinka paljon tätä palautetta on tullut? Nyt jutussa nostettiin esille lähinnä Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheenjohtajan twiitti.

Jotenkin minusta tuntuu, että tätä tiedostavaa kansanosaa varotaan aika helvetin paljon isoissa medioissa. En millään usko, että oikeasti tuollaista palautetta olisi ohjelmasta kovinkaan paljoa tullut.

Omaa kieltään yhteiskunnassa vallitsevista valtasuhteista kertoo tämäkin.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Minua kiinnostaisi oikeasti tietää, että kuinka paljon tätä palautetta on tullut? Nyt jutussa nostettiin esille lähinnä Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheenjohtajan twiitti.

Jotenkin minusta tuntuu, että tätä tiedostavaa kansanosaa varotaan aika helvetin paljon isoissa medioissa. En millään usko, että oikeasti tuollaista palautetta olisi ohjelmasta kovinkaan paljoa tullut.

Omaa kieltään yhteiskunnassa vallitsevista valtasuhteista kertoo tämäkin.
Ei niitä suivaantuneita ole kuin kourallinen. Milloin YLE herää todellisuuteen, ja ymmärtää, ettei muutaman ihmisen käyntiin polkaisemien "somekohujen" saa antaa määritellä todellisuutta ja sitä, miten asioista kuuluu ajatella.

Iltapaskojen kommenttikentät yleensä lukukelvotonta provoamista ja väittelyä, nyt YLEn päätöstä puoltavien kommentteja saa todella hakea. YLE kuunteli yleisöä. Jepjep, ei kuunnellut, vaan paria kukkahattua.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Karikatyyriset hahmot on jees, kunhan ne eivät kosketa islamia tai alkuperäiskansoja. Suomi on hieno ja vapaa maa.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Touhu alkaa olla melko lestadiolaista. Eikös heilläkin TV:n katsominen ole pannassa, koska ihmiset esittävät jotain muuta kuin ovat.

Mitens miehet jotka esittävät naisia? Ansa Kynttilä? Mies parodioi naista. Naisia sorretaan. Johtopäätös: Putous on sovinistinen naisia halventava ohjelma.
 
axe

Jäsen
Simpsoneissakin intialainen hahmo intialaisella aksentilla on rasismia, mutta italialainen pizzanpaistaja italialaisella aksentilla ei hyviä ihmisiä kiinnosta eikä riistä kenenkään kulttuuriperimää. Myös maalla asuvat saadaan yleistää tolloiksi junteiksi kunhan ihonväri vain on keltaisen oikeaa sävyä.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Tunnen ankaran piston sydämessäni. Olen lapsena leikkinyt ihan saatanan tavalla inkkaria, mikä pahinta niin olin myös länkkäri joka kuritti armotta inkkareita. Rooli vaihtui tiuhaan tahtiin, vuorottain edustin kumpaistakin. Tämmöinen rikos on kuin murha, ei vanhene koskaan. Mistä voin noutaa rangaistukseni?
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tästä #Herraheinämäki onkin tullut ihan kunnon some-gate. Kannattaa käydä katsomassa aihetunnistetta Twitterissä. Eipä näy melkein ollenkaan niitä, jotka olisivat tyytyväisiä Ylen ratkaisusta.

Käytännössä siis negatiivista palautetta Heinämäki-sarjasta ei ollut oikeasti juurikaan tullut. YLE on rähmällään yksittäisten feministisen maailmankuvan omaavien ihmisten edessä, tässä tapauksessa saamelaisnuorten pyheenjohtaja Petra Laitin. Jäätävää. Ja nyt on ihan vitun turha kenenkään tulla jeesustelemaan etteikö tässä näkyisi taustalka feministinen maailmankuva. Kyllä se näkyy ja se joka muuta väittää, on pikkuhöpövitunnassu.
 
Mä en enää ymmärrä yhtään missä mennään näissä #rasismi #metoo #pahoitinmieleni ym. asioissa. Voisiko joku kertoa mikä logiikka näissä on? Poistaako YLE myös soittolistoilta Village Peoplen vai onko kyseessä täysin eri asia kuin tämä Herra Heinämäki? Eikös myös musta Mannerheim ja homo Mannerheim ollut YLE:n tuottamia ohjelmia? Ne ovat kuitenkin täysin hyväksyttäviä esittää, mutta Pekka ja Pätkä neekereinä ei ole? Edistääkö tämä YLE:n viimeisin tempaus jotenkin suvaitsevaisuutta ja rasismin vastaisuutta?
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Tunnen ankaran piston sydämessäni. Olen lapsena leikkinyt ihan saatanan tavalla inkkaria, mikä pahinta niin olin myös länkkäri joka kuritti armotta inkkareita. Rooli vaihtui tiuhaan tahtiin, vuorottain edustin kumpaistakin. Tämmöinen rikos on kuin murha, ei vanhene koskaan. Mistä voin noutaa rangaistukseni?

Olen syylistynyt samaan. Olen myös leikkinyt kuka pelkää mustaa miestä. Lapsena huonettani koristi myös pari metrinen Laku-Pekka...
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Olen syylistynyt samaan. Olen myös leikkinyt kuka pelkää mustaa miestä. Lapsena huonettani koristi myös pari metrinen Laku-Pekka...

Mietin että olisinko minäkin uniikki lumihiutale ja pahoittaisin mieleni tämän saamelaisaktivistin tavoin, mutta ei vaan kiinnosta tämä suomalaisen lastenmusiikin käsittämätön holokausti. Life is hard and then you die. Pyyhki sinäkin kyyneleesi!
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei näistä jaksa enää edes hermostua. Someloukkaantujilla on nykyään aivan suhteettoman suuri valta, ja se on kyllä heille ihan vapaaehtoisesti annettu. Joku Ylen kokoinen organisaatiokin on aivan lapanen jonkun yksittäisen someloukkaantujan edessä. Niin pientä asiaa ei olekaan, ettei siitä joku voisi julkisesti loukkaantua, ja kaikkiin näihin loukkaantumisiin reagoidaan aina samalla tavalla, eli mennään heti rähmälleen. Se on haitallista jo siksikin, että silloin asioilta katoavat mittasuhteet: oikea syrjintä tai epäkohta ei saa yhtään sen suurempaa painoarvoa kuin jonkun ammattiloukkaantujan rutiininomainen älähdys.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Vaadin Yleä poistamaan kakki savolaisaiheiset sketsit velipuolikuista ja vastaavista tuotoksista. Pahoitin niistä juuri mieleni. #syrjintä#vihapuhe#rasismi#kiihoittaminenkansanryhmää vastaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mä en enää ymmärrä yhtään missä mennään näissä #rasismi #metoo #pahoitinmieleni ym. asioissa. Voisiko joku kertoa mikä logiikka näissä on? Poistaako YLE myös soittolistoilta Village Peoplen vai onko kyseessä täysin eri asia kuin tämä Herra Heinämäki? Eikös myös musta Mannerheim ja homo Mannerheim ollut YLE:n tuottamia ohjelmia? Ne ovat kuitenkin täysin hyväksyttäviä esittää, mutta Pekka ja Pätkä neekereinä ei ole? Edistääkö tämä YLE:n viimeisin tempaus jotenkin suvaitsevaisuutta ja rasismin vastaisuutta?
Sulle on olemassa ketju, se on tuo oletko koskaan tuntenut itsesi vanhaksi. https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/oletko-koskaan-tuntenut-itseäsi-vanhaksi.27734/ (linkki siihen ketjuun)
Tuonne voi sitten siirtyä kun ei enää ymmärrä että missä helvetissä oikein ollaan menossa, itse ilmoittaudun ainakin. Ja joka saamarin kerta kun joku mainitsee mulle hitaat hämäläiset niin #metoo, #pahoitinmieleni ja #rasismi
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Mistä voin noutaa rangaistukseni?
Rasistimulhaaja! JA:n moralistitroikka dänä, mrj ja mulsu12 langettavat tuomion neuvostoliiton oikeuskäytänteitä noudattaen tänään kello 18 Forsassa Prisman edessä. Sinne siis tuomittavaksi. Poissaolevanakin tulee muuten tuomio. Nih!
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Rasistimulhaaja! JA:n moralistitroikka dänä, mrj ja mulsu12 langettavat tuomion neuvostoliiton oikeuskäytänteitä noudattaen tänään kello 18 Forsassa Prisman edessä. Sinne siis tuomittavaksi. Poissaolevanakin tulee muuten tuomio. Nih!
Olen jo menossa, kansanjuhla lynkkauksen muodossa odottaa!
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Mietin että olisinko minäkin uniikki lumihiutale ja pahoittaisin mieleni tämän saamelaisaktivistin tavoin, mutta ei vaan kiinnosta tämä suomalaisen lastenmusiikin käsittämätön holokausti. Life is hard and then you die. Pyyhki sinäkin kyyneleesi!

Minä oon sen verran kylmä ja sydämmetön kusipää että kyyneleitä ei valu vaikka ytittäisi, eikä heinämäkikään sinänsä kiinnosta. Kummastelen vaan menoa miten voi jollekin ankealle turhakkeelle antaa noinkin paljon "valtaa". Haittaahan tämä saamelainen tekee omilleen huomattavasti enemmän kuin yksikään YLEN ohjelma.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minä oon sen verran kylmä ja sydämmetön kusipää että kyyneleitä ei valu vaikka ytittäisi, eikä heinämäkikään sinänsä kiinnosta. Kummastelen vaan menoa miten voi jollekin ankealle turhakkeelle antaa noinkin paljon "valtaa". Haittaahan tämä saamelainen tekee omilleen huomattavasti enemmän kuin yksikään YLEN ohjelma.
Minusta tuo YLE:n toiminta on täysin käsittämätöntä. Sitten samaan aikaan YLE pystyy vielä tuottamaan loistaviakin ohjelmia kuten tämä Jordan Peterson, pelasta meidät! | KulttuuriCocktail | Radio | Areena | yle.fi Jordan Pettersonia käsittelevä KultturiCocktailin jakso. Siellä kannattaisi talon sisällä kuunnella omia juttuja.
 
Onhan tuo tosiaan kummallista toimintaa YLE:ltä. Toisaalta onhan nämä sen verran vannoutuneita lahkolaisia ja omistautuvat täysin kitisemiseen että ymmärettävää miten jotkut ei vaan jaksa vastustaa ja valitsevat sen helpoimman ratkaisun jotta pääsevät näistä eroon.
 
Minusta tuo YLE:n toiminta on täysin käsittämätöntä. Sitten samaan aikaan YLE pystyy vielä tuottamaan loistaviakin ohjelmia kuten tämä Jordan Peterson, pelasta meidät! | KulttuuriCocktail | Radio | Areena | yle.fi Jordan Pettersonia käsittelevä KultturiCocktailin jakso.

Mikä tästä ohjelmasta tekee mielestäsi loistavan? Ainakin minusta mukaan olisi ollut hyvä ottaa myös joku sellainen keskustelija, joka tarkastelee Petersonin ajattelua kriittisesti. 23 ja puolen minuutin kohdalla kirjailija Konstig syyllistyy melkoisen härskiin valehteluun Phildalphiassa muutama viikko sitten tapahtunutta Starbucks-episodia kerratessaan. Konstigin mukaan pari miestä vain heitettiin kahvilasta ulos, koska he eivät pyynnöistä huolimatta ostaneet mitään.

Tästä voit lukea ja katsoa videota siitä, mitä kyseisessä kahvilassa oikeasti tapahtui:

Philadelphia Starbucks arrests: What a witness says happened | 6abc.com

Nämä miehet siis kysyivät ensin lupaa käyttää vessaa mutta heille ilmoitettiin kassalta, että vessa on varattu vain maksaville asiakkaille. Minut on kyllä Starbuckseissa päästetty vessaan jo ennen tilauksen tekemistäkin ja myös silloin, kun en ole edes ostanut mitään. Tällä Los Angelesissä kuvatulla videolla näkyy sama ilmiö. Mustalle asiakkaalle ilmoitetaan, että vessakoodin saa vasta kun on ostanut jotain, mutta valkoiselle miehelle samainen koodi tippuu kuin manulle illallinen:

Starbucks Refused To Let A Black Customer Use Their Bathroom But Then Let A White Guy Use it! - YouTube

Vessaan pääsystä estyttyään nämä yrittäjämiehet istuivat odottelemaan mahdollista tulevaa liikekumppania, jonka kanssa heidän oli tarkoitus neuvotella. Jonkin ajan kuluttua kahvilaan paukahti lauma poliiseja, jotka pyysivät miehiä poistumaan. Herrat kysyivät kohteliaasti syytä poistumiskäskylle. Vastaukseksi he saivat, että se on kahvilan päällikön tahto. Kun miehet sanoivat, että he odottelevat neuvottelukumppania ja voivat kyllä soittaa hänelle todistaakseen etteivät ole liikkeellä pahat mielessä, heidät lyötiin rautoihin muiden asiakkaiden katsellessa ihmeissään vierestä ja kysellessä poliiseilta, että minkä helvetin takia täällä raudoitetaan ihmisiä, jotka eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista häiriötä. Juuri ennen pidätystä yhdelle naiselle oli annettu vessakoodi jo ennen tilauksen tekemistä, ja toinen henkilö ilmoitti istuneensa pidätyshetkellä ko. kahvilassa jo muutaman tunnin ostamatta mitään. Olisiko sinulla esittää valistunutta arvausta siitä, mikä oli näiden henkilöiden ihonväri?

Pidätys tapahtui iltapäivällä viideltä. Miehet olivat pidätettynä puoli kahteen asti yöllä, ja lopulta heidät todettiin syyttömiksi mihinkään. Starbucks pahoitteli tapahtunutta ja lupasi parantaa yrityksenä tapojaan jatkossa.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että kirjailija Konstig on hankkinut tietonsa ko. tapauksesta Breitbartista tai jostain muusta yhtä laadukkaasta lähteestä. Tämä ei ainakaan helpota hänen muidenkaan juttujensa todesta ottamista.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös