Milloin HIFK muuttui miespilluksi?

  • 147 398
  • 463

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Rakastin aikanaan tappeluita mutta nyt kun on tulleet esille kaikki ne ongelmat mitä tappelijoille on tulleet niin on hyvä että ne on vähentyneet.
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Me vissiin seurataan eri lajia.

Kyllä se sama laji on.

Yksi asia toki erottaa meitä ja vahvasti erottaakin. Muutamat kirjoittajat yllä ovat ansioituneesti tuoneet esille tappeluiden aiheuttamat CTE-tapaukset, jossa tappeluiden aiheuttamat aivovammat aiheuttavat tappelijoille muistikatkoksia, impulsiivisuutta, mielialavaihteluita ja lisäävät riippuvaisuusriskejä. Myös itsetuhoisuus liitetään vahvasti CTE-vammoihin. Sinun ihanteet vievät ihmisiä ennenaikaisesti hautaan, mutta v***uako sinä siitä välität. Pääasia että saat mylviä katsomossa adrenaliinipäissäsi, kun hanskat ja ukkoja putoaa. Empatianpuutteesi ja väkivallanihannointisi ovat osa vahvaa toksista maskuliinisuutta, joka sori nyt vaan, on sekä hieman yksinkertainen että vanhentunut käsite miehisyydestä, tai "rintakarvojen menettämisestä" niin kuin itse asian ymmärsit esittää.

Kysyessäni sinulta aiemmin mikä sinua vaivaa, ei tarkoituksenani ollut tiedustella sinulta asiaa, vaan auttaa sinua ymmärtämään, että sinua todellakin vaivaa jokin.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK

Take it easy veli hyvä, mä vaan tykkään lätkätappeluista ja old time hockeysta. Ei ole syytä lähteä henkilökohtaiseen hyökkäykseen, olen vain eri mieltä kuin sinä. Tämä on se ongelma nykyisessä keskustelukulttuurissa (ja miksi some on pilannut nyky-yhteiskunnan ja miksi "internet pitäisi räjäyttää"); jos joku on eri mieltä jostain niin se väärämielipiteinen pitää nöyryyttää ja häpäistä julkisesti ja polkea maanrakoon koska "ETHÄN SÄ VOI OLLA TOTA MIELTÄ".
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
@Salo70

Nyt uhriudut. Käännetäänpä sivu taaksepäin. "Viha ja väkivallan uhka ovat yksi tärkeimmistä jääkiekon "suolista"." Viha? Tärkeää? Sua huolestuttaa nykyaikainen keskustelukulttuuri lieveilmiöineen. Mua huolestuttaa sinunkaltaisesi keskustelijat, joiden mielestä viha on normaalia, jopa tärkeää. Ei viha tai vihaaminen ole mikään mielipide. Ihminen on vastuussa omista sanomisistaan, ja jos mun luonnehdinta sinusta, ihan omien "mielipiteidesi" perusteella nöyryyttää sinua, olen ehkä ollut ainakin osittain oikeassa. Tai sitten en.

Jääkiekkotappelut ovat vähenemässä, muuttumassa spontaaneiksi ja usein ovat (onneksi) melko nopeasti ohi ilman oikeaa iskujen vaihtoa. Oletko koskaan miettinyt miksi? Miksi sinulta on viety lajista kaipaamasi rintakarvat? Miksi goonit ja enforcerit ovat historiaa? Laitan sulle iltalukemiseksi JAtkoajan artikkelin Derek Boogaardista ja siitä, mitä ihanteesi hänelle lopulta maksoi. Voit artikkelia lukiessasi miettiä tappeluiden tarpeellisuutta viihteenä. Ja hei, mua ei haittaa vaikka päivittäisit samalla mielipidettäsi ihanteistasi. Aikuinen ihminen saa tiedon lisääntyessä muuttaa mielipidettään. Se osoittaa henkistä kasvua myös myöhäisemmällä iällä. Hyvää yötä.

https://www.jatkoaika.com/artikkeli...us-derek-boogaardin-urasta-ja-elämästä/178832
 
https://www.jatkoaika.com/artikkeli/tappelija-on-erinomainen-kuvaus-derek-boogaardin-urasta-ja-elämästä/178832
Juu olen lukenut Boogard-kirjan. Ketään enforceria ei olla pakotettu kaukaloon tappelemaan vasten tahtoaan ja tienaamaan miljoonia (parhaassa tapauksessa). Olen kuunnellut Don Cherryn juttuja 30 vuotta ja elänyt IFK:n Westerlund/Summanen kulta-ajat, ehkä siinä syy mielipiteisiini.
Maple Leafs at Sharks - HNIC Don Cherry - Friendly Players
Georges Laraque on Don Cherry
 
Viimeksi muokattu:

Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Mites Schnabel?

Yks intensiivisimmistä näkemistäni eristä/10 minuuttisista oli päivälleen 13 vuotta sitten, kun Ässät ja HIFK kohtasivat Isomäessä pyhäinpäivän iltana. Nickerson-Lostedt vapautti painetta osaltaan, mutta muun muassa Nielikäinen ajo ukkoa surutta katolleen, Schnabel kuittas heittelemällä Pasia paria vaihtoa myöhemmin laitaan kuin rukkasta, Ässillä oli Kuparisen johtama telaketjunsa. 1. erän jälkeen fyysinen jännite purkautui ja keskityttiin enempi pelaamaan jääkiekkoa.

Vuotta myöhemmin näin yhden laimeimmista otteluistani koskaan. Samat jengit, tais olla tiistaipäivä. Silkkaa läpsyttelyä. Nielikäinen oli kerennyt jo Kerhon kautta IFK:hon. Laimeuden taustalla tietenkin se, että Liiga oli ottanut käyttöön ns. nollatoleranssilinjan, jota NHL oli työsulkukautensa jälkeen ajanut sisään edellisellä. Oli opettelemista pelaajilla, oli opettelemista tuomareilla linjan kanssa, peli meni silkaksi hipaksi. Toki linja sitten löyty jollain lailla paremmin myöhemmin, kuten tuppaa tapahtumaan. Nollatoleranssilinjaus kuitenkin alkusysäys sille missä nyt ollaan, nopeus ja taito voiman ja painimisen edellä.

Toinen sysäys tietoisuuden lisääntyminen, tai tosiasioiden tunnustaminen, päävammojen osalta. "Ei tappeluissa juuri koskaan mitään vakavampaa tapahdu" oli olevinaan yks totuus, joka saatto pitää osin paikkansakin - kun kysymys yhdestä tappelusta. Sitten kun noita kasautuu puolen tusinaa, saati kymmeniä kauden aikana, tähän päälle mahdolliset ylikovista taklaustilanteista tulleet pääkontaktit, ollaankin ongelmissa. Siksi enforcerien oli poistuttava areenalta. Aika paljon ulkonen paine, imago, raha ohjaa. Tai lähes täysin. Tais NHL:kin laskea, että jatkamalla entisellä linjalla ja joutumalla valokeilaan erinäisten tragedioiden kautta, ei kovin hyvältä näytä. Bisneksen kannalta.

Helenius palas Suomeen 2003. Nielikäinen ja RV myllytti 2006. Tuohon noin neljään kauteen tiivisty kilpavarustelu kovanaamojen suhteen Liigassa. Jokereilla ja IFK:lla tais olla legendaarista vihanpitoa Heleniuksen saapumista edeltävällä kaudella, samoihin mittasuhteisiin tiivisty sitten 10 vuotta myöhemmin. Ben-Amor-Peltonen, Ruutu-Gillies merkitsi myös jonkin aikakauden päätöstä, muutenkin kuin että Stadin paikalliset poistuivat. Oli vielä se viimenen jälkijäristys vanhan liiton vihakiekon suhteen. Ikoni-Peltosen muilutus jännitteiden päätteeksi, kenties hieman yli mennyt toimeenpano, pakotti imago/pr-koneistot reagoimaan Suomessakin. Jos nyt täällä sellasia asioita osataan hoitaa. Median/sosiaalisen median paine tekee julkisen vihanpidon hieman vaikeaksi.

Jäällä saa toki sattua ja tapahtua, mun puolestani. Launtaina pelattiin Vaasassa niinkin tarunhohtoinen kamppailu kuin Sport-Kärpät. Oli hyvin valmistautunut kotijoukkue, puolen Suomen dominanssi reilut 300 km pohjoisempaa, lauantai-latautunut Kuparisaari. Oli intensiteettiä, fyysisyyttä, jälkipeliä. Talaja ja Karvinen -yllätys- pudottivat lopulta hanskat Tommi Tikan -yllätys- laukoessa kiekkoa selkeästi vihellyksen jälkeen. Leijonat/KHL-statuksella paluun tehnyt Ohtamaakin antoi ja otti iskua.

Hyvää, reipasta, sopivasti kiukkusta kiekkoviihdettä. Totta toki on, ettei tuota liian usein nää. Tai sitten juuri sopivasti? Tampereella palataan paikallismatsien pariin ensi viikon lopulla. Edellinen päätty Tapparalle erinäisten törmäysten ja putoamisten jälkeen. Sopivasti jännitettä tuollakin. Tampereella ei ole ollut ominaista keskittyä liikaa ulkojääkiekollisiin asioihin, mutta nyt Ilveksen noustua varteenotettavaksi joukkueeksi löytyy kaupungista kaksi joukkuetta, jotka haluaa voittaa, ja yhtä tärkeää, ei todellakaan halua hävitä.
Schnabel oli/on hieno mies. Muutenkin asiallista tekstiä, thanks.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi maailma on muuttunut ja nykyisin asiat on paremmin kuin ennen (paitsi siltä osin, ettei meillä ole goonia jengissä - vaikka vihaa en kaipaakaan, nyrkkitappelu silloin tällöin vanhojen aikojen malliin olis jees ja edelleen suosikkinumeroni on 27), sillä Pohjois-Amerikan pienimmän ammattilaissarjan LNAH-liigan kaikki ottelut näkyvät suorina (ja tallenteina), geoblokkaamattomina (koska Suomeen oikeuksia ei ole saatu myytyä) ja mikä hienointa, laadukkaalla selostuksella varustettuina!

Lnah.tv Diffusion en direct des matchs de la lnah de hockey

Tappeluitakeskimäärin 3,2 per matsi kaudella 2011, kun samaan aikaan NHL:ssä 0,6. Nyt ero on revennyt vielä suuremmaksi, erkaantumista molemmista päistä.

Ainoa miinus on, että HIFK ei pelaa sarjassa. (Tosin yksi HIFK-kasvatti on pelannut, Samuli Mykkänen)
 
Viimeksi muokattu:

Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
@R.P.M. 12 000
Kiitos linkistä! Olen kuullut pelkkää hyvää tästä sarjasta mutta en ikinä ole onnistunut näkemään yhtään matsia.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Jotenkin IFKsta tällaiset fiilikset, kun katson tuota osastoa Salmelainen-VP- Kolme Kiva-Harria vaihtoaitiossa. Toivottavasti saavat suurta tyydytystä moraalisesta voitostaan, kun antavat Tepsin geelipään johdolla vapaasti vaikuttaa tuomareihin ja lähetellä videoita kurinpitoon. Urheilussa ei rehellisellä pelillä tee paskaakaan.
 
BOL

Missä vaihtoaitiossa? Siis tarkoitatko, että Tilkanen-Murpyhy-Kuhta ovat nuo mainitsemasi henkilöt?

Eli, ymmärsinkö oikein, että jos median edessä ei vedä kunnon itkupotkuraivareita, on miespillu? Itse ajattelen täysin päinvastoin. Pomminvarmasti siellä linjat laulaa Liigan suuntaan ja jos ainoa keino saada oikeudenmukaisia ratkaisuja on itkeä mediassa ihan kaikesta, sanoisin, että Liigalla ja ennen kaikkea meillä on paljon suurempia ongelmia kuin se, että HIFK ei itke. Siltikään en arvosta yhtään tuollaista mouruamista, mitä Ahokas harrastaa. Se on äärimmäisen noloa, enkä hyväksyisi sellaista HIFK:n päävalmentajalta. Asioista saa sanoa, mutta nyt Ahokkaan toiminta on niin ämmämäistä itkua, että nyt jää vähän sellainen käsitys, että tarvitsee kaiken mahdollisen avun, jotta pääsevät tästä sarjasta eteenpäin. Ymmärtäisin, jos tässä olisi oikeasti tapahtunut jotain aivan käsittämättömiä vastustajan tahallisia vahingoittamisia tyyliin Ben Amour, mutta kun ei ole. Itse pelaavat ihan samalla tavalla, paikoin jopa törkeämmin, joten en ymmärrä tätä valittua linjaa. Mutta kukin toki tyylillään ja Liigahan se tässä on iso miespillu, kun lähtevät näihin mukaan.

Itse näen sen tärkeänä, että valmennuksella pokka pitää. Kuten olemme huomanneet, sieltä kurinpidosta ja tuomareilta voi tulla ihan mitä tahansa. Niistä ei saa provosoitua. Kulisseissa sitten kunnolla painetta, jos tarvetta. Mun mielestäni on surullista, jos HIFK:n pitää erikseen Liigalle kertoa, mistä tässä on kysymys. Vaikka sekin on selvää, että ei HIFK näissä arpajaisissa ikinä mitään voita. Kun ei saa tulla sellaista kuvaa, että isoa pahaa HIFK:ta suositaan, kun kivempaahan se kaikille on, että stadilaisilla menee asiat päin vittua.
 
Battlefield

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aah, tämä ketju olikin nostettu ylös jo.
Käytin haku-ominaisuutta tän löytämiseen.

Kysymykseni on vähän laajempi;

Milloin liigasta tuli tämmöinen miespilluliiga, että valitetaan presseissä tuomareista, itketään ja filmataan.
Katotaan videolta puhtaat taklaukset ja sittenkin lentää ulos?

No tässä on vajaa pari päivää miettiä meneekö tiistaina hallille vai ei.
Liput on jo ja velimies suostui tulemaan, kerran kaudessa katotaan kimpassa yksi poffi-matsi.

Nyt Nordikselle liikkuminen aiheuttaa vain puistatusta.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Missä vaihtoaitiossa? Siis tarkoitatko, että Tilkanen-Murpyhy-Kuhta ovat nuo mainitsemasi henkilöt?

Eli, ymmärsinkö oikein, että jos median edessä ei vedä kunnon itkupotkuraivareita, on miespillu? Itse ajattelen täysin päinvastoin. Pomminvarmasti siellä linjat laulaa Liigan suuntaan ja jos ainoa keino saada oikeudenmukaisia ratkaisuja on itkeä mediassa ihan kaikesta, sanoisin, että Liigalla ja ennen kaikkea meillä on paljon suurempia ongelmia kuin se, että HIFK ei itke. Siltikään en arvosta yhtään tuollaista mouruamista, mitä Ahokas harrastaa. Se on äärimmäisen noloa, enkä hyväksyisi sellaista HIFK:n päävalmentajalta. Asioista saa sanoa, mutta nyt Ahokkaan toiminta on niin ämmämäistä itkua, että nyt jää vähän sellainen käsitys, että tarvitsee kaiken mahdollisen avun, jotta pääsevät tästä sarjasta eteenpäin. Ymmärtäisin, jos tässä olisi oikeasti tapahtunut jotain aivan käsittämättömiä vastustajan tahallisia vahingoittamisia tyyliin Ben Amour, mutta kun ei ole. Itse pelaavat ihan samalla tavalla, paikoin jopa törkeämmin, joten en ymmärrä tätä valittua linjaa. Mutta kukin toki tyylillään ja Liigahan se tässä on iso miespillu, kun lähtevät näihin mukaan.

Itse näen sen tärkeänä, että valmennuksella pokka pitää. Kuten olemme huomanneet, sieltä kurinpidosta ja tuomareilta voi tulla ihan mitä tahansa. Niistä ei saa provosoitua. Kulisseissa sitten kunnolla painetta, jos tarvetta. Mun mielestäni on surullista, jos HIFK:n pitää erikseen Liigalle kertoa, mistä tässä on kysymys. Vaikka sekin on selvää, että ei HIFK näissä arpajaisissa ikinä mitään voita. Kun ei saa tulla sellaista kuvaa, että isoa pahaa HIFK:ta suositaan, kun kivempaahan se kaikille on, että stadilaisilla menee asiat päin vittua.

Niin, minäkään en kannata tuomareista itkemistä lehdistön edessä. Siihen alentuu Ahokkaat, Tapolat, Markovirtaset ja muu hameväki. Sen verran Stadilaista arroganssia pitää olla, että jättää lantahousujen ininän kaikumaan heinäpaaleihin.

Se, mikä tässä puolestaa ottaa todella lujille on se, että en usko liigan käsittelevän asiaa ihan riittävällä vakavuudella. Kun katsoo nyt, minkälaista muniin puhaltelua raitapaidoilta Ahokas on saanut aikaiseksi omalla pelailullaan, ja ottaa siihen rinnalle vaikka Tapolan, eikä vähiten kaudella 15-16, niin kyllä se syö uskoa liigan kykyyn käsitellä epäkohtia – toisaalta voivat olla vain todella taitavia ummistamaan silmänsä. Ei ole mitään järkisyytä antaa saman dumarin jatkaa viheltämistä, jonka otteista geelitukka on on kitissyt mediassa – ei ole mitään järkiperustetta sille, että Vikman jatkaa viheltämistä. Jos se viheltää vielä tiistaina, kyseessä on täysi farssi.

Tämä on ennen kaikkea laajempi liigaa koskeva ilmeisen rakenteellinen ongelma. Arvosta sitä, että IFK:n valmentajat eivät ulise näistä pressissä, mutta jotain kaiketi pitäisi tehdä toisin, koska vaikutuksia ei juurikaan ole näkyvillä. Vaikeaa onkin spekuloida sitten sitä, mikä olisi se oikea vaikuttamisen tapa, mutta kyllä nyt näyttää siltä, että hävitään taistelun tämä osa-alue 100–0.

Vielä kaikuu päässä ne kapteeni Luttisen sanat siitä, että kyllä jengissä tiedetään, että IFK:n ei haluta voittavan.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Mikä ihmeen tissiposki tämä HS:n Viljami Kalmari on? Kunnon turku-lasit päässä matsiraporteissa.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Mikä ihmeen tissiposki tämä HS:n Viljami Kalmari on? Kunnon turku-lasit päässä matsiraporteissa.
Hesari on siitä jännä lehti, että sen toimittajat tuntuvat inhoavan oman kaupungin jääkiekkoseuroja. Nykyisin niitä on toki jäljellä enää yksi, mutta aikaisemmin Jokeritkin sai tästä osansa. Kalmari on siis vain jatkumoa Heikki Miettiselle ja kumppaneille. Ero on todella suuri, jos vertaa maakuntien lehtiin, joissa oman kaupungin joukkueita käsitellään aivan toisenlaisessa valossa. Onneksi Stadissa on sentään HBL, jossa on ihan asiallinen meininki.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Eikös nää Hesarin "toimittajat" tee noita reportaasejaan tyyliin katsomatta pelejä? Lopputulos teksti-tv:stä ja vasurilla jotain yleissössötystä joka voisi olla mistä tahansa jääkiekkopelistä.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Eikös nää Hesarin "toimittajat" tee noita reportaasejaan tyyliin katsomatta pelejä? Lopputulos teksti-tv:stä ja vasurilla jotain yleissössötystä joka voisi olla mistä tahansa jääkiekkopelistä.
Joskus sellaistakin lienee tapahtunut, joskin täytyy todeta, että kyllä Hesarin toimittaja ainakin Nordiksella istuu joka kotipelissä.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
^Okei, kiduttaa itseään istumalla jokaisessa kotipelissä katsomossa? Melkoista. Papukaijamerkin paikka.

Usein vaan noista Hesarin jutuista tulee sellainen fiilis että olikohan toimittaja edes katsonut peliä.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Ymmärtäisin, jos tässä olisi oikeasti tapahtunut jotain aivan käsittämättömiä vastustajan tahallisia vahingoittamisia tyyliin Ben Amour, mutta kun ei ole.

Tähän on pakko ottaa kiinni. Miten sulta on mennyt ohi Schmaltzin viikate Nurmen käteen?
 
Juubelii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Liitteet

  • Fella_huitominen.jpg
    Fella_huitominen.jpg
    145,4 KB · kertaa luettu: 265
Suosikkijoukkue
IFK
^Okei, kiduttaa itseään istumalla jokaisessa kotipelissä katsomossa? Melkoista. Papukaijamerkin paikka.

Usein vaan noista Hesarin jutuista tulee sellainen fiilis että olikohan toimittaja edes katsonut peliä.
Sitä istumista tietysti hieman helpottaa se, että se kuuluu työtehtäviin, ja siitä maksetaan palkkaa.

Olen kuullut myös toimittajista, jotka tykkää seurata livenä lätkää. Niinkuin moni muukin.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miespilluiksi voi myös vääntää kaikki urheilumediat HIFK:hon liittyen. Vuodesta toiseen sama vitun laulu, HIFK:n voitot ja hienot ottelut eivät saa päivän valoa. Urheiluruudussa ei näy meidän pelejä ellei ole tullut turpaan kunnolla joltain pohjasakan jengiltä tai vastaavasti jotain "kauheaa" sattunut pelissä. Viimeisin voitto turgusesta taisi jäädä johonkin väliotsikon väliotsikolle piiloon otsikolla "HIFK voitti TPS:n niukasti".
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Miespilluiksi voi myös vääntää kaikki urheilumediat HIFK:hon liittyen. Vuodesta toiseen sama vitun laulu, HIFK:n voitot ja hienot ottelut eivät saa päivän valoa. Urheiluruudussa ei näy meidän pelejä ellei ole tullut turpaan kunnolla joltain pohjasakan jengiltä tai vastaavasti jotain "kauheaa" sattunut pelissä. Viimeisin voitto turgusesta taisi jäädä johonkin väliotsikon väliotsikolle piiloon otsikolla "HIFK voitti TPS:n niukasti".
No toi nyt on tämän kokoluokan seuralla ihan perus. Jokainen isompi seura lajissa kuin lajissa kohtaa samaa. Manun flopista saa Valioliigassa isommat jutut ja kaikki lukemaan, IFK:n samalla tavalla Suomessa. IFK:n voittaminen tuntuu muiden joukkueiden faneista makeimmalta, koska IFK nyt vain on se kaikista eniten tunteita herättävä pl. Tampereella ja Porissa sekä Raumalla, joista löytyy se ns. paikalliskilpailija.

Samaan aikaan tämä asetelma on sekä hemmetin hieno, että myös kirous. Sitä en kyllä vain käsitä miten ihmeessä meidän pelaajabudjetti laahaa samoissa muiden kanssa? Tällä näkyvyydellä ja brändillä sen pitäisi olla paljon muita isompi. Pelaajabudjetin suhteen IFK on yksi miespillu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös