Mille naurat juuri nyt?

  • 13 266 309
  • 50 456

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
HIFK:n sivuilta, otteluennakosta:

"Kauden vaisusti pelannut kuopiolaisryhmä on kuitenkin vaikea vastus, sillä KalPalla on ollut tapana syttyä pelaamaan ennakkoon kovatasoisempia vastustajia vastaan"

Kertokaapa joku asiaa tunteva, mitä joukkueita vastaan KalPa ei siis tämän mukaan oikein syttyisi pelaamaan? Toisaalta tuo "ennakkoon kovatasoisempi" ja selkeä viittaus HIFK:hon oli myös hupaisa. Noh, onpahan jo etukäteen varoitettu että konttaus jatkuu sekä myös selitetty mahdollinen tappio.

Lisää propagandaa:

"Petoryhmän saldo näyttää muutoinkin hyvältä, sillä edellisestä kymmenestä ottelusta HIFK on onnistunut nappaamaan seitsemäntoista pistettä. "

Ei saakeli, sehän on 17/30 pistettä maksimimäärästä. Jopa hieman yli 50%. Sanoisin että on niin hyvä saldo että veti hiljaiseksi. Varsinkin kun ottaa huomioon HIFK:n statuksen kovatasoisena joukkueena.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Samalle jutulle mutta eri kohteelle eli tuolle suomalaisten Klüftin arvostukselle.
Mitä v-ua, onhan Klüft nyt URHEILIJANA ihan eri luokkaa kuin yksi autokuski joka voitti oman lajinsa mestaruuden mahdollisimman niukasti. Carro hallitsee omaa lajiaan suvereenisti ja pesee suomalaiset erikoisurheilijat monessa oman lajinsa osassa.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Itseäni naurattaa se että porukka jaksaa vääntää jonkun väsyneen vuoden urheilija tittelin jälkimaininkeja.
Eritysesti huvitusta herättää seuraavat: säälittävä kepinviskoja, brömbröm ja doping-hiihtäjä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä v-ua, onhan Klüft nyt URHEILIJANA ihan eri luokkaa kuin yksi autokuski joka voitti oman lajinsa mestaruuden mahdollisimman niukasti. Carro hallitsee omaa lajiaan suvereenisti ja pesee suomalaiset erikoisurheilijat monessa oman lajinsa osassa.

Mutta onko sitten niin että toisessa lajissa kilpailu on kovempaa ja taso kokonaisuudessaan korkeampi ja siksi toisella saattaa mennä se tittelin voittaminen tiukemmalle vaikka olisi minkälaisesta lahjakkuudesta kyse? Eli siinä mielessä tuollainen vertailu on aina vähän ontuvaa, kun vertaat että toinen on ylivoimainen ja toinen voitti tittelin niukasti. Mutta en siis tarkoittanut tätä sillä etteikö Klüft olisi kova urheilija ja yksi maailman parhaista, ihmettelin vaan tuota vertailutapaa.

Yleensä ottaen tällainen eri lajien edustajien asettaminen paremmuusjärjestykseen on ihan perseestä, koska eri lajien vertaileminen on niin helvetin vaikeaa. Siksi on helpompaa ajatella vaan niin että henkilö X on paras omassa lajissaan ja kukin sitten arvottaa lajit keskenään henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Tällaisen "vuoden urheilija" -tyyppiset äänestykset yleensäkin kertoo enemmän lajien välisestä arvostuksesta maassa, ei niinkään paljoa urheilijan. Suomessa tämä "brömbröm" sattuu vaan nyt olemaan suosittu laji niin on ihan ymmärrettävää että kun suomalainen siinä lajissa menestyy niin häntä pidetään koko maailman kunkkuna. Samalla tavalla jossain toisessa maassa voi olla ykkösenä joku rugbyn pelaaja tai sulkapalloilija vaikka täällä ei heitä oikein minään pidetäkään.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomessa tämä "brömbröm" sattuu vaan nyt olemaan suosittu laji niin on ihan ymmärrettävää että kun suomalainen siinä lajissa menestyy niin häntä pidetään koko maailman kunkkuna.
Jep, se ei ole keneltäkään pois ja asiaan voi suhtautua sen ansaitsemalla vakavuudella. Vaikka Pitkämäki olisi äänestetty maailman parhaaksi, kuuluu suomalaiseen alemmuudentunteeseen ihmetellä suomalaisten tekemää puolueellista valintaa.

Itse nauran lähinnä tälle ketjulle ja yllättävän suurelle osalle tänne kirjoittavista. Tämän ketjun voisi kirjoittaa muotoon: "Asiat jotka ärsyttävät minua ja haluan tuoda sen esiin, mutta yritän esittää nauravani asialle". Hyvänä esimerkkinä tämä brömbröm-tapaus ja sen esillenostaminen juuri tässä ketjussa. Vielä parempi esimerkki on, kun joku ärsyyntyy jonkun kirjoituksista jossain toisessa ketjussa eikä keksi enää mitään vastinetta, niin senhän voi laittaa sitten tähän ketjuun. Saatesanoihin voi kirjoittaa jotain esim. itkupotkuraivareista.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Tuolla Katsaus Venäjän Superliigaan-ketjussa alkaa olemaan meno kuin ennen wanhaan missä tahansa Venäjää vähänkään sivuuttaneessa ketjussa, jäätä karvahattuun pojat.

Nimimerkillä: Kuka saa ekana pelikieltoa?
 

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
Ylen tekstarille ja CanalPlussalle. Molemmat tyrkyttävät Antti Aarniota maalintekijäksi Kärppien voitto-osumaan ja kaiken kukkuraksi Canal oli sitä mieltä että Käppyröitten ensimmäinenkin olisi ollut Antin käsialaa. AA ollut edes kentällä kun voitto-osuma ohjattiin. Ei taida saada savua poikki koko kautena hän mies.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Detroitin radioselostajat..

Kuuntelin ja kuuntelen paraikaa Detroit-Colorado peliä Detroitin nettiradiosta, ja huvittaa kun äsken kommentaattori/toinen selostaja kysyi toiselta neljän 500 yli 500 maalia rikkoneen pelaajan nimeä, jotka ovat pelanneet/pelaavat Avsissa..

No jotakin nimiä sieltä tuli, mutta esim. Sakic ja Selänne jäivät puuttumaan? Sitten kun tämä herra kelle kysymys esitettiin sanoi "Jari Kurri" tuli hiljaisuus ja toinen sanoo "or did he score something like 499 or something?" sitten viiden sekunnin hiljaisuus, näppäimistön näpytystä ja "You're absolutely right, Jari Kurri is another player with over 500 goals" tai muuta vastaavaa. Ja sitten lopuksi niitä pelaajia taisi löytyä enemmänkin kuin 4 kappaletta!

Hyvää settiä.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Tämän ketjun voisi kirjoittaa muotoon: "Asiat jotka ärsyttävät minua ja haluan tuoda sen esiin, mutta yritän esittää nauravani asialle". Hyvänä esimerkkinä tämä brömbröm-tapaus ja sen esillenostaminen juuri tässä ketjussa.
En koe ärsyyntyväni asioista, joilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Ärsyynnyin esimerkiksi jääkiekkomaajoukkueen valmentajavalinnasta, joka tehtiin muista, kuin kompetenssi-syistä ja koen että sillä on jotain merkitystä. Sen sijaan nauran ihan vilpittömästi sille, että suomalaisten mielestä maailman paras urheilija on autonkuljettaja.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Haiskahtaa Dieterin ja Bernerin tekosilta. Kaikki epäillyt hyppytorniin, vain A-P Nikkola lentää pisimmälle. Die Kühe!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös