Mainos

Mille naurat juuri nyt?

  • 13 458 136
  • 50 962

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Itse ehdottaisin Ahlqvistin, Järvisen ja Oksan hankkimista kolmos-, nelos- ja vitosvahdiksi jos kahdella pelaavalla maalivahdilla sattuu heikompi startti kauteen. Muuten jätän kallistuneet kaljat juomatta ja kahvin läikyttämättä kulkuväylien tukkimisen ohessa.

Mun mielestä kehitystä on tapahtunut paljon....
-ei olla menetetty kaikkia parhaimpia pelaajia enää pariin kauteen
-joukkuetta ei kannattele yksi Kurka
-ei pelota että Kärpät kirii rinnalle ja menee ohi viimeisen vitosen aikana minkä tahansa KalPan johtoaseman
-ulkomaalaisvahvistukset osaavat luistella (jos jaksavat)

KalPa-osion huumori ei varmaan naurata kuin ns. sisäpiiriläisiä, mutta etenkin kahvinläikytys-osuus veti täällä suupielet reilusti ylös. Ja joo, tätä on aika turha selittää (vanha vitsi, paras vitsi:).
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Taas naurattaa. Ilta-sanomat hehkuttaa, kuinka Samuli Edelmann näkyy MI4:n trailerissa. Piti sitten sekin katsoa. Lopputuloksena oli, että moninkertaisella hidastuksella pystyi vilahduksen herrasta näkemään yhdessä kohdassa. Reaaliajassa näkyvyyttä oli arviolta 0,1 sekuntia.

Mutta näkyi kuitenkin!
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers

Sen verran täytyy tarkentaa, että tuo trailerihan oli leikattu nykytyyliin (ärsyttävästi) siten, että kuva vaihtui suunnilleen 0,1 sekunnin välein kohtauksesta toiseen. Eli eipä siellä paljon muitakaan näkynyt sen kauemmin, paitsi tietysti Cruisea.
 
Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Huvittaa se, että jotkut eivät osaa osaa käyttäytyä. Ei voi olla niin vaikeaa, että...

Turhaan varmasti tämänkin viestin kirjoitan, kun käyttäytyminen hyvin ei suuremmin ketään nykyään kiinnosta.

Cougar
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Hieman huonoa käytöstä tommonen, että jätetään stoori kesken. Sietäisit hävetä. Ei naurata yhtään.

Samaa mieltä. Huonoa käytöstä osoittaa myöskin se, että tuo tällaisen asian ilmi ilman mitään esimerkkiä. Vastaavasti voisimme kirjoittaa mitä tahansa paskaa tänne syyllistämällä ihmisiä...(jota siis teemmekin jatkuvasti mutta wtf).

Nimim. Huonon käytöksen miäs.
 
Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Tutzban viestille Vitutusketjussa (lähinnä tuolle lihavoidulle osalle):

Mikäs tuo tuollainen sääntö nyt on???

Että silleen...

Olen nuori ja suurin osa FB:n kavereistani on nuoria, enkä ole paljoa mitään sääntöjä nähnyt. Ihan samat asiat siellä pätevät kuin oikeassakin elämässä. Varattujen tyttöjen tissejä ei kehuta

Tuo sai kyllä hymyn suupieliin. Hieno sääntö. Ikävä haukkua sinänsä hyviä tissejä...
 
Viimeksi muokattu:

Berrie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Ilves
Ei siinä sinänsä mitään, uskomattoman suuri ahven ja siitä onnittelut kalastajille, mutta jutussa kerrotaan, että kalasta riitti syötävää 13:lle hengelle.
Olisikohan Onni-pojassa orastavaa Jeesus-geeniä? Olen nähnyt teiden varsilla kylttejä että ois kuulemma partamies taas tuloillaan.
 
Nauran nimettömäksi jääneelle kunnan edustajalle. Ei helvetti näitä ammattiloukkaantujia :)

Kotihoitajaa epäillään seksin myymisestä 85-vuotiaalle | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi

- Jos epäilyt ovat totta, on tämä hyvin traaginen tapaus kaikille osallisille. Ja jos kaikki osoittautuu pelkiksi huhuiksi, on se silti surullista, kuvailee kunnan edustaja Borås Tidning -lehdessä.

Kyllä. Kyllä käy pappaa sääliksi. Olisi niin paljon mukavampaa ajatella, että tuokin pappa makaisi vanhainkodissa lääkekoomassa paskat vaipassa, mutta jumalauta pappa panee hoitajaa, keskellä päivää. Kyllä on niin traagista.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Nauran nimettömäksi jääneelle kunnan edustajalle. Ei helvetti näitä ammattiloukkaantujia :)

Kotihoitajaa epäillään seksin myymisestä 85-vuotiaalle | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi

- Jos epäilyt ovat totta, on tämä hyvin traaginen tapaus kaikille osallisille. Ja jos kaikki osoittautuu pelkiksi huhuiksi, on se silti surullista, kuvailee kunnan edustaja Borås Tidning -lehdessä.

Traagisinta taitaa olla viranomaisten kannalta se, että pappa ehtii käyttää säästönsä ennen kuolemaa järkevästi (tuheroon), eikä verottaja/valtio pääse käsiksi rahoihin.
 
Nick Neim

Jäsen
Kävin ruokatunnilla kämpillä huomatakseni, että joku vitun urpo oli yrittänyt päästä kerrostaloon sisään tiiliskiven avulla. Ikkuna sisällä, tiiliskivi pihalla.

Hetken kun katselin, tuli mieleen joku B-luokan komedia jossa ryöstetään jalokivikauppa tiiliskivellä. Kai ne niitä tiiliskiviä käyttää oikeastikin.
 
Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Kävin ruokatunnilla kämpillä huomatakseni, että joku vitun urpo oli yrittänyt päästä kerrostaloon sisään tiiliskiven avulla. Ikkuna sisällä, tiiliskivi pihalla.

Hetken kun katselin, tuli mieleen joku B-luokan komedia jossa ryöstetään jalokivikauppa tiiliskivellä. Kai ne niitä tiiliskiviä käyttää oikeastikin.

Jos se tiiliskivi oli pihalla, niin eikö joku ole yrittänyt poistua talosta eikä päinvastoin? Eikös se murikka olisi talon sisäpuolella, jos sillä sisään olisi pyritty, vai enkö vain ymmärrä?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos se tiiliskivi oli pihalla, niin eikö joku ole yrittänyt poistua talosta eikä päinvastoin? Eikös se murikka olisi talon sisäpuolella, jos sillä sisään olisi pyritty, vai enkö vain ymmärrä?

Jos lasit on sisällä ja kivi ulkona niin kyseessä täytyy olla räjähdepurku. Oliko nanotermiittiä?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikkuna sisällä, tiiliskivi pihalla.

Jos se tiiliskivi oli pihalla, niin eikö joku ole yrittänyt poistua talosta eikä päinvastoin?
Plus tietysti vielä se omituisuus, että jos joku on pyrkinyt talosta ulos heittämällä tiiliskiven ikkunan läpi, pitäisi myös sen ikkunan (sirpaleiden) olla siellä pihan puolella. Mitä ihmettä? CSI asialle välittömästi! Kraim siin investikeissön on ainoa oikea taho tähän tapaukseen!
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos lasit on sisällä ja kivi ulkona niin kyseessä täytyy olla räjähdepurku. Oliko nanotermiittiä?

Kuulin, että lasinsirpaleet oli viety helvetin nopeasti Kuusamon kaatopaikalle ja pitäisin tätä nopeaa siivoustoimintaa näyttönä taloyhtiön masinoimasta salaliitosta.

Taloyhtiö hyötyy eniten, koska nyt uusi ikkuna saadaan hankittua pelkällä vakuutuksen omavastuuosuudella. Epäilenkin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa salaliiton pääarkkitehdiksi.
 
d2uce

Jäsen
Inttikaveri, salaliitto, lavatolkulla alkoholitonta siideriä ja Laura Palmerin murhaaja loundgessa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yhtäsuurusmerkki Jatkoajan keskustelupalsta.

Tulikin tuosta mieleen, että voisi vähän lueskella vanhoja hyviä juttuja ajankuluksi.
Ja niitä voisi linkitelläkin, en siis tarkoita välttämättä tuonne parhaat läpät ketjuun laitettavia, vaan sellaisia jatkoaika-klassikoita, kuten esim juuri pumppujalat, Laura Ruoholan perseen ja raumalaisuuden yhteys ja edellämainitut.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Jos lasit on sisällä ja kivi ulkona niin kyseessä täytyy olla räjähdepurku. Oliko nanotermiittiä?

Oletteko muuten ihan varmoja, että kivi oli/on kivi? Itse olen sitä mieltä, että kyseisen kiven täytyy olla joko "hologrammi" tai vaihdettu kivi. Näin asiaa tulkitsee eräs espanjalainen yliopisto. Oikea kivi lasinsirujen kera on CIA:n hallussa. Montakohan kiloa nanotermiittiä tarvittiin kyseiseen tuhotyöhön? Onko muuten kenelläkään Juutuube-linkkiä kyseiseen tekoon? Voi olla myös rekonstruktio. Onko muuten jo NWO, Illuminaatti ja juutalaispankkiirien salaliito mainittu? No, nyt on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös