Millä oksalla istut?

[Hemingway]

Ihminen on sosiaalinen laji, joka muiden kädellisten tapaan määrittää ja koettaa koko ajan asemaansa yhteisössään. Kulttuurieläiminä voimme yrittää edetä laumahierarkiassa hankkimalla tietoja, taitoja ja asennoitumalla uudella tavalla muita ihmisiä ja ympäristöä kohtaan, mutta tästä huolimatta sosiaalinen asema perustunee paljon myös perimässä olevaan. Ja siihenhän emme pysty vaikuttamaan.

Minä olen aina kuulunut ei niin suosittujen joukkoon. Minua ei ole syrjitty ja minut on hyväksytty ongelmitta esimerkiksi urheilujoukkueisiin, mutta kuitenkin olen pienestä pitäen ymmärtänyt, että neljän oksan järjestelmässä kuulun osapuilleen toiseksi alimmalle oksalle.

Joskus (harvoin) tuntuu, että seuraani suorastaan kaivataan, mutta toisinaan vaikuttaa taas siltä, että seurani vi*uttaa muita. Vähitellen olen oppinut pysyttelemään taka-alalla ja olemaan enimmäkseen hiljaa. Kuljen joukon mukana, mutta en ole kiinteä tai rakenteellinen osa sitä. Sosiaalisten piirien vaihtaminen ei näytä juurikaan vaikuttavan tilanteeseeni, vaan ajaudun aina samalle oksalle.

Naissuhteita sosiaalinen asemani ei ole häirinnyt. Heitä on riittänyt kai samaan tapaan kuin muillakin. Naiset ovat myös olleet sosiaalisella asteikolla itseni yläpuolella. Siihen kai vaikuttaa se, että minun yksilöllinen arvoni on suurempi kuin sosiaalinen arvoni. Ja parisuhdehan on yksilöiden kohtaamista, jolloin yksilöllinen arvo korostuu.

Millä oksalla istut? Oletko aina ollut joukon johtaja ja tukipilari vai enemmän sivustaseuraaja?

 

[Ted Raikas]

Aika laholla oksalla on tullut istuskeltua koko elämänsä, onneksi sentäs se laho-oksa on sen verran matalalla, että ei satu niin paljoa, kun putoaa maahan.

No, onneksi on löytynyt hieman tukevampiakin oksia nykyään, mutta latvaan ei ole ollut koskaan mahdollisuutta, kärsin kaikenlisäksi korkean paikan kammostakin.

 

[Evil]

Mulla on mukava potero juurakon keskellä.

 

[Jj]

Kirvestä kehiin. Noilla puilla ei ole merkitystä mulle.

 

[sampio]

Sama aihepiiri on ollut mielessäni itsellänikin, mutta en ole saanut aikaiseksi avata ketjua. Hiukan samantyylisesti luonnehtisin omaa sosiaalisuuttani, kuin Hemingway avauksessaan. En pääse erityisen sujuvasti sisään uusiin yhteisöihin, enkä saa uusia ystäviä nopeasti. Mitään ongelmia mulla ei ole ihmisten kanssa, enkä ole varsinaisesti sulkeutunut persoonakaan, tulen tarvittaessa kyllä juttuun enemmän tai vähemmän kaikkien kanssa, mutta luontevaa jutusteluni ei ole, jos mennään yhtään pidemmälle säiden päivittelystä. En osaa olla tuttavallinen, ellen oikeasti ole tuttava... Small talk sucks.

Minun on ollut aina vaikea käsittää henkilöitä, jotka kykenevät löytämään ystäviä uusissa yhteisöissä jo päivän, parin aikana. Vaimoni on tällainen, ja siksi ehkä asia ihmetyttää erityisen paljon, kun saan seurata noita tapauksia niin läheltä. Itse vaadin uusiin ja isoihin porukoihin sisäänpääsyyn ja ihmisiin tutustumiseen yleensä melko pitkän ajan, mutta sen olen huomannut, että kun voin kutsua jotain henkilöä oikeasti ystäväkseni, ne suhteet myös kestävät ja niiden tyyppien kanssa voi/uskallan olla oma itsensä. Huvittavaa onkin, että ystäväpiirissäni koen olevani jonkinlainen keskipiste. Läppä lentää ja kaikennäköistä juttua on vireillä, mutta muutaman uuden ihmisen mukaantulo saa minut taas hiukan varautuneemmaksi. No, peruspata voi todistaa tai kiistää tuon viimeisen lauseen.

Toinen havainto, jonka olen tehnyt itsestäni, on se, että mikäli kaikki henkilöt muodostuvassa yhteisössä ovat uusia, eikä joukossa ole henkilöä, jolla olisi esim. ikään, koulutukseen, karismaan yms. perustuvaa selkeää johtoasemaa porukassa, minä otan helposti ohjat käsiin tai pyrin ainakin pääsemään tilanteen tasalle aktiivisesti. Tämän näki hyvin intissä ja saman olen huomannut vielä nykyäänkin joissain uusissa harrastuksissa. Joukossa ei tarvitse kuitenkaan olla kuin joku selkeä auktoriteetti tai sitten joku ennalta toisilleen tuttu ydinporukka, kun minä vetäydyn valokeilasta syrjempään, kuten esim. opiskelujen alkuaikoina. Kuriositeettina, tämä kaava näyttäisi toimivan myös onnettomuustilanteissa. Muutamassa tilanteessa olen ollut, ja olen alkanut toimia sen parin sekunnin jälkeen, jona minulle on selvinnyt, ettei paikalla ole minua "osaavampaa" tai aktiivisempaa henkilöä. Onko tälläinen tilannekartoitus muille tuttu uusissa yhteisöissä tilanteissa, vai olenko vain outo?

Mielenkiintoinen aihe kaikkiaan, toivottavasti muutkin uskaltavat pistää sosiaalisuutensa peliin.

 

[Hemingway]

Toinen havainto, jonka olen tehnyt itsestäni, on se, että mikäli kaikki henkilöt muodostuvassa yhteisössä ovat uusia, eikä joukossa ole henkilöä, jolla olisi esim. ikään, koulutukseen, karismaan yms. perustuvaa selkeää johtoasemaa porukassa, minä otan helposti ohjat käsiin tai pyrin ainakin pääsemään tilanteen tasalle aktiivisesti

Tuo on tuttu tilanne minullekin. Lisäksi olen huomannut, että kun ei kuulu ydinryhmään, niin on tietyllä tavalla vapaa olemaan eri mieltä ja puuttumaan asioihin kuten vaikka turhaan v*ttuiluun tai suoranaiseen kiusaamiseen. Lojaalisuus ryhmää kohtaan ei ole niin suurta kuin silloin, jos olisi sen ytimessä. Siitä seuraa tietynlaista itsenäisyyttä.

 

[koo]

Pilari...kirjaimellisesti !

Millä oksalla istut? Oletko aina ollut joukon johtaja ja tukipilari vai enemmän sivustaseuraaja?

Jaa...a, vähän noita kaikkea, tilanteen mukaan, tilanteen mukaan, yhdessä ja erikseen.
Mulle ei paljoakaan merkitse millä oksalla istun, pääasia on, että en putoa.
Eikä sekään nyt niin pääasia ole, sitten kipuaisin vaan taas...takaisin.
Tähän mennessä en ole pudonnut, vaikka puuta onkin ravisteltu ihan kunnolla.
Koska en silloinkaan ketään, edes samalla oksalla istuvaa ravistajaa, katsonut tarpeelliseksi pudottaa maahan niin oletan sumeilematta, että oma perstuntuma pitää jatkossakin kaarnassa kiinni.
Kaikkein hienointa tässä "puunoksa jutussa" onkin, että tietää pystyvänsä kapuamaan takaisin ylemmäs jos joskus löytää itsensä juurakosta.
Tai ainakin luulee tietävänsä.


Terveisin koo

 

[scholl]

Luulisin olevani puun ulkopuolella.

 

[tuuski]

Eikös scholl voisi poimia nimim. girlzillan siitä ylimmältä oksalta loungeen?

t:matchmaker-tuuski

 

[HangoverFairy]

Luulisin olevani puun ulkopuolella.

Eli olet tehnyt näin?
http://break.com/index/branch_cutting_accident.html

 

[pettter]

Hmm. Tässä kun siis ei tarkoiteta esimerkiksi mitään yksilön asemaa yhteiskunnassa tai muutakaan sen tyylistä, esimerkiksi nyt vaikkapa koulutuksen tai ammatin suhteen, vaan käsittääkseni siis millainen asema on muiden ihmisten joukossa, millainen rooli kaveripiirissä, miten rauhallinen tai puhelias on luonteeltaan tms, tai miten helposti tulee juttuun tai ystävystyy tuntemattomien kanssa tai muuta sellaista. Mun mielestä on vähän hassua luokitella ja tavallaan samalla ehkä jopa arvostellakin noita asioita, tai siis ihmisiä, tälleen pystysuoraan janaan, josta mulle tulee mieleen että joku toinen on korkeammalla kuin toinen, ja siten ehkä korkearvoisempi tai ehkä jopa jollain tapaa "parempi".

Tietenkin monissa asioissa voi vertailla moniakin asioita keskenään, mutta mua vähän kummastuttaa tällainen katekointi sosiaalisen käyttäytymisen perusteella. Tietenkin jos nyt vaikka miettisi esimerkiksi miten puhelias on tai muuta vastaavaa, niin siitä voi vaikka arvioida asteikolla 1-4, mutta istuuko se nelonen sitten jotenkin korkeammalla oksalla kuin se ykkönen? Ihan kuin se kuuluisi jotenkin ykkösluokkaan, tai jotain vastaavaa, näin ainakin tulee itselleni mieleen tällaisista "millä oksalla istut" -jaottelusta. Ööö, ehkä mä olen vaan vähän yksinkertainen, tai viina on tuhonnut liikaa mun aivosoluja.

Tietenkin kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja ehkä samantyyliset ihmiset tykkäävät monesti olla samanlaisten ihmisten kanssa jne. Hmm, tietenkin nyt vaikkapa joissakin alempien asteiden kouluissa, esimerkiksi nyt vaikkapa yläasteella, on sellaisia omia kuppikuntia, esimerkiksi jotkut pintaliito-feikkaajat voivat mahdollisesti arvostella itsensä jopa jollain tapaa muiden yläpuolelle, mutta monet muut oppilaat arvostaisi aivan eri asioita, ja ehkäpä halveksuisikin jollain tapaa näitä, niin istuuko ne silloin noin yleisesti ottaen jotenkin ylemmällä oksalla kuin nämä muut? Varsinkaan jos ei määrittele mitään tiettyä asiaa millä vertaa ihmisiä toisiinsa, vaan yleisesti ottaen sosiaaalista asemaa yhteisössä, joka tietenkin voi olla erilainen, mutta onko jokin parempi tai siis korkeammalla kuin toinen. Tai ehken mä vaan ole arvioinut itseäni, kavereita kaveripiirissäni tai muitakaan ihmisiä tolleen millä oksalla kukin istuu, noiden asioiden perusteella miten mä ymmärsin asian olevan aiempia viestejä lukemalla, vaikkakin tietenkin esimerkiksi koulu-, työ- tai ryyppyporukoissa joku on aina puheliaampi, joku hiljaisempi, joku vitsailee enemmän jne.

 

[Ted Raikas]

Uskon itse, että tuo ns. kastijako alkaa määräytyä alkuvaiheessakin jo siten, että mitä ihminen osaa ja taitaa ja millä tapaa pystyy hyödyttämään osaamisillaan toisia. Sanotaanko nyt vaikka, että ollaan ensimmäisellä luokalla peruskoulussa ja yksi poika on hyvä pelaamaan futista ja tekee usein maaleja, hänestä luonnollisesti tulee haluttu ja suosittu tyyppi kun kasataan sakkia. Hän pääsee kaveripiiriin sisälle. Tai vaikkapa yhdellä pojalla on himassaan huipputietokone ja loistopelejä ja osaa pelata niitä todella hyvin. Hänestä tulee suosittu ja kaikki haluaa olla kaveria ja käydä pelailemassa. Taas joku, kellä ei ole mitään ihailtavia ominaisuuksia ja taitoja, voi syrjäytyä ja jäädä statistin rooliin.

Kyse on siis paljolti siitä, mitä joku henkilö voi tuoda mukanaan yhteisöön ja porukkaan. Se, mikä on hänen hyödyllisyytensä muille. Tälläinen henkilö voi yhtä hyvin joutua porukasta sivuun jos menettää sen hyödyllisyytensä tai alkaa mokailla jatkuvasti.

Toki määrätynlainen röyhkeys, nokkela äly, tilanteiden haistaminen ja taito kääntää ne edukseen on omiaan tekemään joistain porukan pomoja ja tärkeitä henkilöitä.

Kyllä nämä asiat tuli selville ja tajuttua peruskoulun aikana, että minkälaiset tyypit oli kovassa huudossa ja palvottuja ja millaiset ei. Itse kuuluin aina vähän siihen jämäsakkiin, joka valittiin potkupallojoukkueeseen viimeisenä vaihtoehtona ja muutenkin oli nokkimisjärjestyksessä siellä alimpana. Syynä varmaan arkuus ja ujous. Vituttihan se, mutta ei sille minkään mahda. Lapsuus on julmaa aikaa ja jo silloin vallankäyttöä harjoitellaan ja otetaan aika raadollisestikin käyttöön. Se, kuka sanoo lapsia viattomiksi, on melko lailla hukassa. Lapsilla on erittäin voimakas kyky tuottaa pahaa, vieläpä ilman mitään syyllisyydentunnetta.

 

[pettter]

Hmm, tietenkin kun jos vielä puhutaan vaikkapa koulusta, niin joillakin oppilailla voi olla pienissä asioissa enemmän valtaa kuin toisilla. Esimerkiksi vaikkapa liikuntatunnilla, jos opettaja kysyisi että pelataanko tänään lentopalloa vai koripalloa, niin niillä oppilailla jotka ovat yleensä enemmän äänessä, päättävät enemmän asioista kuin ne, jotka eivät avaa suutansa jne. Ja tietenkin jotkut oppilaat ovat monillakin tavoin "suositumpia" kuin toiset jne. Mutta mun mielestä on silti hassua ajatella, että ne oppilaat olisivat jotenkin ylempänä kuin muut, siis varsinkin kun tässä ketjussa keskustellaan juuri siitä, miten korkealla oksalla on, siis onko ylimmällä oksalla tai toiseksi ylimmällä vai alimmalla jne. Ihan kuin tämä olisi jokin arvoasteikko. Ja toi sana koulun "ykkösporukka" kuulostaa mun mielestä tosi hassulta. Mä en ole missään koulussa törmännyt tuollaiseen sanaan, enkä mihinkään vastaavaankaan, edes ajatukseen. Mun mielestä kaikki on täysin saman arvoisia, vaikkakin tietenkin erilaisia, osa ehkä "suositumpi" kuin toinen jne, mutta mä en osaa jaotella tai oikeastaan edes ajatella tuolleen että kuka on kenenkin yläpuolella, siis istuisi korkeammalla oksalla.

 

[Hemingway]

Ihan kuin tämä olisi jokin arvoasteikko.

Ei sitä tarvitse arvoasteikkona tulkita, vaan sen voi nähdä sosiaalisen eläimen luonnollisena olemuksena ja käytöksenä. Sama ilmiö on helppo huomata lähisukulaistemme laumakäyttäytymisessä.

Muinoin intissä jokaisen piti nimetä (suljettu lippuäänestys) varusmiesten joukosta mielestään hyvä johtaja. Äänet kasautuivat yllättävän harvoille, enkä usko, että kysymys oli varsinaisista selvästi nimettävistä ominaisuuksista vaan jostain muusta - jostain syvemmästä. Biologiasta. Eläimestä. En tiedä.

 

[scholl]

Eli olet tehnyt näin?
http://break.com/index/branch_cutting_accident.html

Heh. olisi kyllä kiva nähdä tollaista. En valitettavasti ole sen tyyppinen henkilö, että itse ryhtyisin tuollaiseen.

Tuo jaottelu on hankala. Siis erityyppisiä ihmistyyppejä pystyy nimeämään, mutta tuollainen oksa-ajattelu on hankala ja vieras. Mikä ero on esim. kahdella keskimmäisellä oksalla?

Koen oikeasti olevani puun ulkopuolella. Olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä. En kysele koskaan oikeastaan muiden henkilökohtaisista asioista, vaan saan tyydytyksen siitä, jos keskustellaan jostain, mistä olen kiinnostunut. En varsinaisesti pyri tutustumaan ihmisiin, mutta aina joka paikassa niihin on tutustunut. Ehkä ihmiset ovat hakeutuneet seuraani tai sitten samanhenkiset ihmiset ovat kohdanneet sattumalta. En ole mukava kaveri, vaan monen mielestä varmasti mulkku. Kärsimätön ja vittumainen, jos törmään esim. suureen tyhmyyteen. Vaativa ainakin itseäni, mutta myös ainakin työelämässä muitakin kohtaan.

Suosittu tarkoittaa politiikkaa, diplomatiaa, tylsää normikäytöstä ja perseennuolemista. Kaiken lisäksi suosittu tarkoittaa varmaankin sitä, että pitäisi pitää ihmisistä, mitä itse en yleensä tee. En halua olla kaikkien kaveri ja käyttää aikaa olemalla tekemisissä ihmisten kanssa. Toivon todella, että en joudu tilanteeseen, missä olisin suosittu. Olen mielummin erikoinen ja ainutlaatuinen kuten fiksuilla ihmisillä on yleensä tapana.

Koulusta on hankala sanoa mitään, koska siihen aikaan itselläni oli ainakin elämä pääasiassa koulun ulkopuolella. Paljon lomia ja vastapainona kyllästyminen triviaalissa kouluympäristössä, missä suurin osa ihmisistä on ihan toista maata.

Luulen, että asia on niin, että vaikka kaikki ihmiset ovat laumaeläimiä ja kaipaavat kontakteja muihin niin luulen, että yleisesti ottaen suurempi joukko ihmisistä haluaa olla tekemisissä minun kanssani kuin toistepäin. Niin se on aina ollut jossain mielessä. Tai sitten kadehtivat muulla tavalla. Olen kuin paavoväyrynen siinä mielessä. Ystävät ovat sitten erikseen.

edit. olen mielummin asiantuntija kuin johtaja sinänsä. Sen olen oppinut.

 

[Solomon]

Mä sanoisin, että alimmalle oksalle pudottaminen alaluokilla ja vielä lukiossa teki minusta luopion, joka ensimmäisen mahdollisuuden tultua vähän vanhemmiten läsähti puusta kokonaan pois, sillä en ole lukioporukan pirstaloitumisen jälkeen ollut oikein ryhmätilanteessa, jossa joutuu tai pääsee kastitetuksi. Perkele, jäi se armeijakin käymättä.

Vieraat ihmiset tuskin missään asettelevat mielissään minua tänä päivänä alimmille oksille ja kieltämättä tuottaa jonkinlaista tyydytystä, että kykenee omasta norsunluutornistaan vilpittömästi epäilemään asian olevan näin.

Baareissa ja kaupankassalla, joissa oksia on puolet vähemmän, lippu on varmaan suht korkealla.

 

[sampio]

Lukiossa kun voisi luulla että se ns. ykkösporukka on se, jossa on ne kauneimmat jne. Mutta kun homma alkaa jo tarhaikäisenä.

Minä en muista, että omassa lapsuudessani olisi tällaista ollut, enemmänkin jengi jakaantui sosiaalisuuden mukaan. Lukiossa vaikutti jo sitten enemmän perheen sosioekonominen asema sosiaalisuuden lisäksi, hyvä lisä oli tietenkin ok ulkonäkö, mutta ei nuo mitään kiveen kirjoitettuja olleet. Jos vain juttuun tuli, löytyi paikka varmasti "suosittujen" kaveripiiristä. Oma lukunsa oli tietenkin puheliaat hörhöt, joiden juttuja ei kukaan jaksanut kuunnella, oli sitten nörtti tai urheiluluokan paras säbäjannu.
---

Oma ongelmani oli erityisesti lukiossa, ja jossain määrin vielä nytkin se, että en ole kovin supliikki jannu. Nykyään se on osin tietoinen valinta, kun suurin osa porukan jutuista ei vain jaksa kiinnostaa. On muutamia tyyppejä, joihin olisi hauska tutustua paremmin, kun huomaa huumorin, kiinnostusten kohteiden jne. olevan samantyylisiä, ja näissä tapauksissa oma luonne hiukan harmittaa. Toisaalta kun tässä jo hiukan tuntee itseään, luottaa siihen, että ne henkilöt, jotka koen kiinnostaviksi tutustumisen kannalta, kiinnostuvat myös minun seurastani, eikä minun tarvitse välttämättä yrittääkään mennä jututtamaan ketään, ellei itselleni luonnollista tilannetta tällaiseen ole.

Niistä näistä jutustelu on hanurista. Toki pyrin olemaan kohtelias ja vastaamaan, jos joku tulee heittämään small talkia. Saatan jopa joskus itsekin kommentoida sosiaalisuuspuuskassani jotain tapahtumaa tai heittää positiivisen kommentin jostain suorituksesta, mutta noin keskimäärin on kyllä turhauttavaa jauhaa säästä ja vastaavista aiheista, kun ne on kuitattu yleensä sanoilla "niin" tai "joo". Kiinnostaviakin aiheita toki tulee vastaan kahvipöydissä ja muissa yhteyksissä, ja niihin on ihan hauska lähteä mukaan, jos huomaa, että muutkin keskustelijat ovat ajantasalla aiheesta, tai sitten kuunnella, mikäli itse ei hallitse aihetta riittävän hyvin.

Jaa, viimeinen kappale vaikuttaa hiukan schollmaiselta. Kaikkea sitä sattuu. Kaunis ilma tänään, vai mitä?

 

[sampio]

Se, kuka sanoo lapsia viattomiksi, on melko lailla hukassa. Lapsilla on erittäin voimakas kyky tuottaa pahaa, vieläpä ilman mitään syyllisyydentunnetta.

Tähän on pakko puuttua, vaikka menee ohi ketjun aiheen. Niin, viattomiksi lapsia on tapana kutsua, mutta itse käsittäisin tuon nimityksen tarkoittavan leikki-ikäisiä ja nuorempia. Ja väittäisin, että normaalioloissa kasvaneella lapsella on vilpittömyys toista luokkaa aikuisiin verrattuna, vaikka puhuttaisiin kouluikäisistäkin. Ymmärrän kyllä, mitä ajoit takaa, koska muistan itsekin olleeni lievään sadismiin taipuvainen ala-asteella, mutta pikkulapsista puhuttaessa viattomaksi nimittely on täysin perusteltua.

 

[Sir von Aulis]

Minä olen aina kuulunut ei niin suosittujen joukkoon. Minua ei ole syrjitty ja minut on hyväksytty ongelmitta esimerkiksi urheilujoukkueisiin, mutta kuitenkin olen pienestä pitäen ymmärtänyt, että neljän oksan järjestelmässä kuulun osapuilleen toiseksi alimmalle oksalle.

Joskus (harvoin) tuntuu, että seuraani suorastaan kaivataan, mutta toisinaan vaikuttaa taas siltä, että seurani vi*uttaa muita. Vähitellen olen oppinut pysyttelemään taka-alalla ja olemaan enimmäkseen hiljaa. Kuljen joukon mukana, mutta en ole kiinteä tai rakenteellinen osa sitä. Sosiaalisten piirien vaihtaminen ei näytä juurikaan vaikuttavan tilanteeseeni, vaan ajaudun aina samalle oksalle.

Naissuhteita sosiaalinen asemani ei ole häirinnyt. Heitä on riittänyt kai samaan tapaan kuin muillakin.

Hemingway, mahtuuko samalle oksalle?

Tuo teksti oli aivan kuin allekirjoittaneen suusta.

Tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen, mutten koe tarvetta kulkea ns.ykkösporukoissa enkä välttämättä ole se, joka tunkee itseään esille porukassa. Saatan olla pitkiäkin aikoja porukassa, ilman että tarvitsee sanoa mitään. Koitan siis ilmaista itseäni aina silloin, kun siihen on tarvetta, en siis huido suuna päänä mukahauskuuksia enkä koe pätemisen tarvetta ja koita olla ns.lauman johtaja.

Ja välillä tuntuu, joukkueurheilussa siis, etten oikeastaan kuulu joukkoon, jutut eivät läheskään aina ole samalla aaltopituudella muiden joukkuekavereiden kanssa, joten tämäkin yksi syy sille, että mieluummin olen turpa kiinni ja kuuntelen muiden juttuja ennemin kuin koitan olla jonain mitä en ole.

 

[Solomon]

Ymmärrän kyllä, mitä ajoit takaa, koska muistan itsekin olleeni lievään sadismiin taipuvainen ala-asteella, mutta pikkulapsista puhuttaessa viattomaksi nimittely on täysin perusteltua.

Toisaalta jos sata leikki-ikäistä lasta laitetaan pihalle yhden välituntivalvojan valvottavaksi, niin varmaan tuostakin keitosta epäsopu sikiää. Sadismi alkanee heti, kun sille annetaan sopivat puitteet. Tähän sopii liittää vapaasti haluamansa vertauskohta eläinmaailmaan, kun biologiasta lähdettiin liikkeelle.

Toki tuo Ted Raikkaan esittämä ymmärryksen puute tekee jokaisesta leikki-ikäisestä bullysta, monesta nuoresta bullysta ja osasta aikuisiakin bullyja viattomia, kun ihminen ei muuta voi olla, jos ei ymmärrä tekevänsä väärin.

Yksikään näistä ei mikään enkeli ole, mutta viattomia kaikki tyynni.

 

[sampio]

Yksikään näistä ei mikään enkeli ole, mutta viattomia kaikki tyynni.

No joo, väittäisin kuitenkin aikuisen ymmärtävän tekojensa seuraukset jossain määrin, vaikka lelut olisivatkin olleet koko lapsuuden patterin välissä. Pieni lapsi ei edes kykene ajattelemaan tekojensa seurauksia, joten se viallisuudesta. Toki asiaan vaikuttaa se, mitä lapsella käsitetään, ja sen vuoksi itse puhuin leikki-ikäisistä (3-5 v.) sekä kouluikäisistä.

 

[scholl]

Jörn Donner oli eilen A-Studion haastattelussa. Hänkin sanoi olevansa puun ulkopuolella. Sanoi, että Suomessa korruptio ei mene rahan mukaan, vaan ystävystytään ja tehdään palveluksia toisille. Hän kun haluaa myös kyseenalaistaa ja kritisoida niin ei ole tässä keskinäisen kehumisen ja palvelustentekemisen verkostoissa mukana.

Tuossa asiassa Jörkan kanssa samaa mieltä. Itsekin olen aina tykännyt ajatella itsenäisesti ja kritisoida mikäli sille on aihetta. Olin toisinajattelija jo lapsena 70-luvulla, kun ärsytti varsinkin tiedotusvälineiden tapa kehua Neuvostoliittoa.

Jos on oikeassa ja muut väärässä niin silloin ei ole mitään väliä saako vihamiehiä vai onko suosittu. Parempi pysyä puun ulkopuolella, eikä lähteä verkostoitumaan ja korruptoitumaan.

 

[Mack]

Kun puhutaan koulujen kastikulttuurista, niin usein on valitettavasti myös niin että y-asteella/lukiossa huipulla olleet jäävät yllättävän usein siihen aikaan. On karmeaa, kun törmäilee yössä vanhoihin "liidereihin", jotka yhä elävät siinä ajassa. Nostalgia on yksi asia, mutta siihen jähmettyminen on eri.

Monille se lukiossa suosittuna oleminen on ilmeisesti tietty high-light, ja myöhemmät vähemmän kunnianhimoiset uravalinnat eivät oikein enää oikeuta elvistelyyn.


MACK

 

[Prof. Puck]

Minulla on ainakin useita erilaisia rooleja. Esimerkiksi uudessa harrastuksessa, jossa en ole niin hyvä, seuraan ja kuuntelen mielelläni kokeneempaa ja osaavaampaa. Myönnän pitäväni tunteesta, ettei itse tarvitse kantaa aina vastuuta, se on rentouttavaa. Toisaalta sosiaalisesti kyvykkäänä en ole koskaan ollut erakkoluonne tai syrjään vetäytyvää tyyppiä.

Pyrin usein aktiivisesti vetäytymään taka-alalle uusissa tilanteissa, mutta usein huomaan kuitenkin vähän ajan kuluttua kantavani vastuun. Minulla ei ole pakkoa olla johtoasemassa, mutta varsin usein itseni sellaisesta löydän. Aikaisemmin olin kunnianhimoisempi työuran ja harrastusten suhteen. Viime vuosina olen oppinut tekemään juuri niitä asioita, joista pidän, asemasta välittämättä.

Olen niinikään tiedostanut, että sosiaalinen asemani on vahvempi, kuin muodollinen. Tämän huomaa tilanteissa, jossa koolla on paljon korkeassa asemassa olevia henkilöitä. Myös ystäväpiiri muodostuu suureksi osaksi (ei kuitenkaan kokonaan) henkilöistä, jotka ovat pärjänneet elämässään hyvin. Ei ystävien kesken muodollisella - tai muullakaan - asemalla pullistella. Sellainen olisi todella ahdistavaa. Minulle läheiseen ystävyyteen liittyykin olennaisesti se, että siinä voi olla "tasavertaisena" Itsellä on joitakin vahvuuksia, toisella taas joitakin muita.