Mainos

Millä mielin kauteen? Kausi 08/09

  • 20 474
  • 75

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ylen sivuilla löytyy hieman myös mietteitä organisaation sisältä tulevasta kaudesta ja muustakin.

Jalosen, Luttisen ja Valtasen haastattelut

Ehkä olen huonosti seurannut HIFKin toimia, mutta en heti äkkiä muista milloin Jarmo Kekäläinen olisi ollut HIFKin toimitusjohtaja. Ehkä on jotain mennyt ohi:

"Kuusinkertaisen Suomen mestariseuran viimeisin mestaruus on vuodelta 1997-98, kun toimitusjohtajana hääri Jarmo Kekäläinen ja valmentajakaksikkona Erkka Westerlund/Raimo Summanen".
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Varmaankin napattu suoraan Jääkiekkolehden kausioppaasta, jossa kerrotaan Kekäläisen toimineen HIFK:n toimitusjohtajana vuodet 1996-1999.

Kerrotaankohan siellä myös, että Ari Lähteenmäki on toiminut HIFK:n PR-päällikkönä 80-luvun puolivälissä?
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kerrotaankohan siellä myös, että Ari Lähteenmäki on toiminut HIFK:n PR-päällikkönä 80-luvun puolivälissä?

Ei tuo niin paljon väärässä ole. Allu teki kyllä eniten pr:ää Hifkin puolesta 80-luvulla. Oliko se positiivista vai negatiivista niin sen saa kukin itse päättää.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei tuo niin paljon väärässä ole. Allu teki kyllä eniten pr:ää Hifkin puolesta 80-luvulla. Oliko se positiivista vai negatiivista niin sen saa kukin itse päättää.

Tätä juuri tarkoitinkin, en ihan hatusta vetänyt. Sanoisin, että Allu Lähteenmäki on eräs tunnetuimmista HIFK-pelaajista kautta aikojen - ja tämä tunnettuus ei täysin korreloi hänen pelitaitojensa kanssa. Hän on HIFK:n ikioma pahantahdon lähettiläs.
 

Animal

Jäsen
Hyvällä fiiliksellä kauteen. Viimeksi oli samanlainen fiilis, kun Shedden palkattiin luotsiksi punapaitoihin. Suurin syy tähän on se, että nyt pelaajista paistaa läpi samanlainen aito innostus tulevaa kautta kohtaan kuin tuota Sheddenin kautta ennen. Pelaajamateriaalin suhteen ollaan tuohon 05-06 kauteen verrattuna reilusti edellä.

Hyvä tästä tulee, neljän sakissa vähintään.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä juuri tarkoitinkin, en ihan hatusta vetänyt. Sanoisin, että Allu Lähteenmäki on eräs tunnetuimmista HIFK-pelaajista kautta aikojen - ja tämä tunnettuus ei täysin korreloi hänen pelitaitojensa kanssa. Hän on HIFK:n ikioma pahantahdon lähettiläs.

Ekana alkavasta kaudesta - hyvillä mielin ja Penan jälkeen asiat voi vain mennä paremmin. No, saas nähdä mitä oikeudenkäynneissä myöhemmin selviää....

Allu Lähteenmäestä sen verran, että kotimaisista valmentajista (en tiedä valmentaako mitään jengiä just nyt) taitaa olla toiseksi kovin 'gooni-lätkän apostoli'. Kovin on lehdissä olleiden kommenttien perusteella hiukan yllättäen Sakari Pietilä (Nickerssonin hankinnan yhteydessä asialla spekuloitiin kovinkin).
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Päivän Hesari aika realistinen arvioissaan: Mitaleille ennustetaan Bluesia, Jypiä ja Kärppiä. Stadilaiset sijoille 4 ja 5. Omissa skenaarioissani ollaan siis vähintään neljäntenä ja Kärppien sijoittumista mitaleille en pidä todennäköisenä. Ainoa "varma" (heh) asia on itseasiassa Bluesin pysyminen kolmen kärjessä. Liigan tasaisuudesta jorisevatkin huomannevat halutessaan, että häntäpään paikatkin on jo jaettu.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Päivän Hesari aika realistinen arvioissaan: Mitaleille ennustetaan Bluesia, Jypiä ja Kärppiä. Stadilaiset sijoille 4 ja 5. Omissa skenaarioissani ollaan siis vähintään neljäntenä ja Kärppien sijoittumista mitaleille en pidä todennäköisenä. Ainoa "varma" (heh) asia on itseasiassa Bluesin pysyminen kolmen kärjessä. Liigan tasaisuudesta jorisevatkin huomannevat halutessaan, että häntäpään paikatkin on jo jaettu.

Blues on yliarvostettu. Ei sinänsä hyvä jengi ja selkeä pelisysteemi, mutta ei pääse enää yllättäjänä. Blues otetaan nyt vakavasti kauden alusta asti. Tuonkin jälkeen voi hyvin veikata, että todennäköisemmin Blues onnistuu kuin epäonnistuu. En millään jaksa uskoa Bluesin mestaruuteen, ei vain voi mitään.

Meidän asetelmista sen verran, että selkeästi parempi luottamus on kauteen lähdettäessä kuin parina edellisenä. Eli ketjun aiheeseen erittäin hyvillä mielin kauteen.

Silti en olisi ihan kauhean hämmästynyt jos tälläkin kaudella tulee vaikeita hetkiä. Ei se huipulle nouseminen ihan yksinkertaista ole ja kaikki muutkin haluavat sinne. Kuuden sakista jääminen runkosarjan aikana olisi ainakin selkeä pettymys.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Kertokaapa joku viisaampi miksi JYP on nostettu melkein kaikissa medioissa taistelemaan mestaruudesta? Mitä siinä joukkueessa on niin älyttömän ihmeellistä? Saman tyyppinen porukkahan niillä oli viimekin vuonna ja tulos oli jotain ihan muuta kuin finaalipaikka. Se että jengissä on kova 1 sentteri ja pari EHT tason pakkia ei mielestäni nosta jengiä vielä taistelemaan mestaruudesta.
Ja Wallinheimokin on pelannut jo monta kautta eikä ole varmaan kertaakaan ollut Liigan ykkös kassari. Joten siis miksi?
 

Jim Beam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Blues on yliarvostettu. Ei sinänsä hyvä jengi ja selkeä pelisysteemi, mutta ei pääse enää yllättäjänä. Blues otetaan nyt vakavasti kauden alusta asti. Tuonkin jälkeen voi hyvin veikata, että todennäköisemmin Blues onnistuu kuin epäonnistuu. En millään jaksa uskoa Bluesin mestaruuteen, ei vain voi mitään.

Tuolla äijäenergialla ja kovalla yrityksellä ja tsempillä mennään kyllä yksi kausi mutta kuinka mahtaa energia riittää toisen kauden perään.
Hyvä jengihän Blues on joten varmasti kova on tällä kaudella, mutta onko niin kova kuin ennustetaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kertokaapa joku viisaampi miksi JYP on nostettu melkein kaikissa medioissa taistelemaan mestaruudesta?

Hyvä edellinen kausi, jonka jälkeen joukkue on selvästi vahvistunut. Yksi osa tästä on kokenut Wallinheimo, joka tulee olemaan liigassa kova luu ilman loukkaantumisia. En ole mikään huikea Sinkku-fani, mutta kyllä äijä kelpaisi nanosekunnissa meikäläiselle Pitkämäen tilalle. Lisäksi Dufvaa pidetään kovana ammattimiehenä, ei aivan turhaan, ja viime kausi oli hänen avauksensa liigakoutsina. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän(kin) on tällä kaudella parempi kuin kuluneella kaudella.

Heitin jo aikaa sitten SM-liigan puolelle, että Blues ja Jyp ovat mielestäni täysin objektiivisesti arvioiden kovimmat suosikit tulevalle kaudelle. Kärpät, Jokerit ja HIFK lähtevät kauteen uudella valmentajalla ja jostain syystä menestys tulee hyvällekin koutsille ensimmäisen "opettelukauden" jälkeen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kokeneella koutsilla on edessä ensimmäinen kausi hänelle uudessa organisaatiossa. Bluesin Matikainen valmensi myöskin ensimmäisen kautensa päävalmentajana, mutta hän oli kuitenkin saanut tuntumaa Bluesiin ja liigaan toimittuaan Kari Heikkilän kakkosena.

Tässä ketjussa siis spekuloidaan HIFK:n menestyksellä, jonka jokainen meistä toivoo ylittävän odotukset. Mutta kun kysyit, niin heitin tuollaiset inhorealistisen nihkeät vedonlyöjän analyysit niistä tekijöistä, jotka nostavat Jypin (ja Bluesin) odotusarvoiltaan HIFK:n edelle. Ne HIFK-fanit, jotka tulevat vaatimaan Nenän kenkäämistä jo lokakuussa (en hetkeäkään epäile tätä skenaariota) voisivat havaita, että esimerkiksi juuri Blues ja Jyp ovat tehneet duunia vähän pidemmällä tähtäimellä kuin mihin meillä on totuttu.
 

scholl

Jäsen
Hyvä jengihän Blues on joten varmasti kova on tällä kaudella, mutta onko niin kova kuin ennustetaan.

Vaihtuvuus on käytännössä nolla. Sama valmentaja, sama pelisysteemi, lähes samat pelaajat. Ainoa kysymysmerkki on mielestäni Arto Laatikaisen puuttuminen. Maalivahti huippuluokkaa, Ben Eaves yksi liigan parhaista pelaajista, muutenkin hyökkäys hyvä ja taisteleva. Pakisto on siis ainoa kysymysmerkki ja Clarken pitää olla parempi kuin esim. Tampereen keväässä.

Sen sijaan ihmettelen miten Kärpät voivat olla jossain spekulaatioissa mukana. Ovat menettäneet valmentajat ja pelaajat. Ainoa joka jäi jäljelle on Junno. Kyllä siellä on välivuosi menossa. Ei mitään asiaa mitaleille.

Top3 voi olla hyvinkin puhtaasti pääkaupunkiseudulta. Toki Jokereilla näyttää olevan tällä hetkellä hurjasti töitä, mutta itse olen ainakin lähes pomminvarma siitä, että IFK on neljän joukossa, eikä finaalikaan ole kaukana. Nyt loppuu se omien dissaaminen ja ihmiset oikeasti tajuavat tällä kaudella kuinka hyviä pelaajia esim. Lutrell ja Petrell ovat.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Pitkästä aikaa voi sanoa, että hyvillä mielin!
Jaloseen kova luotto, ja joukkue vaikuttaa anti-penamaisesti kasatulta. Ehkä muutamia palasia vielä kaivattaisiin mutta runkosarjan voitto on kyllä ihan mahdollinen.

Paikallisvääntöihinkin luvassa entistä enemmän mielenkiintoa, joten torstaina nähdään!

Joo samaa mieltä. Tavoite on tosiaan olla viime kauden Blues. Taisteleva ja urheilullinen jengi ja toivottavasti pelataan aktiivista hyvää jääkiekkoa. Kaikki mitä viime kauden jälkeen toivoin on tapahtunut kilpilogoja myöten. Tätäkin jengiä voidaan tarpeen mukaan vahvistaa.

Ensi kaudella sitten Kuhdan paikka on kakkosketjussa ja ykkösessä viilettää Caloun/Peltonen/ Salmelaisen tasoinen kaveri. Mutta joukkueen runko on tässä ja Pitkämäki on urallaan eteenpäin menevä kaveri.

Harmi että osa valittaa jatkuvasti, kun joukkueeseen ei pettymysten vuosien jälkeen palkattu maaliin Norosta ja ykköskenttä ei ole Peltonen- Immonen- Salmelainen.

Minusta nappikausi on paikka välierissä ja kova taistelu mitaleista. Toki kun liiga on ennätystasainen niin putoaminen välieristä ottaisi koville, kun periaatteessa mikään ei olisi muuttunut Baxterin ajoista.
 

valas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Fiilis on hyvä, jotenkin raikas, pitkälti valmennuksen ansiosta. Joukkueenkin ympärillä leijuu minun silmissäni hyvä aura. Sielläkin tuntuu käyneen raikas tuulahdus.

Mutta. Lueskelin tänään Urheilulehden sm-liiga -pakettia ja siellä se sanottiin ääneen: HIFKin pelaajahankinnat eivät ole muiden kärkijoukkueiden tasolla. Ei ole, ei. Jotain puuttuu, tarkemmin snaipperi ja virtuoosimainen ylöspäin pelaava pakki ja maalivahtiosastokin on arvoitus. Mutta kaikki tämä on sanottu jo monta kertaa aikaisemminkin, eikä se siitä puhumalla miksikään muutu.

Mutta kun kerran fiiliksiä kysellään niin "varovaisen positiivinen, hieman pettynyt"
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kerrottakoon sellainen tosiasia, että mikä liigajoukkue ei olisi yliarvostettu, jos veikattaisiin Jatkoajan kausiennakossa ykköseksi ja Hesarissa mitaleille? Itselleni ei tule ainakaan mieleen yhtään joukkuetta. Blues lähtee kauteen suosikkina. Se siitä. Kyllä arvostuksen huomasi itse pelaajankin eli Luttisen suusta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ensi kaudella sitten Kuhdan paikka on kakkosketjussa ja ykkösessä viilettää Caloun/Peltonen/ Salmelaisen tasoinen kaveri.

Ensi kaudella Kuhdan paikka on mitä todennäköisimmin ulkomailla. Sitä en vastusta, että ykkösessä vetäisi liigan paras snaipperi.

En tiedä mitä käärmesoppaa on UL:ssa vedetty, mutta ei kannata olla heidän anti-ifk -kommenteista huolissaan. HIFK:n signaukset: Kankaanperä, Pitkämäki, Loppi, Hirso, Walsh ja Brennan ovat SM-liigatasolla erittäin vertailukelpoisia uushankintoja. Junnujen nostaminen (Liivik & co) tapahtuu niihin alempiin kentällisiin ja ainakin meillä on omia junnuja, mitä kokeilla. Vanha kunnon Jatkoajan kausiennakko on mielestäni selvästi asiantuntevin ja objektiivisin katsaus tulevaan kauteen. Sielläkin pomppaa Blues esiin ja siellä ei onneksi pokkana sijoiteta Alien-Alatalon valmentamaa Kärppä-laumaa mitaleille. Kaikki kunnia Kärpille, mutta onkohan Junno heittänyt vähän ylimääräistä fikkaan sille, joka vakavissaan jorisee Kärppien olevan finaalissa. Tai sitten Jereltä unohtui pukkariin pussillinen möyhöä ja sitä on vedetty urakalla.

Jatkiksen ennakossa ollaan Jypin samoilla linjoilla kuin olen itsekin: runkosarjassa pitkälle ja HIFK:n edelle, mutta pleijareissa vauhti ei riitä neljän sakkiin. Jotain hyvin outoa pitää tapahtua, jos pk-seudun kolme jengiä eivät löydy kaikki kuuden sakista. Mikään mahdottomuus ei ole sekään, että ne löytyvät lopullisesta neljän sakista. Tämä on sitten kiva kaivella esiin keväällä, menee miten meee, mutta siltikin juuri nyt tuntuu tältä.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
OfT: Tuli tänää ostettua kans tää IS:n Sm-Liiga lehti. Voi v*ttu mitä tekstiä.. En viitti sitä sen enempää lähteä kommentoimaan, paitsi että en toisaalta yllättynyt yhtään siitä, että HIFK:ssa on jälleen vain yksi tähtipelaaja, ei yhtään tulevaa tähtipelaajaa ja muutama "luottopelaaja". Luottopelaajiin ei lukeutunut mm. Luttinen, Hank tai Piku. Ainoa tähtemme on Matias. Mikä tekee tilanteesta vielä koomisen, on nimenomaan tämä Hank. Ei mahdu edes HIFK:n "luottomiehistöön", mutta maksaa silti IS:n Liigapörssi pelissä 365k. Eli siis selvästi jopa luottopelaajan normihinnan yläpuolella.

--

Itse lähden kyllä varsin luottavaisena tulevaan kauteen. Ensi kertaa vähään aikaan en ole epävarma valmennuksen suhteen, kun Isä Pauli ei ole puikoissa viiksi Popista puhumattakaan.

Ja sanoi JKlehdet tai IS:t mitä tahansa, on minusta kyllä HIFK:lla liigan keskitasoa parempi hyökkäyskalusto. Puolustuksemme, kuten on miljoonasti mainittu, on kysymysmerkki. Walshin todellisen tason tulemme varmasti näkemään vasta kuukausi jäälle palaamisen jälkeen. Eli veikkaan, että Marras-Joulukuun taitteissa Walsh alkaa olemaan siinä kunnossa, mitä mies todella on.

Hankin hazardisyötöt ovat vähentyneet selvästi. HIFK - Kärpät matsissa en huomannut ainuttakaan. Kanki on jo kokenut liigajyrä, jolta en todellakaan odota minkäänlaista floppia, mutten toisaalta odota mitään yllättävääkään. Heikkinen jatkannee siitä, mihin viimekauden runkosarjassa jäi. On varmasti taistelemassa pakkien pistepörsseissä korkeistakin sijoituksista.

Hyökkäyskalustoon luotan eniten koko joukkueessa. Uskon todella, että nämä meidän kaksi ensimmäistä ketjua pystyät illasta toiseen mättämään maaleja. Kumpikaan ketju ei todennäköisesti tule nousemaan selväksi ykösnyrkiksi ja tämä on mielestäni positiivista. Jos toisella ketjulla on huono päivä, on toinen, yhtä hyvä ketju aina tulessa. Ehkä. Voihan olla, että joskus koko jengillä on vain huono päivä. Kolmosketju on hieman ristiriitainen. Kun ilmeisesti nyt kuitenkin Pessi "joutuu" pelaamaan kolmosketjun laidalla, menee Pessin maalintekijän taidot hieman hukkaan. Kolmosvitja kun vaikuttaa kuitenkin muuten tuollaiselta jarruketjulta.

Herra Brennan taas tulennee näyttelemään hyvinkin suurta roolia sekä kentällä, että mediassa. Odotan mieheltä illasta toiseen jatkuvaa satalasissa polkemista ja ajelemista. On erittäin tärkeää saada vastustajan huippuhyökkääjiltä mehut pois heti alussa, jolloin kenties hieman "heikohko" puolustuksemme pääsisi edes vähän helpommalla. Olen satavarma siitä, että pelkkä Brennanin kentälläolo vaikuttaa välittömästi sekä IFK:n, että sen vastustajan peliin.

Maalivahtipeliin ja etenkin Pitkämäkeen luotan. Ei ole vielä antanut minulle mitään syytä epäillä hänen taitojaan ja kylmäpäisyyttään. Ei ehkä nouse huippuveskareiden joukkoon, mutta tasaisilla otteillaan ei ainakaan häviä otteluita HIFK:lle.

Alkais jo se kausi.. 1 päivä, 19 tuntia ja 20 minuuttia.
 

scholl

Jäsen
Onko hesari sitten unohtanut helsinkiläisyytensä vai inhotaanko IFK:ta muuten vain?

Eikös Hesari kuulu samaan putiikkiin kuin Jokerit eli SanomaWSOY-konserniin, joten on jotenkin luonnollista, ettei IFK:ta kehuta. HBL on yleensä se lehti, joka pitää IFK:n puolta.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
HBL on yleensä se lehti, joka pitää IFK:n puolta.
Pitää paikkansa. Tämänpäiväinen HBL julkaisi kahden toimittajansa arviot runkosarjasta. Toinen veikkasi HIFK:n sijalle 4 ja toinen sijalle 5.

Jokereiden vastaavat sijat rankingissa olivat 1. ja 2.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta. Lueskelin tänään Urheilulehden sm-liiga -pakettia ja siellä se sanottiin ääneen: HIFKin pelaajahankinnat eivät ole muiden kärkijoukkueiden tasolla. Ei ole, ei. Jotain puuttuu, tarkemmin snaipperi ja virtuoosimainen ylöspäin pelaava pakki...

Tuota, tuota. Ehkä en vain ole tarkkaillut muiden joukkueiden hankintoja/kokoonpanoja riittävän tarkasti, mutta ei näitä kimetimosia ja corymurphyjä kovin montaa taida olla tämän päivän liigassa. Ja jos katsoo tuota meidän pakkikalustoa, niin Bonolla saattaisi ehkä olla eväät nousta tähän rooliin. Walshista ei vielä kukaan osaa sanoa mitään, kun mies loukkaantui, ennen kuin pääsi täyteen iskuun.

Teistä muista en tiedä, mutta itse en vielä tässä vaiheessa kautta vedä ranteitani auki puolustuksemme takia. Totta kai olisi kiva, jos siellä olisi pari nimimiestä lisää, mutta sitten pitäisi laittaa omat junnut maakuntiin kasvamaan pelimiehiksi, eikä sekään oikein tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Kyllä siitäkin kunnon itkut saataisiin aikaan.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Hesari kuulu samaan putiikkiin kuin Jokerit eli SanomaWSOY-konserniin, joten on jotenkin luonnollista, ettei IFK:ta kehuta. HBL on yleensä se lehti, joka pitää IFK:n puolta.
Ainakin LänsiAuto Areenalta on tullut bongattua isot Hesarin mainokset ja Blues onkin lehden mielestä suurin mestarisuosikki. Jokereita taas lyötiin IFK:takin kovemmalla kädellä, vaikka joukkue on ehdottomasti vahva mestarikandidaatti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös