Mikko Viitanen – täyte- vai profiilipakiksi?

  • 74 388
  • 256

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Vahingonilo oli pieni lohtu hävityn pelin jälkeen. Ja ihan oikeasti noi vitun tilastot voi tunkee johonkin jollei ole peliä ollut katsomassa. Viitanen oli ihan saatanan huono hyvässä joukkueessa.

Samaa mieltä. Aivan turha tuijottaa pelkkiä tilastoja. Sitten herää kysymys miksi helvetissä hommataan kiikareille suorittava kulmaväännöissä pelkkää paperia oleva epävarma pakki JYPiin?
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa mieltä. Aivan turha tuijottaa pelkkiä tilastoja. Sitten herää kysymys miksi helvetissä hommataan kiikareille suorittava kulmaväännöissä pelkkää paperia oleva epävarma pakki JYPiin?

Olisiko sen takia kun puolustus tarvitsi lisää vahvistusta? kummatkin kallet loukkaantuneena. Ei mikään älyttömän kalliskaan viitanen voinut olla JYP:lle..

Ihan hyvä täytepuolustaja viitanen on ollut, ei mikään maailmanluokan vahvistus, mutta tuonut lisää laajuuttaa puolustukseen. Itsellä ei ollut minkäänlaisia odotuksia miehiä kohtaan joten siihennähdenkin ihan hyvä hankinta vaikka mihinkään tähtiin ei viitasen avulla päästäkkään, mutta tuo sinne jypin peräpään kenttien taakse lisää laajuuttaa. Jospa nuo vedotkin mensi viellä maaliin useammin kuin nyt, miehellä on suhteelisen kovakin laukaus josta voi viellä olla apua jos miestä käytetään ylivoimalla
 

tiikeri

Jäsen
Olisiko sen takia kun puolustus tarvitsi lisää vahvistusta?
Ihan hyvä täytepuolustaja viitanen on ollut, ei mikään maailmanluokan vahvistus, mutta tuonut lisää laajuuttaa puolustukseen.

Niin kumpi se Viitanen nyt sinun mielestä on JYPille ollut, täytemies vai vahvistus?

Täytemiehiä riittää omistakin junnuista, siihen rooliin on ihan turha raahata miehiä muista liigaseuroista. Se että Viitanen osaa lämätä hyvin ei valitettavasti riitä jos oikean puolustuspään vahvistuksen kriteereistä puhutaan. Kaveri on jatkuvasti jäljessä omasta miehestään puolustusalueella, eikä käytä fyysisiä ominaisuuksiaan pätkääkään hyväkseen. Jos hän edes osaisi/viitsisi siivota maalinedustaa ja taklaisi edes joskus, niin hyöty miehestä joukkueelle olisi huomattavasti nykyistä suurempi.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viitanen on ollut ainakin minulle positiivinen yllätys playoffseissa, kuuluu pakkikuusikon siihen puoliskoon Koskisen ja Malmivaaran kanssa jotka ovat pitäneet tasonsa pleijareissa ja ehkä jopa nostaneetkin sitä.

Plussana tietysti kaksi komeaa maalia. Omissa tietysti vielä pieni hitaus liikkeessä näkyy ja joskus iskee kovaa painetta, mutta silti pelannut hyvin.
Tai sitten minä kuvittelen.
 

Handyy

Jäsen
Hyökkäyspäässä ollut kyllä hyvä, kun nuo lämärit lähtevät ja saavat hässäkkää aikaan. Puolustuspäässä ollut Kaijomaan kanssa kyllä välillä vähän turhan suurissa ongelmissa ja ainakin 5. ottelussa Jaatinen taisi vetää ainakin pari Viitasen vaihtoa, kun ei ollut nimenomaan omassa päässä pelannut tarpeeksi hyvin.

Lisää ylivoima-aikaa Mikolle vaan, jos minulta kysytään! Itseluottamus näyttää olevan kovasti nousussa ottelu ottelulta, joka on kyllä helvetin hieno asia.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Hyökkäyspäässä ollut kyllä hyvä, kun nuo lämärit lähtevät ja saavat hässäkkää aikaan. Puolustuspäässä ollut Kaijomaan kanssa kyllä välillä vähän turhan suurissa ongelmissa ja ainakin 5. ottelussa Jaatinen taisi vetää ainakin pari Viitasen vaihtoa, kun ei ollut nimenomaan omassa päässä pelannut tarpeeksi hyvin.

Lisää ylivoima-aikaa Mikolle vaan, jos minulta kysytään! Itseluottamus näyttää olevan kovasti nousussa ottelu ottelulta, joka on kyllä helvetin hieno asia.

Olen samaa mieltä tuosta, että ylivoimassa pitäisi kyllä Viitasta peluuttaa. Selvästi esim. Malmivaaraa parempi vaihtoehto viivaan.
Viitanen on kyllä omassa päässä paineessa välillä, mutta siihen on oma syynsä täysin alle tasonsa tällä hetkellä pelaavalla Kaijomaalla, jonka täydellinen vika oli Tepsin ainokainen lauantaina.

Jaatinen pelasi lauantaina ainakin omien huomioiden mukaan paljolti Mäntymaan tilalla Koskisen kanssa, liekö sitten Villelle annettu vähän huiliaikaa tai jotain. Saattoi toki pelata Viitasenkin paikalla.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viitanen on kyllä minunkin mielestäni pelannut aika hyvin. Jopa siellä omassa päässäin otteet ovat huomahtavasti parantuneet. Jopa sitä ilkeyttäkin ja kokonsa hyödyntämistä välillä alkanut näkyä maalin edusta pelaamisessa. Enemmänkin jopa Kaijomaa on ollut omassa päässä ulkona kun Viitanen.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Pakko jatkaa Viitasen hehkutusta. Nyt playoffseissa Mikon peleissä on ollut juuri kaikkea sitä mitä on toivottu, etenkin maalinedustalla Mikko on mukavasti kovuutta vastustajan mikkihiirille tarjoillut. Omanpään koomailut ovat jääneet pois.
Vaarojen ohella JYPin puolustuksen huippua kevään kliimaksin lähestyessä.

Huippuna tietysti kolme upeaa maalia.

Vaadin jo Mikolle jatkosopimusta!
 

Chivas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse vastustan pelaajien nostamista jalustalle onnistumisten jälkeen ja lyttäämistä epäonnistumisten hetkellä, sortuen kuitenkin itse samaan käyttäytymiseen kerta toisensa jälkeen.

Viitaselle soisin mielelläni jatkoa myös tämän kauden jälkeenkin. Viitanen tuli joukkueeseen repaleisen kauden jälkeen ja on nostanut tasoaan kauden edetessä. Heti siirron jälkeen tuli selväksi, että Viitasen laukaus lähtee nopeasti ja kovaa; ainoastaan suuntima oli harmillisen usein hukassa. Lisäksi kiekollinen epävarmuus nostatti harvenevia hiuksiani pystyyn tasaiseen tahtiin.

Kiekkovarmuus on kuitenkin kauden mittaan parantunut, vaikkakin tällä alueella kehittämistä edelleen on. Lisäksi toivoisin hieman äijämäisempiä otteita Viitaselta, raamit ovat ainakin riittävät. Yksi ehjä harjoituskesä alle Suomen mestaruus vyöllä (tähän hymiöitä ja Valtran keulimista), niin ensi kaudella voisi olla potentiaalinen yllättäjä pakistossa. Ja tuskin edelleenkään on mikään kallis pelaaja.

Eli summa summarum: jatkopahvia Viitaselle kiitos!
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hienosti tosiaan on Mikko parantanut otteitaan kauden edetessä. Varsinkin tässä maalinedustapelaamisesta on huima harpaus tapahtunut runkosarjaan nähden. Taitaa olla maalinedessä tällähetkellä jopa kovaotteisin puolustaja meillä maalinedustapelaamisessa. Aika usein käy katkonkin jälkeen vastustajan pelaajia viellä vähän tönimästä maalivahdin luolta pois.

Vetokaan ei ole mikään huono. Ehkä voisi käyttää enemmän ylivoimassa Mikkoa.
Kunhan palkkakustannus ei ole mitään maajoukkuepelaajan tasoa niin eihöhän jatkopestiä kannata löydä heti käteen. Mikolla on potenttiaalia ehjänä kautena jopa sinne 1-2 pakkipariin ja nyt ainakin on jo hyvää 3 pakkiparin tasoa. Loukkaantumisen tullessa pystyy jo aivan hyvin siis korvailemaan ylemmän pakkiparin pelaajiakin. Taisi runkosarjassa Viitanen päästä parissa pelissä pelaamaan isoja minuutteja Mäntymaan kanssa ykkösessä ja nuo pelit meni ihan hyvin.
 

Chivas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varsinkin tässä maalinedustapelaamisesta on huima harpaus tapahtunut runkosarjaan nähden. Taitaa olla maalinedessä tällähetkellä jopa kovaotteisin puolustaja meillä maalinedustapelaamisessa.

Vaikka Viitanen onkin selkeästi äijämäistänyt otteitaan, niin en kyllä Mikkoa kovaotteisimpana pakkina JYP:stä näe. Malmivaara on ottanut aiempaa isompaa roolia playoffien aikaan ja muistaa tökkiä vastustajan kaverit vihellyksien jälkeen pois maalilta pomppimasta. Näin ainakin minun mielestäni.

Helsingin Sanomissa kuvailtiin Viitasen laukasta kovaksi, mutta lataaminen vie liian pitkän ajan (näin vapaasti lainattuna). Itse en latausaikaa ole niinkään nähnyt ongelmaksi, vaan tarkkuuden puuttumisen. Lienee Chivasin aika mennä optikolle, kerran näin eri tavalla tilanteen näen.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Hienosti tosiaan on Mikko parantanut otteitaan kauden edetessä.

Sitä vaan kummasti otteet paranee kun paikat on saatu kuntoon ja saa hyvää fyysistä valmennusta... Mikko on ollut pleijareissa yksi niistä JYP:n pelaajista, jotka ovat parantaneet otteitaan pelien koventuessa => hieno piirre pelaajassa!
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viitanen on pelannut upeat playoffit. Parantanut peliään jatkuvasti. Kiekon kanssa Viitasen varmuus on suorastaan hämmästyttänyt ja mies tekee hyviä ratkaisuja joka puolella kenttää. Fyysistä peliä hieman enemmänkin saisi harrastaa, mutta muutoin ei ole valittamista. Ylivoimassa saisi tosiaan käyttää enemmänkin.

Jatkopahvia Viitaselle kuin olisi jo!
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän Mikko pelasi itsensä fanien sydämiin pudotuspeleissä. Hurjat pommit viivalta ja kovaotteinen puolustuspeli olivat sitä luokkaa, että odotan Viitaselle 2 vuoden jatkolappua per heti!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Kuten tuonne otteluketjuun kirjoitinkin; varsinkin AV:lla Mikko näytti eilen huippuosaamistaan => käytännössä yksin peitti akselin Corso - Andersson ja kun Andersson pääsi siinä kolmannen erän toisessa YV:ssä yrittämään siniviiva-käytön jälkeen nollakulmasta Sinkun yllättämistä löysi jätkä itsensä pitkin pituuttaan maalin takaa... on se äijä!!
 

Jypjyrää:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #44,#82
Toivottavasti Mikko jatkaa JYPissä, sillä ei tuon tason pakkeja ole hirveästi liigassa vapaana. Viitanen "kuntoutti" itseään JYPissä, joten ensi vuonna on lupa odottaa enemmänkin, kuten Kaijomaaltakin.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti Mikko jatkaa JYPissä, sillä ei tuon tason pakkeja ole hirveästi liigassa vapaana. Viitanen "kuntoutti" itseään JYPissä, joten ensi vuonna on lupa odottaa enemmänkin, kuten Kaijomaaltakin.

Kyllä, näinpä juuri. Ja kun tiedetään Mikon heikkous ja JYPin valmennuksen kyvyt niin uskaltaisin jopa väittää, että ensi kaudella kaukalossa nähdään, ei niin kankea ja ei niin hidas Viitanen. Lähes Gaborikin lähtönopeutta tuskin saadaan mutta ei kauaksi jäädä RD:n ja Ahon opeilla ;)
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Oli kyllä mukava huomata miten kuntokäyrä nousi koko ajan. Tullessaan JYPiin täysi rukkanen kulmaväännöissä, mutta tästä ei ollut mitään havaittavissa loppua kohden. Myös kiekollinen peli parani huimasti. Pahvia vaan käteen!
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Mikko Viitanen jatkaa 2 vuotisella sopimuksella Jypissä kertovat joukkueen kotisivut. Odotettu ja hyvä jatkosopimus.

Hieno jatkosopimus, bonuksena suoraan 2-vuotinen pahvi. Kyseessä kuitenkin reilusti alle kolmekymppinen pelaaja joka ilmeisesti kärsi jonkun asteisista loukkaantumista ainakin alkukauden aikana?

Viitasen pelit Jyväskylään tullessa oli kieltämättä aika perus "lasin kautta pois" -peliä. Moni oli jo heivaavassa ulos pelaavasta kokoonpanosta, mutta jälleen RD tiesi mitä tilasi. Loistavat PO-pelit odotuksiin nähden. Varsinkin kun piiska helähti muutamaan otteeseen ja pari niistä taisi mennä sisäänkin!
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veikkaajan liigaliite rankkasi Viitasen yllättävän alas puolustajahierarkiassa. Lehden mukaan Viitanen saa taistella pelipaikasta Jaatisen kanssa, mikä on vähän erikoinen mielipide viime kevään näyttöjen perusteella. En ole tosin nähnyt yhtään JYPin harjoituspeliä, joten voi olla että Jaatinen on mennyt kesän aikana niin paljon eteenpäin, että Viitanen ei voi olla varma pelipaikastaan. Viitanen olisi viime kevään näytöillä kuitenkin minusta se pakki, jonka voi nostaa pelaamaan Mäntymaan minuutteja, jos Vatanen ei sitä vielä jaksa tehdä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veikkaajan liigaliite rankkasi Viitasen yllättävän alas puolustajahierarkiassa. Lehden mukaan Viitanen saa taistella pelipaikasta Jaatisen kanssa, mikä on vähän erikoinen mielipide viime kevään näyttöjen perusteella. En ole tosin nähnyt yhtään JYPin harjoituspeliä, joten voi olla että Jaatinen on mennyt kesän aikana niin paljon eteenpäin, että Viitanen ei voi olla varma pelipaikastaan. Viitanen olisi viime kevään näytöillä kuitenkin minusta se pakki, jonka voi nostaa pelaamaan Mäntymaan minuutteja, jos Vatanen ei sitä vielä jaksa tehdä.

Samaa keskisuomalaisen otteluennakossa puhuttiin että jompikumpi Viitanen tai Jaatinen jää kokoonpanosta ulos. Itseä huvitti vähän että Viitanen ei näköjään ole monien mielestä edes lähtökohtaisesti kokoonpanoon mahtuva..
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän nuo Lukossa 2006-07 paukutetut 8+16 tehot kertoo, että miehestä riittää monenlaiseen vääntöön - ei siis pitäis ainakaan lähtökohtaisesti jäädä Jaatisen varjoon. Olisi hyvä mies ylivoimalla viivassa, vaan taitaa jäädä se paikka tänäkin vuonna muille miehille.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa keskisuomalaisen otteluennakossa puhuttiin että jompikumpi Viitanen tai Jaatinen jää kokoonpanosta ulos. Itseä huvitti vähän että Viitanen ei näköjään ole monien mielestä edes lähtökohtaisesti kokoonpanoon mahtuva..

Tuntuu hieman että nuo siirron jälkeiset pelit ovat syöpyneet toimittajien mieleen...samalla estäen muistamasta kevään hyviä pelejä. Kyllä itsekkin tuli katsottua peloissaan Viitasen peliä, mutta mies sai koottua itsensä ja pelasi ihan hyvän loppu kauden. Jaatiseen vertaaminen tuntuu hieman hullulta monestakin syystä. Vatasenkaan liigapeleistä ei tiedetä vielä mitään, toki tänään saadaan jo vähän namia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös